Aamuaurinko paistaa kauniisti Säästöpankinrannalla sijaitsevaan toimistoon. Pöydällä on virvokkeita sekä purtavaa, seinällä kuvia muiden valtioiden päämiesten kanssa ja lasivitriinissä kunnianosoituksena annettuja lahjoja. Olemme kuvaajan kanssa paikalla etuajassa, ja meistä kahdesta olen ainoa jota jännittää. Tulen pian tapaamaan pitkäaikaisen esikuvani, jonka työtä olen ihaillut niin kauan kuin olen politiikasta taikka ympäröivästä maailmasta jotain ymmärtänyt. 

Haastattelun alussa Halonen näyttää edellisenä päivänä julkaisemansa twiitin uudesta hallituksesta. Kuva on historiallinen: hallitusryhmien kaikki puheenjohtajat ovat naisia. 

– Tällaista kuvaa ei mistään muusta maasta saisi, Halonen toteaa. 

Miten erilaiselta maailma näyttää nyt verrattuna ensimmäiseen päiväänne tasavallan presidenttinä vuonna 2000? 

– Kuvassa vuodesta 2000 vuoteen 2020 on hyvää ja huonoa. Konflikteista huolimatta se oli kuitenkin suhteellisen optimistinen ajanjakso. 90-luvun loppupuolella tehtiin useita globaaleja sopimuksia, kyllä se oli sillä tavalla positiivista aikaa. 

– Jo 2000-luvulla näkyi hyvin voimakkaasti nämä vastakkainasettelut globalisaatiossa. 

Sitten 11. Syyskuuta 2001 tapahtui nämä WTC-iskut ja alkoi niin sanottu sota terrorismia vastaan. Se loi pelon maailmalle että kaikki hajoaa terrorismiin. 

Halonen pyytää vielä sihteeriään etsimään lisää tietoa siitä, mitä maaliskuussa vuonna 2000 tapahtui.

Tunnetteko kehityksen olevan positiivista, vai onko nykyinen suunta väärä? 

– Positiivista on tietysti tämä globaalin vastuun ymmärtäminen ja negatiivista tämä jatkuva kärjistäminen, polarisaatio. Mutta ei erimielisyydessä ole sinänsä mitään pahaa kunhan sitä ei demonisoida. Ettei tehdä siitä toisesta viholliskuvaa. 

Onko median rooli ollut erilainen vuonna 2000? 

– Itseasiassa se oli jo silloin suuri, vaikka presidentit eivät twiittailleetkaan silloin niin innokkaasti kuin presidentti Trump. 

– Sosiaalinen media on vaikeasti hallittava, mutta kaikissa järjestelmissä on hyvät ja huonot puolet. Dynamiittia voi käyttää rakentamiseen, ilotulituksiin tai toisten tappamiseen. Sosiaalista mediaa voi käyttää hyvien asioiden edistämiseen tai sillä voi piinata toista ihmistä. 

Äärioikeistolaiset liikkeet muovaavat politiikkaa ympäri Eurooppaa ja antisemitismin lisääntyminen koskettaa myös Suomea. Ilmiölle on annettu monta erilaista selitystä, mutta mikä on teidän näkemyksenne asiasta? 

– Äärioikeistolaisiin liikkeisiin ja antisemitismin nousuun liittyy vihollisen personoiminen johonkin ihmisryhmään. Se on dialogin huono puoli jos toisen voittaminen tulee niin tärkeäksi, että se demonisoi eriävän mielipiteen omaavan. Siitä on vaikea päästä eteenpäin. Meilläkin on ollut tätä tämmöistä ajatusta, että ovien ja ikkunoiden sulkeminen tai vääränlaisten ihmisten pois ajaminen johtaisi siihen, että kaikki menisi hyvin. Kun kysytään, että miten tätä voisi välttää, niin minä en tiedä. Jos joku tietäisi niin se olisi melkoinen askel eteenpäin. 

Millaisia haasteita mielestänne medialla on rauhaan ja konfliktiin liittyvässä viestinnässä? 

– Meidän nykyinen haasteemme ennen kaikkea mediassa on nopeus. Kun Portugalissa oli aikoinaan 1700-luvulla suuri maanjäristys niin kesti varmaan 30 vuotta ennen kuin tarinat meillä alkoivat kertoa mitä oli tapahtunut. Vietnamin sodasta lähtien sodat ovat olleet olohuoneissamme ja ne on nähty televisiosta. 

