Guy Gavriel Kayn puolikuiva sapiofantasia

Mitä on tänä päivänä fantasiakirjallisuus? Onko ryöstöviljeltyjen kliseiden rikkakasvillisuus köyhdyttänyt koko genren maaperän ja tuominnut tyylilajin marginaaliin? Vai vieläkö löytyy kunnianhimoisia kirjailijoita, jotka käyttävät fiktion fantastista laitaa mahdollisuuksien alttarina turvallisen karsinan sijaan? Hiljattain uuden romaanin julkaisseen Guy Gavriel Kayn älykäs pseudofantasia edustaa raikasta ja haastavaa uudempaa fiktiokirjallisuutta.

Modernista fantasiasta puhuttaessa ei voida sivuuttaa kenttää varjostavaa tammea. Vaikka keksityissä maailmoissa on seikkailtu jo satojen, ellei tuhansien vuosien ajan, alkoi fantasian voittokulku suuren yleisön suosioon 1950-luvun puolivälissä J.R.R. Tolkienin (1892-1973) Taru sormusten herrasta -romaanitrilogian myötä.

”Jos Kayn kirjallisesta tyylistä johtaisi yhden sanan määrittelemään kokonaisuutta, olisi se älykkyys.”

Ennen Tolkienin läpimurtoa markkinoitiin miekka ja magia – tarinoita yleisesti science fictionin tai kauhun alla. Genrerajojen alkaessa eriytymään lainattiin Tolkienilta paljon ja röyhkeästi; fantasian kliseet keksittyine kielineen, umlauteja pursuavine nimineen sekä alkusivuja halkovalla kartalla käynnistyvine trilogioineen ovat suoraan vedettävissä Tolkieniin.

Siispä on jotenkin osuvaa, että genren raikkaaksi tuuleksi implikoimallani Guy Gavriel Kaylla (s.1954) on vähintään suora linkki sylttytehtaalle, jollei jopa sormet liivatteessa itselläänkin.

Silmarillionin (1977) esipuheessa Christopher Tolkien (1924- 2020) kiittää Guy Kayta, joka vasta kahdenkymmenen ikäisenä sai tehtäväkseen auttaa nuorempaa Tolkienia tämän isän keskeneräiseksi jääneen kirjoituskokoelman, ”haltiaraamattu” Silmarillionin toimittamisessa julkaisukuntoon.

Melkoinen tehtävä Oxfordissa lakiopintoja suorittavalle kanadalaisnuorukaiselle.

Nuoren Kayn kyvykkyys oppimiseen ja tiedon jäsentelyyn, sekä oikea-aikainen reagointi tilaisuuden koittaessa lunastivat jo varhain mahdollisuuden tulla ikuistetuksi erään fantasiakirjallisuuden merkittävimmän kirjan lehdille.

Tätä älyllisiin haasteisiin vastaamista ja valmiutta toimia muuttuvien tilanteiden edessä Kay on sisällyttänyt toistuvasti omiin kirjoihinsa. Jos Kayn kirjallisesta tyylistä johtaisi yhden sanan määrittelemään kokonaisuutta, olisi se älykkyys.

Mutta älkäämme menkö asioiden edelle. Seuraava virstanpylväs fantasian historiassa on 80-luku, bulkkifantasian formuloitumisen vuosikymmen.

Olkatoppauksia ja kiiltäviä miekkoja

Kahdeksankymmentäluku oli halvan korkeafantasian kultaaikaa. Dungeons & Dragons -pöytäroolipelien pariin löytänyt nörttisukupolvi ahmi trilogiakaupalla kirjoja, joissa hyvä kohtaa pahan eeppisissä maailmoissa pullollaan puolituisia, kääpiöitä ja haltioita. David Eddingsin, Margaret Weissin ja Tracy Hickmanin sekä R.A. Salvatoren kaltaiset kirjailijat vastasivat lukijakunnan nälkään kirjoittamalla saagoihinsa parhaimmillaankin useamman kirjan vuodessa.

Monet kirjoista perustuivat transkriptoituihin roolipelisessioihin, ja hauskimmillaan kirjoista voi esimerkiksi bongata kulissien takana tapahtuneita epäonnistuneita nopanheittoja joiden seurauksena päähenkilö saattaa vaikkapa kompuroida, kaatua kesken taistelun ja pudota sillalta.

Tämän, Tolkienin kristalloimien kliseiden ryöstöviljelyn keskelle astui esikoisteoksellaan Guy Gavriel Kay. Fionavarin kuvakudos -trilogian aloittanut Kesäpuu (1984) edusti genreltään sinänsä korkeaa fantasiaa, mutta tähtäsi syvemmälle kuin merkittävä osa aikalaisista.

