Markku DeVitsi Epsanjassa

Takapenkin huutaja johdattaa lukijansa erään vouhottajan kesälomareissulle Magalufiin.

”Hei Manuel, totanoinniin, kolme tuappii ja jalluu!” mies öykkäsi armylippiksensä alta. Useampi illan aikana nautittu alkoholiannos kuului jo tämän puheenmuodostuksessa ja vaikeutti selvästi mallorcalaisen baarimikon työtä. Tilaaminen suomeksi ei sekään varsinaisesti kohentanut tilannetta.

Mies kulahtaneessa lippalakissaan oli jättänyt epäsiistin sänkensä ajamatta niin pitkään kuin jaksoi muistaa. Eilen hän ei ainakaan ajanut eikä toissapäivänä, hän tiesi.

Tuo baaritiskillä tähtäilevä pikkumies ei ollut lomalla yksin. Kalpea nainen ja pilottitakkinen mies olivat hänen ryyppyseuranaan, samoin kuin muinakin iltoina aina saapumisestaan saakka. Aivan kuin nämä olisivat pellosta tulleet, baarimikko mietti.
Varsinaisesta pellosta ei heidän kohdallaan voinut puhua, mutta avoimesta paikasta kuitenkin. Metsäläinen erähenki oli kummunnut muun muassa näiden kolmen asuttamasta teltasta Helsingin ytimessä. Vouhotus oli asuttanut paikkaa, jonne sitä ei oltu haluttu.

Markku DeVitsin – tämän härmänhollantilaisen eräjorman – mölinää ja möykkäystä oli kuitenkin varjostanut poliisin harjoittama sabotaasi. Hänelle oli selvää, että poliisi oli hakkeroinut ja jumiuttanut hänen puhelintaan. Oli selvää, että suvakit ja ääriliberaalit katkoivat heiltä sähköt poliisivoimien vahvalla käsivarrella.

Mädätys, rappio ja korruptio olivat tehneet tehtävänsä, hän tiesi. Poliisi vaan ei halunnut tunnistaa ja tunnustaa tilannetta.

Varsinaisesti Markku metsäläisineen oli hoomoilasena siitä, että Euroopan unionissa Suomi jakoi muiden jäsenmaiden kanssa vastuun turvapaikanhakijoista. ”Suomi, totanoinniin, ensin ja eroon EU:sta, niin Venäjä-suhteetki paranee!” hän tapasi öyhätä.

Se tiedettiin myös itänaapurissa, jossa Markku oli tuttu kasvo. Muun muassa Itä-Ukrainassa häntä ei meinannut enää erottaa aiemmin tulleista vihreistä miehistä.
Magalufilaiseen baariin astui sisään kaksi poliisia virka-asuissa. Baarimikko oli soittanut heidät työpaikalleen auttamaan mutkikkaan tilanteen ratkaisemisessa. ”Turistit taas sikailemassa,” he arvioivat tilanteen kulun.

Markun suomeksi esittämä viinanhuuruinen tilaus oli pysähtynyt kielimuuriin. Baarimikon ymmärtämättömyydestä harmistuneena hän oli käskenyt miespuolista kumppaniaan poistamaan tämän työpisteeltään ja kaatamaan seurueelle juomaa. Tämän seurauksena järjestyksenvalvojat olivat ottaneet humalaiset suomalaiset kiinni.

Poliisit laittoivat ryyppyremmin rautoihin ja taluttivat nämä poliisiauton takatilaan. ”Kiitos teille vaivannäöstä!”, baarimikko sanoi poliiseille näiden lähtiessä. ”Englantilaisten ja suomalaisten kanssa käy aina näin.” ”Tuttuahan se on niin”, toinen poliiseista tokaisi. ”Hätäkeskus kuormittuu täällä enemmän turistien kuin paikallisten tarpeista. Mutta eipä avuntarvitsijaa voi valita – kaikkia pitää auttaa, olipa kyseessä kuka tahansa.”

Poliisit ajoivat pois tapahtumapaikalta suomalaiset mukanaan. Samanaikaisesti Markku katsoi puhelintaan ja nähdessään sen rikkinäisen näytön oli varma siitä, että kyse oli mallorcalaispoliisin sabotaasista.

Artikkelit