– Median osuus on samaan aikaan olla totuudellinen mutta myös puolueeton. Nämä uutiset herättävät pelkoa sellaisissa ihmisryhmissä, joiden ei tarvitsisi olla ollenkaan niin peloissaan, kuten vanhoissa ihmisissä tai lapsissa. Tämä on uusi haaste. 

– Aikoinaan koulusurmiin liittyen media kyseli jatkuvasti että oletteko te nyt järkyttynyt, ja yritin sanoa että ei se nyt ole tärkeää että olenko minä järkyttynyt vai en. Se on itseasiassa ihan hullu asia, jos valtion päämies on koko ajan järkyttynyt. Vaikka olisi kuinka kauheita asioita tapahtunut, niin ei se ole se turvallisuusviesti, joka pitäisi lähettää. 

Olette työskennelleet tasa-arvon eteen koko uranne. Onko tasa-arvo edellytys rauhalle? 

– Rauha suppeassa mielessä on sodan poissaoloa, mutta meidän nykyisessä käsityksessä rauha on juuri tasa-arvoa, osallistumista, sitä miten tunnet olevasi ihminen. Tilanteiden kärjistyminen aseelliseksi konfliktiksi tai sodaksi on haaste myös rauhanvälityksessä. 

– Tasa-arvo on sosiaalista tasa-arvoa, sukupuolten välistä tasa-arvoa, taloudellista tasa-arvoa. Yksi tärkeä asia mikä on tuotu esiin on ekologinen tasa-arvo – Ihmiset eri maissa syntyvät hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Se on todennäköisesti yksi sellainen konfliktimahdollisuus, jota emme vielä tällä hetkellä ota vakavasti.

– Tämän vuoksi meidän tulisi varautua siihen kahdella tavalla: estää ympäristöön liittyvien konfliktien leviäminen ja paheneminen, ja myöskin oppia tapoja millä auttaa näitä yhteiskuntia. Meidän tulisi myös hyväksyä se, että osa näistä ihmisistä tulee siirtymään paremmille alueille. Tässä on haastetta. 

Uskonto liittyy tavalla tai toisella lähes jokaiseen tämänhetkiseen konfliktiin maailmalla. Toisiko uskonnosta luopuminen rauhan? 

– Uskonnosta luopuminen ei tuo rauhaa, mutta uskontoa voi käyttää rauhaan. Toisaalta uskonnottomat ihmiset voivat yhtä lailla olla rauhan puolesta. En tee jakoa näiden välille. 

– Vaikka se tuntuu monen mielestä vanhanaikaiselta, niin tällainen pyhyyden suojaaminen on tärkeää. Esimerkiksi kulttuurillisia ja uskonnollisesti tärkeitä muistomerkkejä sekä paikkoja pitäisi julistaa suojelualueiksi, ettei niitä tuhottaisi. 

– Toivottavasti viimeisen maailmansodan aikana julistettiin kaupunkeja avoimiksi kaupungeiksi. Kaupunki annettiin ilman taistelua vihollisen haltuun ja vihollinen puolestaan ei saanut tuhota kaupungin muistomerkkejä. Nyt vajaa 100 vuotta myöhemmin maailman suurimman talousmahdin presidentti twiittailee, että tässä on nyt suunniteltu mitä kulttuurimuistomerkkejä pommitettaisiin. Se on ihan uskomatonta. 

Halonen viittaa Donald Trumpin tammikuussa julkaisemiin twiitteihin, joissa Trump varoitti Iranin kulttuurikohteiden pommittamisen mahdollisuudesta. Trump kuitenkin veti uhkauksensa pois kuultuaan sen olevan laitonta – ja sitten naureskeli päälle sodan “laeista”. 

– Sanoisin taas kerran että systeemi voi olla hyvä tai paha. Uskontoa voidaan käyttää viholliskuvan luomiseen tai sitten voidaan nähdä yhteisiä piirteitä jonkin uskonnonhaaran sisällä tai uskontojen keskeisessä ekumeenisessa toiminnassa. 

Puhuessanne toisesta maailmansodasta sanoitte “toivottavasti viimeisen maailmansodan aikana”. Onko kolmannen maailmansodan uhka realistinen? 

– Tällä hetkellä ei ole mitenkään varmaa, jos syntyisi konflikti jollain alueella, että esimerkiksi Eurooppa olisi siinä välttämättä mukana. Se tietysti vaikuttaisi meidän elämäämme, mutta kysymys on juuri siitä, että olisimmeko me siinä osallisena. Jos olisi ajatus siitä, että USA – Iran- linkistä syntyisi jotakin niin kyllä siellä joka tapauksessa olisi suuria alueellisiakin ongelmia. 

