Viisitoista opintopistettä, kaksi Gin & Tonicia ja yksi gramma kokaiinia
Sober curious -liike on nostanut päätään erityisesti parin viime vuoden aikana. Liike kyseenalaistaa vanhoja juomatottumuksia ja tarkoittaa nimensä mukaisesti uteliaisuutta raitista elämää kohtaan. Liikkeen alle mahtuu niin raivoraitistelijoita, alkoholinormatiivisen kulttuurin kyseenalaistajia, terveellisemmästä elämäntyylistä kiinnostuneita, kuin vanhaan biletyskaavaansa vaihtelua kaipaavia ihmisiä. Näiden ihmisten määrä on kasvussa, ja sen voi huomata monessa paikassa: Alkoholittomien juomien myynti on jatkuvassa nousussa, baarien mocktail-listat laajenevat ja yhä useampi julkisuuden henkilö puhuu avoimesti ja häpeilemättä alkoholiin liittyvistä ongelmista sekä juomisen lopettamisesta.
Minulla tulee tässä kuussa täyteen viisi kuukautta selvin päin. Sen jälkeen, kun 14-vuotiaana join ensimmäisen drinkkini (1 osa Narinkkatorilta lokattua Suomiviinaa, 1 osa lähikaupan halvinta appelsiinimehua), en ole kertaakaan ollut yli kuukautta päihteetön. Raitistumismatkani ensimmäisten kuukausien aikana olen syönyt ja juonut uskomattomat määrät sokeria, polttanut liikaa tupakkaa, lukenut monta kirjaa raitistumisesta ja vaikeillut sen kanssa, mitä vastata ihmisille jotka kysyvät syytä päätökseeni. Voinko vastata olevani alkoholisti? Mutta voinko edes olla alkoholisti, jos en ole koskaan juomisen takia menettänyt kotia tai työtä? Voiko minulla olla päihdeongelma, jos olen nuori, kaunis ja opiskelen yliopistossa?
Aiemmin olin pettynyt, jos joku kavereistani kertoi viettävänsä viikonlopun selvin päin. Fuksisitseillä suorastaan tyrmistyin, kun vieressä istuva opiskelijatoveri oli valinnut alkoholittoman juomapaketin – miksi osallistua sitseille selvin päin? Osakunnan vuosijuhlaviikonloppuna join ensimmäiset GT:t jo aamupäivällä. Kerran päädyin haalaribileistä jatkoille Järvenpäähän ja pyörryin kotimatkalla junassa, koska en ollut vuorokauteen laittanut suuhuni muuta kuin alkoholia. ”Tää nyt vaan kuuluu opiskelijaelämään”, ajattelin. Jälkikäteen kun mietin asiaa tajusin, että olin kyllä koko ajan tiennyt, ettei alkoholinkäyttöni ollut normaalia. Yritin kuitenkin epätoivoisesti puolustella sitä itselleni ja muille.
Vuonna 2020 koronan keskeytettyä lähiopetuksen ja opiskelijarientojen loputtua seinään, tapahtui päihteidenkäytössäni selkeä muutos. Motivaatio opintoja kohtaan hiveli nollaa, ja yhden vuoden aikana sain kasaan tasan viisitoista opintopistettä. “Se johtuu koronasta”, uskottelin itselleni ja muille. Todellisuudessa baarien ollessa kiinni saattoi kotona juoda enemmän. Viikonloppuisin hakeuduin salaisiin teknobileisiin ja tasasin humalatilaani yhä useammin nopeilla huumeilla. Oma ystäväpiirini ei suvainnut huumeidenkäyttöä, mutta lainin tarjoamalla sai juhlista kuin juhlista uusia kavereita. Ainakin yhdeksi illaksi.
