☧/Dec – Kristillinen dekselerationismi

”Maa, kotimme, näyttää yhä enemmän muuttuvan valtavaksi
kaatopaikaksi.”
-Paavi Franciscus

On välttämätöntä hidastaa tahtia.

Prologi

Vuonna 1967 historioitsija Lynn White julkaisi artikkelin The Historical Roots of Our Ecologic Crisis, jossa hän väitti kristillisen maailmankuvan olevan syypää moderniin ekologiseen kriisiin. Artikkelin ydinsanoma oli tämä: se miten ihminen uskomustensa tasolla suhtautuu ympäristöönsä, vaikuttaa suoraan hänen elintapoihinsa. Whiten mukaan kristinusko on läpikotaisen antroposentrinen uskonto, joka hävittäessään pakanallisen luontohenkisyyden tuhosi samalla konservoivan suhtautumisen luontoa kohtaan. (i) Artikkelin lopussa hän kuitenkin nosti esille katolisesta perinteestä löytyvän poikkeuksen, Franciscus Assisilaisen (1181/82- 1226).

Franciscus Assisilainen koki syvän kääntymyksen vuonna 1204 tavatessaan spitaalisia matkalla sotaretketkelle Apuliaan. (ii) Jaakko Heinimäen sanoin: “Kovaa sydäntään itkien Franciscus suuteli sairaita hyvästiksi entiselle elämälle”. (iii) Monien muiden pyhien tavoin Franciscus ajatteli, että ihmisen perimmäinen tehtävä on palvoa Jumalaa ja palvella lähimmäistä. (iv) Franciscuksen teologia ei kuitenkaan ollut antroposentristä, mikä näkyy hänen kirjoittamassaan Aurinkolaulussa. Siinä hän puhuttelee aurinkoa “veljenä” ja kuuta “sisarena”. (v) Aurinkolaulussa ihminen yhtyy kuorolauluun koko luomakunnan kanssa, ylistämään Herran kirkkautta.

“Whiten mukaan kristinusko on läpikotaisen antroposentrinen uskonto, joka hävittäessään pakanallisen luontohenkisyyden tuhosi samalla konservoivan suhtautumisen luontoa kohtaan.”

White piti Franciscuksen eetosta esimerkillisenä: “Francis tried to depose man from his monarchy over creation and set up a democracy of all God’s creatures.” (vi) Whiten näkemyksen mukaan Franciscus Assisilainen ei onnistunut tehtävässään, vaan ekologinen sanoma hukkui vahvempiin teologisiin virtauksiin. White kuitenkin uskoi, että koska vinoutunut suhteemme ympäristöön on peräisin kristinuskosta, myös korjaavan liikkeen tulisi olla luonteeltaan uskonnollinen. (vii)

Kristillinen tie ulos yhteiskunnallis-ympäristöllisestä kriisistä

Vuonna 2015 Paavi Franciscus päätti nostaa pyhän kaimansa sanoman uudelleen esille. Kiertokirje Laudato si’ (viii) , jonka nimi tulee Franciscus Assisilaisen kauniista Aurinkolaulusta, muistuttaa teologisen linjansa puolesta kovasti Whiten odottamaa uskonnollista korjausliikettä. Koska kyseessä on paavin opetus, joka on luonteeltaan moraalinen, on kaikkien katolilaisten lähtökohtaisesti vastaanotettava se kuuliaisesti ja nöyrästi. (ix) Tekstin sisällöllä on siis suuri episteminen voima: potentiaalinen kyky sitoa yli miljardin ihmisen omatuntoja. Laudato si’ ei ole kuitenkaan suunnattu ainoastaan katolilaisille, vaan kaikille ihmisille katsomuksesta riippumatta. (x) Kiertokirje kutsuu ihmiskuntaa kääntymään pois antroposentrisestä ajattelusta kohti kokonaisvaltaista ekologiaa, (xi) jossa ihmisen tavoitteena ei ole luonnon täydellinen hallitseminen. Paavi Franciscus ei kuitenkaan keskity kiertokirjeessään ainoastaan ihmisten aiheuttamiin tuhoihin suhteessa ympäristöömme, vaan nostaa myös esille ihmislajin sisällä vallitsevan epätasa-arvon. Kokonaisvaltainen ekologia lähteekin liikkeelle käsityksestä, jonka mukaan kaikki liittyy toisiinsa, ja tämän takia ratkaisu ekologiseen katastrofiin on samalla ratkaisu yhteiskunnalliseen kriisiin:

