Author: Enja Seppänen

Cult Cunth – liity kulttiin

Posted on by Enja Seppänen
Kuva: Lulu Marins

Sisältövaroitukset: Naisviha, naisiin kohdistuva väkivalta, miesten ylivaltaan perustuvan yhteiskuntajärjestyksen kritisoiminen

Kaiken itsesuojeluvaistoni kadottaneena kävelen pitkin syksyistä Vaasankatua. Olen matkalla haastattelemaan pahamaineista kulttijohtajaa, Säde Vallarénia. Vallarén on tunnettu  radikaalifeministi ja tissiaktivisti, ja toinen Cult Cunth -kultin perustajista. Cult Cunthin lyhyt historia pitää sisällään Suomen ensimmäisen ja suurimman, paljon mielipiteitä jakaneen tissi-flashmobin, 160 kulttilaista poikineen värväysreissun ympäri Suomea liftaten sekä Linnan juhlien jatkoilla toteutetun nänninpaljastus-aktion. Kyseisessä aktiossa Vallarén ja toinen kultin perustajista, Sandra Marins, paljastivat nänninsä suorassa tv-lähetyksessä Linnan juhlien jatkoilla. Se perustui Overtonin ikkunaksi kutsuttuun, yleisesti neuvotteluvalttina tunnettuun taktiikkaan. Taktiikan tarkoitus oli shokeerata, ja se on osa suurempaa strategiaa, jonka Vallarén on yhdessä Marinsin kanssa punonut patriarkaatin murskaamiseksi ja kapitalismin kaatamiseksi. Nykyisin seksuaalirikoksesta käräjäoikeudessa syytetty Roope Salminen, jonka keikalla kyseinen aktio linnanjuhlien jatkoilla tapahtui, kommentoi tapahtunutta Iltalehdelle seuraavasti: ”Tuntuu vaan tosi typerältä, enkä käsitä miksi se oli tarpeen.”

Saavun Vallarénin luokse, ja hän avaa minulle oven ilkosillaan, nännit paljaana. Menemme olohuoneeseen, ja hän istuu valtaistuimen näköiseen, punaiseen nojatuoliin, jonka vieressä tyynyllä istuu hänen mäyräkoiransa Vili. Tervehdin Viliä, joka makoilee raukeana. Viereisestä huoneesta kuuluu ompelukoneen säksätystä.

Missionani on tuoda esiin tämänkaltaisten vaarallisten kulttien värväyskeinoja, jottei yksikään hyväuskoinen enää joutuisi tällaisten yhteiskuntaa mädättävien ideologioiden uhriksi. Istun vastakkaiseen nojatuoliin näennäisen itsevarmana ja menen suoraan asiaan: Sä oot siis kulttijohtaja. Kertoistko kuka oot, ja mikä on teidän kultin tarkoitus?

Vallarén: “Itseasiassa haluun korjata, että silloin kun me perustettiin kulttia, niin me oltiin Sandran kanssa kulttijohtajia. mutta sit kun tästä tuli meidän kaikkien yhteinen juttu, niin me päätettiin luopua hierarkoista. Nyt me ollaan vaan perustajajäseniä, samalla viivalla kaikkien muiden kanssa. Mut mä oon Säde Vallarén, ja mä oon aktivisti. Feministiaktivisti, äikän ope, tohtorikoulutettava, mensalainen ja maailman paras isosisko. Muun muassa. 

Ja meidän pyrkimys kulttina on tietenkin murskata patriarkaatti ja kaataa kapitalismi. Sitä varten meillä on välitavotteita ja tarkka strategia. Me hyödynnetään myös naurun filosofiaa. “Se, kun nainen nauraa, pelottaa patriarkaattii.”

Millaisia välitavoitteita teillä on strategian toteuttamiseksi?

V: “Me halutaan vapauttaa nänni. Esimerkiksi, kun me näytettiin nänniä sekunnin ajan telkkarissa, niin saatiin rikossyytteet sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, kymmeniä tuhansia vihaisia kommentteja ja yli tuhat tappouhkausta. Meidän syytteet ei edenneet, koska poliisi katsoi, että se ei ollut seksuaalinen teko. Tällä hetkellä laissa on liikaa tulkinnanvaraa, edelleenkin poliisilla on oikeus poistaa rannalta tyyppi, yleensä nainen, joka ottaa ilman paitaa aurinkoa, jos se aiheuttaa pahennusta muissa ihmisissä, yleensä miehissä. 

