Kohtalon ammattilaiset?

Kirjoitan Googleen “ennustaja” ja sekunnin kuluttua edessäni on lista rajatiedon ammattilaisia. Voisiko sellainen auttaa ammatinvalintakysymyksessä?

Kuinka shamaaniksi päädytään? Eräs shamaani vastaa sähköpostiini.

“1963 aloin tutkia kiinalaista horoskooppia ja siitä se lähti. Leikilläni kahvitunnilla ennustin, jokainen halusi tietää jotain. Sen jälkeen kysyntä kasvoi”, hän kuvailee näkijäuransa alkua.

“Ennustamalla voin auttaa ihmisiä. Ihmissuhteet ovat tärkeimpiä aiheita.”

Shamaani kertoo, kuinka suvussa voi kulkea herkkyys ottaa vastaan asioita, joita muut eivät huomaa. Hänen äitinsä oli ennustaja, mutta myös uskovainen ihminen ja siksi “piilotteli sitä, että tietää”.

Shamaani uskoo itsekin korkeimpaan ja hengellisyys on osa arkea.

“Aivan tavallisen suomalaisen kirkkousko on perustana. Uskon, että korkein vaikuttaa tähän maailmaan ja auttaa ihmisiä.”

Usko on myös ennustamisen taustalla, sillä korkeimman läsnäolo tuntuu ennustaessa.

“Semmoista tietoa tulee, mitä ei voi itse mistään keksiä. Tulee tunne että asia on niin. Sitten joku soittaa parin kuukauden kuluttua kysyäkseen, mistä minä tiesin… Tulee sellaisia asioita vastaan, joita ihmettelee itsekin, onko tuo totta.”

Ennustamiseen tarvitaan lahjoja, mutta ennen kaikkea harjoittelua. Pitää olla “hyvä sävellystaito, eli kyky laittaa sanat oikeaan järjestykseen”, shamaani kuvailee.

“En ajattele niin että esitän kysymyksen, vaan tieto tulee yhtäkkiä niin kuin joku sen sanoisi. Tulee semmoinen tunne. Näkee jotain, mutta ei osaa selittää.”

Tarot-kortteja shamaani ei kertomansa mukaan erityisemmin käytä. Jos kortteja hän käyttää, ne ovat vain apuna – kuin myös kiinalaiset horoskoopit. Ja “kädestä näkee paljon ihmisen elämää”.

Tietoa ei tarvitse ennustaessa pyytää, eikä se yleensä pyytämällä tule.

“Se on niin hetkellistä, se tulee vain. Aina tietoa ei anneta ja siihen on yleensä syy”, shamaani kertoo.

Oman elämänsä enteiden suhteen näkijä kuitenkin epäröi.

“Vaikka saisikin näkyjä, niitä ei tahdo uskoa. Sitten huomaa, että juuri näin tapahtui esimerkiksi unessa.”

“Isän kuoleman suhteen kävi niin. Näin unta että olin syntymäkotini luona puolukassa. Löysin isäni vaatteet hirven rykimäkuopassa: puku liiveineen ja pitkä päällystakki, hattu ja kengät puuttuivat. Siihen isän vanhempi veli tuli ja sanoi tietävänsä, mihin vaatteet viedään. Minulla oli jotenkin syyllinen olo. Tämän jälkeen heräsin. Yleensä, kun herää välittömästi, se tapahtuu heti. Tämä uni toteutui viikon kuluessa.”

Pappi- ja asiantuntijalinjan välillä surffaillessani päätän kysyä näkijältä apua ammatinvalintaongelmaan.

Puhelin tuuttaa pari kertaa ennen kuin ystävällinen naisääni kysyy, miten voi auttaa. Sitten hän keskittyy tuntemaan energiani puhelimen välityksellä.

“Katsotaan vähän, mitä alkaa näkyä, antaako se energiaa susta.”

Ilmeisesti antaa, sillä meedio jatkaa.

“Sulla on tässä prosessissa monta kysymystä. Mutta näkisin kuitenkin, että kutsu on sussa jo. Se on ihan selkeä sun sisimmässä. Sun pitää kuulla sitä.”

“Sulla on kaks erilaista vaihtoehtoa. Kuule sitä, mitä sielu sanoo. Älä liikaa järkeile, tämä on ihan selkeä.”

Minä en ehdi sanoa mitään, kun meedio selostaa lakkaamatta lempeällä äänellä, kuinka “kutsu on jo siellä kaiken keskellä, ulkoa tulee paljon painetta, mutta täytyy jotenkin löytää se ydintieto”.

Nyt seuraa ensimmäinen tarkempi ajatus.

“Työ tulee olemaan sellaista, että autat muita. Kyllä, tämmöisen mä näen”, hän sanoo varmana, mutta keskittyy jälleen vakuuttelemaan minua kutsun selkeydestä.

“Se on sussa jo, jos luotat itseesi. Se on taas se luottamuskysymys, pystyykö kuulemaan sisäistä juttua.”

Palataan ammatinvalintaan.

“Se, että missä muodossa, siihen ei mulla ole mitään… Se tulee, kun aika on. Ulkoa päin tulee kaikenlaista, mutta lopulta tämä on sun elämä. Pystytkö kuulemaan itseäsi? Se on se sisäinen juttu.”

Vai niin, totean seitsemän minuutin jälkeen. Minua henget eivät auttaneet ja päätös pitäisikin tehdä itse. Ehkä ihan syystä.

Teksti: Emilia Kallioniemi

Artikkelit