– Maailmassa on niin paljon ydinaseita, että koko maailma voitaisiin tuhota moninkertaisesti. Olen itse sitä sukupolvea joka on nähnyt painajaisia ydinsodasta. Että jos te näette painajaisia ekologisesta tuhosta niin me näimme hyvin eläviä unia ydinsodasta, joka olikin lähempänä kuin mitä me sitten loppujen lopuksi tiedettiin sillä hetkellä. 

– Tässä mielessä sanoisin, että hiljainen tuho yhteiskunnalle voi tapahtua ekologisesti. Mutta todennäköisesti se ei tapahdu ihan hiljaisesti, vaan siihen liittyy siitä syntyviä konflikteja. 

Viime vuonna puheenaiheeksi nousi etenkin nuorten kokema ilmastoahdistus. Miten näette ilmastonmuutoksen suhteen rauhan kysymyksiin? 

– Ilmastoahdistus on ensimmäinen askel sen ymmärtämisessä, että homma on pielessä. Vähän niin kuin minä olen joskus sanonut, että kaipaus on merkki siitä että on olemassa myöskin mahdollisuus rakastaa. Se on sellainen heikko koputus tai kaiku. 

– Pitkäkin marssi alkaa yhdellä askeleella. Mitä enemmän olet mukana sitä enemmän näet, että kaikissa tilanteissa voitetaan jotakin — siinä mielessä minä olen tämmöinen synnynnäinen optimisti. Mielestäni nuorille pitää kertoa, että ihmiskunnan historia on täynnä erilaisia kamalia haasteita ja me kyllä selviämme niistä tulevaisuudessakin, mutta parempi kun herätään ajoissa. 

– Mielestäni suurimmat haasteet tässä ilmastonmuutoksen suhteessa rauhankysymyksiin ovat juuri ne jotka liittyvät siihen, että ihmiset joutuisivat liikkumaan pakosta. Uskon, että ratkaisuina ovat haasteiden vähentäminen niillä alueilla, joilta ihmiset joutuisivat muuttamaan. Turvallisemman matkan tekeminen ja parempi vastaanottokyky ovat myös tärkeitä. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Mitkä olisivat teidän kolme peruspilaria rauhan rakentamiseen? 

– Oman yhteiskunnan vahvistaminen, ympäristön vahvistaminen ja kanssakäymisen vahvistaminen. 

Halosen sihteeri tuo presidentin aiemmin pyytämän yhteenvedon maaliskuun 2000 tapahtumista. Sen katseleminen tuo Haloselle selkeästi muistoja pintaan. “Aika hauska, aika hauska. Katsokaas siitä. Eikös mulla ole hyvä sihteeri? Sit mä voin vastata yhteen kysymykseen mikä teillä oli jo mielessä. Kyllä minä tunnen Putinin.” Nauramme yhdessä. “En kyllä ehkä tätä nykyistä”, Halonen lisää. 

Vielä lopuksi: Mitkä olisivat terveisenne nuorelle, joka kokee maapallomme tulevaisuuden synkkänä ja omat vaikutusmahdollisuutensa olemattomina? 

– Mukaan vaan! Pois sieltä kynnykseltä. Kyllä maailma tarvitsee juuri sinua. Yritän aina kiusata ihmisiä sanomalla, ettei me eletä ikuisesti – minäkin olen jo 76-vuotias, mutta teen täyttä työpäivää. Ennen joulua reväytin takareiteni pelatessani koripalloa. Olen puhunut siitä niin avoimesti sen vuoksi, että mielestäni kun yli 70-vuotiaana saa urheiluvamman, niin siitä sietääkin puhua.

Teksti: Frida Mäkelä
Kuvat: Niilo Rantala

Karismaattinen opas Ior Bock, muinaissuomalaisen mahtisuvun viimeinen vesa, alkoi vuonna 1984 kertoa tarinaa, joka johdatti Kyypelinvuorelle ja veden alle kätketyn Lemminkäisen temppelin sisäänkäynnille. Itse temppeliä ei tarvitse etsiä, sillä se ei koskaan ollut hukassa. Nyt on vesi jälleen poissa ja tie auki ihmisen käydä.

Gumbostrand, Sipoo. Vainuddintie ohittaa Temppelin vain metrien päästä. Mercedes-Benzin keula on jo lipua ohi, kun paikalla aiemmin käynyt ystäväni huutaa pysähtymään. Nousemme autosta , ja katson temppelin sisäänkäyntiä merkitseviä kivijärkäleitä. Olen lähes ensimmäistä kertaa eläissäni yli tuhatvuotisen temppelin suulla.