Meillä on käynnissä myös Naisviha näkyväksi -kampanja, joka tähtää siihen, että yhteiskuntaa lävistävä naisviha tulis näkyväksi, ja että sukupuoleen kohdistuva viha olis rikoksen rangaistuksen koventamisperuste. Nyt se ei oo, vaikka etnisyyteen, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuva viha on, mikä on hyvä juttu, mut sit naisiin ei oo, vaikka selkeesti naisviha ilmenee sukupuoleen kohdistuvana. Esimerkiksi niissä meihin kohdistuvissa tappouhkauksissa kuvailtiin, miten meidän kohdut revitään irti, ja miten mut ja mun siskot raiskataan Helsingin kauppatorilla. Niissä käytettiin kieltä, mikä paljastaa sen, että ne kohdistuu meidän sukupuoleen. Ja näitäkään poliisi ei ees tutkinu. Kyseessähän on rikos, muttei poliisin mielestä tarpeeks paha tutkittavaks. Ne oli vaan, että tässä ei oo tarpeeksi tutkittavaa; ne ei oo tarpeeks spesifejä, tai sit ne oli liian spesifejä, et niitä voisi ottaa vakavasti. Se ei palvele yhteiskunnallista etuu, että niiden tutkimiseen käytettäisiin rahaa. Mut totta kai meidän piti näyttää vahvaa rintamaa julkisuudessa, ja poliisi kirjotti meille näin: “Saitte sen huomion minkä halusitte. Voidaanko perua nämä rikosilmoitukset?””

Kuva: Lulu Marins

Mitä hyötyä tästä aktiosta sitten oli?

V: “Tosi paljon. Ne tappouhkauksetki oli hyvää, koska ne paljasti sen naisivihan. Sinä samana päivänä oli natsien marssi, ne teki kaikki tervehdykset ja kaikkee. Ja myös Hurstin leipäjono, missä oli 1000 ihmistä jonossa, eikä kukaan päättäjä menny sinne, vaikka oli kutsuttu. Ne sai jotain kymmenen kommenttia, “tämä ei ole kyllä kivaa”, mut sit yks pikkunänni järkytti niin paljon, et saatiin kymmenen tuhatta kommenttii ja tappouhkauksii. Niin mun mielestä siinä paljastu todella selkeesti, et mitä suomalaiset vihaa: naisia enemmän ku natseja.”

Tässä vaiheessa avonaisesta ikkunasta lehähtävä tuulenvire lennättää syliini kulttiinliittymiskaavakkeen. Kavahdan moista noituutta, mutta pysyn rauhallisena. Samaistun kuitenkin voimakkaasti siihen kokemukseen, ettei naispuoleisena rikoksen uhrina poliisiin ole luottamista. Haluan kuulla lisää kultin filosofiasta ja periaatteista. 

Mihin kultin filosofia perustuu?

V: “Meillä on semmonen filosofia, että nänni on kaikki. Nännissä tiivistyy kaikki vaikeesti hahmotettava epätasa-arvo, joka on piilossa rakenteissa. Meijän ykköstavoite on myös, että meillä on hauskaa, ja se onnistuu aina, joten me ollaan onnistuttu kaikissa meijän aktioissa. Ja kun meillä on hauskaa, niin ihmiset haluu tulla mukaan siihen. Ja tietysti myös se, että nauru pelottaa patriarkaattii sikana. Naiset pelkää, et heidät tapetaan ja miehet pelkää, et heille nauretaan. Nii me käytetään sitä häikäilemättömästi meidän hyväks. Ja me myös rikotaan se stereotypia, että naurava nainen on hölmö tai semmonen, koska me ei olla, vaikka toimittajat onkin yrittäny kääntää sen meitä vastaan.”

Kulteille ominaista on sanoma transsendenssista maailmanjärjstyksestä, joka on ristiriidassa ulkoisen maailmanjärjestyksen kanssa. Teidän uskomuksenne on siis feminismi?

