Uni kuolemasta

Kuva: © DC Comics 1989.

SV: Itsemurha

Siitä asti kun sain tietää Netflixin The Sandman-sarjasta, odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Sen ilmestyessä heinä-elokuun taitteessa, katsoin koko sarjan yhdeltä istumalta ja vielä uudestaan erään läheiseni kanssa paria viikkoa myöhemmin. Teini-ikäisinä olimme hänen kanssaan samanaikaisesti tutustuneet alkuperäiseen sarjakuvaan. Olen lukenut tämän Neil Gaimanin käsikirjoittaman sarjakuvaeepoksen alusta loppuun neljä tai viisi kertaa, viimeksi kesällä 2018.

Olin tuolloin elämäni aallonpohjassa ja palannut itselleni tuttuun mielentilaan‭: ‬halusin kuolla‭. ‬Masennukseni ja silloinen elämäntilanteeni nivoutuivat niin tehokkaasti yhteen‭, ‬että ajatus kuolemasta kristallisoitui mielessäni ainoana järkevänä vaihtoehtona‭. ‬Aloin pohtimaan mikä olisi sopivan diskreetti tapa päättää päivänsä‭, ‬sellainen joka aiheuttaisi kaikista vähiten vaivaa kenellekään‭. ‬Kenelle testamenttaan kirjani‭, ‬levykokoelmani ja soittimeni‭? ‬Onko minun pakko antaa vanhempieni penkoa asuntoni ja tavarani‭?‬

Ajatus itsemurhasta on sitä toistuvasti hautoville niin läheinen ja tuttu‭, ‬että huumori aiheesta on melkeinpä oma alagenrensä‭. ‬Kuitenkin itsemurhasta puhuminen on niin voimakas sosiaalinen tabu‭, ‬että siitä puhumalla ja vitsailemalla saa itsensä kaikenlaisiin sosiaalisiin hankaluuksiin melko nopeasti‭. ‬Täten kannoin päätöstäni mukanani kertomatta siitä kenellekään usean päivän ajan‭.‬

Kesken tämän episodin muistin yhden hauskimmista ja kamalimmista itsemurha-aiheisista sarjakuvapaneeleista‭. ‬Siinä television lastenohjelman dinosauruskäsinukke käskee nukketaiteilijan välityksellä lapsosia viiltämään ranteet auki‭, ‬sillä maailmanloppu on käsillä‭.‬

“Ja muistakaa naperot‭, ‬poikittain ei pitkittäin”‭.‬

Minut valtasi tarve nähdä nuo paneelit‭. ‬Lähdin lähimpään kirjastoon tuon vitseistä tummasävyisimmän sisältävän‭, ‬ensimmäisen Sandman-albumin‭, ‬Preludes and Nocturnes‭ (‬kokoaa sarjan ensimmäiset lehtinumerot vuosilta 1988-89‭), ‬toivossa‭. ‬Lähimmän kirjastoni hyllystä löytyikin hiljattain ilmestynyt suomennettu laitos‭, ‬mutta koska olin lukenut sarjakuvan alunperin englanniksi‭, ‬eivät suomennetut paneelit minulle kelvanneet‭. ‬Kirjastohaun mukaan Viikin‭, ‬itselleni täysin tuntemattoman kaupunginosan‭, ‬kirjastolta saisin‭ ‬yhdellä kertaa noin puolet yksitoista albumia kattavasta sarjasta‭, ‬mukaan lukien 2010-luvulla‭, ‬pari vuosikymmentä sarjan päätöksen jälkeen‭, ‬julkaistun esiosan‭, ‬jonka olin lukenut vasta kerran‭. ‬Mietin‭, ‬olisiko minun aihetta lukea Sandman pitkästä aikaa uudestaan kun kaupunginkirjasto tarjosi minulle mahdollisuutta siihen näin helposti‭. ‬Olin työtön ja masentunut‭, ‬eikä minulla ollut‭ ‬muutakaan tekemistä‭, ‬joten poistuin kirjastosta reppu täynnä sarjakuva-albumeita‭. ‬Ei ole ennenkuulumatonta‭, ‬että sisäinen‭, ‬obsessiivinen fanipoikani kävelee noin vain masennukseni päältä‭.‬

