Pimeys on sana, joka herättää sen sanoessa monia mielikuvia, jotka liittyvät usein negatiivisiin asioihin. Olen kuitenkin pohtinut taannoin, että onko käsite selitettävissä vain yhdestä perspektiivistä. Pimeys voi liittyä myös rauhallisuuteen ja uneen. Uni on tärkeä asia biologisesti, ja unen tarpeellinen saaminen on merkki monipuolisesta jaksamisesta. Joka paikassa välkkyvät valot taas ovat sellaisia, joita katsellessa voi syntyä levoton olo. 

Pimeys on myös asia, joka vahvistaa kirkkaita objekteja, joten pimeyden hyvät assosiaatiot voivat olla relativistisia. Esimerkiksi syksyn pimeys voi olla monelle ihmiselle sellainen, että se saa heidät viettämään syksyisiä rentoutumishetkiä kuuman juotava, mukavien vaatteiden ja kirjan äärellä. Rippileireillä on ollut päivien päätteeksi iltahartauksia, jolloin huoneesta sammutetaan lamput, ja huonetta valaisee joko yksi tai muutama kynttilä. Tämä saa rippikoulunuorison levollisemmaksi ennen nukkumaanmenoa.

Kuitenkin on ymmärettävä, miksi käsitykset pimeydestä voivat olla negatiivisia, ja miten se on vaikuttanut meidän kulttuuriimme. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12). Tätä viittausta on käytetty monessa retoriikassa eri tavoin. Pimeys voi tarkoittaa pahuutta, mutta se voi liittyä myös siihen, ettei pimeässä näe eteensä ilman valoa. Näitä molempia näkökulmia voidaan käyttää kristillisessä näkökulmassa Jeesuksen seuraamiseen liittyen.    

Luomiskertomuksen alussa oli pelkästään pimeys, ja ensimmäisenä päivänä Jumala loi valon. Tämä tilanne inspiroi myös ihmisiä, jotka ovat metaforistisessa pimeydessä, eikä näe minne mennä. Pimeys ei ole pysyvää, ja sen jälkeen tulee valo. Asioilla on siis tapana järjestyä omalla tavallaan johonkin suuntaan, joko suunniteltuna tai mysteerisellä tavalla. Ja välillä pitää nukkua, jotta jaksaa herätä nousevan aurinko valonsäteisiin.

Toisaalta onko jatkuva pimeys hyvä asia? Jos on koko ajan pimeää, eikä näe minne mennä, niin tilanne on toivotonta ja epävarmaa. Loputon levollisuus voi myös olla lopulta tylsää, koska ihmismieli tarvitsee jatkuvasti virikkeitä ja kiinnostavia asioita. Moni ihmisen kehittämä innovaatio on sellainen, jossa on välkkyviä valoja tai kovia ääniä. Ihminen tarvitsee myös merkityksellisyyden valonpisteitä, koska hän potee jatkuvaa eksistentiaalista tuskaa, ja sellaiselle ajattelulle on entistä enemmän aikaa. Pohdinnat elämän ja kuoleman merkityksestä ovat ominaisuuksia, jonka vuoksi hengellisyys on vahva osa ihmistä.

Aiemmin mainittujen näkökulmien perusteella voisi siis sanoa, että valoa ja pimeyttä ei voi suoraan rinnastaa hyvään ja pahaan, vaikka sellaisia konnotaatioita syntyy alitajunnastamme nopeasti kulttuurimme vaikutuksesta.

 Valon ja pimeyden vuorovaikutteisuus, ei kuitenkaan välttämättä rinnastettavissa hyvään ja pahaan

Kieli määrittää vahvasti tapaamme ymmärtää todellisuutta, mutta valon ja pimeyden kaltaiset fyysiset ilmiöt vaikuttavat tapaamme katsoa maailmaa. Jokaisen ihmisen elämässä on yksilökohtaisella tavalla näitä molempia, joka tekee tästä kaikesta yhtä mysteeriä. Jollain tavalla on vaikea kuvitella elämän olevan jompaakumpaa yksipuolisesti, vaikka universaalina tavoitteena olisi hyvyys päämääränä.

Tämän kertaisen Kyyhkysen teemana on pimeys.

Yhdeksänkymmentäluvun kasvattina ja nykyisenä teologina ensimmäinen impulssini oli kirjoittaa artikkeli tai kaksi Luciferin ja Jeesuksen suhteesta sekä modernista saatananpalvonnasta.

En kirjoittanut. En löytänyt helvetin lieskojen keskeltä teemaan sopivaa pimeyttä.

Eräät humaaneimmista ja lämpimimmistä tuntemistani ihmisistä ovat hengellisesti läheisissä väleissä Saatanan kanssa. Mikäli tie heidän esimerkkinsä mukaiseen lähimmäisenrakkauteen, välittämiseen ja aitoon läsnäoloon voi löytyä Langenneen kautta, voin todeta tuon pimeyden sijaan valoksi.

Se mikä toisille on vastustaja, voikin olla toisille sparraaja. Joidenkin ihmisten hengelliseen ympäristöön voivat mahtua yhtäaikaisesti sekä Jeesus että paholainen, ja usein nämä jopa tarvitsevat toisiaan.

Entisaikain räväkkä Saatana on salonkikelpoistunut, käynyt yliopiston ja siemailee Margaritaa vegaanipihvin kanssa. Nykyajan hengellinen pimeys löytyy muualta kuin Perkeleestä.

Mustiin pukeutuneen räyhähengen, täynnä tyhjää uhmaa ja rienausta, sijaan pimeys verhoutuu nykyään usein lumenvalkeaan.

Pimeys ei ole valon puutetta, vaan tyhjää valoa. Helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Vain 396€ sis. alv, tänään suoraan netistä.