Ei ole kahta erillistä kriisiä, ympäristökriisiä ja yhteiskunnallista kriisiä, vaan pikemminkin yksi monimutkainen yhteiskunnallis-ympäristöllinen kriisi. Ratkaisuohjelmat edellyttävät kokonaisvaltaista lähestymistapaa köyhyyden voittamiseksi, syrjäytettyjen ihmisten arvokkuuden palauttamiseksi ja samalla luonnon suojelemiseksi. (xii)

Laudato si’ ottaa tarkastelun kohteekseen koko maailman, ja tästä syystä myös Franciscuksen esittämä ratkaisu on holistinen; ihmisen tulee perustavanlaatuisella tavalla muuttaa suhtautumistaan muuhun luomakuntaan.

Paavi Franciscus identifioi ekologisen kriisin juurisyyksi vallalla olevan teknokraattisen paradigman. Teknokratismi on Franciscuksen mukaan vääristynyt tapa ymmärtää ihmisen elämää ja toimintaa. (xiii) Se on ihmissubjektin tapa nähdä ulkopuolinen maailma muodottomana ja täysin manipuloitavissa olevana. (xiv) Ihmisen ja ympäristön väliltä puuttuu kaikki harmonia. Tämä vinoutunut paradigma on Franciscuksen mukaan johtanut vahingollisiin trendeihin, kuten ajatukseen loputtomasta ja rajattomasta talouskasvusta, (xv) sekä teknologian epäjumalaksi tekemiseen. (xvi)

Franciscus kyllä myöntää teknologian kehityksen tuoneen mukanaan paljon hyvää (xvii) ja luonnon muovaamisen olevan ihmiselle tunnusomainen piirre, joka ei ole itsessään paha: “Hyvin suunnattu teknotiede ei ainoastaan kykene tuottamaan ihmiselämän laatua todella parantavia asioita…Se kykenee myös tuottamaan kaunista ja saa aineelliseen maailmaan uppoutuneen ihmisen “hyppäämään” kauneuden maailmaan.”(xviii) Franciscus ei siis väitä “yhteiskunnallis-ympäristöllisen kriisin” juurisyyn olevan teknologinen kehitys sinänsä.

Toiset, kuten terroristi ja matematiikan professori Theodore Kaczynski (1942-), ovat nähneet nimenomaan teknologian olevan todellinen pääpiru. Vuosien 1978-1995 aikana Kaczynski kylvi kauhua sofistikoitujen kirjepommien avulla, ja sai lopulta 19.9.1995 The New York Timesin ja The Washington Postin julkaisemaan manifestinsa Industrial Society and Its Future. Manifestissa hän väitti teollisen vallankumouksen ja sen seurausten johtaneen ihmiskunnalle ja ympäristölle tuhoisiin seurauksiin. Hänen mukaansa teknologian kiihtyvä kehitys tulisi ainoastaan pahentamaan tilannetta. (xix)

“Harva meistä tahtoo odottaa ja katsoa miltä näyttää täydellinen positiivisen takaisinkytkennän kautta kiihdytetty globaali kapitalismi, tai ne jotka tahtovat, ovat joko akselerationisteja tai horroristeja”

Paavi Franciscus näkee teknologian nopean kehityksen johtaneen epäsymmetriseen tilanteeseen: se on antanut “niille, joilla on asiantuntemusta ja erityisesti talousresursseja niiden hyödyntämiseen” suuren tai jopa “kauhistuttavan” vallan. (xx) Valta ja sen potentiaaliset mahdollisuudet tarkoittavat, että eettisten ja vastuullisten valintojen tärkeys korostuu entisestään. Tässä ihmislajin kehitys on Franciscuksen mukaan jäänyt teknologisesta kehityksestä jälkeen: “Tosiasia on, että nykyihminen ei ole saanut kasvatusta vallan oikeaan käyttöön, koska valtavaan teknologiseen kasvuun ei ole liittynyt ihmisen vastuun, arvojen ja omantunnon kehittymistä.” (xxi) Ongelma ei siis ole teknologia, vaan ihmisen vääristynyt suhde teknologiaan.

