Osa 1: Ajatuksia tutkintouudistuksesta 1980- ja 2010-luvulla
Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?
Kyyhkysen numeron 2/1982 pääkirjoituksessa ”Tutkintoremonttia kaivataan” vuoden 1978 tutkintouudistukseen tyytymätön päätoimittaja kutsui uudistusta ”hajanaiseksi, laajaksi ja silputuksi.” Ongelmallisena nähtiin se, että opiskelijalla olisi jo opintojen alussa pitänyt olla käsitys siitä, millaiseen tehtävään ja työhön hän haluaisi erikoistua ja valmistua.
Toisaalta myös tutkinnon tavoitteet nähtiin epärealistisina: ”Meistä haluttiin vähän paljosta tietäviä yleisteologeja, jotka kuitenkin erikoistuisivat jo opiskeluaikana – turhaa toiveajattelua.” Opiskelija kaipasi myös teologeille proseminaareja, jotka olivat jo humanisteilla käytössä (jossakin on siis selvästi menty eteenpäin!) ja tuskaili sitä, että graduun oli varattu opintoviikoissa mitattuna aivan liian vähän aikaa.
Kyyhkysen 4/1986 mielipidepalstan kirjoituksessa ”Asioista pihalla on korkeakoulu” pohdiskeltiin jälleen tutkintouudistuksia. Viimeisimmässä uudistuksessa oli pyritty lisäämään tutkinnon käytännöllisyyttä ja tekemään siitä paremmin työelämän tavoitteita vastaava.
TYT:n silloisen teemaministerin, Tapio Koivukarin, mielestä siinä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti onnistuttu. Tulevaisuuden ennakointi oli teologeille vaikeaa. Opiskelijoiden tulevaisuus vaikutti epävarmalta – löytyisikö ”taivaanrannan färjäreille” töitä, kun viiden tai kymmenen vuoden päähän oli humanistien (tai teologien) kovin vaikea nähdä?
Samalla tutkinto oli muuttunut hajanaisemmaksi ja vähentänyt mahdollisuuksia syventyä omaan erikoisalueeseen. Myös tiedonkulku uudistuksesta ja sen seurauksista ei aina tuntunut etenevän tarpeeksi hyvin, eivätkä opintopisteet olleet jakautuneet tasaisesti kurssien vaativuuden mukaan.
Siirrytäänpä ajassa eteenpäin. On vuosi 2016. Teologinen tiedekunta on myllerryksen vallassa. Hallintorakenne uudistuu, tiedekuntia halutaan yhdistää, tutkintorakenteita pitäisi muokata uusia tavoitteita vastaaviksi.
Samaan aikaan Suomen hallitus aikoo leikata koulutuksesta monella sektorilla: yliopiston rahoitusta pienennetään, opintotukea ollaan muuttamassa lainapainotteisemmaksi ja sen vaatimuksia aiotaan kiristää. Sekin luo omalta osaltaan paineita yliopistolle ja koulutuksen uudistamiselle.
Suurin osa opiskelijoista on hämillään, huolissaan tai ainakin jossain määrin pihalla tilanteesta – mutta siitä huolimatta monilla tuntuu olevan uudistuksista ja leikkauksista vahvoja mielipiteitä. Lisäksi kysymyksiä riittää, mutta niihin on vaikea löytää selviä vastauksia.
Löytyykö töitä valmistumisen jälkeen? Mitä tiedekuntien yhdistyminen tarkoittaa ja kenen kanssa on tarkoitus mennä kimppaan? Antaako tutkinto tarpeeksi eväitä ja kokemusta työelämää varten? Missä määrin pitäisi säilyttää teologian yleissivistävä pohja, missä määrin taas kaivattaisiin erikoistumista?
Isoin ongelma tuntuu olevan edelleen sama kuin ennenkin: tietoa uudistuksista tai vaikutusmahdollisuuksia niiden suhteen ei tunnu olevan tarpeeksi. Huhupuheita liikkuu käytävillä ja Olkkarissa, mutta mitä oikeasti tarkalleen ottaen tapahtuu? Mikä muuttuu, mikä pysyy samana? Mitä menneistä uudistuksista on opittu – vai onko mitään? Mikä on säilyttämisen arvoista, mikä todella kaipaa uudistamista?
Ja ennen kaikkea: mistä sitä tietoa löytyy?
Teksti: Miina Hakonen