Teologinen tiedekunta akateemisen fasismin kehtona

Fasismi on sanana lyömäase, jota heilutellaan nykyään melko kevyesti poliittisilla keskustelualustoilla ja Twitterissä. Mitä fasismi oikeasti tarkoittaa ja mikä on sen suhde teologiaan?

Fasismi on totalitaristinen ja kansallismielinen liike, joka syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Italiassa, missä se syntyi vastaliikkeeksi liberaalidemokratialle ja kommunismille. Periaatteellisen uudistusmielisyyden vastustamisen lisäksi sillä voidaan nähdä olevan myös aatteellinen ydin. Tässä ytimessä on nationalismin palingeneettinen (m.kreik. παλιγγενεσία, palin, ’uudestaan’ ja genesia, ’syntyminen’) muoto, eli kansallisvaltion eräänlainen aatteellinen uudestisyntyminen. 

Kansallisvaltion uudestisyntymisen näkemys pohjautui ajatukselle yhteiskunnassa vallitsevien suuntausten vastustamisesta. Tiivistettynä fasismi merkitsee aatesuuntausta, jonka lähtökohta on ihmisten yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus. Siinä korostuu yhteisön ensisijaisuus suhteessa yksilöön ja demokratian arvojen moninaisuuden kiistäminen. Fasismin ytimessä on hierarkkisuus ja ajatus siitä, että jokin ihmisryhmä (usein etninen) on parempi kuin toinen.

Toisen maailmansodan Saksan kansallissosialistien juutalaisvainot ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka fasismi pyrkii taannuttamaan tasa-arvo- ja demokratiakehitystä etnisyyteen kohdistuvan vihamielisyyden siivin. Myös naisasialiikkeen vastustaminen on ollut osa fasismia sen synnystä saakka.  Fasismi yhdistetään usein myös äärioikeistoon. Niillä on paljon yhteistä, mutta toisin kuin äärioikeisto, fasismi vierastaa parlamentaarista politiikkaa. Äärioikeiston käsite juontaa juurensa 1800-luvun Ranskaan, jossa äärioikeisto tarkoitti kansalliskokousten oikeistolaisinta osaa, jolle ominaista olivat konservatismi ja kansainvälisen vasemmiston vastustaminen.

Fasismi on historiallisesti ollut vastavoima ateistiselle yhteiskunnalliselle liikehdinnälle, ja äärioikeisto jakaa monien kristillisten liikkeiden kanssa samankaltaisen konservatiivisen arvopohjan. Suomessa nationalismiin on yhdistynyt kansallisromanttinen lausahdus “koti, uskonto ja isänmaa”, jossa tiivistyvät kolme suomalaisille pyhää asiaa. 

---

Haastattelussa André Swanström

Teologian tohtori ja Åbo akademin kirkkohistorian dosentti André Swanström on noussut valtakunnanjulkisuuteen kriittisellä tutkimuksellaan suomalaisten SS-sotilaspastorien poliittisista näkemyksistä. Kyyhkynen kysyi Swanströmiltä kirkollisten tahojen sekä teologisen tiedekunnan yhteydestä fasismiin maailmansotien välisessä Suomessa.

–Olen tutkinut ilmiötä ennen muuta SS-miesten näkökulmasta, mutta sieltä tulee vahvasti esille myös körttiläisyys taustavoimana. Eritoten suomalaisten SS-miesten ensimmäinen sotilaspappi Ensio Pihkala avasi minulle körttiläisyyden ja 1930-luvun fasismin linkkiä, kertoo Swanström puhelimitse.

Swanströmin mukaan aiheen tiimoilta tulee nopeasti vastaan myös Isänmaallinen Kansanliike, IKL, ja sen uskonnolliset aspektit, sekä SS-miesten suhde uskontoon laajemmin.

–Näiden liikkeiden piirissä ratsastettiin hyvinkin uskonnollisilla arvoilla, Swanström kertoo.

IKL:n sanomalehti Ajan Suunta (1932-1944) julkaisi myös säännöllisesti hengellistä sisältöä. IKL:n papit laativat lehteen säännöllisesti viikonlopun hartauskirjoitukset.