Ihmisen luonnollisen hitauden palauttaminen

Paavi Franciscuksen mukaan teknokraattinen paradigma on vallannut maailman, ja se on tapahtunut hyvin nopeasti: “Tekniikka pyrkii omaksumaan kaiken rautaiseen logiikkaansa, ja ihminen, joka on sen kantaja, tietää, että lopulta ei ole kyse hyödystä eikä hyvinvoinnista vaan hallinnasta…” (xxii) Franciscuksen mukaan jatkuva muutosten kiihtyminen, rapidación, (xxiii) on ylittänyt ihmisen ja muun luomakunnan luonnollisen hitauden. Teknokraattisen paradigman tuottamat tulokset eivät johda yhteiseen hyvään tai kokonaisvaltaiseen inhimilliseen kehitykseen. (xxiv) Paavi Franciscus ehdottaa ratkaisuksi ihmiselämän hidastamista tavoittelevaa kulttuurivallankumousta. (xxv)

Ajamme ylinopeutta ja kuilun reuna näkyy jo. Harva meistä tahtoo odottaa ja katsoa miltä näyttää täydellinen positiivisen takaisinkytkennän kautta kiihdytetty globaali kapitalismi, tai ne jotka tahtovat, ovat joko akselerationisteja tai horroristeja. Pentti Linkolan sanoin: “Vauhti itsessään saa heidät hurmioitumaan, tuhon teknologia hurmioittaa heitä sitä enemmän mitä nopeampi se on.” (xxvi) Vauhtisokeus kuvaa äärimmäisen hyvin ihmiskunnan tilaa vuonna 2020. Moni ei edes käsitä kuinka suurella nopeudella olemme matkalla kohti kuilua. Toiset aistivat tulevan kauhun ja etsivät jarrua, mutta eivät muista millä jalalla sitä tulisi painaa ja kuinka kovaa.

Franciscuksen ehdottama ratkaisu on intuitiivinen. Ihmiskunnan täytyy jarruttaa.
Ekoaktivistit ja primitivistit ovat vaatineet hätäjarrutusta jo pitkää. Vastikään edesmennyt Pentti Linkola, Suomen historian ehkä merkittävin ekoesseisti on tästä hyvä esimerkki. Linkolan mukaan “todellinen kuolonhyppy orjamaiseen riippuvuuteen kansainvälisistä kauppasuhteista, suhdanteista ja kriiseistä” tapahtui 50-luvun jälkeen. (xxvii) Hänen mukaansa länsimaisessa kulttuurissa “ei ole mitään elämän säilyttämiseen käyttökelpoisia aineksia”. (xxviii) Hän ei asettanut ajattelussaan ihmistä muun elämän yläpuolelle, (xxix) vaan vaati länsimaisen demokratian hylkäämistä ja ekofasistisen järjestelmän rakentamista. (xxx)

Toiset, kuten edellä mainittu Kaczynski vaativat paluuta kivikaudelle, tai ainakin aikaan ennen teollista vallankumousta. Heidän mukaansa teknologiasta luopuminen on ihmiskunnan ainoa vaihtoehto. (xxxi)

Mikä sitten erottaa Paavi Franciscuksen ekoaktivisteista ja primitivisteista? Jarrutusmanööveri. En tahtoisi olla Linkolan kyydissä hänen väistellessään mättäitä ja merilokkeja. Pysähdys on kyllä varma, mutta kyytiläisten kohtalo on hämärän peitossa.

“Franciscuksen mukaan jatkuva muutosten kiihtyminen, rapidación, on ylittänyt ihmisen ja muun luomakunnan luonnollisen hitauden.”

Franciscus uskoo, että onnistunut jarrutus edellyttää korrektia teologista antropologiaa: meidän täytyy todella uskoa olevamme vastuussa kyytiläisistämme; emme voi vaihtaa antroposentrismiä biosentrismiin. (xxxii) Me kristityt näet uskomme ihmiselämän pyhyyteen.
Linkola piti tätä ajatusta yhtenä ihmiskunnan suurimmista vitsauksista, ja pyhää äiti Teresaa “ihmiskunnan arkkivihollisena”. (xxxiii)

Paavi Franciscus on optimistinen. Hän uskoo, että ihmisen on mahdollista tehdä kokonaisvaltainen korjausliike, rajoittaa teknologian käyttöä ja valjastaa se eettisen ja humaanin kehityksen palvelukseen. (xxxiv)

Ottakaamme me kristityt mallia siis pyhistä, emmekä ekofasisteista ja terroristeista.
Ekologinen moottorijarrutus on ratkaisu yhteiskunnallisympäristölliseen kriisiin.
Vaihtakaamme vaihdetta pienemmälle ja antakaamme tradition hoitaa jarruttaminen.