Pimeys lymyilee sosiaalisesta mediasta ladattavissa narratiiveissa, jotka vakuuttavat, että sinä todellakin voit meemipohjalta tuntea asiat paremmin kuin vuosikausia aihetta opiskelleet, akateemisen maailman koettelemat asiantuntijat.

Elohopean tavoin pimeys väistää suoria, kovia kysymyksiä, ja tarjoaa tilalle hetkellistä euforiaa ja oikeassa olemisen tunnetta.

Pimeys paukuttaa homoa Raamatulla poskelle, valitsee lukea vihaa rakkauden sijaan.

Pimeys on haaste, jolle on annettu periksi.

Siksi on vaikeaa saada kiinni pimeydestä. Sitä voi osoitella nautinnollisesti toisissa, mutta kun kesken kiivaimman someväittelyn tulee totuuden hetki ja pitää tunnistaa pimeys omista sanoistaan, kuka meistä löytää valokatkaisijan ja painaa sitä?

Aikamme haaste on elää valonsa todeksi ilman, että julistaa sitä halogeenilampulla toisen kasvoille.

Oikea valon työ on tutustua pimeyteen ja tuntea myötätuntoa sitä kohtaan tasavertaisena, ei alentuvana. Pimeyden vastakohta ei ole valo, vaan nöyryys.

Tervehdys, arvon lehden lukija! Haluaisin tässä kirjoituksessa pohtia kanssasi, mitä sana kulttuuri tarkoittaa niin käsitteenä kuin merkityksenä. Käsitettä on tullut pidettyä itsestään selvänä sen suhteen, mihin sillä viitataan. Sanasta tulee mieleen osio, joka on useissa sanomalehdissä loppupuolella. Sanalla painotetaan myös kaikkea, joka liittyy taiteeseen. Kun esimerkiksi puhutaan kultturellista ihmisestä, voi tulla mielikuva musiikin, arkkitehtuurin tai taidemaalausten harrastajasta. 

Mutta kun aikoinani luin, mitä kulttuuri tarkalleen on, ymmärrykseni laajeni merkittävästi. Mennäänpä tarkistamaan asia Wikipediasta (johon en toki suosittele viittaamaan esseetehtävissä). Kulttuuri-sanan alkuperä juontaa latinankielisestä verbistä colere, joka tarkoittaa viljellä. Sanan substantiivin vastine on cultura, viljely. Roomalainen filosofi käytti käsitettä animi cultura, hengen viljely. Tämän kautta kulttuurista on puhuttu ihmisten saavutuksina tässä maailmassa, ikään kuin kyse olisi maanviljelijöistä, joiden työn jälki tuottaa leivän tapaista hyödykettä kyläyhteisölle.

Aika on vahvasti läsnä kulttuurissa, ja tämä näkyy arkkitehtuurissa eri rakennusten tyylien nimityksissä, jotka pohjautuvat valmistumisajankohdan aikakausiin. Suomesta voi löytää myöhäisgotiikkaa, uusgotiikkaa, uusklassismia tai jopa betonibrutalismia edustavia kirkkorakennuksia, ja kutakin kirkkokuntaa edustavat erilaiset rakennus- ja sisustustyylit. Jumalaa on palveltu musiikin eri tavoin resonoinnilla, virsillä, taidemusiikilla tai gospelilla. Erot ovat oleellisia ajallisen kontekstin lisäksi paikoittaisesti, mutta usein on tapana reflektoida menneeseen aikaan nykyhetkestä ja ottaa vaikutteita globaalilla tasolla. 

Miksi sitten halusin nyt kirjoittaa kulttuurista? Tämä juontaa toverineuvoston kokoukseen, jolloin valittiin TYT:n toimijat ja Kyyhkysen päätoimittajat. Hakemusta kirjoittaessani ja haastattelussa ollessani sana kulttuuri oli syvästi mielessäni. Mielikuva ei kuitenkaan ollut taiteessa tai musiikissa, vaan ihmisten kädenjäljessä ja vaikuttamisessa. Olen vaikuttanut Kyyhkysen toimituksessa vuodesta 2018 ja tiedän, että mitä useampi teologi käyttää ääntänsä lehteä varten, sitä hedelmällisempää sen tekeminen on. Päätin käyttää tätä ajatusta oljenkortenani, jotta voisin vedota siihen, että toimitukseen olisi mahdollisimman moni tervetullut pohtimaan maailman menoa teologin silmin.

Minä ja Jemo ollaan kumpikin päätoimittajia, jotka harrastavat musiikkia. Sen jälkeen kun meidät on valittu tähän, kaverini toppuutteli minua: ”Kun te kerran olette musiikki-ihmisiä, muistakaa, ettei Kyyhkynen ole kulttuurilehti.” Olen itsekin sitä mieltä, että lehden linjassa ei kannata ajautua yksipuolisuuteen, mutta mielestäni kulttuurista käsitteenä voidaan kiistellä. Musiikkiin liittyviä juttuja kannattaa olla, mutta minusta on tärkeämpää, että kyse olisi kädenjäljen jättämisestä. Lehdessä on kirjoitettu niin haastatteluja, kolumneja, pakinoita, arvosteluita kuin runoja.

Kannustankin siis sinua, hyvä lukija, tutustumaan ja vaikuttamaan. Lehti on hyvä mahdollisuus tutustua teologien erilaisiin ajatusmaailmaan. Ajankohtaiset aiheet ja tuoreet tutkimukset vaikuttavat maailmankuvaamme ja näin ollen kulttuuriin. Se on myös hyvä väline omakohtaiseen henkiseen viljelyyn. Jokainen kirjoitus jättää pienen jälkensä historiaan ja muiston kirjoittajasta.