Tässä juttusarjassa esitellään rohkeita ja innovatiivisia teologian opiskelijoita, joilla on jokin siisti juttu meneillään. Kyseessä voi olla taideprojekti tai vaikkapa startup-yritys. Tällä kertaa suurennuslasin alla on hiljattain esikoisrunoteoksensa Trasseliin piirrettyjä päiväkirjoja julkaissut Joona Lahti. Seuraavassa haastattelussa selviää mitä tarkoittaa posliinikyyti ja miten parrattomuus vaikuttaa miehisyyteen.
KERRO SUN TARINA?
– Aluks musta ei ainakaan pitänyt tulla teologia, mutta päädyin sattumien ja vaikuttavan draamakirjallisuuden kautta teologiseen sitten itsekin. Pyrin pääsääntöisesti tekemään jotain hyödyllistä, mutta toisinaan hairahdun rock’n’roll -runouden pariin kirjoittelemaan enemmän tai vähemmän epätotuuden mukaisia pyristyksiä havaintomaailmasta ja kanssaihmisistä. Se on tota, psyykkistä, henkistä tuotetta. Elämän niin vakavasti ottamista, ettei sitä voi ottaa tosissaan.
“Huumoriin voi lähes aina tukeutua – ja runouteen, kun ei varsinaisesti tarvitse kertoa mitään.”
– Totuudesta puhuminen, mutta sitä karkuun juokseminen on oleellinen osa runoutta, puhumista, kirjoittamista, kuuntelemista. Mä yritän välttää kliseitä ja siks pitää miettiä. Lauseet kuulostaa vierailta jo ulos tullessaan. Mm…mitenköhän mä nyt sit jatkaisin? Ei toi nyt varmaan mun koko sielun kuva ole, pintaraapaisu. Mul on niinku alituinen tarve luoda sellainen punainen lanka tähän puheeseen ja muistaa toisaalta, ettei sellaista punaista lankaa ole.
– Mutta saavuttaessani ideaalin pisteen, mielikuvitukseni ideaalin pisteen, tahdon taas toisinaan takaisin kaupunkiin. Siis, kun olen saavuttanut konkreettisesti tämän mökkiskenaarion. Ja se on sellanen hyvä paikka varmasti kaikille. On puheissa ja sanoissa, ja niiden luomissa silloissa. Mä en niinku tiedä, että pitäiskö tässä nyt julistaa jonkun puolesta vai vastaan, mut mä jätän sen joillekin asiantuntijoille. Kuulun itse tähän post-milleniaaliin sivistyksen tylppään kärkeen, jolla ei saa pistettyä, ei leikattua, tai luotua juuri mitään. Ainakaan mitään millä olisi varsinaisesti mitään merkitystä. Ja vaikea olla mollaamatta ketään.
KUKA ON JOONA?
– Joona on itsekeskeinen ja univelkainen rock’n’rollia enemmän kuin runoja rakastava, mutta ei osaa soittaa rock’n’rollia, joten on ristitulessa näiden kahden luomakunnan ihmeen välillä ja joutuu niiden välille leipomaan synteesiin. Mä en tiedä. Mun äiti varmaan osaisi kuvailla mua vähän paremmin, tai isä ehkä parhaiten. Se ei oo niin epärealistinen haihattelija.
Miten sun isä kuvailisi sua?
– Ööh…varmaan pilkunnussijaksi ja jupisijaksi, mut sit toisaalta varmaan niinku sympaattiseksi ja hauskaksi. Aikaansaavaksi, mutta laiskaksi.
Entä sun äiti?
– Maailman ihanimmaksi kullanmussukaksi ja lahjakkaaksi. Komeaksi. Mitä nyt äidit lapsilleen sanoo?
Sä julkaisit sun ensimmäisen runoteoksen – kerro siitä?
– No se on neliosainen läpileikkaus ihmiskunnan historiasta nykypäivään, jossa nuollaan lattiaa ja tanssitaan taivaalla.
Ootsä koskaan nuollut lattiaa?
– Oon, mut se ei oo välttämättä ollut tarkoituksenmukaista. Yksissä juhlissa heräsin aamuyöllä Zlatan Ibrahimovicin paita päällä naama kiinni lattiassa, ja siinä olen varmasti saanut posliinikyytiä niin sanotusti.