V: “No sillä tavalla on, että vallitseva maailmanjärjestys on patriarkaatti, ja me vastustetaan sitä. Me halutaan myös pilkata niitä, jotka sanoo, että feminismi on aivopesua tai heikompien hyväkskäyttöä, tosi paljon kuulee sitä “olet ruma ja läski, et saa miehiä, joten olet siksi varmaan feministi”. Ne näkee sen vaaran tunnun siinä, kun uskalletaan nauraa niille. Me ei haluta myöskään väheksyä sitä, että on olemassa vaarallisia kultteja. Me otetaan kultti-nimi takas, voimauttavasti. Mä uskon et porukka kaipaa yhteisöllisyyttä, ja semmosia rituaaleja.”

Teidän manifestissa mainitaankin moderni noituus. (“Kyseenalaistamme patriarkaatin, joten armeijan sijaan kutsumme itseämme kultiksi, joka julistaa yhteisöllisyyttä, vastakulttuuria ja modernia noituutta.”) Millä tavalla sitä harjoitetaan kultissa? Onko teillä rituaaleja?

V: “Joo, se liittyy siihen, että me haluttiin kunnioittaa noitavainojen uhreja, koska noitavainot on ollu naisten kansanmurhia. Ja toisinajattelevien ja vähemmistöjen, ja mun mielestä on järkyttävää miten se on vaan ohitettu. Kaikki tietää noitavainot, mut ei kukaan tiedä kuinka paljon siellä kuoli naisia ja toisinajattelijoita. Haluttiin kunnioittaa, voisko sanoo feminismin esitaistelijoita.

Meidän voima on myös yhteisöllisyys ja sisaruksellisuus. Ei voida sanoo sisaruus, kun meillä on kaikkii sukupuolii kultissa. Ihmisellä on kaipuu rituaaleihin ja riitteihin, ja patriarkaatti on pilannu ne silleen, et se on ominu ne kaikki uskontoihin ja sieltä on unohtettu semmoset ku vaikka synnytys tai ensimmäiset kuukautiset. Meillä on kyllä Sandran kaa semmonen, et me pukeudutaan menkkojen aikana punaseen. Sandra on myös tehny mulle semmosen rituaalin, et mä pääsen yli miehestä, joka sai mun pään sekasin, ja se oli todella vaikuttava ja voimauttava. Mä uskon kyllä siihen, että vaikeesti käsiteltävät henkiset asiat laitetaan fyysisiks. Ja sillon ku me ta-”

Ovi avautuu ja viereisestä huoneesta astuu esiin mies. Vallarén katsoo minua merkitsevästi. Ompelukoneen säksätys on lakannut, ja miehellä on käsissään kasa kommandopipoja. “Anteeksi keskeytys. Saisiko teille olla jotain juotavaa?” hän kysyy ja laskee kommandopipot Vallarénin viereen pöydälle. Vallarén pyytää Magnersin ja minä mustan kahvin. 

V: “Meillä on siis myös tavote, että jokasella kulttilaisella ois kommandopipo, ja sen kulttilaisen kommandopipo edustaa jotenki sitä itseänsä. Mulla on esimerkiks semmonen, missä lukee OMG tässä” hän arvioi viereensä tuotuja kommandopipoja ja näyttää yhden niistä otsaa. “Mä oon vähän semmonen bimbo välillä, ja rakastan sitä itsessäni. Sandra on tosi taitava käsistään ja tekee burleskii, niin hänellä on semmonen samettinen, jossa on sohvatupsu ja kaikkee. Se on naamioitumisjuttu, mut se menkkajuttu on tärkein. 

Kuva: Sole Vallarén

Mä haluisin kyllä tehdä rituaaleja ja ottaa takas sitä, että naisilta on viety kaikki voima. Kaikki isot uskonnolliset rituaalit keskittyy aina siihen, että nainen siirtyy jonkun omistukseen tai jotain tämmöstä. Mä uskon, et ihmiset kaipaa niitä, mutta monia ahdistaa se, että ne perustuu johonki patriarkaalisiin sääntöihin. Mun kaverin äiti leipo sille kakun, ku sillä alko menkat, ja musta se oli ihana. Tommosia juttuja haluisin meidän kulttiin enemmänki.”

