Pieni pala humanistisydämestäni särkyi, kun luin Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta 3.4. seuraavaa: ”Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.” HS vision 8.4. taloustiedettä käsittelevässä jutussa taas sanottiin, että tieteen pitäisi kertoa meitä ympäröivästä maailmasta varmoja totuuksia. Somessa nousi suuri tiedeväittely, mutta yllättäen ei luonnontieteilijöiden ja humanistien välille, vaan enemmänkin tutkijoiden ja journalistien.
Kun tunteiden ja järjen dualismi valjastettiin tieteiden arvottamiseen, moni tutkija naureskeli twitterissä sille, kuinka kaiken maailman tiedemaailman diletantit luulevat olevan olemassa jonkin mystisen tieteen ytimen. Itse ainakin kandia kirjoitellessa teen jokaisessa lauseessa ja kappaleessa valinnan siitä, mihin suuntaan tekstiä vien (aika usein tosin teen valinnan olla viemättä mihinkään ja menen kahvitauolle sen sijaan.) Mielestäni olisi naiivia kuvitella, että nämä valinnat nyt tai joskus myöhemmin akateemisella urallani nousisivat jostain yli-ihmismäisestä Objektiivisuuden Lähteestä. Varmasti kaikki yliopistossa opiskelevat ymmärtävät jo sen, että todellisuudessa enemmistö toiminnastamme ja päätöksistämme on tunteiden ohjaamaa. Eikä se suhdanne muutu, kun kävelet Porthanian pyöröovista sisään.
Tunnustan itse ainakin mielelläni, että tätäkin tekstiä kirjoittaessani poden pientä katkeruutta siitä, että tuon tieteen ytimen nähdään olevan luonnontieteissä, kun taas rakas teologia sijoittuu jonnekin sinne reunamille. Kunnollista oli silloin kun muita tieteitä ei vielä ollutkaan. Ja varmaan myös siitä, ettei minua valittu kesätöihin Hesariin. En kuitenkaan usko, että tunteiden ohjailu on ominaista vain humanisteille. Uskallan väittää, että tapaamillani (ja tapailemillani) matemaatikoilla ja luonnontieteilijöillä on kyllä ollut tunteet siinä missä meillä teologeillakin.
Minun kokemukseni yliopistosta on, että täällä on voinut kasvaa älyllisesti ja käydä keskusteluja sopusoinnussa ihmisten kanssa eri arvotaustoista. Uskon, että juuri sitä tieteen tekeminen myös vaatii. Kaivataan hyvää, avointa dialogia ja harmoniaa, jotta voidaan ymmärtää eri näkemyksistä ja pitää mustavalkoiset ”totuudet” loitolla. Teologisen tiedekunnan oma Martti Nissinen kirjoittikin myöhemmin Hesariin viisaasti, kuinka ideologisuuden häivyttämisen sijaan meidän tulisi entistä enemmän tiedostaa omia vinoumiamme. ”Näin katsomalla saattaa ideologisia rakenteita nimittäin näkyä sielläkin, missä niitä ei ole luultu olevankaan”.
Enja Seppänen oli Kyyhkysen päätoimittaja vuonna 2021. Hän on teologian kandidaatti, runoilija, tanssija ja isosisko. Kirjoittajana Enjan sydäntä lähellä ovat systeemiset ongelmat, naisten oikeudet sekä lähdeviitteiden merkitsemisen laiminlyönti.