–Teologian ja fasismin suhteesta voi todeta, että jos katsoo vaikkapa IKL:n ryhmäkuvia, näkee siellä säännönmukaisesti nuoria körttiopiskelijoita sonnustautuneina IKL:n sinimustiin asuihin.

IKL:n lisäksi eräs suomalaisen fasismin avainjärjestöistä oli opiskelijatasolla toiminut Akateeminen Karjala-seura, jonka jäsenistöstä merkittävän suuri osa oli pappeja.

–Papisto oli merkittävä ja suuntaa näyttävä voima seuran toiminnassa. Teologian ylioppilailla oli lisäksi omaa kokoontumistoimintaansa AKS:n sisällä, kertoo Swanström.

Punaperkelettä vastaan

Erityisesti uskonnollista kansanosaa fasistisiin liikkeisiin vetäneistä voimista yksi tärkeimmistä oli anti-bolševismi.

–Bolševismi ateistisena ja uskonnonvastaisena voimana nähtiin kirkollisissa piireissä pahimpana mahdollisena uhkana. Kun antikommunismi ja antibolšhevismi keräsivät nationalistista kannatusta, ryhmittäytyivät näiden lippujen alle myös papisto ja nuoret teologit.

Körttien taustaa nationalistisessa liikehdinnässä ryyditti vapaussodan tuore muisto.

–Vapaussoturien prototyypiksi jääkärien ohella nousi pohjalainen körtti talonpoika. Kiitollisen sankarin rooliin asettuminen merkitsisi myös sisällissodan perinnön vaalimista, ja tilanteessa, jossa körtti olikin yhtäkkiä sankari, mentiin tunteen nosteessa oikeastaan koko matka siihen, mitä fasistiset liikkeet tarjosivat. Siihen kansallisen pakettiin kuului äärioikeistolainen asennoituminen ja sotilaallisuuden ihailu, mitä lopulta sitten Lapuan liike ja IKL tarjosivat. Kaikessa tässä isänmaallisuus ja antibolshevismi löivät kättä.

Historiallisen körttiliikkeen matka mahdollisesta fasismin airuesta osittain liberalisoituneeksi nykykörttiläisyydeksi ei ole dosentin käsityksen mukaan ollut kivuton.

–Jos me otetaan esimerkkinä unelma Suur-Suomesta ja yritetään eläytyä siihen, mikä oli nuoren körtin ajatus tulevaisuudesta siinä jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana, niin siinä on koettu, että ollaan oltu rakentamassa jotain hienoa ja kaunista, ja unelman murskaantuminen on tietysti ollut kova isku. Sen jälkeen on joutunut pohtimaan ja reflektoimaan mitä kaikkea unelman nimissä oltaisiin oltu valmiita tekemään? Olisiko vaikkapa meidän demokratiamme perustukset joutaneet menemään tämän Suur-Suomi projektin mukana? Näkemyksiä on ollut erilaisia, Swanström pohtii.

Kovimmat IKL:n miehet ja naiset olivat valmiita heittämään puoluejärjestelmän romukoppaan ja ottamaan tilalle järjestelmän, jota IKL propagoi.

–Tässä oltiin menossa selkeästi määritelmällisesti fasismin puolelle. Mutta jos taas puhutaan Akateemisesta Karjala-seurasta, on siellä ollut maltillisempaakin porukkaa. Olen itse ollut sillä kannalla, että AKS:n laskeminen koko porukan osalta fasistiseksi on ongelmallinen lähestymistapa. Varmasti siellä on ollut vahva fasistinen edustus, siitä ei ole pienintäkään epäselvyyttä, mutta sitten ne maltillisemmat voimat – joita tosin yritettiin kovasti savustaa ulos – antavat AKS:lle huomattavasti moni-ilmeisemmät kasvot. Se on aika kompleksinen yhtälö tää AKS kaikessa fasistisuudessaan, mutta sitten toisaalta maltillisten jäsenten ryydittämänä erikoinen cocktail.

Fasistisen filosofian sietämätön kepeys

Fasismi oli sotien välisenä aikana suosiossa myös akateemisen kansanosan parissa, vaikka sen teoreettinen perusta oli hutera.