Neil Gaimanin käsikirjoittama‭, ‬vuosina 1988‭ – ‬1997‭ ‬julkaistu The Sandman on genrejä ja mytologioita sekoittava kauhufantasiaeepos‭, ‬jonka maailmassa on tilaa sekä kristillisille mytologioille‭, ‬kuten taivaalle ja helvetille‭, ‬että pakanajumalille ja heidän maailmoilleen‭. ‬Sarjan päähenkilönä toimii unien ja tarinoiden henkilöitymä‭, ‬useita nimiä totteleva Uni‭. ‬Tapahtumat saavat alkunsa‭ ‬kun Uni joutuu ahneen ja kunnianhimoisen maagin vangiksi tämän yritettyä manata vangikseen itse Kuolemaa‭. ‬Polveilevan sarjan henkilökaartissa kohtaamme muun muassa‭ ‬“ensimmäisen tarinan”‭ ‬päähenkilöt‭, ‬veljenmurhaa toistuvasti toteuttavan Kainin ja Abelin‭, ‬pohjoismaisen jumaltaruston Odinin‭, ‬Thorin ja Lokin‭, ‬helvetin ruhtinaan Luciferin ja runsaslukuisen joukon demoneita‭, ‬sekalaisen joukon kuolevaisia ja kuolemattomia‭, ‬historiallisia henkilöitä‭, ‬varislintuja‭, ‬brittiläisen kansantaruston keijuja‭, ‬uneksijoita‭, ‬unia ja painajaisiakin‭. ‬Näiden lisäksi tutuiksi tulevat Unen sisarukset‭, ‬Loputtomat‭, ‬joista tasapainoisin on katraan toiseksi vanhin‭, ‬lempeänä ja ystävällisenä goottityttönä kuvattu Kuolema‭. ‬Sisaruskatraan muihin jäseniin lukeutuvat Unta ja Kuolemaa vanhempi Kohtalo‭, ‬sekä nuoremmat Halu‭, ‬Epätoivo ja Houre‭ (‬Unta nuorempi Tuho on valistuksen aikana todennut kuolevaisten ottaneen omasta mielestään liiankin hyvin vastuun omasta tuhostaan ja täten katsonut sopivaksi jättää tehtävänsä‭).‬

Sarjan teemojen kirjo vertautuu lähes mihin tahansa pyhien tekstien kokoelmaan‭, ‬mutta pyhissäkin teksteissä usein esiintyvä vastuun tematiikka on kenties sarjan toistuvin ja painavin‭. ‬Vastuu esiintyy sarjassa Loputtomien keskinäisissä pohdinnoissa ja konflikteissa‭, ‬mutta myös Loputtomien‭, ‬jumalten ja kuolevaisten välisissä juonipunelmissa‭. ‬Törmäämme jatkuvasti hahmoihin‭, ‬joiden käytöstä ohjaavat heidän taustat ja aiemmat kokemukset ja jotka joutuvat tilanteisiin‭, ‬joissa heidän on kannettava vastuu omista teoistaan‭, ‬vaikka he eivät olisi valmiita‭, ‬saati edes halukkaita siihen‭.‬

Sarjakuva ylsi ilmestyessään harvinaiseen kaupalliseen menestykseen ja kriitikkosuosikin asemaan‭. ‬Sitä on kiitelty mm‭. ‬taidemuotonsa rajoja ja konventioita rikkovasta ilmeestä‭, ‬taitavasta tarinankerronnasta‭, ‬sekä sukupuoli‭- ‬ja seksuaalivähemmistöjen positiivisesta kuvailusta‭. ‬Maininnan arvoista on myös Gaimanin syvä mytologioiden ja niitä käsittelevän kirjallisuuden tuntemus‭: ‬sarjan jumalista‭, ‬enkeleistä ja demoneista valtaosa esiintyy erinäisissä mytologioissa jollain tapaa‭. ‬Netflixin tv-adapataatio nostaakin hyvin esiin sarjan relevanssin‭. ‬Noin kolme vuosikymmentä myöhemmin sarjakuvan ensimmäisistä julkaistuista lehtinumeroista voimme edelleen pohtia tapoja‭, ‬joilla Gaimanin luomus on merkittävä ja valita melkein minkä tahansa aspektin tai episodin sarjasta‭ ‬tällaisen analyysin kohteeksi‭.‬

Kuva: © Liam Daniel / Netflix 2022.