Fionavarin uusi tyyli

Kay halusi käsitellä myyttejä, tarinoiden lähteitä, ja kulttuurista
toiseen toistuvia teemoja. Kliseiden pönkittämisen sijaan Kay
tahtoi tarkastella, ravistella ja murtaa niitä.

”Kliseiden pönkittämisen sijaan Kay tahtoi tarkastella, ravistella ja murtaa niitä.”

Fionavar on maailmoista ensimmäinen, johon narniamaisella kierteellä lennätetään viisi meidän maailmamme nuorukaista. Ikuisten legendojen keskellä pyörivän tekstin erotti muista aikalaisista sen älyllis-anarkistinen ote kerrontaan sekä tekstillinen terävyys.

Kay vaihtaa kerronnan tehokeinoja ja aikamuotoja toistuvien tai kertaluonteisten näkökulmahahmojen mukaan, sekä rakentaa ja pidättää kliimakseja kuin piinallisen taidokas rakastaja, joka vetäytyy pois juuri ennen hekuman suurinta hetkeä.

Kayn kieli on aina ollut yllättävää ja sääntöjä rikkovaa, ja ovelasti tekstilliseen aikakäsitykseen ankkuroitua. Kayn kirjassa keskeinen hahmo saattaa esimerkiksi kuolla kesken lauseen.

Usein Kay myös jättää kertomatta lukijalle faktoja, joita hahmot tietävät – Kay ei useinkaan heti paljasta mitä tarkalleen ottaen jokin henkilöistä näki tai kuuli, mutta kuvailee kutkuttavasti tapahtuman vaikutuksen kyseisen hahmon toimintaan tai psykologiaan.

Hypyt subjektiivisen näkökulman ja kaikkitietävän kertojan
narratiivisten tehojen välillä kuvataan kerronnallisilla kontrasteilla, joita väritetään kekseliäästi. Kirjallista objektiiviaan
zoomaten Kay vihjaa kuivan toteavaan sävyyn vaikutuksilla, joita
jollain näennäisesti mitättömän pienellä valinnalla myöhemmin
tulisi olemaan.

Jo pelkkä tekstillinen briljanssi olisi riittänyt 1980-luvulla erottamaan Kayn tusinafantasiasta. Fionavarin kuvakudos nousi perustellusti klassikkoteokseksi kuitenkin myös hahmopsykologisten ja narratiivisten meriittiensä ansioista.

Kayn fantasian erityislaatuisuus ei rajoittunut pelkkään työkalun ilmiömäiseen hallintaan. Genren valtauomasta Kayn erottaa myös ambivalentti moraalikäsitys sekä hahmojen psykologinen ulottuvuus ja näiden ajatteluun perustuvat keinot kohdata maailmaa ja sen ongelmia.

Fiktiokirjallisuuden fantastisemmalla laidalla jo ennen Tolkienia on ollut tyypillistä pseudofasistinen voiman ja kauneuden ihannointi. Conan Barbaarin lihakset hurmaavat neidon ja nujertavat ilkeän loitsumaakarin. Drizzt Do’Urrdenin sapelit kutovat metallista verkkoaan sivukaupalla vihollisten muuttuessa hiljalleen veriseksi hyhmäksi.

“Myöhempien kirjojen kohdalla voisi alkaa jo puhua matalasta fantasiasta, jossa maagiset elementit ovat hyvin harvassa.”


Guy Gavriel Kayn historiallisesti värittyneessä fantasiakirjallisuudessa moraalisen spektrin murtoväreillä maalatut hahmot kohtaavat toisensa älyllisinä olentoina ja selvittävät vastaan tulevia ongelmia nokkeluudella ja terävällä tilannetajulla.

Yksi kirja riittää hyvään tarinaan

Fionavarin kuvakudos, joka profiloituu Kayn tuotannossa selkeimmin korkeaan fantasiaan, on jäänyt Kayn ainoaksi trilogiamuotoiseksi tuotokseksi. Fionavarin jälkeen Kay alkoi kutoa kirjojaan lähemmäs meidän maailmamme historiaa samalla karsien hiljalleen elementtejä teoksistaan. Myöhempien kirjojen kohdalla voisi alkaa jo puhua matalasta fantasiasta, jossa maagiset elementit ovat hyvin harvassa, tai ainakaan niillä ei ole kovin merkittävää vaikutusta narratiivin sisäisiin tapahtumiin

Kay poikkeaa tyypillisestä fantasiakirjailijasta myös kirjoittamalla yksittäisiä, itsenäisesti koherentteja kirjoja joiden tarina sekä alkaa että päättyy kahden kannen välissä. Tarusta sormusten herrasta lähtien fantasiakirjailijat ovat tavanneet rakentaa trilogioita tai laajempia kirjasarjoja, mutta Kay ei ole Fionavarin kuvakudoksen jälkeen kirjoittanut kuin yhden teoksen, joka on sellaisenaan suoraa jatkoa edeltäjälleen. Tai ainakaan alkukielellä, sillä suomennettuna sinänsä mainio Tigana (1990) on jaettu kahteen osaan.

