Uudet tuulet puhaltavat pappien pukeutumisessa. Moni pappi valitsee nykyään kaftaanin ja Valonsäteen sijaan juhlapuvukseen papintakin.
Papin pukeutuminen on hyvin säädeltyä – vielä nykyäänkin 2020-luvulla. Piispainkokouksen antamat papin pukeutumisohjeet määrittelevät papin pukeutumisen kolme tasoa: juhlapuvun, tumman puvun ja arkipuvun, sekä sen, että jumalanpalveluksessa tulee käyttää aina jompaa kumpaa kahdesta ensimmäisestä yhdessä liturgisen vaatetuksen kanssa.
Muut pukeutumisohjeet ovat kutakuinkin samat miesten ja naisten suhteen, mutta juhlapukeutumisen ohjeet eroavat merkittävästi naisten ja miesten kohdalla. Miesten tulee ohjeiden mukaan pukeutua kaftaaniin, suomalaisittain perinteiseen papinpukuun, johon kuuluu mustan takin lisäksi mustat housut ja valkoiset liperit. Naisten juhlapuku on taas ollut vuodesta 2010 Valonsäde-puku (suunnittelija Kirsimari Kärkkäinen), johon kuuluu papinjakku, jossa on valkoinen säde, risti kiinnitettynä jakussa sille varattuun paikkaan sekä polvipituinen tai pitkä hame tai housut. Miesten ja naisten juhlapukeutumista yhdistää valkoinen papinpaita ja mustat kengät ja mustat sukat. Ennen Valonsädettä naisten juhla-asu oli niin sanottu Vuokko-puku (suunnittelija Vuokko Nurmesniemi) vuodesta 1987 alkaen.
Monilla pappisnaisilla oli suuria odotuksia uuden papinpuvun suhteen. Olihan Vuokko-asu nunnamainen – vain nunnahuivi puuttui – ja henki 80-luvun muotia. Pappisnaiset kaipasivat asua, joka näyttäisi papinpuvulta ja liittyisi kirkolliseen traditioon. Moni uumoili, että asu olisi kaftaani tyköistuvammalla leikkauksella. Uutta asua oli valmisteltu huolella pitkän aikaa, perustettu työryhmä, kuten kirkossa on tapana, ja lisäksi puvun suunnittelusta järjestettiin kilpailu. Kuitenkin vuonna 2010 kun Valonsäde julkaistiin, se tuotti pettymyksen monille papeille ja papiksi aikoville. Naisille suunniteltu puku näytti perinteisen papinpuvun sijaan lentoemännän asun ja futuristisen Star Trek -puvun sekoitukselta.
Samaan aikaan monet miehet kaipasivat omalta juhlapuvultaan traditionaalisempaa ja ekumeenisempaa ulottuvuutta – olihan kaftaanikin verrattain uusi tulokas kirkon pitkässä historiassa. Lisäksi moni pohti, miten vielä tällä vuosituhannella miesten ja naisten pukeutumiselle voi olla erilaiset ohjeet? Entä ne papit, jotka eivät koe kuuluvansa kumpaankaan sukupuoleen, miten heidän tulisi pukeutua? Kirkossamme on yksi pappeus, eikö siis olisi syytä olla myös yksi papinasu, joka olisi kaikille sukupuolille?
Heräsi kysymys, eikö olisi mahdollista suunnitella pukua, joka olisi perinteinen, kaikille samanlainen sekä ekumeenisesti tunnistettava papin asu. Vuonna 2016 ryhmä pappeja ryhtyi tuumasta toimeen ja syntyi papintakki, joka vastaa sekä juhlapuvun että tumman puvun vaatimuksia. Papintakkia valmistamaan perustettiin osuuskunta Pyhävaate.
Papintakin käyttö on pikkuhiljaa levinnyt ja sitä on nähty sekä miesten että naisten päällä monenlaisissa kirkollisissa tilaisuuksissa. Vaikuttaa siltä, että piispat eivät ole muuttamassa pappien pukeutumisen säädöksiä, mutta silti ruohonjuuritasolta nouseva muutos hyväksytään hiljaisesti. Papintakin käyttö yleistyy myös pappisvihkimyksissä ja keväällä 2021 nähdään ainakin kahdessa hiippakunnassa vihittäviä, joilla on yllään papintakki.
Seuraavaksi neljä pappia kertoo tiestään papintakin käyttäjäksi.
Jussi Junni, toiminnanjohtaja, Pappisliitto:
Ostin ensimmäisen sutaanini postimyyntinä briteistä, kun minut vihittiin papiksi vuonna 2007. Käytin sitä paastonaikana ja leirijumalanpalveluksissa. Sutaanin laatu oli tosin heikko, kangas ohutta ja hiostavaa eikä se oikein kunnolla istunut. Hauskin siihen liittyvä muisto liittyi siihen, kun toimitin vanhan ajan messua Karunan kirkossa seurasaaressa sutaanissa ilman albaa ja joku vanhempi rouva oli käynyt kysymässä kanttorilta ”onko tuo pappi lestadiolainen” (en kuulu mihinkään herätysliikkeeseen). Pyhävaatteen papintakin halusin heti, kun sellaisen sai. Sen materiaali on korkeatasoista ja puku istuu hyvin. Ompelija teki minulle vielä samanlaisen leveän vyönkin, jollainen aikaisemmassa sutaanissani oli.
Hilkka Olkinuora, tietokirjailija, toimittaja:
Confiteor: Olen toinen niistä pappisnaisista, joka viihtyi vuokossa. Koska olin valmistuessani jo viisissäkymmenissä, käytin sitä aina kun voin. Vuokko rispaantui heavy userin yllä. Oli ostettava uusi työhaalari. Valonsädettä en hankkinut; enhän osta autoakaan, josta ovet irtoilevat.
Sitä paitsi kuuluin niihin, jotka olivat alusta asti kysyneet, miksi samaan virkaan vihityt puettiin erilaisiin tamineisiin. Sitten näin sisarkirkoista tutun sutaanin isä Franck Legrosin yllä (YouTube -videossa Charismatic Heretics with “Fr.” Franck Legros). Ilmestyksenomaisesti tajusin, vanhana tanssijana: Tämä julistuksen pakottava ilo puuttuu vielä kirkon ja minun yhteiseltä taipaleelta. Tämä on vielä elettävä! Kun vielä olin päässyt hiplaamaan yhtä Pyhävaatteen takkia livenä Heidi Zittingin päällä, lähdin ompelija Mari Benissanille mitoille.
Sutaani on elämäni paras hankinta. Ensinnäkin ihan jo käytännössä. Arastelin ettei se sopisi lihavalle, mutta olen siinä solakka kuin Saaronin lilja. Pidin sitä kalliina, mutta jo nyt hinta käyttökertaa kohden on enää muutama euro, koska se käy kätevästi alban sijaan niin kodeissa kuin kirstun ääressä. Epäilin sitä kuumaksi, mutta helman pyörteet ovat pitäneet viileänä paljain säärin kaikki nämä hellekesät, kun kollegat ovat hikoilleet piispankokouksen erityisesti suojelemissa sukkahousuissaan. Sutaani käy arkeen ja juhlaan, vaikka sen virallistamista joutunee – yllättyneet, käsi ylös! – vielä odottamaan.
Suurin sutaanin ansio on kuitenkin ollut teologinen. Ihmiset pysäyttelevät ehtimiseen ja kysyvät, että onko tuo nyt uusi papinpuku? Miten monta virkateologista keskustelua onkaan käyty! Miten moni on ilahtunut siitä että vihdoinkin on eurooppalainen, esteettinen ja ekumeeninen pappisvaate! Sutaani on kävelevä rippi- ja saarnatuoli, elävää evankeliumia, apostolin asu. Siinä on kaikki. Haudatkaa minut sutaanissani.
Vas: Hilkka Olkinuora, kuva: Ilari Huhtasalo
Oik: Vilppu Huomo, kuva: Ilari Huhtasalo
Vilppu Huomo, asiantuntija, Kirkkohallituksen toiminnallinen osasto:
Olen ollut mukana Pyhävaatteessa sen perustamisesta lähtien. Kun Pyhävaatteen perustamista suunniteltiin, Meri-Anna Hintsala soitti minulle ja kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään mukaan. Innostuin heti ajatuksesta, että voisi olla sama puku kaikille papeille. Kirkkomme teologian mukaan ei ole nais- tai miespappeja. Pidän siitä, että konkreettiset käytännöt ovat linjassa teologian kanssa. Olin pitkään ollut turhautunut kaftaaniin, joka itselläni on jäänyt lähinnä vaatekaappiin.
Käytin sutaania ensimmäisen kerran vuonna 2017 Espoon hiippakunnan synodaalikokouksessa. Jännitin etukäteen millaisia kommentteja sutaanista tulee. Oli hienoa, miten sain päivän aikana sutaanista vain positiivisia ja ihailevia kommentteja.