Haluatte siis palauttaa voiman naisille. Pyritäänkö kultissa naisten ylivaltaan? Entä vihaatteko te miehiä?

V: “Mua ÄRSYTTÄÄ, kun sanotaan, että feminismi pyrkii naisten ylivaltaan.” Juomamme tuodaan. Vallarénin silmät salamoivat, ja hörppään kahviani kiitollisena keskeytyksestä. “Jos tasa-arvo on nollassa, sovinistit haluu, että naiset on miinus sadassa. Todellisuudessa ollaan alle nollassa. Feministit haluu päästä nollaan. Sovinistit näkee, et feministit haluu plussalle, mut me halutaan vaan tasa-arvoo. Tietysti se, että me haastetaan patriarkaatti, voi vaikuttaa siltä, että me halutaan naiset valtaan. Jos on etuoikeutettu, eikä haluu et ne etuoikeudet viedään pois, totta kai se tuntuu epäreilulta. Mutta se on vaan niiden oma henkilökohtainen kyynel. Eikä miesvihaakaan ole olemassa.

Miksei?

“Koska naisviha on semmonen systeemi, joka lävistää kaiken meidän ajattelun, kaikki meidän asenteet ja yhteiskunnan, joka meidän lain, arjen, kulttuurin ja kaiken mitä me tehdään. Kevyimmillään se on sitä, että vähätellään, mutta siitä se menee siihen, että ahdistellaa, pahoinpidellään, raiskataan ja tapetaan. Miesviha taas on sitä, että jollekin tulee paha mieli, kun sitä sanotaan valkoiseksi cis-heteroksi. Voi olla ihmisiä, jotka vihaa miehiä, ja varmasti onkin, mutta se ei oo mikään juttu, vaan pelkkä vitsi. Se ei oo järjestäytynyt ajatus tai systemaattinen rakenne samalla tavalla kun naisviha. Se, että puhutaan miesvihasta naisvihan vastakohtana on todella loukkaavaa kaikkia niitä miljoonia naisia kohtaa, jotka kuolee ja kärsii joka ikinen päivä naisvihasta.

Instagram esimerkiksi normalisoi naisvihaa ja muovaa ajatuksia sillä, että sieltä ei ilmiannoista huolimatta poisteta kostopornotilejä tai muita naisvihamielisii juttuja. Meidän tilit taas poistettiin, koska mä laitoin meemin missä oli “Me at men: You can trust me because I don’t care enough about you to lie”. Riittää, kun sanoo, ettei välitä miehistä. Se kertoo siitä tasosta, että ongelma on, että jolleki tulee paha mieli. Miesviha ärsyttää ja naisviha tappaa.”

Muistan lukeneeni Nicholas D. Kristofin ja Sheryl Wudunnin kirjasta Puolikas taivasta, että naisvihan takia miehet tappavat naisia vuosittain enemmän, kuin heitä kuolee sotaan, malariaan, liikenneonnettomuuksiin tai syöpään yhteensä. Ja minähän olen aina ollut heikompien puolella. Kuulakärkikynä polttelee laukussani, ja vatsassa lentelee rukoilijasirkkoja, kun mietinkin kulttiin liittymistä. No mitä sä sanoisit ihmiselle, joka harkitsee kulttiin liittymistä?

S: “Mä voin kertoo, että meidän käännytysprosentti on ollu sata. Jokaikinen ihminen, joka on osallistunu meidän kolmen tunnin koulutukseen, on liittyny siihen. Ja kaikki ne on ajatellu, et se on ollu inspiroivin ja paras asia ikinä. Mut myös sen takia, et kultissa sinua rakastetaan <3 Kultissa sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Sä saat olla just semmonen, kunhan sä kunnioitat myös muita ihmisiä, kun sä oot, ja kaikki rakastaa sua. Saat yhteisön mimmosta sulla ei oo koskaan ennen ollut, sä saat mahdollisuuden vaikuttaa, ja pääset osaks semmosta super badassjengiä, mikä pelottaa kaikkia. Me ollaan joka paikassa, yhteiskunnan kaikilla tasoilla, Suomen joka kaupungissa ja kaikkien pitäs olla tosi peloissaan.”