Historiasta puolikas kierros fantasian suuntaan

Moni Kayn kirjoista sijoittuu samaan meidän maailmaamme muistuttavaan paikkaan, mutta keskenään eri aikakausille. Samoja hahmoja ei seikkaile kirjojen välillä, mutta uskolliselle lukijalle voidaan vinkata silmää esimerkiksi viittaamalla tuhat vuotta aiemmin toisessa kirjassa tavatun mosaiikintekijän taiteeseen.

Kayn fantasia sisältää analogiaa meidän maailmaamme ja historiaamme. Välimerellisen sisämeren itäisessä osassa on Bysantin tilalla Sarantium, toisella laidalla Espanjan tilalla Esperaña. Jahven sijaan Sarantiumissa sekä siitä länteen palvotaan auringonjumala Jadia. Idässä ja etelän aavikoilla vaeltaa tähtiä palvovien ashariittien heimo, ja molempien uskontojen kaupunkien ghetoissa elää kuita palvova pieni kindathien joukko, joka vertautuu asemaltaan juutalaisiin.

Maantieteen lisäksi yhtymäkohtia löytyy historiallisista asetelmista ja jopa yksittäisistä hahmoista. Lions of Al-Rassan (1995) sijoittuu maurien Espanjan kaltaiseen valtakuntaan, jossa eräs päähenkilöistä on voimakkaasti Espanjan kansallissankari El Cidistä vaikuttunut komentaja Rodrigo Belmonte. A Song For Arbonne (1992) käsittelee Provencen maisemista innoittuneena albigenssiristiretken teemoja, ja Under Heaven (2010) harppaa Tang-dynastian Kiinasta vaikuttuneeseen Kitain valtioon An Shi -kapinan alla.

Kay ei käytä historiallisten hahmojen nimiä teoksissaan. Todellisen maailman hahmojen, ajan ja paikan sijaan todellisuusvalitsinta käännetään puoli kierrosta fantasian puolelle, luoden eräänlainen puolikuiva pseudofantasian tila meidän maailmamme ja fantasian väliin. Tarinan lähtökohdat voivat olla tutut, mutta lopputulos ja tarkastelukulma kirjailijan vapaassa hallinnassa. Puolikas kierros fantasian suuntaan antaa kirjallisen vapauden käsitellä hahmoja ja kuvitella heidän suihinsa ja päihinsä ajatuksia, jotka eivät yhdisty oikeisiin historian henkilöihin.

“Puolikas kierros fantasian suuntaan antaa kirjallisen vapauden käsitellä hahmoja ja kuvitella heidän suihinsa ajatuksia, jotka eivät yhdisty oikeisiin historian henkilöihin.”

Kirjojen maailmassa on mukana myös ripaus magiaa ja yliluonnollista, mutta enemmän mausteenomaisesti, luomaan toismaailmallisuuden ja käsittämättömän tunnun henkeä.

Vaikka hahmoilla toisinaan onkin selkeitä tai vähemmän selkeitä antagonisteja, ei Kayn tarinoissa myöskään taistella pahaa vastaan. Mahdolliset antagonistit esitetään moraalisesti ja eettisesti komplekseina hahmoina, joilla on omat perustellut syynsä ja vaikuttimensa protagonistin vastaisille toimilleen – ja usein nämä kontrastoivat henkilöt ovat vähintään yhtä sympaattisia kuin keskeisemmät tarinan hahmoista.

Kohtalon tai muinaisen profetian täyttämisen sijaan Kayn tarinoita ajavat mielikuvituksellisimmat liikkelle ajavien ongelmien kentät.