Harmaa, kostea sää korostaa valtavien kivipaasien ankaruutta ja luonnottomuutta. Akankivi, Aurinkokivi, sileäksi hioutunut peruskallio. Ior Bockin tarujen myyttinen Kyypelinvuori. Paikka, jonka legendaa seuratessaan useat ovat menettäneet järkensä, omaisuutensa, ja jotkut, kuten Ior-vainaa, lopulta jopa henkensä.

Sisäänkäynniltä on useiden vuosien työllä kaivettu sivuun suuri määrä kivi- ja maa-ainesta. Viimeksi kuluneena kesänä myös sisäänkäynnin sinetöivä vesimassa on valutettu jälleen mereen. Nyt näyttää kuin temppelin suuaukolle johtaisi leveä, sileän kivinen tie.

Hieman yli tuhat vuotta sitten, vuonna 987 paavin joukot tunkeutuivat miekkoineen Suomeen. Bockin suvun esivanhemmat, muinaisen viisauden ja rikkauden vartijat sinetöivät aarteensa Lemminkäisen temppeliin, ja sisäänkäynti peitettiin maalla ja vedellä. Muinaisajoista kertova viisauden siemen kätkettiin suvun perimätiedon haltuun, ja tarina temppelistä siirtyi sukupolvelta toiselle, kunnes tuhannen vuoden aika olisi kulunut ja ihmiskunnan jälleen turvallista avata sen portit.

Kalliopintaan on piirtynyt selkeä raja paikkaan, missä ennen makasivat vesimassat pitäen tunkeilijat loitolla. Temppelin suuaukko yritettiin suuren mediahuomion saattelemana saada esiin jo tuhatvuotispäivän aattona. Lehdistölle paljastunut Iorin ja tämän seuraajien ahkera chillumin rassaus oli kuitenkin tuon ajan suomalaisessa mediamoraalin kentässä liikaa, ja kaivuuvälineitä ja työapua tarjonneet rakennusliikkeet vetäytyivät hankkeesta

Siirrymme jalkaisin vanhan vesirajan alle. Paikan päällä koen välittömästi mistä Bockin tarinat kumpuavat. Näissä kivissä on jotain toismaailmallista. Seurassani olevat kaksi ystävää arvelevat, etteivät kivet ole valuneet paikalle sattumalta.

Temppelin suulla seistessä tuntuu kuin todellisuus menisi hieman vinoon. Ehkä Bockin ja seuraajien käyttämät psykedeelit ovat pysyvästi vaikuttaneet paikan psykosfääriin. Todennäköisemmin tänne on kuitenkin tultu trippailemaan nimenomaan paikalla jääkaudesta asti vallinneen kummallisen auran ja voiman takia.

En epäile hetkeäkään, etteikö täällä olisi temppeliä tai vähintään muinaista uhripaikkaa. Tällaisen maaperästä ja luonnon arkkitehtuurista kumpuavan voiman luo on rakennettu pyhiä sijoja maailman sivu.

Laskeudumme alemmas, alas kivien varjoon. Kallio ei ole edes liukas.

Kuvittelen hetken itseni ihmiseksi, joka on tuhat tai kymmenen tuhatta vuotta sitten samonnut tälle samalle kallionaukeamalle, nähnyt valtavat paadet ja veden. Tuntenut toisen maailman henkäyksen poskellaan. Sukellan hirvittävän mustaan veteen, jonka kohdussa avautuu luola syvälle kallion sisään. Jos täällä on silloin ollut vettä.

Mielikuvitusrikas pikkupoika, joka raukeilla, loputtoman pitkillä kesähelteillä on saanut vaellella täällä, sukunsa mailla, on miettinyt temppelin suulla monta tarinaa ja leikkiä.

Akankivi tunnettiin myös sukujyrkkämänä, ättestupa, surmakivenä. Bockin suvun matriarkat kiipesivät kiven päälle vanhuuden heikkouden alkaessa ja leiskauttivat itsensä tuonelaan vapauttaakseen sukunsa taakasta.

Tähän kohtaa kallioperää Akka on mätkähtänyt.

Samanlaisia tarinoita löytyy myös Ruotsista. Ior Bock, alkujaan Bror Holger Svedlin, kuului suomenruotsalaiseen sukuun. Perheen vanha huvila sijaitsee pienen matkan päässä meren rannassa

Katson Aurinkokiveä alhaalta päin. Korkean, kiilamaisen obeliskin yläosassa on selkeä keltainen täplä, kuin eri kiviaineksesta koostunut. Tällä hetkellä se on maisemani vasemmassa yläkulmassa kuin lapsen piirtämä aurinko.