–Fasismin ongelmana on ollut se, että sillä ei ole koskaan ollut heittää kehiin todellisia filosofeja, joilla olisi ollut kunnollinen järjestelmä rakennettuna. Otetaan vertailukohdaksi vaikkapa haastaja vasemmalta, eli marxismi, jolla on kuitenkin kunnioitettava filosofinen kivijalka jolle se rakentaa. Marx, oli hänen kanssaan samaa tai eri mieltä, oli kaikesta huolimatta oikea filosofi.

Fasismin taakkana on Swanströmin mukaan ollut pseudofilosofian leima.

–Vaikka tällaiset fasistiset diletanttifilosofit rakensivat erilaisia järjestelmiä, niin ei Alfred Rosenberg ja hänen 20. vuosisadan myyttinsä todelliseksi filosofiaksi yltänyt. Enemmän mentiin tunteen puolella mitä fasismin systeemiin tulee. Jonkunlaisia teesejä pystyttiin iskulauseenomaisesti esittämään, mutta kunnollista filosofista järjestelmää ei missään vaiheessa, Swanström tylyttää.

Fasismin ytimessä tunne ja suora toiminta voitti järjen.

–Toisaalta fasismi lähti siitä, että käytäntö menee teorian edelle, ja toiminnalla voidaan ratkaista asiat mieluummin kuin että jäädään saivartelemaan jotain filosofian hienouksia. Tokihan siinä näön vuoksi täytyi jonkunlaista filosofiaa kehittää, Rosenberg siitä esimerkkinä, ja sitten kytkeä tämä biologian alalla oleviin rotuteorioihin, jotta saatiin jonkinlainen näennäisen tieteellinen sumuverho siihen ympärille. Vaikka fasistit kokosivat riveihinsä ylioppilaita, sanoisin, että opiskeleva nuoriso meni siihen kuitenkin enemmän tunteella kuin mikään teoria edellä.

Yksilöistä yhteisöiksi

Maailmansotien välissä tapahtuneen fasismin räjähdysmäisen suosion kasvun taustalla Swanström hahmottaa yhteiskunnan muutoksen. Ihmiskunta eli kollektiivisen mobilisoinnin aikaa koko sen poliittisella spektrillä.

–Sekä oikealla että vasemmalla ajateltiin laajemmin, että ihminen haluaa olla osa jotain isompaa kokonaisuutta. Ja niin fasismi kuin vastavoimana kommunismi tarjosivat yksilön sulautumista isoon joukkoon. Tosin siinä, missä kommunismilla oli pelkkä massaan sulautumisen ihanne, fasismi korosti yksilöä.

Vaikka fasistisessa ajattelussa yksilöllä oli rooli osana kokonaisuutta, julisti se kuitenkin liikeenä kollektivismin ohella ylivertaisen yksilön oikeutta ja velvollisuutta hallita.

–Fasismi oli yksilön ja hänen sulautumisensa, ja toisaalta myös erillisen neroyksilön palvonnan yhdistelmä.

Swanströmin mukaan sekä vasemmistolainen kollektivismi että kollektivismin äärioikeistolainen eli fasistinen versio kumpusivat ensimmäisestä maailmansodasta.

–Tätä voi osittain kytkeä myös aseveljeyden aatteeseen, joka syntyi ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa ja tarjosi yksilölle isompaa merkityksellistä kokemusyhteisöä. Fasistisella, nationalistisella puolella tämä merkitsi sitä, että yksilö sulautui siihen omaan rintamayhteisöönsä, joka tarjosi hänelle kaikkein suurimman kokemuksen, mitä mies pystyi itselleen kuvittelemaan.

Ensimmäisen maailmansodan rintamayhteisöillä oli laajoja ongelmia sopeutua sodanjälkeiseen ankeaan arkitodellisuuteen. Sota jätti tyhjiön, jonka kollektivismi täytti.

–Siviilielämä ei tarjonnut enää niitä isoja kiksejä. Tämä synnytti sitten esimerkiksi Saksassa erilaiset fasistiset liikkeet, siis Hitlerin kansallissosialismin, ja muita vastaavia tällaisia ensimmäisen maailmansodan veteraaniyhteisöjä. Nämä hakivat sitä ison merkityksen tuntua, jonka he olivat sodassa ehtineet kokea ja sitten menettää. Tällä aseveljien ihanteella mentiin eteenpäin kohti toista maailmansotaa

Miehet, miehet, miehet – mutta entä naiset?