Mitä posliinikyyti tarkoittaa?
– Siis vessa on posliinia ja sinne oksennetaan, esimerkiksi.
Kerro siitä hetkestä, kun kirjoitit sun ekan runon?
– Varmaan joskus ihan aikojen alussa, tai siis 2000-luvun alussa. Kirjoitin 6-vuotiaana sellaisen Elvis-kopioisen kappaleen, joka olkoon ehkä ensimmäinen runo, mutta tämän kokoelman ensimmäinen runo tuli ehkä puoli vuotta sitten.
Kerro sun tänhetkisestä elämästä jotain mehukasta?
– Tää on paha! Mul on tasapaksua elämää kämppisten kera. Hämeentiellä. Lauletaan virsiä ja näin. Ja sit taas toisinaan sangen juhlitaan, mutta siitä ei liene ketään syyttäminen! On sellasia niinku mehukkaita piikkejä aina aika ajoin, mutta sitten no ehkä lähimpänä nää julkkarit. Mut nekään sit poikkea niinku muuten, kuin kantamalla eri nimeä, kuin tyypillinen puukkobulevardiekskursio.
Kerro sun elämästä 5 vuoden päästä?
– Öö no toivottavasti ei samanlainen! Että tota…mutta todennäköisesti hyvin samanlainen. Jos vielä jaksais pöhistä näiden kirjoitushommien parissa. Jos vaikka valmistuis ehkä jossain välissä. Mut emmä sit tiedä miten se muuttaisi sitä elämää sillee niinku varsinaisesti. Toivottavasti se olis sellasta hillittyä, öö Beatlesin kuuntelua ja yhdeltätoista nukkumaan menemistä. Säännöllisyyttä.
Kerro sun elämästä 20 vuoden päästä?
– No tää nyt alkaa olee jo sen verran pitkän tähtäimen, et tähän pitää ottaa jo herra kuolema vaihtoehdoksi. Mut…mul on varmaan kanta-asiakaskortteja silloin paljon. Tai sit monilla on mun kanta-asiakaskortit, vaihtoehtoisesti.
Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi – mikä se olisi?
– Istuttaisin itselleni pilven kokoisen parran. Tätä on selkeesti harkittu, ku se tuli kuin apteekin hyllyltä!
Vaikuttaako parrattomuus sun miehisyyteen tai uskottavuuteen taiteilijana?
– Ähh, ei varmaan. Mut ku se on jotenki niinku henkilökohtaisella tasolla alistava tunne ostaa partakone ja ajaa sillä amisviiksiä. Olen tähän taipunut kuitenkin. Ja sit toisinaan ihmiset vaan luulee, et ajan niin siististi mun parran joka päivä. Todellisuus on, et se ei vaan kasva.
Mitä tasa-arvo meinaa sulle käytännössä?
– Sitä, että jokainen on lähtökohtaisesti hyvä ja niitä tulisi kohdella sen mukaisesti. Epäoikeudenmukaisuus tulee tuomita, mikä nyt tietysti tässä lauseyhteydessä aiheuttaa tietynlaisen paradoksin, mutta ollakseni edes hetken äärettömän kliseinen, nostan tässä esille että pahan voi voittaa hyvällä. Jos vihalle antaa rakkautta, niin kyllä ne sitten keksii jotain yhteistä tekemistä.
Minkä neuvon antaisit henkilölle, joka haluaa julkaista omia runoja?
– Tee se huolella ja vapaasti, oman näköiseksi. Ei pidä pelätä sanoa mitään. Jos joku on kerran näyttänyt tai kuulostanut hyvältä, niin se on aina hyvää. Pitää muistaa siinä vaiheessa kun sä luet viidennentoista kerran läpi editointivaiheessa sen saman runon, niin se alkaa näyttämään sellaiselta lautasen yli valuvalta puurolta, joka on vastenmielistä ja todennäköisesti oot vielä joutunut maksamaan siitä.
Mitä muuta haluaisit ihmisten tietävän sinusta?
– En käytä Spotify:ta, vaan ostan CD-levyjä ja lataan ne tietokoneen kautta puhelimeen. Näin.
Joonan esikoisteos “Trasseliin piirrettyjä päiväkirjoja” on saatavilla e-kirjana ja fyysisenä painoksena suomalaisista nettikirjakaupoista.
