Joose Keskitalo on yksi nykyajan artisteista, jonka musiikista teologian opiskelija saattaa löytää mielenkiintoisia näkökulmia. Suurin kiinnostukseni hänen musiikkiin syntyi, kun kappaleen En lähde surussa musiikkivideo julkaistiin. Keskitalon kristillinen tausta ja suhtautuminen kuolemaan ovat kappaleessa läsnä metaforien siivittämänä. Kun samanniminen albumi julkaistiin viime kuussa, päätin ottaa sen kuunteluun. Mukana säestys- ja sovitusvastuussa on The Mystic Revelation of Teppo Repo, joka on toista kertaa Keskitalon albumeilla Julius Caesarin anatomia – levyltä lähtien. Yhtyeen soitanta toimii täsmällisesti hänen musiikkinsa kanssa, joka on akustisella kitaralla soitettua folkia. Sen lisäksi bändi tuo soitollaan elementtejä jazzista, slaavi-iskelmästä ja 70-luvun progesta. Tässä tekstissä tarkastelen ennen kaikkea sanoituksia, niihin sävellettyä äänimaisemaa sekä tuon ilmi omia kuuntelukokemuksia. Ennen kaikkea otan huomioon Kyyhkysen kokonaisteeman, joten levyn sisältöä pohditaan myös teologisesta perspektiivistä.
Levyn ensimmäinen kappale on samba-rytmillä maustettu ja spoken word – tyylillä kerrottu Vanhan miehen pojat. Vanha mies ja pojat ovat ylioppilaslakit päässä väkijoukon keskellä, jolloin vanha mies saa profetiaalisen näyn. Siinä viitataan joukon tervehtimään näkymättömään kuninkaaseen, keltaiseen nauhaan ja ilmassa leijuvaan tummaan hahmoon. Levyn kansi on kuvitettu näyn pohjalta. Loppua kohden miehen näyt alkavat selkeämmin viittaamaan omaan kuolemaansa, jossa puhutaan muun muassa talon sisään murtautumisesta ja sairaan voitelusta. Lopussa sanotaan: Nyt on tullut minun aikani nähdä näkyjä. Säestys seuraa tarkasti sanoitusten tarinaa, korostaen sen eri vaiheita ja tuoden tunnelmaa. Tästä kappaleesta mainitsen vielä, että se on ainoa, jonka lyriikat on liitetty fyysisen levyn vihkoon. Tämä pistää pohtimaan, millaisessa keskiössä kappale on levyn konseptiin nähden, ottaen huomioon sen inspiroineen levyn kansitaidetta.
Folk-henkinen Nyt on sinun aikasi muistuttaa sanoitusten puolesta edellistä kappaletta, jossa on samoja metaforia. Ihan kuin kyse olisi samasta kappaleesta eri toteutuksin. Itselleni tämä on kappale, jonka kautta levyyn pääsee sisälle, koska sen musiikki on mukaansa tempaavaa.
Kappaleessa Runoruhtinas on mielestäni kaikin puolin sama tunnelma kuin vanhan ajan suomalaisessa gospelissa. Siinä lauletaan kansasta, joka odottaa suurta kuningasta ja kultaista tietä. Ruhtinaan puhutaan saapuvan loistamisen sijaan ontuen, josta tulee mieleen Jeesuksen nöyryys ja Jerusalemiin saapuminen aasilla. Kappaleen nimi ja albumin konsepti nivoutuvat hyvin yhteen. Kuolema on asia, joka saa ihmisen miettelijääksi ja inspiroi häntä niin lauluissa kuin runoissa.
Kaksi lähti, yksi palasi on kappale, jonka sanoitusten ymmärtämisessä meni aikansa, kunnes näin siitä tehdyn musiikkivideon, jossa selvästi viitataan rakkaussuhteen ongelmiin. Kappale on sinänsä erityinen, ettei se varsinaisesti kerro kuolemasta, vaan käyttää siiten liittyviä metaforia. Toisaalta parisuhteen loppu ja kuolema viittaavat aikakauden päättymiseen. Laulussa puhutaan rakkauden tulevista kolhuista hetkittäin, ja siitä puhutaan ihmisen toiseksi muuttumiseen ja tukehtumiseen verraten. Säestys on melankolista ja keinuvaa, joka tuo kappaleelle haikean tunnelman.