Kukapa meistä ei haluaisi rakkautta ja tasa-arvoa? Allekirjoitan hakemukseni liittyä kulttiin. Viereisestä huoneesta alkavat kuulua fanfaarit, mies tuo päähäni kommandopipon ja riisuu minutkin alasti. Kilistelemme luomu-Magnersilla ja tanssimme ja juhlimme läpi yön täysikuun valossa päätöstä, joka tähän päivään asti on ollut paras, minkä olen tehnyt. Vihdoin silmäni ovat auenneet sille, millainen vapaus ja lempeys meitä naisia vallankumouksen jälkeen odottaa.

Jutun tarkoitus ei ole pilkata vaarallisten kulttien uhreja, vaan patriarkaattia. Jutussa käsitelty feminismi on liikkeenä väkivallaton ja tasa-arvoon tähtäävä.

Uskontojen uhrien vertaistukilinja: 0400 466 990
Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin: 09 2525 0111

“Minä olen Herran palvelijatar.”

Posted on by Susanna Ranta and Enja Seppänen

Tässä juttusarjassa tarkastellaan seksiä, seksuaalisuutta ja sen lieveilmiöitä teologian opiskelijoiden linssien läpi.

Erilaiset valtavirrasta poikkeavat seksuaaliset taipumukset, eli kinkit tai fetissit, ovat ei-niin-poikkeava osa seksuaalista itseilmaisua. Valta-asetelmat, raha, vaipat, tietyt ruumiinosat, ikä tai kuristaminen voivat olla esimerkiksitällaisia asioita, jotka luovat pohjan monien ihmisten seksuaalisuudelle. Millä tavoin seksuaalisuuden vapaaitseilmaisu vastaa samoihintarpeisiinkuinhengellisyyden harjoittaminen? Millaisissa tilanteissa piiskaaminen ja pyhän kokemus kohtaavat? Tätä selvittääksemme haastattelimme kahta teologia, kristittyjä ja kinkyjä, Einaria ja Johannaa.

Johanna ja Einari elävät avoimessapolyamorisessa suhteessa. Johanna on sadomasokisti ja little. Einari määrittelee itsensä “kinksterlutkaksi” ja sadomasokismin lisäksi luokittelee itsensä femmedaddyksi. Einari aloitti kinkyilyn lähes kaksi vuotta sitten ja kokee edelleen olevansa jonkinlaisessa kokeiluvaiheessa.

Molemmat harrastavat myös sidontaa ja toimivat aktiivisesti mukana Helsingin Akateemisissa Kinkyissä ja kuvailevatkin olevansä “järjestökinkyjä”. Tämä tarkoittaa myös siis sitä, että he eivät toteuta fetissejään ainoastaan privaatisti.

Itse pariskunta määrittelee eroavaisuutensa niin, että siinä missä Johanna haluaa kategorian, johon voi itsensä sijoittaa, ei Einari viihdy laatikoissa tai halua määritellä itseään mihinkään.

Johanna ja Einari kinkyilevät sekä yhdessä että erikseen, ja alusta asti on ollut selvää, että he voivat leikkiä ja tehdä asioita myös muiden kanssa. Kuitenkin on asioita, “omia juttuja”, joita pari tekee käytännössä vain toistensa kanssa, kuten esimerkiksi “caregiver-little”.

”Kink ei aina näytä siltä, mihin olemme tottuneet esimerkiksi pornokuvastossa. Se näyttää siltä, miltä osallistujat haluavat sen näyttävän.”

Mitä hyviä asioita koette fetissienne harjoittamisen tuovan elämäänne?

Johanna: Olen kinkypiirien kautta tavannut huikeita tyyppejä laajasti eri elämän alueilta. Kinkyily on myös itseilmaisun kanava ja suhtaudun siinä moniin asioihin harrastuksena. Samalla tavalla kuin muissa harrastuksissa, tässä on merkityksellistä kokemus siitä että kehittyy tekemässään. Esimerkiksi se, että opin kuukausi kuukaudelta sitomaan paremmin, tuntuu hyvältä. Einari: Olen oppinut kuuntelemaan itseäni. BDSM-sessiossa kommunikaatio on ehdottomasti kaikkein tärkeintä. Olen myös oppinut tunnistamaan ja erottamaan asioita itsessäni ja myös sanomaan ne tunteet ääneen.