Matriarkka, Akka, kuoli kaatumalla kiveltä. Suvun patriarkka, Ukko, meni viimeisenä tekonaan kuolemaan sisälle temppeliin, jossa asettui omaan kammioonsa esteettisine aarteineen. Näin tehtiin jääkauden jälkeen kymmenia tuhansia vuosia aina kristinuskon tuloon saakka.

Temppelin alle, Kyypelinvuoren ja koko Uudenmaan alle ulottuvaan luolaan on kätketty muinaisten taideaarteiden lisäksi valtava määrä diamagneettista kultaa. Tuhat vuotta sitten Paavin joukkojen saapumisen edeltä temppeliin sinetöity aarre muutti maapallon rataa.

Joskus tänne olisi päässyt kompassin avulla. Pohjoisnapa, Pohjannapa sijaitsi aiemmin Helsingin päällä.

Nykyään paikalle opastaa Google Maps, joka neuvoo reitin, kun älypuhelimen puheentunnistukseen kuiskaa ”Lemminkäisen temppeli.”

Tietotekniikka tietenkin valehtelee. Sen osoittama paikka on todellisuudessa vasta sisäänkäynti.

Mikäli syvälle temppelin uumeniin kätketty kulta saadaan jaettua tasaisemmin, magneettinen napa palaa paikalleen ja maapallon akseli korjaantuu. Paluu paratiisiin. Hyvästi köyhyys, hyvästi ilmastonmuutos

Pimeys laskeutuu, astumme sisälle luolaan. Lemminkäisen temppeli, johon tuhanteen vuoteen ei astunut kukaan.

Ior rakasti kielipelejä. Lemminkäisen temppeli sijaitsee Kyypelinvuorella, joka sijaitsee Gumbostrandissa, joka sijaitsee Sipoossa, joka sijaitsee Uudellamaalla. Odin-maalla, Odinin maalla.

Vanhat voimat. Hel, Bock, i, Oden, Ra, Tor, Frej, Freja.

Sampo, Aino, Ukko, Akka, Lemminkäinen, Joutsen, Ilmarinen, Ilmatar. Samat tyypit.

Luolan sisällä kaikuu.

Odin-maan alla on 250 kilometriä leveä spiraalimainen luola, oikea Lemminkäisen temppeli, jonka ainoa nykyisin tunnettu sisäänkäynti sijaitsee Gumbostrandissa.

Etenemme pimeydessä vielä muutaman metrin, kunnes jäljellä oleva samea vesimassa estää etenemisemme.

Ior Bockin tarinat ovat viihdyttäneet monia ja ajaneet toisia hulluuteen. Luolan pimeydessä ja samean veden löyhkässä mietin hetken muusikko Petri Wallia, joka vain 26-vuotiaana hyppäsi kuolemaansa Töölön kirkon tornista.

Walli oli fanaattisen omistautunut Bockille. Kingston Wall -yhtyeen viimeiseksi jäänyt albumi III Tri-Logy on rakennettu Bockin saagan tiivistetyn ytimen ympärille. Nuori muusikko nieli Iorin kielipelit niin, että jakoi eduskuntatalon edessä ihmisille valkoista kasettia, jossa kerrottiin Suomen tulevaisuudesta temppelin avautumisen jälkeisenä ihmissuvun todistettuna alkukotina.

Otan valokuvia. Saako muinaisessa temppelissä kuvata? Tuntuu väärältä.

Bock itse tunnusti, ettei uskonut sukunsa tarinoiden totuusperään. Mahtavan tarinamaakarin tavoin Bockin perheen saagaa kuitenkin kerrottiin yhtä totena kuin Suomenlinnan opaskertomusta, teatterikoulun käyneen miehen rektiolla ja suuren vuohen karismalla.

Totuus ja Ior Bockin tarinat eivät asu samassa todellisuudessa. Kaikki kuulijat eivät kuitenkaan tätä sisäistäneet, ja Bock onnistui kietomaan mieleltään herkempiä ihmisiä pikkusormensa ympäri.

Bockin sukuperintöä ollut maaomaisuus Gumbostrandissa, mukaanlukien Lemminkäisen temppeli, kuuluu nykyään helsinkiläiselle joogakoululle, joka pelasti sen pakkohuutokaupasta. Bock itse oli aikansa johtavia joogeja.

Vielä kymmenen vuotta Ior Bockin kuoleman jälkeen ihmisiä saapuu eri puolilta maailmaa jatkamaan kaivauksia temppelillä. Puhelinpylvääseen on naulattu printti, jossa saksalainen mies kertoo kaivauksistaan ja diamagneettisesta kullasta. Toisessa veden kastelemassa printissä näkyy alkuaineiden jaksollinen järjestelmä.

