Jeesus nasaretilainen – Ensimmäinen sosialisti

Kuva: Valtteri Harakka

Kristillinen sosialismi saattaa kuulostaa ensikuulemalla paradoksilta. Kylmän sodan aikana itäblokin maat kuten Neuvostoliitto tunnetusti kielsi kansalaisiltaan uskonnon ja vainosi uskonnollisia johtajia. Kristilliseksi itseään nimittävä politiikka on nykypäivänä tyypillisemmin oikeistolaista kuin vasemmistolaista. Kristillisdemokraatit Suomessa ja Eurooppalaiset puolueet kuten Saksan kristillisdemokraattinen unioni (CDU). Ennakkoluuloista huolimatta kristillinen sosialismi on ollut merkittävä kansanliike jo vuosisatoja. Viime vuosina sen suosio on kasvanut yhdessä sosialismin yleisen suosion kanssa, jota ovat edesauttaneet Bernie Sandersin kaltaiset populaarihahmot. Tarkemman tarkastelun alla mielestäni näennäinen paradoksi kääntyy toisin päin; toisin sanoen monet Raamatun tekstit tukevat sosialistista yhteiskuntajärjestelmää paljon vahvemmin kuin kapitalistista.

Raamatun yhteiskuntajärjestelmä

Uusi testamentti on täynnä yksityisomaisuutta paheksuvia jakeita. Matteuksen evankeliumin kuudes luku käskee auttamaan köyhiä, mutta tämä ei kuitenkaan saa olla huomiotaherättävää vaan sen hyvyys piilee teossa itsessään. Myöhemmin tunnetusti 19. luvussa Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että rikkaan on taivaaseen vaikeampi päästä kuin kamelin mennä neulansilmästä (19:24). Jeesus ohjeistaa jakamaan kaiken varakkuuden seurakunnan kesken, joten varhainen seurakunta on eräänlainen kommuuni. Yhteisomistus jatkuu myös Apostolien teoissa, kun siinä kuvataan alkukirkon aikoja. Yksityisomistusta ei ole, vaan seurakuntalaiset jakavat omaisuutensa eikä kukaan kärsi puutteesta. Pietari ohjeistaa seurakuntalaisia myymään yksityisomaisuutensa seurakunnan hyväksi. Kun kaksi seurakuntalaista ei luovuta koko summaa yhteisomistukseen vaan yrittävät pitää osan itsellään molemmat kuolevat (5:3–11). Uusi testamentti, ainakin näissä jakeissa, kannattaa jopa radikaalimpaa yhteisomistuksen järjestelmää kuin itse Karl Marx. Sen kohteena eivät ole pelkästään tuotantovälineet kuten Marxilaisuudessa, vaan seurakuntalaiset jakavat kaiken omaisuuden keskenään. Vaikka varhaisen kirkon ulkopuolinen yhteiskunta oli tuohon aikaan jakautunut eri luokkiin, kirkon sisällä sen ideaalimaailmassa kaikki ovat samanarvoisia.

Monet, erityisesti amerikkalaiset kristityt väittävät Raamatun kannattavan yksityisomistusta esimerkiksi kymmenen käskyn perusteella. Raamatussa kielletään varastaminen, joten yksityisyysomaisuus on Raamatun mukaista. Tämä on kuitenkin tarkoituksella lukijaa hämmentävä olkiukkoargumentti, tai vähintään Marxin väärinymmärrys. Marx tarkoittaa yksityisomaisuudella pelkästään kapitalistisen yhteiskuntaluokan hallitsemia omaisuutta ja tuotantovälineitä kuten tehtaita, eikä kodin irtaimistoa. On ironian ironia, että nimenomaan tätä käskyä käytetään näin perverssillä tavalla. Jos varastaminen on synti niin eikö Raamattu silloin nimenomaan kiellä kapitalistisen yhteiskunnan voitontavoittelun? Tuotantovälineiden omistajat ovat rikkaita, eivät anna rahaansa muulle yhteiskunnalle ja ottavat muiden työn arvon. On myös lähtökohtaisesti virheellistä väittää Raamatun kuvaavan kapitalistista yhteiskuntaa myös sen takia, että tämä yhteiskuntamuoto syntyi vasta 1600-luvulla. Se ei myöskään kuvaa Marxilaista utopiaa, mutta vaurauden jakaminen seurakunnan kesken on paljon lähempänä Marxilaisia kuin kapitalistisia ihanteita.