Miten kuvailisitte omaa uskonnollisuuttanne?

J: Uskonto, uskonnollisuus ja hengellisyys ovat mulle elämää ohjaavia elementtejä, ikäänkuin linssi, jonka kautta katsoo kaikkea. Se, minkälaista se on missäkin elämänvaiheessa saattaa vaihdella ja joskus on kausia, jolloin eri asiat ovat tärkeitä omalle uskonnollisuudelle. Se on jatkuvasti muuttuva, mutta olemassa oleva rakenne.

E: Uskonto täyttää tilan, jota oikeastaan mikään muu asia ei voi täyttää ja on ikäänkuin jatkuvaa taustasäteilyä.

J: Teologina hengellisyyttä käsitellessä ei voi ohittaa aihetta kutsumus. Kutsumus hengelliseen työhön on asia, jonka kanssa olen paininut ja jopa kyseenalaistanut sen, onko hengellinen työ se paikka mihin minua ohjataan.

Olen kerta toisensa jälkeen joutunut kohtaamaan toksisia työyhteisöjä seurakunnissa ja se on saanut kyseenalaistamaan sen, että onko minut rakennettu sellaiseksi, että jaksan sitä. Elämäntapani ja preesensini maailmassa on epäkonventionaalinen ja se, että olen polyamorinen ei vastaa sitä tavanomaisuutta, jota usein kirkon työntekijöiden oletetaan huokuvan.

Olen monesti myös miettinyt tuttavia ja opiskelutovereita, jotka edustavat jotain marginaalista ihmisryhmää esimerkiksi omassa seksuaalisuudessaan. Esimerkiksi jos olet homoseksuaali, sinun kuitenkin pitää elää mahdollisimman “tavallista perhe-elämää”. En tiedä, mahtuuko kirkkoon työntekijöitä, jotka ovat kokonaisvaltaisesti epänormatiivisia.

E: Potentiaalia muutokseen kuitenkin on. Se, miten nopeasti se tapahtuu, on eri asia. En koe, että voisin tällä hetkellä työskennellä kirkolla sellaisena kuin olen. Erotan kuitenkin sen henkilökohtaisesta uskonnollisuudestani. Se, että multa viedään kirkko yhteisönä ei tarkoita sitä, että multa viedään henkilökohtainen usko pois.

J: Mua on lohduttanut ajatus siitä, että Jumala on luonut mut kokonaiseksi ihmiseksi ja on vaikea kuvitella, että Hän haluaisi minun tekevän Hänen työtään sillä tavalla, että joutuisin poistamaan jotain oleellista itsestäni. On kuitenkin kapeakatseista ajatella, että vain hengellinen työ on sitä, mihin koetaan hengellistä kutsumusta, joten jos näyttää siltä etten voi tehdä nykyisessä kirkossa töitä omana itsenäni, on yritettävä löytää tapa toteuttaa kutsumustani jossain muualla.

Millä tavalla uskonnollisuus ja fetissit kohtaavat elämässänne?

E: Uskonto ja seksuaalisuus täyttävät eri lokerot, eikä kummallakaan voi korvata toista. Kokemusmaailmallisesti niissä on kuitenkin jotain samaa. Molemmissa yhteisöissä on säännöt ja kulttuuri joita noudatetaan, ja mikä tuo täyttymystä niihin kuuluville ihmisille. Seksuaalisuuteni on samalla tavalla osa identiteettiä kuin uskonnollisuus. Ilman jompaa kumpaa kärsisin paljon.

J: Jos uskonnollisuutta ja hengellisyyttä tarkastelee ilmiöinä, niissä on löydettävissä paljon samankaltaisuutta. Luulen, että yksi selittävä tekijä on siinä, miten yhteisöistä tulee kulmakiviä omassa kokonaisidentiteetissä. Uskonnollisuus ja seksuaalisuus ovat kulmakiviä monen elämässä.