Kaikki seuraajat eivät olleet enkeleitä. Vuonna 1999 Bock halvaantui pysyvästi erään heistä puukotettua miestä selkään

Hieman ennen kuolemaansa Petri Walli kirjoitti vihdoin ymmärtäneensä Bockin olevan itse piru – vain sarvet puuttuivat. Bock, pukki!

Ja liki samoilla sanoilla tekoaan perusteli Bockin avustajana työskennellyt intialaismies, joka Munkkivuoressa puukotti Bockin hengiltä kymmenen vuotta sitten. Syyntakeettomassa tilassa ollut tekijä oli vakuuttunut Bockin olevan paholainen.

Palaamme päivänvaloon ja vaellamme vielä kierroksen Kyypelinvuorella.

Vielä kotona vuoteellakin tunnen olevani kuin temppelillä, jossa todellisuuden seinä tuntui ohuemmalta.

Muistan käyntiäni Valamon luostariin, missä paikallinen palkattu opas esitteli minulle ikonin kehykseen kätkettyjä pyhäinjäännösrasioita.

Mistä rasioissa näkyvät hippuset ovat peräisin? Kenen tai minkä jäännöksiä nämä ovat, kysyin.

Opas alkoi selittää minulle hieman turhautuneella äänellä, aivan kuin kysymykseni olisi jotenkin, no, ei asiaton, mutta hölmö. Tulee ymmärtää, ettei pyhäinjäännös ole järjellä ymmärrettävä asia. Tärkeämpää on, että ne tuovat meidät kosketuksiin pyhän kanssa. Pyhäinjäännökset saattavat tilaan, jossa pyhä ja maallinen kohtaavat.

Piru tai ei, mutta Bockista jäi jälkipolville enemmän kuin hippusia. Bockista jäi myytti.

Sunnuntaiaamulla kirkko oli mukavan viileä sisältä. Se oli Korhoselle parempi juttu, sillä heinäkuu oli poikkeuksellisen helteinen, eikä se ollut kovin mukava sää potea krapulaa. Hän saapui tapansa mukaan päivän virren aikana, koska hän on tottunut siihen, ettei elämässä ole kiire mihinkään työttömyyden takia. Korhonen meni kirkkoon mielellään, koska siellä hänen ei tarvinnut tuskailla kämpässään rästiintyviä laskuja, joiden maksamiseen hänellä ei aina ollut tarpeeksi rahaa. 60–luvulla rakennetun kirkon sisätilaa oli myös mukava katsella, sillä se oli sopivin määrin kaunis, muttei niin yksityiskohtaisen koristeellinen, jonka moninaisuudesta Korhonen voisi tulla huonovointiseksi.

Korhonen istuu samalla penkkirivillä, josta hän on monet sunnuntait seurannut messua. Puisella penkillä ei ole kovin mukavaa istua krapulassa. Korhosen mielestä messuja voisi hänen puolesta pitää iltapäivisin, jolloin hänellä olisi edes hieman parempi olo. Alkoholiongelman takia Korhonen ei itse pystynyt taipumaan messun ajankohdan suhteen, jonka vuoksi hän on joka sunnuntai krapulassa. Onneksi messussa hän saa huonon olonsa lisäksi jotain muutakin mihin keskittyä. 

Pappi puhuu saarnassaan lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, kuinka kyseisen välittämisen tulisi kohdistua myös tuntemattomiin ihmisiin. Tämä aihe sai Korhosen muistelemaan aiempia messuja ja niiden ilmapiiriä.  Siellä on muutama kymmentä tuttua seurakuntalaista, jotka edelleen tuntuvat etäisiltä. 

Alussa he suhtautuivat Korhoseen epäluuloisesti, todennäköisesti hänen ulkoisen olemuksensa takia. Hän tietää itsekin, ettei ole noudattanut samaa pukukoodia kuin muut. Kuitenkin hän kokee kokemustensa kautta, ettei tässä elämässä ole paljoakaan menetettävää, joten häntä ei jännitä olla kirkossa paheksuvien katseiden takia.

Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, mitä hänestä ajatellaan, vaan yksinäisyydessä, jota Korhonen kokee ollessaan yhteisessä kokoontumispaikassa ilman tuttuja. Alkushokin jälkeen osa kirkkoväestä on käyttäytynyt, kuin Korhosta ei olisi olemassakaan. Korhonen ei tiedä tarkalleen, jätetäänkö hänet vailla huomiota, mutta siltä hänestä tuntuu usein. Kirkkokahvittelujen aikanakaan kukaan ei istu hänen viereensä tai kysele kuulumisia. Hän tietää silti itsekin olevansa pelottavan oloinen. Eihän huonosti pukeutuvista ja krapulaisista voi tietää, aikovatko ne tehdä jotain kanssaihmisilleen. Tällaiseen ihmisten kylmään etäisyyteen ja epäluuloisiin katseisiin hän on tottunut kadulla kävellessään tai kaupassa.

Toisaalta sunnuntaimessujen ongelma on siinä, ettei voi tietää tarkalleen etäisyyden syytä. Mahdollisesti muu kirkkoväki keskittyy hiljentymiseen ja pyhän kokemiseen, jolloin ei tule vilkaistuksi muita ihmisiä. Voi olla myös mahdollista, että Korhosen itse pitää tehdä aloite sosiaalisen jännitteen murtamiseksi. Ajatus tuntuu jännittävän, koska niinkin voi käydä, ettei kukaan anna tulla keskusteluetäisyydelle. Asia selviäisi lopulta sillä, kun edes yrittää. 

Tällainen tilaisuus saapuu ennen ehtoollista, jolloin seurakuntalaisten on tapana toivottaa toisillensa Herran rauhaa. Tämä olisi Korhoselle ensimmäinen kerta mennä kättelemään jotakin messuvierasta ja kohdata tämän ensimmäistä kertaa silmästä silmään. Ja niin Korhonen toteuttaa suunnitelmansa ja ottaa kontaktia lähimpään henkilöön, joka on noin kuusikymmenvuotias rouva turkiksen kanssa. 

Korhosta jännittää hieman samalla tavalla kuin ketä tahansa, joka ottaa kontaktia vieraaseen ihmiseen ensimmäistä kertaa. Lopulta kättely ja rauhantoivotus tapahtuvat ilman sen suurempaa draamaa. Korhosen kättelypari oli hieman varautunut hänen ulkoisen olemuksen takia, mutta Korhoselle voiton hetki oli siinä, kun häntä ylipäätään suostutaan kättelemään.

Kirkkokahvien aikana Korhonen ja turkiksellinen rouva eivät kuitenkaan kohdanneet, ja Korhonen istuu jälleen yksin omassa nurkassaan. Vaikkei uusia ystäviä saatu tällä kertaa, Korhosella on jostain syystä parempi mieli. Siitä kohtaamisesta hänelle tuli sellainen olo, että hänen olemassaolonsa tiedostetaan. Hän päättää asettaa sellaisen tavoitteen, että ensi viikolla hän menee mukaan keskustelemaan jonkun kanssa kirkkokahveilla. Riippuu toki siitä, kuinka paha krapula hänellä on silloin.

Taideteoksen muovailu ja kuvaus: Vilma Myöhänen

Keskiviikkona 5. helmikuuta julkaistu Antti Tuiskun uutuusalbumin nimeä kantava Valittu kansa -musiikkivideo herätti sosiaalisessa mediassa kohua erityisesti kristittyjen taholta.  YouTuben kommenttikenttä täyttyi heti videon ulostulon jälkimainingeissa ristiriitaisista kommenteista:

“Sehän on Anttikristus itte”

“Illuminati Confirmed”

“En itse näe videossa ‘hyökkäystä’ Jumalaa kohtaan vaan viittauksen uskonnollisiin kultteihin, joissa on tehty kauheita asioita. – – Herättelevä ja kantaa ottava kappale, arvostan kun näitäkin tehdään!”

Sosiaalisen median kanavat alkoivat pian musiikkivideon julkaisun jälkeen täyttyä kantaaottavista ihmisistä, jotka omilla Facebook-seinillään julkaisivat joko Tuiskun musiikillisia valintoja puolustavia tai vastustavia argumentteja. Perjantaina 7. helmikuuta julkaistiin koko 11-kappaleinen Valittu kansa -albumi, joka singlen jalanjäljissä tihkuu uskonnollista symboliikkaa ja sanoitusta. Mistä siis on kyse? Onko Antti Tuiskun uutuusalbumi silkkaa jumalanpilkkaa vai toimiiko Valittu kansa uskonnollisena kannanottona?