Marx – Hegelin opetuslapsi

Tunnetuin Marxin lainaus uskonnosta on varmasti Georg Wilhelm Friedrich Hegelin oikeusfilosofian kritiikin johdantokappaleesta: “Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia.”

Lainaus esitetään lähes aina sen kontekstin ulkopuolella. Marx todennäköisesti viittaa enemmänkin organisoituun uskontoon ja kirkkoon, kuin uskonnollisuuteen yleisesti. Kirjoituksen perusteella ei ole syytä muodostaa kuvaa hänestä systemaattisena uskon vastustajana. Kritiikin kohde ei ole uskonto vaan uskonto kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa se Marxin mielestä huumaa kansan sivuttamaan reaalimaailman ahdingon paremman tulevaisuuden toivossa. Marxin kirjoitustyyli korostaa retoriikkaa yli substanssin, sen ainoa intressi ei ollut filosofinen vaan myös sosiaalisen muutoksen luominen. Takertumalla yhteen lausahdukseen ei saa kokonaiskuvaa Marxin uskonnonfilosofiasta, sillä muissa kirjoituksissaan hän avoimesti kannattaa hengellisyyttä.

Kuva sosialismista uskontokriittisenä on suurelta osin Neuvostoliiton muodostama. Lenin, Stalin ja muut Neuvostoliiton johtajat syyllistyivät lukemattomiin vainoihin uskonnollisia ryhmiä kohtaan ja murhasivat niiden johtajia. On kuitenkin syytä huomauttaa suhteessa tämän artikkelin aiheeseen, että monet vasemmistofilosofit kuten Leon Trotsky, Herbert Marcuse ja Erich Fromm  vastustavat käsitystä Neuvostoliitosta kommunistisena maana. Lenin oli selkeästi uskontokriittinen ja bolševikkien noustessa valtaan Neuvosto-Venäjästä tuli ateistinen maa. Mutta jos hyväksymme edellä mainitun vasemmistokritiikin Neuvostoliittoa kohtaan, on näennäisen paradoksin viimeinen osa kumottu.

Kristinusko löytää kuitenkin tiensä marxilaisuuteen Hegelin myötä. Hegel, jolla oli valtavan suurin filosofinen vaikutus Marxiin, oli hurskas kristitty, joka opiskeli Württembergin seminaarissa. Kuten kristinusko, Hegelin opit polarisoivat poliittisesti, ja nuorhegeliläiset jakautuivat vasemmistoon ja oikeistoon. Oikeistonuorhegeliläiset korostivat Hegelin kristillisyyttä, kun taas vasemmistonuorhegeliläiset filosofian muita puolia. Hegelin oppien sekavuus ilmenee myös Esa Saarisen kuvauksessa hänestä Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle -kirjassa: “Aikaisemman filosofian kiteytymis- ja kulminoitumispisteenä, tosin myöhemmin samassa kappaleessa mystikkona, sekavana ja tekoälyllisenä”

Keskeinen osa Hegelin filosofiaa, jonka Marx omaksui on historianfilosofinen teleologisuus, jota Hegel kutsuu maailmanhengeksi ja Marx dialektiseksi materialismiksi, toisinsanoen käsitys että on olemassa tietty päämäärä johon historia pyrkii. On vaikea kuvitella että ilman kristillistä taustaansa Hegel ja sitä kautta Marx olisivat päätyneet näin universaaliin näkemykseen. Mutta siinä missä kristillistä teleologiaa ohjaa Jumalan tahto, Marxilaista teleologiaa ohjaa luokkayhteiskunnalle ominainen sisäinen konflikti. Vaikka Marx on eksplisiittisesti kriittinen organisoitunutta uskontoa kohtaan, omaksumalla Hegelin teleologian Marx implisiittisesti omaksui myös sen piilevän teologian.

Toimittaja & AD