Paavi Franciscuksen sanoin: ” Kukaan ei halua palata kivikauteen, mutta on välttämätöntä hidastaa tahtia ja katsoa todellisuutta toisella tavalla, soveltaa saavutettua myönteistä ja kestävää edistystä ja samalla löytää uudelleen rajoittamattoman suuruudenhulluuden tuhoamat arvot ja suuret päämäärät.” (xxxv)

Tätä on kristillinen dekselerationismi.

Teksti: Viljami Salo

Lähteet ja kirjallisuus:

Annala, Pauli (2014). Varhainen fransiskaaniliike uusimman tutkimuksen valossa. Kutsu köyhyyteen : kootut kirjoitukset. Kirjapaja.

Franciscus Assisilainen, kirjoittaja (2014). Kutsu köyhyyteen : kootut kirjoitukset. Kirjapaja.

Heinimäki, Jaakko (2002). Pyhät – Pieni mies jalustalla ja pyhiä naisia. Like.

Kaczynski, Theodore (2008). The Unabomber Manifesto: Industrial Society and Its Future. WingSpan Classics.

Linkola, Pentti (1989). Johdatus 1990-luvun ajatteluun. WSOY.

Paavi Franciscus (2015). Laudato si = (Ole ylistetty) : paavi Franciskuksen kiertokirje yhteisen kotimme hoitamisesta. Katolinen tiedotuskeskus.

Teinonen, Seppo A. (2014). Johdanto. Kutsu köyhyyteen: kootut kirjoitukset. Kirjapaja.

White, L (1967). The historical roots of our ecologic crisis. Science

Lumen gentium. (s.a.). Katolinen kirkko Suomessa. https://katolinen.fi/lumen-gentium/ (luettu 7.4.2020).

i White 1967, 1205.
ii Annala 2014, 23.
iii Heinimäki 2002, 37.
humaanin kehityksen palvelukseen.
iv Teinonen 2014 [1981], 31.
v Franciscus Assisilainen 2014
[1224/1225], 146–147.
vi White 1967, 1206.
vii White 1967, 1207.
viii Käytän jatkossa alaviitteissä lyhennettä ”LS”.
ix Tukeudun tässä usein lainattuun kohtaan dokumentista Lumen gentium:”…uskonnollista tahdon ja ymmärryksen myöntymistä on erikoisesti osoitettava Rooman piispan pätevälle opetusviralle silloinkin, kun hän ei puhu ex cathedra, nimittäin siten, että tunnustetaan kunnioittavasti hänen ylin opetusvirkansa ja alistutaan vilpittömästi hänen sanoihinsa sellaisina kuin hän ne tarkoittaa ja tahtoo.” (Vatikaanin toinen kirkolliskokous, Lumen Gentium, 25.) Tahdon kuitenkin huomauttaa, että paavin kiertokirjeen spesifin doktrinaalisen ja teologisen painoarvon selvittäminen vaatisi todellisuudessa huomattavasti laajemman käsittelyn kuin mihin tämän esseen tila riittää.
x LS 13–14; 62–64.
xi Lat. oecologiae integrae. (LS 137.)
xii LS 139.
xiii LS 101.
xiv LS 106.
xv LS 106.
xvi ”Elämästä tulee antautumista tekniikan ehdollistamiin olosuhteisiin ja siitä tulee olemassaolon merkityksen päälähde.” (LS 110.)
xvii LS 102.
xviii LS 103.
xix Kaczynski 2008 [1995], 5.
xx LS 104.
xxi LS 105.
xxii LS 108.
xxiii Paavi Franciscus käyttää kiertokirjeessään tätä espanjakielistä termiä rapidación, (LS 18) jonka Katolinen tiedotuskeskus on suomentanut nopeutumiseksi.
xxiv LS 18.
xxv LS 114.
xxvi Linkola 1989, 69.
xxvii Linkola 1989, 50.
xxviii Linkola 1989, 194.
xxix Linkola 1989, 161.
xxx Linkola 1989, 80–82.
xxxi Kaczynski 2008 [1995], 44–46.
xxxii LS 118.
xxxiii Linkola 1989, 194, 224.
xxxiv LS 112.
xxxv LS 114.

Viljami Salo on teologian ylioppilas, jonka kiinnostuksen kohteisiin lukeutuvat muun muassa kristillinen filosofia, pyhimykset ja elokuvat. Viljamin voi löytää: 1) kirkosta 2) kirjastosta 3) kirpparilta, etc.