Tänä syksynä osallistuin ystävieni kanssa Laura Wathénin ja Katri Ylisen perustaman Darravapaa-yhteisön järjestämiin Sober Furious -bileisiin kompleksissa. Kaikun ilma tuoksui sekavilta illoilta, kokaiiniviivoilta ja hylätyiltä korttitapahtumilta, mutta tiskillä myytiin vain alkoholittomia juomia ja wc-tilat olivat loppuun asti siistissä kunnossa. Tanssimme hikisinä Prodigyn tahtiin pelkän Club Maten voimalla, eikä kukaan käyttäytynyt häiritsevästi. Mikä parasta, seuraavana aamuna ei tarvinnut pyytää keneltäkään anteeksi. Bileissä oli hauskaa, mutta muistoja herättävä ympäristö sai myös pohtimaan julkisen päihdekeskustelun tilaa Suomessa. Vaikka nuorten alkoholinkäyttö on laskussa, huumeiden käyttö yleistyy. Ja siitä puhuminen omilla kasvoilla on edelleen riski.
Mimmit Sijoittaa -median päätuottaja ja Selvin päin -podcastia pitävä Hanna Tikander on puhunut alkoholiongelmansa lisäksi avoimesti myös bilehuumeiden käytöstä. Toimittaja Wilma Ruohiston kanssa kirjoittamassaan kirjassa Selvin päin – Erään bilettäjän tarina (2022) Tikander avaa kaunistelematta matkaansa kohti raitistumista, ja löydän siitä paljon samaistuttavaa. HS Vision haastattelussa (17.8.2022) kuvataan Tikanderin kokaiinin käyttöä: “Sen avulla hän sentään muisti illat jälkikäteen, ja krapulat olivat siedettävämpiä”. Samasta syystä myös oma päihteidenkäyttöni muuttui loppua kohti: en osannut juoda kohtuudella ja koin olevani kännissä nolo. Kokaiini taas antoi valheellisen kontrollin tunteen ja paikkasi hetkellisesti olematonta itsetuntoani. Henkinen addiktio muodostui nopeasti ja nautitut määrät kasvoivat.
Olen onnekas, että hain ja sain apua jo aikaisessa vaiheessa. Käynnit päihdepolilla tuntuivat nöyryyttäviltä, mutta pelastivat elämäni. Monelle muulle avun saaminen ei ole mahdollista, ja pelko h-merkinnästä tai muista ongelmista virkavallan kanssa seisoo avun hakemisen tiellä. Toive huumeiden laillistamisesta on kuitenkin kaukana todellisuudesta, ja sitä ennen huumeiden käytön ympärillä leijailevan tietämättömyyden ja tuomitsemisen ilmapiirin on muututtava. Tällä hetkellä keskustelu pyörii lähinnä säännöllisesti pinnalle nousevan kannabiksen laillistamisdebatin ja Sörkan alueen levottomuuden ympärillä.
En usko kovien huumeiden viihdekäyttöön, sillä olen sekä nähnyt vierestä että itse kokenut, miten helposti se lipsuu kontrollista ja muodostuu ongelmaksi. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, miten huumeet ja alkoholi pidetään päihdekeskustelussa selvästi erillään.
Kaksinaismoralismi alkoholin suhteen on raivostuttavaa: Huumeiden käyttöä pöyristellään samaan aikaan, kun alkoholinkäyttöä pidetään normina. Kuten Katri Ylinen on todennut, on alkoholi ainut päihde, josta kieltäytymistä joutuu perustelemaan. Huumeiden käytöstä pitää voida puhua laajemmin ja avoimemmin, sillä hieman kärjistäen ja tietyissä piireissä, kaikki vetää kamaa – eikä yliopistoympäristö ole ilmiölle immuuni.
Frida Kriikku on teologian ylioppilas, feministi ja ylpeä bimbo. Frida syttyy erikoisista ja aidoista ihmisistä, jotka eivät pelkää tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Vuoden 2023 päätoimittajan mukaan parasta elämässä on avantouinti, irtokarkit ja seksi.
