Pimeys on hetken euforiaa

Tämän kertaisen Kyyhkysen teemana on pimeys.

Yhdeksänkymmentäluvun kasvattina ja nykyisenä teologina ensimmäinen impulssini oli kirjoittaa artikkeli tai kaksi Luciferin ja Jeesuksen suhteesta sekä modernista saatananpalvonnasta.

En kirjoittanut. En löytänyt helvetin lieskojen keskeltä teemaan sopivaa pimeyttä.

Eräät humaaneimmista ja lämpimimmistä tuntemistani ihmisistä ovat hengellisesti läheisissä väleissä Saatanan kanssa. Mikäli tie heidän esimerkkinsä mukaiseen lähimmäisenrakkauteen, välittämiseen ja aitoon läsnäoloon voi löytyä Langenneen kautta, voin todeta tuon pimeyden sijaan valoksi.

Se mikä toisille on vastustaja, voikin olla toisille sparraaja. Joidenkin ihmisten hengelliseen ympäristöön voivat mahtua yhtäaikaisesti sekä Jeesus että paholainen, ja usein nämä jopa tarvitsevat toisiaan.

Entisaikain räväkkä Saatana on salonkikelpoistunut, käynyt yliopiston ja siemailee Margaritaa vegaanipihvin kanssa. Nykyajan hengellinen pimeys löytyy muualta kuin Perkeleestä.

Mustiin pukeutuneen räyhähengen, täynnä tyhjää uhmaa ja rienausta, sijaan pimeys verhoutuu nykyään usein lumenvalkeaan.

Pimeys ei ole valon puutetta, vaan tyhjää valoa. Helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Vain 396€ sis. alv, tänään suoraan netistä.

Pimeys lymyilee sosiaalisesta mediasta ladattavissa narratiiveissa, jotka vakuuttavat, että sinä todellakin voit meemipohjalta tuntea asiat paremmin kuin vuosikausia aihetta opiskelleet, akateemisen maailman koettelemat asiantuntijat.

Elohopean tavoin pimeys väistää suoria, kovia kysymyksiä, ja tarjoaa tilalle hetkellistä euforiaa ja oikeassa olemisen tunnetta.

Pimeys paukuttaa homoa Raamatulla poskelle, valitsee lukea vihaa rakkauden sijaan.

Pimeys on haaste, jolle on annettu periksi.

Siksi on vaikeaa saada kiinni pimeydestä. Sitä voi osoitella nautinnollisesti toisissa, mutta kun kesken kiivaimman someväittelyn tulee totuuden hetki ja pitää tunnistaa pimeys omista sanoistaan, kuka meistä löytää valokatkaisijan ja painaa sitä?

Aikamme haaste on elää valonsa todeksi ilman, että julistaa sitä halogeenilampulla toisen kasvoille.

Oikea valon työ on tutustua pimeyteen ja tuntea myötätuntoa sitä kohtaan tasavertaisena, ei alentuvana. Pimeyden vastakohta ei ole valo, vaan nöyryys.

Toimittaja

Jemo Kettunen oli Kyyhkysen päätoimittaja 2020-21. Hän on teologi ja muusikko sekä maatilan vesa Sumiaisista, Keski-Suomen sydänmailta. Hänen lempivideopelihahmonsa on Super Mario: keskivartalolihava, viiksekäs, työväenluokkainen maahanmuuttaja, joka pelastaa prinsessan popsimalla taikasieniä ja hyppimällä ponnekkaasti.