Netflixin Unorthodox on kasvukertomus ääriuskonnollisuuden kahleista vapautumisesta, mutta ennen kaikkea oman äänen löytämisestä

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä noin 5 miljoonaa juutalaista. Näistä peräti 2 miljoonaa asuu New Yorkissa. Netflixin uusin alkuperäisminisarja Unorthodox sijoittuukin juuri New Yorkin Brooklyniin, jossa hasidijuutalaisiin kuuluva Esther ‘Esty’ Shapiro (Shira Haas) alkaa kyseenalaistamaan ympärillään toimivaa ääriuskonnollista kenttää. Järjestettyyn avioliittoon joutunut Esty karkaa ultraortodoksista perhettään, aviomiestään ja näiden tuomia velvollisuuksia moderniin Berliiniin unelmoiden pääsystä musiikkikonservatorioon.

Unorthodox perustuu Deborah Feldmanin omaelämänkerralliseen teokseen Unorthodox: The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots. Minisarja jäljittelee Feldmanin omaa elämäntarinaa Brooklynissa yksityiskohtia myöten — sarja sijoittuu hasidismin Satmar-lohkoon, käytössä olevana kielenä toimii pääosin jiddish ja kysymykset seksuaalisuudesta nousevat juutalaisnaisen velvollisuuksien keskiöön. Unorthodox onnistuu Feldmanin kokemuksien pohjalta muokkaamaan syväluotaavan, koskettavan ja ennen kaikkea aidon kuvauksen naisesta, joka yksinkertaisesti tahtoo oppia tuntemaan itsensä uskonnon muodostaman muurien ulkopuolella.

Sarjan keskiössä onkin juuri Etsyn roolista vastaava nainen, Shira Haas, joka omalla herkkyydellään, yksinkertaisuudellaan ja tahdonvoimallaan kannattelee minisarjan selkärankaa. 24-vuotias israelilaisnäyttelijä onnistuu täyttämään ruudun tunnelatauksella jopa sanomatta mitään. Haasin näyttelijäsuorituksen ansiosta katsoja voi aistia, kuinka hymyillen hyvää sapattia toivottavan vaimon pinnan alla on apua huutava ja traumojen vangiksi joutunut nuori nainen. Etsy ei roolihahmona kuitenkaan jää vaan haavoittuneeksi enkeliksi, vaan naisen päästessä Berliiniin sädekehä alkaa ensimmäistä kertaa loistamaan. Päästessään alun epävarmuuden tuottaman ujouden yli Etsy löytää itsensä niin rannalta, baarista kuin ensimmäistä kertaa soittamassa pianoa miesten ollessa samassa tilassa. Haas tekee Etsystä lähestyttävän ja uskottavan nuoren naisen, joka yrittää kansansa kärsimyksen lähteillä luoda omaa historiaansa.

Vaikka Unorthodox:ia voisi tulkita uskonnon vastaisena, ei minisarjan keskeinen sanoma ole tuomita New Yorkin yhteisön elämäntapaa. Tätä ilmentää myös se, ettei Etsyn aviomiestä Yanky Shapiroa (Amit Rahav) esitetä kahlitsijana, joka silkkaa pahuuttaan lähtee vaimonsa perään Berliiniin ja pyrkii tuomaan hänet takaisin vangiksi New Yorkiin. Katsoja pääsee kokemaan jopa sympatiaa miestä kohtaan, sillä elämä hasidiyhteisössä on ollut yksinkertaisesti ainoa tapa hänelle hahmottaa ympäröivää maailmaa.

Sarjan sanoma ei siis pyöri uskonnollisen tematiikan ympärillä korostaen ainoastaan ääriuskonnollisen liikkeen kahleista vapautumista. Unorthodox kertoo valinnan vapaudesta, itsemääräämisoikeudesta ja oman äänen löytämisestä. Etsyn hahmo symbolosoikin juuri kaikkea tätä. Seuratessa ultraortodoksisen juutalaisyhteisön arkea ja juhlaa sarja haastaa katsojaa ajattelemaan, missä määrin me kaikki itse toimimme ja käyttäydymme tiettyjen sääntöjen ja normien mukaan silkan tottumuksen takia. Minisarjan ydin on kuitenkin kasvutarina oman identiteetin löytämisestä keskellä tuntematonta maailmaa. Todellisuus, totuus ja Jumala ovat monimutkaisia konsepteja, joihin Unorthodox ei pyri edes ottamaan kantaa. Vastausta Jumalan olemassaoloon ei itse Etsykään etsi — yhtä Google-hakukertaa lukuunottamatta.

Teksti: Iida Leinonen
Kuva: Netflix Media Center

Artikkelit