”Että ne kehtaa… häpeäisivät!” parahti Heidi Marttila Ylen Aamu-tv:ssä kitisevistä opiskelijoista, jotka saavat opintotukileikkauksen myötä juoda ”yhden laten vähemmän viikossa”.
Asenteet opiskelua ja opiskelijoita kohtaan ovat kärjistyneet mykistävästi: opiskelua ei nähdä enää valtion investointina, vaan kulueränä, josta vastuun tulisi olla yksin opiskelijalla.
Koulutuksesta ja sivistyksestä on tullut suorastaan itsestäänselvyys. Kun oppivelvollisuus astui voimaan Suomessa 1920-luvulla, haasteena oli saada kokokansa peltotöistä koulunpenkille. Köyhä maa päätti jopa sotavuosien jälkeen investoida koulutukseen.
Myöhemmin täällä on useaan otteeseen hätkähdetty kansalaisten koulutusintoon: esimerkiksi 1960-luvulta alkaen yhä useampi kansalainen on pyrkinyt lukioon ja yhä kasvava joukko korkeakouluopintojen piiriin. Nykyinen koulutusmalli on pyrkinyt takaamaan jokaiselle yksilölle paremmat mahdollisuudet edetä opintiellään vanhempien varallisuudesta, sukupuolesta ja oppimiskyvystä riippumatta.
Koulutus on ollut yksi merkittävimmistä tuloerojen kaventajista ja tasa-arvon lisääjistä maassamme. Nyt siitä on tehty ongelma: olemme liian kouluttautuneita, ja vähintään 40 opiskelutuntia viikossa tekevistä opiskelijoista on tullut yhteiskuntamme loisia. Sen sijaan, että tunnustaisimme koulutuksen merkityksen tasa-arvon ja menestyksen takaajana, olemme päättäneet leikata siitä ja ottaa harppauksen taaksepäin.
Jenni Vihtkari
Päätoimittaja