Sääli minua naapuri ei varsinaisesti viittaa kuolemaan, mutta toisaalta sen aihe voi liittyä myös enteilevään kuolemaan. Silloin ihminen haluaa puhdistaa omatuntonsa ja päästä sopuun muiden kanssa, jottei häntä tuomittaisi oikeudessa tekojensa tähden. Sitä voi myös ajatella teologisesta perspektiivistä, jossa pyydetään Jeesukselta armahdusta. Kappaleessa on samanlainen folk-tunnelma kuin toisessa kappaleessa, mutta myös blues on vahvasti läsnä.
Kaktukset on äänimaailmaltaan verrattavissa 70-luvun progressiiviseen rokkiin. Vaikutteita on toki myös svengissä. Myös sanoitukset ovat sen verran progea, että tarinan nivominen metaforista kokonaiseksi on haasteellista. Kuitenkin metaforat tuo vahvasti aavikkotunnelman, jossa mainitaan kaktuksien lisäksi raatelevat korppikotkat ja erämaassa suistuvan auton.
Luistelen kirkasta selkää vie kuuntelijansa suomalaiseen äänimaisemaan niin musiikin kuin sanoitusten puolesta. Laulun henkilö joutuu veden varaan jään murruttua alta, ja luultavasti hänelle tulee takauma lapsuuden samantapaisesta tilanteesta. Musiikista tulee mieleen Juha Vainion Vanhojapoikia viiksekkäitä tai valssaava iskelmäkappale.
Murtaudun suojan läpi on levyn svengaavin kappale, ja siinä kuuluu yhtä lailla proge- ja jazzvaikutteet. Tämän lisäksi välisoitosta tulee itselleni mieleen Jäniksen vuosi –elokuvan musiikki. Kappaleen nimi on metafora elämän ja kuoleman rajan ylittämisen hetkestä. Laulussa kuvataan tätä tilannetta metaforin, ja se sisältää runsaasti instrumentaaliosuuksia.
Levyn päättävä nimikkokappale on äänimaailmaltaan kehtolaulu, joka sopii hyvin elämän loppumiseen ja yön saapumiseen. Aluksi teksti tuntuu kolkolta, kun siinä tiedostetaan elämän kerran päättyvän, ja samaan aikaan säestys vahvistaa tätä tuntemusta. Kuitenkin se on lohdullinen kappale ja toiveikas kuoleman jälkeisen elämän suhteen: ”Kerran meidät kaikki täältä kutsutaan muuttamaan. Niin kuin syksyllä, kun viinimarjat puskissa ovat kypsiä, myös minut talteen poimitaan. En lähde surussa, lähden ilolla.” Tulee sellainen ajatus, että laulu sopisi hyvin virsikirjan lisävihkoon. Tämän lisäksi voin omakohtaisesti sanoa, että kappaletta kuuntelemalla pystyy käsittelemään läheisen kuolemaan liittyviä tuntemuksia.
Joose Keskitalo on käsitellyt kuolemaa lauluissaan koko uransa ajan, mutta viimeisin levy on tämän aiheen suhteen monipuolisempi. Siinä käsitellään suhtautumista elämän loppumiseen useasta eri näkökulmasta, ja musiikki sopii eri kappaleiden tekstien kanssa täydellisesti. Ennen kaikkea En lähde surussa on albumina vahva, ja sen kappaleet toimivat parhaiten kuuntelemalla niitä levyllä määritellyssä järjestyksessä. Suosittelen tätä levyä esimerkiksi folkin, jazzin, virsien tai iskelmän ystäville, mutta myöskin niille, jotka haluavat musiikin kautta pohdiskella teologisia kielikuvia tai ihan muuten ihastella sanoituksellista taituruutta.
Matias ”Masa” Kontulainen on viittä vaille maisteri, innostuja ja ihminen. Inspiraatio on Masan mielestä tärkeä voimavara, jonka kautta opitaan maailmasta, ja kirjoitetaan mitä parhaimpia lauluja.