Fasistinen maailmankuva rakentui miehisyydelle. Naisen rooli oli rajattu.

–Fasisteilla oli toki omat naisyhteisönsä, jotka olivat tietynlaisia tukijärjestelmiä miehisille yhteisöille. Naisille oli kyllä oma paikkansa, mutta fasismi oli korostetusti maskuliinisuutta ihaileva liike, jossa mies oli kuitenkin dominoiva osapuoli ja naisen kuului asettua avustavaan rooliin. 

Sukupuolittuminen näkyy myös tavassa, jolla fasistiset ja puolifasistiset järjestöt rakentuivat.

–Otetaan esimerkiksi Akateeminen Karjala-seura, vaikka en sitä kokonaan luokittele fasistiseksi. Organisaatiomallina AKS oli eksplisiittisesti miesten kerho. Lisäksi oli erillistä toimintaa naisille, Akateemisten naisten Karjala-seura. Ja samalla tavalla kun perustettiin oppikoulujen Karjala-seuroja, oli tytöille ja pojille eri toiminnot.

Sodan aikana Karjala-seuran toiminta oppikouluissa jäi tyttöjen varaan.

–Mutta se roolimalli, että tytöille ja pojille erikseen, kaikki tämä oli rakennettu aina suojeluskunnista ja Lotta Svärdistä alkaen sillä tavalla, että miehille ja naisille oli selkeästi eri roolit. 

Myös fasismin kentällä naiset pyrkivät löytämään itselleen toimintamahdollisuuksia. 

–Otetaan esimerkiksi Hilja Riipinen. Niin maskuliinisessa liikkeessä kuin hän omassa naisten porukassa toimikin, murtautui hän valtakunnan politiikassa julkisuuteen ja teki näyttävän roolin sekä oli selkeästi omalla tavallaan naisten asialla. Kuitenkin hän joutui tunnustamaan miesten johtoaseman. Hurja-Hiljasta ei kaikesta huolimatta missään vaiheessa ollut tulossa IKL:n johtohahmoa, vaikka hänellä energiaa ja lahjoja kenties sellaiseen olisi ollut. Hän joutui naisen roolinsa vangiksi, vaikka yrittikin maksimaalisiin mittasuhteisiin omaa naisen rooliaan puolueessa rakentaa.

Sinimusta on vanha musta

Uuden polven poliitikot ovat alkaneet yhä näkyvämmin verhoutua vanhoihin fasistien tunnuksiin ja fasismi vaikuttaa jälleen suositulta. Täysiä paralleeleja historiallisen fasismin tunnusten uudelle nousulle nykypolitiikassa ei Swanströmin mukaan voi suorin yhtäläisyysviivoin vetää.

–Jotkut tykkäävät leikkiä näillä vanhoilla tunnuksilla ja väreillä, ja sillä pystytään saamaan tietynlaista shokkiarvoa politiikkaan. Tällä hetkellä fasismi, tai puhutaan nyt mieluummin äärioikeistolaisesta politiikasta, pystyy saamaan sympatiapisteitä ja keskinäistä selkään taputtelua konservatiivisen kristillisyyden kanssa.

Jotain henkistä yhteneväisyyttä menneeseen kuitenkin löytyy.

–Tietyllä tapaa voidaan sanoa, että suomalainen 30-luvun fasismi oli myös reaktio ympäröivän maailman modernisoitumiseen, ja voi myös olla, että tämän hetken äärioikeistolaisuudesta löytyy vastaavanlaista ahdistusta muuttuvan maailman edessä. Tätä ympäröivän maailman muutosta, joka kuitenkin näyttäytyy muille tietyllä tavalla vääjäämättömänä, halutaan hidasta tai padota jollain keinolla.

Kun todellisia keinoja ei löydy, purkautuu ahdistus fasististyyppiseksi politiikaksi.

 –Jotain sellaista voi ehkä hahmotella, mutta korostan historiallisia rinnastuksia tehdessä aina sitä, että jokainen historiallinen tapahtuma on ainutkertainen, kertoo Swanström.

Neuvostoliitto piti fasismin aisoissa

Fasististen tunnusten paluulle löytyy mahdollinen selitys myös poliittisten voimasuhteiden ilmapiirin muutoksessa. Suomalaiselle historian tarkastelulle asetellut ulkoiset poliittiset raamit muuttuivat Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa.