Sandman on‭, ‬monen muun asian ohessa‭, ‬perusteellinen ja aikaansa verrattuna rehellinen ja haavoittuvainen pohdinta olemassaolosta‭ ‬ja elämästä‭. ‬Täten se sisältää myös sarjan rehellisiä ja haavoittuvaisia pohdintoja kuolemasta ja sen monista luonteista‭. ‬Kohtaamme useita kuolemia‭, ‬traagisia ja väkivaltaisiakin‭, ‬mutta kohtaamme myös kuoleman‭, ‬joka haluaa olla kuolevalle läsnä tämän kuoleman hetkellä‭. ‬Kuoleman‭, ‬jolle tärkeintä on‭, ‬että kuolevalla on hyvä ja turvallinen olo jatkaessaan taivaltaan auringottomiin maihin‭, ‬kuten sarja kuvailee kuolemanjälkeistä elämää‭. ‬Vaikka sarjan kosmologiassa ei ole yksiselitteistä kuvaa kuolemanjälkeisestä elämästä‭, ‬se esittää tälle useita mahdollisuuksia‭, ‬joskus jopa niin‭, ‬että kuolevalla on valinnanvapaus uudestisyntymän tai toisenlaisen olemassaolon suhteen‭. ‬Toisaalla törmäämme hahmoihin‭, ‬jotka tahoillaan uhmaavat kuolemaa ja toisinaan jopa välttävät sen kokonaan‭. ‬Siinä missä yhden hahmon elinikä ei meidän näkökulmasta riitä kovinkaan kauas‭, ‬ovat jotkut välttyneet kuolemalta jo‭ ‬vuosisatojen tai‭ -‬tuhansien ajan‭.‬

On selvää‭, ‬että kun kuolema esiintyy sarjassa omana henkilönään‭, ‬se esiintyy myös ilmiönä ja hyvin moninaisena sellaisena‭. ‬Vaikka kohtaamme Sandmanissa useita väkivaltaisiakin kuolemia‭, ‬pyrkii sarja käsittelemään kuolemaa lempeimmällä ja ystävällisimmällä‭ ‬mahdollisella tavalla‭. ‬Kuolema on pohjimmiltaan‭, ‬ja haluaakin olla‭, ‬ystävä‭, ‬joka johdattaa meidät olemassaolomme seuraavaan vaiheeseen‭. ‬Sillä ei ole aikaa vitkastelulle ja saivartelulle‭, ‬mutta lähtökohtaisesti se ei tuomitse meitä‭, ‬vaan ottaa meidät vastaan sellaisina kuin olemme‭, ‬olimme miten vaillinaisia‭, ‬keskeneräisiä ja viallisia tahansa‭. ‬Ei ole kuolemasta kiinni‭, ‬joudummeko taivaaseen vai helvettiin‭, ‬synnymmekö uudestaan omaan maailmaamme vai tapahtuuko meille kenties jotain muuta‭. ‬Se on itsestämme‭, ‬teoistamme ja myös ennen kaikkea asenteistamme kiinni‭. ‬Kaikille ei myöskään anneta vaihtehtoja‭, ‬moni jatkaa yksinkertaisesti‭ ‬“auringottomiin maihin”‭.‬

Kuoleman tematiikka on Sandmanissa monelta osin myös olemassaolon tematiikkaa‭. ‬Aihepiiri saavuttaa sarjakuvan edetessä hyvinkin‭ ‬eksistentialistisia tasoja‭, ‬jolloin Kuolema on samanaikaisesti tärkein lähimmäinen‭, ‬mutta myös symboli elämälle‭, ‬olemassaololle‭,‬‭ ‬uuden synnylle ja koko luomakunnalle‭. ‬Tätä alleviivaa kuoleman alituiseen riipuksena kantama Ankh-risti‭. ‬Kuolema on toki elämän‭ ‬päätöspiste ja yksilön maailman ja kokemuksen loppu‭, ‬mutta sen yksinkertaistaminen vain täksi olisi silmien sulkemista kaikelta‭ ‬siltä‭, ‬mitä kuolema merkitsee niiden elämässä‭, ‬jotka vielä jäävät tänne‭. ‬Toisaalta Sandman myös näyttää meille‭, ‬että joissain tapauksissa symbolinen tai konkreettinenkin kuolema on annetuista vaihtoehdoista paras‭ (‬ohjaan tässä kohtaa erityisesti Dream Country-albumin pariin‭, ‬mutta täyden särpimen saa lukemalla sarjakuvan alusta loppuun‭, ‬enkä keksi parempaa tekemistä joululomalle‭).‬

