Kissani ja Rooman valtakunta

Kissani kuoli samana päivänä kun Rooman valtakunta hajosi. Toinen näistä tapahtumista oli merkittävä ihmishistorialle, toinen pienen lapsen kasvutarinalle.

Kun Rooman valtakunta lopullisesti hajosi, elämä Euroopassa teki täyden käännöksen. Kun kissani kuoli sylissäni, tuntui että oma elämäni teki täyden käännöksen.

En ole historioitsija, enkä sen takia voi kertoa tarkkoja tarinoita Rooman valtakunnasta, sen hajoamisesta tai siitä minkälaista elämää siellä elettiin. Ajatuksissani kuvittelen gladiaattoreita, julkisia kylpyjä sekä loputtomia herkullisia viinirypäleitä. Mutta totta puhuen en edes ajatellut koko Rooman valtakuntaa ennen kuin siitä tuli TikTokissa myllyävä uusi trendi. Siellä “rooman valtakunnaksi” kutsutaan tiettyä asiaa tai asioita joita ajatellaan hyvin usein, kuten historiallisia tapahtumia, hahmoja, kirjoja, elokuvia… Vaihtoehtoja on loputtomia ja jokaiselta ihmiseltä taitaa löytyä se oma roman empire.

Sen ajan ihmisille Rooman valtakunta oli arkipäivää eikä sosiaalisen median trendi. Siellä asuvalle pienelle lapselle Rooman valtakunta oli koti, Colosseum, julkiset kylvyt sekä torit, joilla ihmiset kokoontuivat joka päivä. Sen hajoaminen tuskin tuntui mahdolliselta asialta ja olen varma, että valtakunnan uskottiin olevan aina läsnä, vahva, kukoistava. Täynnä rikkauksia ja jumalia.

Samaa ajattelin aina kissastani. Sen ruokkiminen, silittäminen ja pelkkä läsnäolo olivat arkipäivää, ja sen katoaminen tuntui täysin mahdottomalta asialta. Kissanikin kuvasti omalla tavallaan kotia ja piti sisällään monia lämpimiä muistoja.

Toistan uudestaan sen, että en ole historioitsija, mutta historiaa intohimoisesti vapaa-ajalla tutkiessani olen huomannut, että vaikka me miten haluaisimme ja koittaisimme emme pysty kontrolloimaan tulevia tapahtumia. Ehkäpä näistä asioista sitten tuleekin meidän oma roman empire, sillä huomaamme ajattelevamme samaa asiaa yhä uudestaan ja uudestaan, ehkä uusista näkökulmista, ehkä löytäen ratkaisuja joita emme silloin keksineet. Ehkä ajattelemme muiden ihmisten elämää samaistuen heidän kokemuksiinsa, vaikka meitä saattaakin erottaa monet tuhannet vuodet.

Huomaan itse, että samaistun siihen pieneen roomalaiseen lapseen jollain oudolla tavalla. Me molemmat menetimme jotain tärkeää äkillisesti. Hänelle se on lapsuudenkoti, minulle lapsuuden lemmikki. Molemmat menetimme lapsuuden. Molemmat mietimme sitä usein. Molemmat koemme surua. Vuosituhansien päästä uudelleensyntynyt pieni roomalaislapsi tulee kävelemään nykyajan Roomassa nähden oman kotinsa aaveet kaikkialla. Samalla tavalla minä tulen ikuisesti näkemään kissani nukkumassa keittiön nojatuolissa. Ja lainaten TikTokissa vallitsevaa trendiä: olemme molemmat löytäneet meidän ikioman roman empiren.

Toimittaja | Artikkelit