 –Kun Neuvostoliiton paine poistui, ollaan kansallisesti voitu arvostaa julkisesti sellaista mikä ei ole ollut korrektia Neuvostoliiton aikaan. Meidän oma suomalaisen fasismin jälkipyykki on osittain ollut ulkoapäin pakotettu, ja kun se ulkoinen pakko, eli Neuvostoliitto on poistunut, on tullut mahdolliseksi sanoa asioita joita on ehkä ajateltu kautta vuosikymmenten, mutta mistä on ollut pakko vaieta Kekkosen Suomessa, Swanström avaa.

Esimerkiksi Swanströmin kriittinen tutkimus SS-miehistä ei olisi ollut mahdollista vielä kylmän sodan aikaan.

–Fasismi oli pitkään vähemmän hyväksyttävää. Vaikkapa SS-miesten suhteen ollaan voitu ensin siivota heidän julkisuuskuvansa ja todeta, että eivät he olleet fasisteja, vaan isänmaan ystäviä ja epäpoliittisia sellaisia vieläpä.

Veteraanien arvostus koki renessanssin vasta 1990-luvun alussa. Samalla muuttui suhde kansalliseen menneisyyteen ja sodanaikaisiin tapahtumiin.

–Historiasta on nykyään tullut mahdolliseksi kaivaa esiin kansalliseen menneisyyteen, Suur-Suomi-projektiin ja sotilaalliseen toimintaan sekä oikeistoisänmaallisuuteen liittyviä aspekteja ja niputtaa ne yhteen veteraanikulttuurin kanssa. Samalla on noussut esiin arveluttavampiakin ilmiöitä, jotka ratsastavat sillä veteraanien uudella arvostuksella ja rehabilitoinnilla. Näiden fasistista tahraa on ensin pesty pois ja sen jälkeen niitä taas arvostetaan, Swanström maalailee.

IKL:n ja Lapuan liikkeen suhteen Swanström näkee samanlaista tendenssiä.

 –Niistä on julkaistu rehabilitoivaa ja sankarimeininkiä korostavaa tutkimusta, joka liittää ne osaksi isompaa isänmaallista kokonaisuutta. Maltillinen isänmaallisuus ja äärimuotoja saanut oikeistoisänmaallisuus nivoutuvat yhteen ja kaikki on yhtä isänmaallista juhlaa, jossa ei ole lupa nostaa esiin mitään säröjä siihen kuvaan. Lapuanliikekin oli vain talonpoikaisella huumorilla ryyditettyä reipasta hevosenleikkiä ja kommunismin vastustaminen on ollut kaiken legitimoiva perusperiaate.

Ei saa sanoa fasistiksi

Sanana fasismi kantaa edelleen mustaa leimaa. Jopa tämän päivän äärioikeisto ja salaliittoteoreetikot leimaavat usein vastustamiaan ilmiöitä fasistisiksi. Swanström kritisoi termin turhaa käyttöä.

–Olen nykyisin hyvin tarkka termin “fasismi” käytön suhteen, ja painotan, että kyseessä on analyyttinen tieteellinen termi. Ainoastaan tieteellisten kriteerien valossa se kattaa vertailun radikaaleista nationalistisista liikkeistä, joissa on fasismin tieteellisen määritelmän täyttäviä yhteneväisiä piirteitä.

Swanström ei halua käyttää termiä poliittisena lyömäaseena tai leimakirveenä.

–Se saa helposti sellaisen mielleyhtymän, että tutkija on tässä jollain tavalla jälkikäteen moralisoimassa ja hänellä on oma poliittinen agenda, joka luonnollisesti sitten sijoittuu tonne reippaan vasemmistolaiselle puolelle. Mutta mä oon koittanut itse pitää tällaista poliittisesti hajutonta ja neutraalia linjaa, ph 7 neutraali niin sanotusti, sanoo Swanström ja naurahtaa kuivasti.

---

Onko fasismia nykyään?