Lukiessani Sandmania kesällä 2018‭ ‬sain pikkuhiljaa taas otteen elämästä‭. ‬Elämällä on se hassu tapa‭, ‬ettei sitä kiinnosta itsemurhaa hautovien realiteetit‭. ‬Elävän maailman oletustila on se‭, ‬että olemme elossa ja olemassa ja että elämän on kuljettava omaa rataansa‭, ‬halusimme sitä tai emme‭. ‬Itsemurhaa hautovaa se ei halua kohdata‭, ‬koska itsemurha kyseenalaistaa ja rikkoo elämän ja olemassaolon peruslähtökohtia‭. ‬Mutta vaikka ottaisimme nämä asetelmat itsestäänselvyyksinä‭, ‬voimmeko loppujen lopuksi koskaan luottaa siihen‭? ‬Minkään uskonnon eskatologia ei poista sitä tosiasiaa‭, ‬että maailmamme tasa-arvoisin ilmiö on kuolema‭. ‬Jokainen meistä‭, ‬tunnustimme mitä katsomusta tahansa‭, ‬kohtaa kuoleman ennemmin tai myöhemmin‭. ‬Kohtaamme sen parhaimmillaan useita kertoja‭, ‬kun‭ ‬läheisemme‭, ‬ystävämme ja ystävien ystävämme kuolevat‭. ‬Monet meistä kohtaavat myös useita symbolisia kuolemia elämänsä aikana ja‭ ‬väitän‭, ‬että näistä välittyy enemmän elämänkokemusta ja viisautta kuin mitä keskiluokkaiset ihanteet‭, ‬yltäkylläisyys ja materiaalinen hyvinvointi voivat meille koskaan tarjota‭. ‬Jälkikäteen ajateltuna minun kuolemani kesällä 2018‭ ‬oli ennen kaikkea symbolinen‭. ‬Se mahdollisti muutoksen ihmisestä‭, ‬jota vihasin‭, ‬ihmiseksi jota halusin rakastaa‭. ‬Lukuisat myöhemmät tilanteet opettivat‭, ‬etten kroonisesti masentuneena ihmisenä ehkä ikinä voi kokonaan luopua unelmastani kuolla‭, ‬mutta Sandman muistuttaa minua siitä‭, ‬että Kuolema on myös ystävä‭, ‬jonka tarkoitus on antaa meille käsi ja kulkea kanssamme kohti tuntematonta‭, ‬kohti unta paremmasta‭,‬‭ ‬kohti täyttymystä‭.‬

Jos kärsit itsetuhoisista ajatuksista‭, ‬näköalattomasta epätoivosta ja koet olevasi yksin näiden tunteiden kanssa‭, ‬apua on saatavilla‭. ‬Kirjallisuus ja kulttuuri ovat erinomaisia välineitä näiden tunteiden työstämiseen‭, ‬mutta eivät sinällään korvaa konkreettista apua‭.‬

Mieli Ry:n kriisipuhelin:

09 2525 0111

Kirjoittaja on kroonisesti masentunut kulttuurihörhö, joka on hautonut itsemurhaa lukemattomia kertoja lapsesta asti ja pitää varislinnuista, kissoista, makaaberista kirjallisuudesta ja synkistä tarinoista.

Artikkelit

Joel Kupiainen on teologian ylioppilas, lauluntekijä, toipuva levykeräilijä ja yleinen alakulttuuri-intoilija. Kun Joel ei notku treenikämpällä, divareissa, kirppiksellä tai goottidiskossa, hän lukee kulttuurikritiikkiä, sarjakuvia, zinejä ja mystiikkaa.