Tuisku itse kertoo Yleisradiolle antamassaan haastattelussa kyseessä olevan kannanotto tekopyhyyttä ja tapauskovaisuutta vastaan. Hän myös alleviivaa, ettei halunnut tehdä musiikkia vain uskonnollisen symboliikan kautta, vaan tuoda sisällöllisestikin musiikkiinsa henkilökohtaiseen uskoon liittyvää tematiikkaa. 40 minuuttia kestävä uutuusalbumi käsitteleekin uskontoa värikkäästi niin juhlien kuin henkilökohtaisen Jumala-suhteen kautta. Albumin avauskappale Kerran vuodes kirkkoon tuo heti esille suomalaisuudelle tyypillistä tapauskonnollisuutta:

Mä meen kerran vuodes kirkkoon

Huudan herran huonees bingoo

Otan sen verran, mitä mahtuu omatuntoon

On tää laiffi vaan niin helppoo

Vaikka myöhemmin käsiteltävä johtosingle Valittu kansa onkin sekä sanoituksellisesti että visuaalisesti provoava kappale, eivät kaikki albumin kappaleet seuraa sen jalanjäljissä. Joukossa on kappaleita, kuten Häitä ja hautajaisii, joissa Tuisku aidosti heijastelee henkilökohtaista uskon pohdintaansa omaan käytökseensä:

Viinaa, miehii, naisii, juhlii

Tyhjän sielun täytteeks tarviin

Mielenkiintoinen kappale on myös Jumalan kämmenellä, joka bilepopin tahtiin ja kansan rakastamasta virsilaulusta inspiroituneena kuvaa juhlimista ja siitä aiheutuvaa katumusta:

Jumalan kämmenellä saa huomen itkeskellä

Saa tuntee häpeevänsä, et kun taas on ollu tyhmä

Jumalan kämmenellä saa vessaan ryömiskellä

Saa peilis kyl sen nähdä, et syntii tehty on

Valitun kansan kohdeyleisö jää kuitenkin auki ja saa kansan repeytymään moneen eri leiriin. Osat kristityistä kuuntelijoista loukkaantuvat kappaleiden sisällöstä ja syyttävät niitä jumalanpilkasta. Varsinkin Valittu kansa -musiikkivideon Jeesusta imitoiva hahmo ratsastamassa kultaisella härällä Tuiskun kanssa sai paljon negatiivista huomiota. Johtosinglen sanoituksiakin on kyseenalaistettu kristittyjen taholta:

Valittu kansani kuunnelkaa

Antti Tapani teidät pelastaa

– –

Omilla aivoilla ei tarvi miettiä mitään

Kun tottelet Anttii

Toki musiikkiin liittyy  aina tulkinnan vapaus, mutta on hyvä ottaa huomioon sen alkuperäinen merkitys ja konteksti. Valittu kansa -kappale pyrkii tuomaan esille hengellistä hyväksikäyttöä ja kulttiuskonnollisuuden vaarallisuutta. Heijastellen Valittua kansaa aiemmin mainittuihin albumin kappaleisiin, on epätodennäköistä, että Antti Tuisku pitää itseään aidosti maailman pelastavana Messiaana.

Osista kristityistä poiketen tavanomaiset kuuntelijat taas saattavat pitää kappaleiden kantaaottavaa uskonnollista sanomaa tylsänä, outona tai merkityksettömänä. Tätä kantaa edustaa muunmuassa Antti Tuiskua kauan kuunnellut Karoliina Leppänen, joka ilmaisee pettymyksensä Tuiskun uuteen albumiin: “Tuisku voi ottaa kantaa ihan niinkuin haluaa, mutta ei ainakaan mun playlistillä.” 

Erityisesti jumalanpilkka-syytösten edessä Valittua kansaa täytyy kuitenkin tarkastella kokonaisuutena. Albumi on oikeastaan jatkuvaa Antti Tuiskun rukousta Jumalan puoleen – kyllä, jopa nuo albumin baariystävällisimmät kappaleet. Tuisku tuo albumillaan esille, kuinka joka tilanteessa, oli se sitten yksin kädet ristissä illalla lausutussa rukoushetkessä tai baaritiskin jonossa odottamassa kolmatta Salmari-shottia, hän kokee kaipaavansa Jumalan läheisyyteen, armoon ja anteeksiantoon. 

Olennaista ei kuitenkaan välttämättä ole se, tulevatko ihmiset rakastamaan vai vihaamaan Valittua kansaa albumina. Kenties Tuiskun musiikin tarkoitus onkin juuri tämä: luoda ristiriitaista sanomaa ja herättää keskustelua. Loppujen lopuksi Antti pyrkii kysymään kuuntelijoiltaan: Oletko sinä se, joka menee kerran vuodessa kirkkoon odottaen vapautusta ilman katumusta? Ratsastatko tuolla kultaisella härällä ja uskosi varjolla käyttäydyt välinpitämättömästi ihmisiä, ympäristöä ja itseäsi kohtaan?