Oula Silvennoinen kirjoittaa fasismista: “On kulunut jo tarpeeksi pitkä aika, jotta noiden teemojen alkuperä ja niiden edustama maailmankuva on ehtinyt haihtua yleisestä tietoisuudesta. Historiallinen muisti on taas kerran osoittautumassa kerrassaan lyhyeksi huolimatta siitä, että toisen maailmansodan jälkeen läntisessä maailmassa on ryhdytty ennennäkemättömän suuriin ponnistuksiin, jotta lähihistorian opetukset eivät pääsisi unohtumaan. Lähiajat näyttävät, oliko se sittenkään tarpeeksi.”

Aiemmin äärioikeistolaista ja fasistista ideologiaa yritettiin perustella pseudotieteellisellä rotubiologialla, mutta nykyään valokeilaan on noussut kulttuurirasismi, joka näkyy myös suomalaisen äärioikeiston liikehdinnässä. Islamofobia on noussut antisemitismin rinnalle uutena salaliittoteoriana. Modernissa äärioikeistossa onkin nähtävissä selkeitä yhtäläisyyksiä suhteessa historialliseen fasismiin, kun eri ihmisryhmien arvottamisen kohteet vaihtuvat perusteiden pysyessä samanlaisina. Silvennoisen mukaan fasismi tuskin olisi päässyt valtaan ilman ensimmäisen maailmansodan traumoja. Nyky-Suomessa samanlaisia traumoja ei ole. Jotkut tutkijat arvioivat oikeistopopulismin nousun johtuvan rajusta eriarvoistumiskehityksestä; suomalaisissa ääriliikkeissä näyttää korostuvan huono-osaisuuden kokemus. 

Myös äärioikeiston ja konservatiivikristittyjen poliittisesta yhteistyöstä on useita esimerkkejä viime ajoilta. Aito avioliitto -liike, joka vastusti tasa-arvoista avioliittolakia 2015, loi nykyisenkaltaisen konservatiivikristittyjen ja konservatiivioikeiston yhteistyön. Ennen eduskuntavaaleja 2019 Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit julkaisivat yhdessä Sananvapausjulistuksen, jonka mukaan erityisesti konservatiivikristittyjä ja kansallismielisiä isänmaan ystäviä syrjitään. Tämän liiton henkilöitymänä voidaan Suomessa pitää Timo Soinia. Soini on muun muassa osoittanut mieltä ministerin tehtävänsä aikana avoimesti aborttia vastaan, jonka vastustaminen on yksi konservatiivikristittyjä ja naisivihamielistä äärioikeistoa yleisesti yhdistävä tekijä. Timo Soini on myös väläytellyt mediassa huhuja uuden puolueen perustamisesta, johon houkuteltaisiin konservatiivisia kannattajia kritillisdemokraateista, keskustasta sekä perussuomalaisista.

Suomalainen äärioikeisto toimii tänä päivänä aktiivisimmin sosiaalisessa mediassa. Yhteistä salaliittoteoreetikkojen kanssa on keskeinen viesti siitä, että media on mätä, eikä mihinkään voi luottaa. Se käyttää strategisesti valeuutisia, vastamedioita, salaliittoteorioita ja tahallista väärinymmärrystä pitämään huolta siitä, että keskustelua ei synny. Vaikka keskustelutaktiikat olisivat läpinäkyviä, lisääntynyt epävarmuus sataa oikeistopopulistien laariin. Timo Soinin myötä suomalaiseen keskusteluun on myös omaksuttu suoraan Saksan kansallissosialisteilta suomennettua sanastoa, kuten esimerkiksi valtamedia, väestönvaihto tai systeemipuolue.

Vaikka antifasismi ja fasismi usein pyritään maalaamaan saman hevosenkengän eri kärjiksi, ei antifasismia ei voi varsinaisesti nostaa fasismin rinnalle, sillä antifasismi on vallitseva aatepiiri. Se luo omalta osaltaan perustaa tasa-arvo-kehitykselle, ja antifasismia ajankohtaisempia synergioita sen edistämiseen ovat esimerkiksi feminismi ja antirasismi. Eriarvoisuuden sanomaa ytimessään korostava fasismi kuitenkin toisinaan nostaa päätään, ja tällöin korostuu myös fasismin perimmäisen logiikan parempi ymmärtäminen.

Lähteet:

Antti Rautiainen – antifasistinen teoria

Oula Silvennoinen: Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet