Puhutaanpas vuoden viimeisen Kyyhkysen kunniaksi vähän arvoista ja arvokeskustelusta.
Nyttemmin eläkkeelle jäänyt dogmatiikan yliopistonlehtori Pauli Annala tiivisti eräällä systemaattisen teologian kurssilla moraalisen henkilön ja moralistin eron: moraalinen henkilö pyrkii elämään oikein, moralisti pyrkii osoittamaan sen, mikä on väärin.
Kyse ei ole niinkään vastakkaisista piirteistä, vaan epäsuhdasta näiden kahden välillä. Epäkohdiksi kokemiaan asioita voi ja pitää tuoda esiin, mutta moralistille arvot ovat merkityksellisiä lähinnä määritettäessä jakolinjoja omien “oikeiden” ja toisten “väärien” arvojen välillä.
Stereotypia kristityistä etusormea heiluttavina kukkahattuina on surulllinen ennen kaikkea siksi, että kaikista ryhmistä juuri kristityillä tulisi olla vähiten varaa moralismiin. Synti ei ole toiseutta, vaan kaikkia koskettava tosiasia: vaikka perisynti poistuisi, niin teon synnit jäävät. Sanonta “Raamatulla päähän” kuvaa hyvin, miten kristittyyn tulee kyllä eloa, kun pääsee hyökkäämään toisten arvoja vastaan. Tämä on kaikkien ismien varjopuoli: tällöin ei enää ole kyse hyvästä elämästä, vaan halusta osoittaa, ettei ole itse paha.
Mistä ikinä kukin moraalinsa ammentaa, niin yritetään noudattaa sitä, jos niin hyvältä tuntuu. Toimitaan sen puolesta, mikä koetaan oikeaksi, ehkä maailma muuttuu parempaan suuntaan. Jos työ kaikkien Hyvien ja Oikeiden asioiden esitaistelijana alkaa maistua liian hyvältä, on syytä tarkistaa, ettei pää ole vain liian syvällä takapuolessa.
Olli-Pekka Toivanen
Päätoimittaja