Sarantine mosaicissa keskushenkilö on mestarillinen mosaiikintekijä, joka saa keisarillisen kutsun Bysantiin, siis Sarantiumiin, rakenteilla olevan valtaisan kirkon kattokupolin viimeistelyyn. Kauneuden, taiteen, käsityön ja katseen teemoja käsittelevän fantasiakirjan keskiössä on hitaasti valmistuva mosaiikki, jonka koristeaiheiden laatimisessa tulee eteen teologisia kysymyksiä kuva-aiheiden painotuksista ja soveliaisuudesta paikallisen opin kuvastoon, samalla kun eri poliittiset ja uskonnolliset faktiot valmistautuvat selvittämään välejään Justinianus ensimmäisen hovia muistuttavassa asetelmassa.

Liikaa heppoja

Avaan Kayn kirjojen rikasta ongelmakenttää lähemmin tapausesimerkillä Tang-dynastian Kiinan tapaiseen Kitaihin sijoittuvasta Under Heaven -kirjasta.

Under Heavenin keskushenkilö Shen Tai on viettänyt keisarillisten määräysten mukaista vuoden suruaikaa arvostetun kenraali-isänsä kuoleman jälkeen. Pääkaupungin opinnot suruvuoden ajaksi jättänyt Shen Tai on valinnut surutyönsä paikaksi vuorensolan, joka on täynnä luurankoja ja aaveita hänen isänsä ammoin käymän taistelun jäljiltä.

Kirjan alkaessa Shen Tai on haudannut luurankoja vuoden ajan yksin, kun naapurivaltakunta Tagurien hallitsija lähettää varoittamatta epäilyttävän suuren, käsittämättömän lahjan: 250 korkea-arvoista hevosta.

Kirjan kallisarvoinen hevosrotu, niseanhevonen, on oikea, historiallinen, mutta sukupuuttoon kuollut hevoslaji. Yhden hevosksilön arvo on Tang-dynastian Kiinassa ollut satumaisen suuri, ja vain yhteiskunnan korkeimmilla olisi ollut varallisuutta ratsastaa yhdellä hevosista.

Shen Tai on mahdottoman edessä. Pelkkä hevoslauman kanssa kulkeminen altistaisi varmalle kuolemalle ryövärien käsissä, eikä perheen kotitilakaan tule näin pramealle laumalle kysymykseen. Ensimmäisten ajatusten joukossa Shen Tai ajattelee lahjoittavansa hevoset keisarille, mutta tästä muodostuisikin seuraava ongelma: keisarin tulisi vastata lahjaan samanarvoisella vastalahjalla, ja tuollaisen hevosaarteen edessä jopa keisari joutuisi tukalaan tilanteeseen.

Tästä lähtöasetelmasta, liiallisten hevosten määrästä, kudotaan ovelaa poliittista juonittelua, kapinoivia kenraaleja, voimakkaita naishahmoja, vaeltavia runoilijoita ja ihmeen tuntua täynnä oleva romaani, joka voitti ilmestymisvuonnaan useita kansainvälisiä palkintoja. Vain parikymmnetä vuotta aiemmin fantasiakirjalle riitti aiheeksi valitun soturin tähtiin kirjoitettu matka taistelemaan pimeyden voimia vastaan.

Takaisin Välimerelle

Tämän artikkelin kirjoittamisen kannustimena on toiminut Kayn viimeisin romaani, A Brightness Long Ago (2019), joka sijoittuu renessanssiajan Italiaa muistuttavaan kaupunkivaltioiden herkkään tasapainoon. Kirja on itsenäinen esiosa Children of Earth and Skylle (2016), ja sijoittuu aikaan joitain vuosikymmeniä ennen edeltävää kirjaa.

A Brightness Long Agon päähenkilö Guidanio on nuori, vaatimattomasta käsityöläistaustasta tuleva mieshenkilö joka on perhesuhteilla sekä ennenkaikkea kyvykkyyttään osoittamalla onnistunut pääsemään arvostettuun kouluun, josta hän myöhemmin älykkyytensä ja tilannetajunsa kautta on päässyt osoittamaan kompetenttiuttaan aikansa silmäätekeville.

Tässä on helppoa lukea omaelämänkerrallisuutta.

Toinen keskushenkilö on, nuori aatelisneito Adria, joka etsii vapautta elämässä, jossa varakkaan suvun tytär on lähinnä omaisuutta sukujen valtapeleissä. Tarinan alussa Adria salamurhaa Mylasian kaupungin hallitsijan. Guidanio auttaa Adriaa pakenemaan, ja tapaa myöhemmin tämän sukulaisen, salamurhan suunnitelleen palkkasoturikomentaja Folcon sekä tämän arkkivihollisen, toisen palkkasoturikomentaja Teobaldon, jonka alaisuuteen Guidiano päätyy.