Voiko fetissien harjoittaminen olla epäeettistä tai syntistä?

J: On eri asia tarkastella ilmiöitä yksityisellä ja laajemmalla systeemisellä tasolla. Yksittäisen ihmisen toimia tai seksuaalisuutta ei voi tuomita, mikäli kaikki siihen liittyvät osapuolet ovat yhteisymmärryksessä ja halukkaita toimintaan. Laajemmin ajateltuna mikään elämän osa-alue ei kuitenkaan ole turvassa kriittiseltä katseelta.

On täysin hyväksyttävää tarkastella esimerkiksi sellaista ilmiötä, miksi meidän kulttuurisessa kentässä ja yleisessä ymmärryksessä mies nähdään dominoivana osapuolena. On silti väärin mennä kritisoimaan yksittäistä paria, jos he näin toimivat. Myös esimerkiksi rasistisia fetissejä tulee tarkastella. Esimerkiksi sitä, että miksi aasialaiset naiset nähdään usein submisiivisina. Kulttuurisessa maastossa nähdään paljon tällaista kuvastoa ja sitä tuleekin kritisoida. Toisaalta voi olla pareja, joista toisen fetissi on aasialaiset naiset ja toinen nauttii suunnattomasti siitä että häntä kohdellaan objektina, niin that’s cool.

E: Yksilöiden välillä on mahdotonta muodostaa listaa fetisseistä, jotka eivät ole oikein. Laajempaa kuvaa sen sijaan tulee tarkastella esimerkiksi siinä, miten niitä vaikka käytetään jossain kuvastoissa.

En myöskään koe, että fetissin toteuttaminen olisi syntiä. Näen synnin pahantahtoisena toimintana. Esimerkiksi BDSM:ssä toisen satuttamisen motiivi ei ole pahantahtoinen. On Jumalan ja sun välinen asia, mikä sun omatunto on tässä tilanteessa.

”On täysin hyväksyttävää tarkastella esimerkiksi sellaistailmiötä, miksi meidän kulttuurisessa kentässä ja yleisessä ymmärryksessä mies nähdään dominoivana osapuolena. On silti väärin mennä kritisoimaan yksittäistä paria, jos he näin toimivat. ”

Haastattelun lopuksi kysyimme vielä, onko jotain, mitä Johanna ja Einari haluaisivat välittää eteenpäin lukijoille:

J: Kink ei aina näytä siltä, mihin olemme tottuneet esimerkiksi pornokuvastossa. Se näyttää siltä, miltä osallistujat haluavat sen näyttävän. Pitää myös muistaa, että sama kink ei tarkoita, että olisi samat syyt toimia.

E: Kommunikaatio on kaikkein tärkein asia. Opettele sanoittamaan se, mitä haluat, ja mikä tuntuu hyvältä. Kommunikaatio, kommunikaatio, kommunikaatio.

J: Yhteisesti meillä on viesti kaikille: Opettele itsesi ja kumppaniesi takia sanomaan ei ja ottamaan vastaan se, jos joku sanoo, että mä en halua tätä enää. Meidän kulttuuri olisi paljon hedelmällisempi ja parempi, jos me opittais ottamaan vastaan se, että joku sanoo meille ei.

E: Ja liittykää Häkkiin, jos kiinnostaa! Toimintaan pääsee mukaan helposti ja turvallisesti!

Toisinaan on hyvä suunnata katse siihen, miksi me elämme yhteiskunnassa, jossa seksuaalisesti tavalla tai toisella poikkeavat ihmiset kokevat, etteivät ole tervetulleita työskentelemään tai palvelemaan seurakuntaan. Mitkä ovat ne kulttuuriset tekijät, jotka ajavat eettisesti harmittoman itsensä toteuttamisen systeemitasoisen syrjinnän motiiviksi? Olisi hienoa, jos seksuaalisuudenmoninaisuuskaikessa runsaudessaan voitaisiin teologisissakin piireissä nähdä sinä rikkautena, mitä se tosielämässäkin on. Haastateltavien nimet on muutettu henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi. Jutussa käytetyt termit löydät selitettynä Häkki ry:n aakkosellisesta sanastosta.