Exäni oli vapaamuurari

Ja muut onnistuneesti ohittamani red flagit

Kun aikoinaan ystäväni lähti seurustelukumppaninsa luo siivoamaan ja otti tätä varten kotoaan imurin mukaan, naureskelin itsekseni ja ajattelin, etten ikimaailmassa voisi olla niin uusavuttoman ihmisen kanssa. Muutama vuosi myöhemmin istuinkin itse raitiovaunussa sijauspatja kainalossa, sillä olin kyllästynyt poikaystäväni runkopatjan läpi selkää vasten törröttäviin jousiin eikä hän itse saanut aikaiseksi korjata tilannetta. Kyllä ihminen on nuorena kaunis, tapasi mummini sanoa. Ja naiivi. 

Red flagit ovat deittailun varoitusmerkkejä: merkkejä siitä, että jokin ei ole kohdallaan. Urbaanin sanakirjan mukaan red flag viittaa tunteeseen siitä, että on mahdollisesti tekemisissä manipulatiivisen ja/tai psykoottisen tai sosiopaattisen yksilön kanssa. Red flag ei välttämättä ole mikään ylitsepääsemätön piirre: se voi olla myös vain hienoinen merkki siitä, että tapailukumppanin toimintaan olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota. Viimeaikoina erityisesti nuorten suosimassa TikTokissa on näkynyt trendinä pienten ja jopa arkisten asioiden leimaaminen red flageiksi. Valaistuun lasivitriiniin näytille aseteltu Warhammer-minatyyrikokoelma ei siis ollut Urbaanin sanakirjan mukainen red flag, mutta vahvisti kuitenkin orastavan tunteeni siitä, ettei meillä kahdella tulisi riittämään juttua toisille treffeille. 

”Sulla on maailman surkein miesmaku”, ystäväni totesi taannoin istuessamme yhdessä niistä Kallion baareista, joissa tuopillisen keskiolutta saa vielä alle viidellä eurolla. En halua myöntää, mutten voi kieltääkään. Kun aloimme tuona iltana listaamaan seurustelu- ja deittailukumppanieni red flageja, nousi esiin toinen toistaan huvittavampia muistoja kohtaamistani sulhaskokelaista aina parisuhteista viinanhuuruisiin yhdenyön juttuihin. Niiden vakavuus vaihtelee rajusti, mutta pohjavire on sama. Tekstin nimet muutettu.

David, 32, käytti Axen Dark temptation- vartalosuihketta tuoksuna.

Se oli kuitenkin vain pieni paha muiden myöhemmin esiin tulleiden faktojen valossa, jotka nekin sain väännettyä päässäni positiivisiksi: tuore kumppanini oli lisäksi ollut Israelin armeijan leivissä ja nauttinut ajastaan siellä (hurjia tarinoita), myi huumeita (paha poika!) ja kertoi karanneensa teini-ikäisenä kotoa ja asuneensa kadulla vuoden päivät (emotionaalisesti saavuttamaton, mutta rakkaus varmasti korjaa…). En tiedä mitä Davidille nykyään kuuluu, mutta yhtä asiaa toivon: että lahjaksi antamani Giorgio Armanin tuoksun jälkeen hän ei olisi enää palannut Citymarketin kosmetiikkaosastolle hajusteostoksille.

Jussi, 28, ei tiennyt kuka Suomen pääministeri on

… mutta niin kuin pituudella, ei myöskään tällä ollut mitään merkitystä vaakatasossa peiton alla. Nautin jokaisesta hetkestä, jotka sain viettää tämän jumalaisen komean ammattijalkapalloilijan kivenkovia vatsalihaksia hivellen. Oman pääni sisällä meillä oli Jussin kanssa sanaton sopimus siitä, ettei tämä kepeä suhteemme loppuisi koskaan – tulisimme polttelemaan pilveä, katsomaan luontodokumentteja ja harrastamaan järisyttävän hyvää seksiä vielä keski-ikäisinäkin. Minun olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että Jussi oli kuin Sinkkuelämää-sarjan Mr. Pussy (mies, joka on niin hyvä antamaan suuseksiä, ettei hänen kanssaan yksinkertaisesti saa alkaa seurustelemaan vaan hänet pitää päästää jakamaan lahjaansa eteenpäin). Tiemme erkanivat, mutta toivon Jussille vilpittömästi kaikkea hyvää.