Pienten kaupunkien hallitsijoina toimivien Teobaldon ja Folcon välinen kauna ja nokittelu ovat kirjan pääasiallisen jännitteen lähde. Suurempien kaupunkien armeijoina toimivat komentajat ovat pieniä tekijöitä Batiaran niemimaan politiikassa, samoin kun Guidanio ja Adria ovat pieniä tekijöitä näiden kahden komentajan välillä. Suuren ja pienen jännite ulottuu Sarantiumiin, jonka pian sortuvia kolmoismuureja tähtiä palvovat Ashariitit ovat piirittäneet vuosien ajan Jadiin uskovan maailman tulematta apuun.

A Brightness Long Agossa ei ole selkeää juonellista mcguffinia, jonka ratkeaminen olisi avain tarinan ymmärtämiseen. Kayn kirja pelaa jännitteillä ja niiden kehityksellä sekä ihmisen asemalla suurempien voimien pelinappulana. Tämä, pienten tekijöiden keskiöön asettaminen on ollut nouseva teema Kayn viimeisimmissä kirjoissa. A Brightness Long Agolla uutena teemana rinnalle nousee hahmojen statuksen muutos eri elämänvaiheiden mukaan, tiukasti strukturoidun luokkayhteiskunnan rattaissa.

Kaylla on tapana asettua hetkellisesti pienen sivuhenkilön saappaisiin, ja maalata täten sisäisesti hieman yksinkertaisten, keskeisten hahmojen älyllistä potentiaalia kontrastoiva kuva. Varjopuolena tämä on luonut ajoittain myös pientä älyllisen syrjinnän tuntua.

A Brightness Long Agossa näiden vähäisempinä esitettyjen hahmojen tarinat saavat ilahduttavasti lihaa ympärilleen, ja kyvykkyys kuvataan jossain määrin myös saavutettavissa olevana, ei geneettisenä ominaisuutena. Huomaavaisuutta pystyy oppimaan.

Ennen kaikkea tuntuu, että viime vuosikymmenen myötä Kay
on ottanut asennokseen sympatian niitä kohtaan, joilla syystä tai
toisesta on vähemmän.

Guy Gavriel Kayn tuotannossa on huippuhetkensä, joista omiin suosikkeihini kuuluvat Sarantine Mosaic -duologia, Under Heaven ja Tigana. Ajoittain Kayn näppäryys saattaa käydä raskaaksikin, mutta A Brightness Long Agolla kerronnan uusi vaihe tuntuu taas raikkaammalta kuin vuosiin.

Teksti: Jemo Kettunen

Guy Gavriel Kay
Kanadalainen fantasiakirjailija
Syntynyt 1954, Weyburn, Saskatchewan, Kanada
www.brightweavings.com

Suomennetut romaanit:

Fionavarin kuvakudos -trilogia:
Kesäpuu, 1984
Vaeltava liekki, 1986
Synkein tie, 1986
Tigana, 1990 (jaettu suomennoksessa kahteen osaan: Sieluun isketty tikari ja Verenperinnön hinta.)

Suomentamattomat romaanit:

A Song For Arbonne, 1992.
Mukaelma keskiaikaisen Provencen albigenssiristiretken tapahtumista.
The Lions of Al-Rassan, 1995.
Mukaelma maurien ajan Espanjasta ja El Cidistä.
The Sarantine Mosaic.
Mukaelma Justinianus ensimmäisen ajan Bysantista.
Sailing to Sarantium, 1998
Lord of Emperors, 2000
The Last Light of the Sun, 2004.
Mukaelma Alfred Suuren ajan viikinki-invaasioista.
Ysabel, 2007.
Nykyajan Provenceen sijoittuva moderni fantasia.
Under Heaven, 2010.
Mukaelma Tang-dynastian Kiinasta ja An Shi-kapinasta.
River of Stars, 2013.
Mukaelma Song-dynastian Kiinasta ja JinSong-sodista.
Children of Earth and Sky, 2016.
Mukaelma 1400-luvun Italiasta, Balkanista ja Istanbulista.
A Brightness Long Ago, 2019.
Itsenäinen esiosa Children of Earth and Sky -romaanille.



Päätoimittaja | Artikkelit

Jemo Kettunen on Kyyhkysen päätoimittaja, teologi ja muusikko sekä maatilan vesa Sumiaisista, Keski-Suomen sydänmailta. Hänen lempivideopelihahmonsa on Super Mario: keskivartalolihava, viiksekäs, työväenluokkainen maahanmuuttaja, joka pelastaa prinsessan popsimalla taikasieniä ja hyppimällä ponnekkaasti.