Mimosa Mäkinen, kirkkoherra, Kauniaisten suomalainen seurakunta:
Kiinnostuin papintakista heti Pyhävaatteen alkumetreillä. Minua puhutteli papintakin ja koko Pyhävaatteen osuuskunnan konsepti ja arvot: yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja laadukkuus. Vaikka papin työtä tehdään omalla persoonalla, pappisvirassa on lopulta kyse meitä viranhoitajia suuremmasta. Virkapukuun pukeutuminen muistuttaa minua kutsumuksestani ja siitä, että saan toimia tässä virassa Jumalan palveluksessa. Sen vuoksi pidän tärkeänä, että virkapuku viestii sukupuolen sijaan pappeudesta, kaikille sukupuolille yhteisestä virasta. Sama virka, sama verka. Papintakki on helposti tunnistettava virkavaate myös ekumeenisissa tilaisuuksissa.
Hankin papintakin vuosi sitten ja siitä on tullut yksi käytetyimmistä virkavaatteistani. Käytän sitä erityisesti messuissa ja toimituksissa, mutta myös monenlaisissa muissa virkatehtävissä. Erityisen juhlavaa oli aloittaa kirkolliskokous juhlamessussa papintakissa.
Minulle on merkityksellistä tarina ja teologia papintakin taustalla, mutta arjen käytössä korostuu myös vaatteen mukavuus, laadukkuus ja helppohoitoisuus. Villavaate on helppo pitää puhtaana ja ryhdikkäänä. Siisti virkapuku viestii kunnioitusta ihmisten elämän tärkeissä hetkissä. Tässä takissa olen saanut jakaa merkityksellisiä hetkiä tämän ja tuonpuoleisen rajapinnalla, niin kastemaljan kuin arkun äärellä.
Teologi ja tekstiilisuunnittelija, Pyhävaatteen toimitusjohtaja Anna Matilainen kertoo:
“Kaikki Pyhävaatteen toiminta pohjautuu vastuullisuuteen. Tekstiilijäte on yksi suurimmista jäteongelmista maailmassa ja tekstiilituottajilla on suuri vastuu siitä, millä pohjalla tuotanto lepää” sanoo Pyhävaatteen toimitusjohtaja Anna Matilainen. “Papintakin materiaali on 100% merinovilla, jonka valmistuksessa ei ole käytetty merinolampaille kivuliasta mulesing-menetelmää. Takin vuorikangas on viskoosia, se on muuntokuitu, joka valmistetaan selluloosasta. Viskoosin valmistus ei ole kovin ympäristöystävällistä, mutta muuntokuituna viskoosi kuitenkin katoaa maan päältä, toisin kuin perinteiset vuorikankaat asetaatti ja polyesteri. Eikä se hiosta. Polyesteri on vähän sama kuin pukeutuisi jätesäkkiin. Kaikki Pyhävaatten tuotteet pyritään tekemään luonnonmateriaaleista niin pitkälle kuin mahdollista. Takit ommellaan käsityönä laadukkaasti Suomessa ja ne tehdään mittatilauksena asiakkaalle. Takeissa on istuvuustakuu, eli takki ommellaan täydellisesti istuvaksi. Tämäkin on eettinen lähtökohta, hyvin istuva ja miellyttävä vaate on käyttäjälleen tärkeämpi ja siitä pitää paremmin huolta kuin epämukavasta. Tekstiilituotteen ympäristöjalanjälkeä miettiessä suurin vaikutus on tuotteen käyttöiän pidentämisellä” Matilainen selittää. ”Tekstiilituotteella on elinkaari ja koko kaarta materiaalien hankinnasta tuotteen hävittämiseen tulee pohtia, jotta tuotanto voi olla kestävällä pohjalla. Valitettavasti pikamuotikulttuuri on totuttanut ihmiset halpoihin vaatteisiin, joiden ei kuulukaan kestää käytössä pitkään. Voi tuntua vaikealta maksaa vaatteesta monikertaisesti halpakaupan 5 euron t-paitaan verrattuna, kun ei ole kokemusta siitä, että tuote kestääkin käytössä siistinä vuosia. Esimerkiksi trikootuotteemme valmistetaan suomessa neulotusta 100% luomupuuvillatrikoosta. Se on pehmeää ja pitää värinsä ja muotonsa pesusta toiseen.”