Aleksi, 30 piti Suomeen 70-luvulla kaukomaanmatkalta salakuljetettua merikilpikonnaa lemmikkinä

Tämän suhteen myötä opin kuitenkin jo 18-vuotiaana, ettei suhteeseen kannata ryhtyä vain koska ”haluaa poikaystävän”. Jälkiviisaana voisi myös todeta, että jos 30-vuotias mies etsii 18-vuotiasta tyttöystävää, on se jo itsessään vähän arveluttavaa. Muistelen kuitenkin lämmöllä kaikkia niitä keskiluokkaisia luksuksia, joihin Aleksi minut tutustutti – elin alle 20-vuotiaana hulppeampaa elämää kuin nykyään. Eiköhän säännöllisten Michelin-tähden ravintolaillallisten eteen voi yhtä kilpikonnaa välillä kylvettää. Aleksille toivon kaikkea hyvää sekä onnea avioon, oletan illallispöytäkeskustelujen muuttuneen hitusen kypsemmiksi teini-iän ylittäneessä seurassa. 

Joe, 45, oli kyhännyt tyhjistä Dom Pérignon-laatikoista koristeseinän olohuoneeseensa

Tosin Joe oli myös etsintäkuulutettu kryptovaluuttahuijari ja ylpeä amerikkalainen, josta äkkirikastuminen paistoi yhtä kirkkaasti kuin hänen vitriiniin esille laittamat timanttiset koriste-esineet. Rahalla voi saada treffiseuraa 20-jotain-vuotiaasta, mutta tyylitaju ja hyvä maku jäänevät miehen ulottumattomiin tulevaisuudessakin.  Joelle toivon vastuunkantoa teoistaan vankilatuomion muodossa.

Emil, 25, asui Keravalla

Itsensä selittävä.

Aapo, 40, ajoi vielä keski-ikää lähestyessään amisbemaria

Tavatessamme olin juuri hakenut opiskelupaikkaa tuloksetta ja työskentelin kahvilassa pienellä palkalla. Tulevaisuus pelotti ja ahdisti, ja tuntuikin turvalliselta olla sellaisen ihmisen seurassa, joka tiesi mitä halusi. Aapo oli kaikkea, mitä eksyneenä 20-vuotiaana halusin: vanhempi, karismaattinen, itsevarma, älykäs, menestynyt. Suora ote päiväkirjastani: ”Sillä on sellainen diktaattorihabitus. Vähän italialaista näköä.” 

Aapo kertoi jo suhteen alussa, että hän koki lohduttamisen haasteelliseksi. Ei, herätyskelloni eivät soineet. Eivät ne soineet silloin ensimmäisillä treffeilläkään, kun Aapo kertoi lukeneensa paljon manipuloinnista ja että se ”kiehtoo aiheena”. Eikä niinäkään kertoina, kun Aapo namedroppaili (mainitsi muka ohimennen tuntemiaan “tärkeitä” tyyppejä). 

Matalapohjainen amisbemmi on ehkä red flag, mutta tuo uskomaton menopeli tarjoili myös hyviä nauruja. Se oli joka päivä hitusen lähempänä romuttamokuntoa, vaikkakin Aapon mukaan rakas kiesi vaan ”vähän temppuili”. Yhtenä kesäaamuna autosta hajosi nopeusmittari, joten kuskatessani kavereita rannalle minun piti tarkkailla nopeutta puhelimeen ladatusta sovelluksesta. Takapenkiltä kuului pelkkää huutonaurua. Aapo kehuskeli saaneensa auton hyvään hintaan, mutta kaikilla siitä aiheutuneilla korjauskuluilla olisi varmasti saanut jotain parempaakin. No, tunnearvoa ei toisaalta voikaan mitata rahassa.

Aapon kaikista isoin red flag ilmeni kuitenkin vasta muutaman kuukauden tapailun jälkeen, jolloin olin jo toivottoman rakastunut tähän nuorisovaatteissa viihtyvään hopeakettuun. Eräänä iltana Aapo veti työpöytänsä laatikosta esiin kultaisen sormuksen, johon oli kaiverrettu suorakulman ja harpin muodostama kuvio. Aapo kysyi mielipidettäni asiasta, mutta en vielä tuolloin osannut pelästyä tätä hyvävelikerhon symbolia vaan suhtauduin asiaan puhtaalla uteliaisuudella. Mikä se siis on? Siis mitä te oikein teette siellä? Mutta miksi ihmeessä haluat olla siellä? Pian Aapo esitteli minulle valkoista vaatetta, joka päällä hänet tulisi sitten jonain päivänä haudata. Aapo kai ajatteli, että minä 20-vuotiaana jäisin suhteeseen puolet vanhemman miehen kanssa. Ja että pysyisin hänen rinnallaan, kunnes kuolema hänet korjaisi. Uskoin siihen toki itsekin, joten asiasta naljailu ei ehkä ole reilua. Mutta huvittaahan se silti.

