Keskiviikkona 5. helmikuuta julkaistu Antti Tuiskun uutuusalbumin nimeä kantava Valittu kansa -musiikkivideo herätti sosiaalisessa mediassa kohua erityisesti kristittyjen taholta. YouTuben kommenttikenttä täyttyi heti videon ulostulon jälkimainingeissa ristiriitaisista kommenteista:
“Sehän on Anttikristus itte”
“Illuminati Confirmed”
“En itse näe videossa ‘hyökkäystä’ Jumalaa kohtaan vaan viittauksen uskonnollisiin kultteihin, joissa on tehty kauheita asioita. – – Herättelevä ja kantaa ottava kappale, arvostan kun näitäkin tehdään!”
Sosiaalisen median kanavat alkoivat pian musiikkivideon julkaisun jälkeen täyttyä kantaaottavista ihmisistä, jotka omilla Facebook-seinillään julkaisivat joko Tuiskun musiikillisia valintoja puolustavia tai vastustavia argumentteja. Perjantaina 7. helmikuuta julkaistiin koko 11-kappaleinen Valittu kansa -albumi, joka singlen jalanjäljissä tihkuu uskonnollista symboliikkaa ja sanoitusta. Mistä siis on kyse? Onko Antti Tuiskun uutuusalbumi silkkaa jumalanpilkkaa vai toimiiko Valittu kansa uskonnollisena kannanottona?
Tuisku itse kertoo Yleisradiolle antamassaan haastattelussa kyseessä olevan kannanotto tekopyhyyttä ja tapauskovaisuutta vastaan. Hän myös alleviivaa, ettei halunnut tehdä musiikkia vain uskonnollisen symboliikan kautta, vaan tuoda sisällöllisestikin musiikkiinsa henkilökohtaiseen uskoon liittyvää tematiikkaa. 40 minuuttia kestävä uutuusalbumi käsitteleekin uskontoa värikkäästi niin juhlien kuin henkilökohtaisen Jumala-suhteen kautta. Albumin avauskappale Kerran vuodes kirkkoon tuo heti esille suomalaisuudelle tyypillistä tapauskonnollisuutta:
Mä meen kerran vuodes kirkkoon
Huudan herran huonees bingoo
Otan sen verran, mitä mahtuu omatuntoon
On tää laiffi vaan niin helppoo
Vaikka myöhemmin käsiteltävä johtosingle Valittu kansa onkin sekä sanoituksellisesti että visuaalisesti provoava kappale, eivät kaikki albumin kappaleet seuraa sen jalanjäljissä. Joukossa on kappaleita, kuten Häitä ja hautajaisii, joissa Tuisku aidosti heijastelee henkilökohtaista uskon pohdintaansa omaan käytökseensä:
Viinaa, miehii, naisii, juhlii
Tyhjän sielun täytteeks tarviin
Mielenkiintoinen kappale on myös Jumalan kämmenellä, joka bilepopin tahtiin ja kansan rakastamasta virsilaulusta inspiroituneena kuvaa juhlimista ja siitä aiheutuvaa katumusta:
Jumalan kämmenellä saa huomen itkeskellä
Saa tuntee häpeevänsä, et kun taas on ollu tyhmä
Jumalan kämmenellä saa vessaan ryömiskellä
Saa peilis kyl sen nähdä, et syntii tehty on
Valitun kansan kohdeyleisö jää kuitenkin auki ja saa kansan repeytymään moneen eri leiriin. Osat kristityistä kuuntelijoista loukkaantuvat kappaleiden sisällöstä ja syyttävät niitä jumalanpilkasta. Varsinkin Valittu kansa -musiikkivideon Jeesusta imitoiva hahmo ratsastamassa kultaisella härällä Tuiskun kanssa sai paljon negatiivista huomiota. Johtosinglen sanoituksiakin on kyseenalaistettu kristittyjen taholta:
Valittu kansani kuunnelkaa
Antti Tapani teidät pelastaa
– –
Omilla aivoilla ei tarvi miettiä mitään
Kun tottelet Anttii
Toki musiikkiin liittyy aina tulkinnan vapaus, mutta on hyvä ottaa huomioon sen alkuperäinen merkitys ja konteksti. Valittu kansa -kappale pyrkii tuomaan esille hengellistä hyväksikäyttöä ja kulttiuskonnollisuuden vaarallisuutta. Heijastellen Valittua kansaa aiemmin mainittuihin albumin kappaleisiin, on epätodennäköistä, että Antti Tuisku pitää itseään aidosti maailman pelastavana Messiaana.
Osista kristityistä poiketen tavanomaiset kuuntelijat taas saattavat pitää kappaleiden kantaaottavaa uskonnollista sanomaa tylsänä, outona tai merkityksettömänä. Tätä kantaa edustaa muunmuassa Antti Tuiskua kauan kuunnellut Karoliina Leppänen, joka ilmaisee pettymyksensä Tuiskun uuteen albumiin: “Tuisku voi ottaa kantaa ihan niinkuin haluaa, mutta ei ainakaan mun playlistillä.”
Erityisesti jumalanpilkka-syytösten edessä Valittua kansaa täytyy kuitenkin tarkastella kokonaisuutena. Albumi on oikeastaan jatkuvaa Antti Tuiskun rukousta Jumalan puoleen – kyllä, jopa nuo albumin baariystävällisimmät kappaleet. Tuisku tuo albumillaan esille, kuinka joka tilanteessa, oli se sitten yksin kädet ristissä illalla lausutussa rukoushetkessä tai baaritiskin jonossa odottamassa kolmatta Salmari-shottia, hän kokee kaipaavansa Jumalan läheisyyteen, armoon ja anteeksiantoon.
Olennaista ei kuitenkaan välttämättä ole se, tulevatko ihmiset rakastamaan vai vihaamaan Valittua kansaa albumina. Kenties Tuiskun musiikin tarkoitus onkin juuri tämä: luoda ristiriitaista sanomaa ja herättää keskustelua. Loppujen lopuksi Antti pyrkii kysymään kuuntelijoiltaan: Oletko sinä se, joka menee kerran vuodessa kirkkoon odottaen vapautusta ilman katumusta? Ratsastatko tuolla kultaisella härällä ja uskosi varjolla käyttäydyt välinpitämättömästi ihmisiä, ympäristöä ja itseäsi kohtaan?