Aapo, 40, ajoi vielä keski-ikää lähestyessään amisbemaria. Aapo, 40, vapaamuurari

Aapon ollessa startup-yrityksensä kanssa työmatkoilla selailin salaa hänen vapaamuurarikerhonsa kirjallisuutta ja jäsenlistoja. Löysin jotain yleistä höttöä Kuningas Salomosta, Siionin temppelistä, kuninkaista. Tuntui kuin olisin lukenut Raamattua, muttei kuitenkaan ihan. Se vaikutti uskonnolta, joka kieltää olevansa sitä. Vapaamuurareiden omilla sivuilla lukee, että ”Suomalaisen vapaamuurariuden arvot ovat aatteellisuus, veljeys, avuliaisuus, avoimuus ja suvaitsevaisuus”. Avoimuus on siis kerhon arvo, mutta koko toiminta pohjautuu rituaaleihin, jotka ovat salaisia. Yritin udella Aapolta tietoa näistä rituaaleista, mutta edes voimakkaan orgasmin jälkeinen viettelevä tiedustelu ei saanut häntä raottamaan tuota salaisuuksien kammiota. Sain onneksi kuulla muista muurareiden sisäpiirijutuista, kuten esimerkiksi erään tunnetun juontajan jäsenyydestä. * 

Vapaamuurarien tavoite oli Aapon mukaan tuoda yhteen miehiä eri taustoista, uskonnoista ja yhteiskunnallisista asemista. Mutta sehän ei tietenkään toteudu, sillä valtaosa jäsenistä on valkoihoisia, hyvätuloisia ja evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia keski-iän ylittäneitä miehiä. Oman uran edistäminen ”On sääntöjen mukaan kiellettyä”, mutta mistä siellä illallispöydässä sitten jutellaan? Siitä miten nämä seniilit papat voisivat yhdessä tehdä maailmasta paremman paikan hörppien viskiä suljettujen ovien takana? 

Suhde alkoi rakoilemaan pahemman kerran noin vuoden yhdessäolon jälkeen, ja Aaposta alkoi paljastua sellaisia piirteitä, joiden kanssa en pystynyt (tai pystyisi vieläkään) elämään. Siis amisbemaria ja vapaamuurariuttakin pahempia piirteitä. Syventymättä niihin piirteisiin sen enempää, voin vain todeta, ettei vapaamuurarien kaltaiseen hyvävelijärjestöön kukaan ihan normityyppi hae.  

Suhteen valta-asetelman aiheuttamasta myrkyllisyydestä huolimatta olen kiitollinen kaikista niistä oudoista tilanteista, joihin en luultavasti olisi päätynyt ilman Aapoa. Kävipä kerran sellainenkin, että istuttiin erään kylpylähotellin illallisravintolassa kuuntelemassa, kun artisti nimeltään Mikko Pohjola veti akustisen version Irwin Goodmanin kappaleesta Ei tippa tapa. Vähemmän omituista tilanteesta ei ainakaan tehnyt se fakta, että olimme juuri ottaneet huoneessamme vähän liikaa happoja ja Aapon kasvot olivat muuttuneet ananakseksi silmieni edessä. ”Unohtumaton kylpyläviikonloppu” päivitti Aapo Facebook-sivulleen seuraavana iltana. Sitä se tosiaan oli.  Oikeastaan sitä meidän koko suhde oli. Viisi vuotta sitten en tiennyt päätyväni kirjoittamaan tästä unohtumattomasta suhteestamme teologisen tiedekunnan lehteen. Silloin 20-vuotiaana tiesin vain, että ”en oo ikinä tuntenut näin vahvasti ketään kohtaan”. 

Jos red flag voi olla mitä tahansa vääränlaisesta deodorantista väkivaltaiseen käytökseen, onko termiä mielekästä käyttää? Ei ehkä, ainakaan kovin totisessa mielessä. Henkilön pelkistäminen tämän yksittäiseen ominaisuuteen on eittämättä vahingollista, joskin tässä kontekstissa viihdyttävän kuvailun kannalta välttämätöntä. Oikeita ihmisiä ei voi suoraan palauttaa heidän karikatyyreihin, joskin elämän varrella saattaa törmätä henkilöihin, jotka ovat jo valmiiksi oman itsensä karrikoituja pilakuvia. Rämä bmw oli ehkä red flag, mutta vähättely tai viimeistään väkivallalla uhkailu todistivat minulle, että suhteen alkuvaiheen pahat aavistukset olisi pitänyt ottaa todesta. Mitä deittailuun tulee, neuvoisinkin red flagien sijaan kuuntelemaan omaa intuitiota: se on aina oikeassa. 

Ps. Mielestäni meidän jokaisen olisi hyvä tunnistaa myös ne omat red flagimme. Itselläni (päivänvaloa kestävistä-ish) ne ovat varmasti ainakin opiskelupaikka teologisessa, bännit tinderistä ja se, että @Bileet on käytetyin jodelkanavani. Mitkä ovat sinun?

*Harmiksemme Janne Kataja ei vastannut Kyyhkysen haastattelupyyntöön.