Syväluotaavaa pohdintaa nauhurin ääreltä

Keväällä alkoivat yhteiskunnalliset toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, ja silloin sai alkunsa myös Rasmus Tillanderin ja Aleksi Enqvistin luotsaama Spotify-podcast Uskonnonfilosofinen podcast. Nimi kertookin tyhjentävästi, mistä on kyse, ja sen parissa voi viettää sitä paremmalla syyllä, että ihmisten ilmoille ei päässyt yhtä usein kuin ennen viime kevättä. Mutta mikä tarkalleen toi innostuksen tälle projektille? Otin asiasta selvää haastattelemalla Rasmusta ja Aleksia.

Esitelkää ensin itsenne. Mikä on teidän akateeminen status, ja missä etenette opinahjoillanne?

A: Olen gradua vaille valmis teologian maisteri, opiskelen myös valtsikassa filosofian maisteriohjelmassa käytännöllistä filosofiaa. Teologisessa opetussuunta on opettajalinja, ja opetettaviin aineisiin kuuluvat uskonto, filosofia ja elämänkatsomustieto. Gradua teen Hilary Putnamin filosofiasta ja pragmaattisesta realismista uskonnonfilosofiassa.

R:  Mä olen teologian tohtorikoulutettava, koulutukseltani teologian ja valtiotieteen maisteri. Tällä hetkellä teen väikkäriä kuvittelukyvyn ja uskonnollisuuden suhteista pragmatistisessa uskonnonfilosofiassa.

Olette kumpikin opiskelleet uskonnonfilosofiaa pääaineinanne. Miten päädyitte tähän valintaan?

R: Tulin teologiseen vahvasti sillä mielikuvalla, että musta tulee seuraava Jaakko Hämeen-Anttila, ja että menen opiskelemaan uskontotiedettä. Sitten menin ensimmäiselle arabian kurssille ja totesin sen olevan liian vaikeata, jonka jälkeen päätin tehdä jotain muuta. Alun alkaen mua on kiinnostaneet isot kysymykset liittyen siihen, että miksi ihmiset uskovat asioihin. Uskonnonfilosofiasta löytyi siihen hyviä vastauksia. Sain inspiraation luettuani John Hickin Uskonnonfilosofiaa. Se oli kaikkein kiinnostavin kirja, mitä piti lukea avoimen opintojen aikana, ja sen johdosta se oli luonnollinen valinta.

“Päädyttiin Rassen kanssa tekemään filosofian perusopintoja kesäopintoina, ja siitä sitten kiinnostus filosofiaan heräsi. Tosin tuolloin kaljaa juotiin enemmän kuin oltiin luennolla”

A: Kun tulin teologiseen, mulla ei ollut halua olla seuraava mikään. Halusin lähinnä mennä opiskelemaan historiaa, mutta silloin en olisi päässyt Helsinkiin opiskelemaan. Päädyin sitten hakemaan teologiseen opiskelemaan kirkkohistoriaa. Parin ensimmäisen vuoden jälkeen huomasin, ettei tämäkään ollut aivan oma juttu. Päädyttiin Rassen kanssa tekemään filosofian perusopintoja kesäopintoina, ja siitä sitten kiinnostus filosofiaan heräsi. Tosin tuolloin kaljaa juotiin enemmän kuin oltiin luennolla. Uskonnonfilosofian opiskeluun vaikutti lyhyesti sanottuna aiheeseen tutustuminen kirjallisuuden ja keskustelujen kautta. Kiinnosti näkökulmat siihen, että miksi ihmiset uskovat ja mihin, kun sanovat uskovansa johonkin. Aluksi kiinnosti, miten tiede ja uskonto suhtautuvat toisiinsa, mutta nykyään kiinnostaa tutkia, onko uskonnollisilla uskomuksilla jokin erityinen rooli inhimillisissä käytännöissä.

Mistä saitte inspiraation uskonnonfilosofiselle podcastille, ja onko teillä ollut esikuvia siihen liittyen?

R: Idea oli olemassa silloin, kun me tehtiin harjoitushenkistä podcastia. Siinä vaiheessa puhuimme, että pitäisikö tehdä uskonnonfilosofista podcastia. Jos puhutaan esikuvista, niin Päivystävät dosentit ovat varmaan olleet meille molemmille esimerkkejä lupsakassa tieteellisyydessään.

A: Olemme halunneet välittää sellaisen vaikutelman, että ollaan siinä skolaarisen ja populaarin keskustelun välissä. Emme ajatelleet podcastin olevan suunnattu toisille uskonnonfilosofian harjoittajille vaan laajemmalle yleisölle. Kuitenkin tuodaan omaa tulkintaa ja näkemyksiä myös uskonnonfilosofian harjoittajina.

Teillä on ollut jaksoja muun muassa Jumalan kuolemasta, jumaltodistuksista ja pahan ongelmasta. Ovatko nämä kysymyksiä, joita halusitte omakohtaisesti käsitellä, vai halusitteko tarjota jotain yleisöä kiinnostavia aiheita?

A: Varmaan sekä että. Jumalan kuolema -trilogia lähti meidän visiosta, että miten uskonnonfilosofiaa pitäisi lähestyä historiallisesti. Pohdimme, että miten me lähestymme uskonnonfilosofisia keskusteluja, ja päätimme tehdä hyvin kunnianhimoisen tulkinnan 1500-luvulta asti.

R: Pohja oli kuitenkin siinä, että haluttiin tehdä omaa tulkintaa uskonnonfilosofian historiasta ja tuoda esiin meistä tärkeitä kohtia.

A:  Aihe toimii hyvänä johdatuksena siinä mielessä, että mitä podcastin kuuntelijan olisi hyvä tietää uskonnonfilosofiaan liittyen ja miksi uskonnonfilosofia on mitä on.

Haluatte siis suunnata podcastinne myös niille, jotka ovat aiheenne suhteen noviiseja tai asiantuntijoita?

R:  Me saatiinkin palautetta eräältä ihmiseltä, jolle filosofia oli aluksi vierasta, ja että ensimmäiset kolme jaksoa olivat hyviä alustuksia aiheeseen. Jos mietitään seuraavia jaksoja, niin Jumalan olemassaolo oli klassikkoaihe, joka piti saada pois alta. Sitten taas pahan ongelmassa pääsimme tykittelemään siitä, mikä meitä kiinnostaa. Yritämme pitää balanssin uskonnonfilosofian kannalta oleellisen asian ja revittelyn väliltä.

A: Se kun miettii, millaiset aiheet ovat suosittuja esimerkiksi YouTubessa,  niin ne ovat peruskysymyksiä Jumalan olemassaolosta, tieteen ja uskon suhteesta, sekä uskonnon rationaalisuudesta. Ehkä sellaiset asiat liittyvät usein kristillisen uskon puolustukseen, mutta meillä ei ole intressiä puolustaa mitään, pikemminkin pyrimme olemaan vahvasti eri mieltä ihan kaikkien kanssa. Ei kuitenkaan itseistarkoituksena.

R: Kyllä meidän piti välillä rakentaa vastakkainasettelua esimerkiksi jumaltodistusten jaksossa. Me ollaan siitä saatu kaikkein eniten positiivista palautetta, että kun me heti lähdettiin väittelemään, niin me oikeasti väiteltiin. Sovimme kuitenkin etukäteen, mitä mieltä me olemme.

A: Eikä silloin ollut hirveästi panoksia väittelyssä.

R: Mutta väittely on selvästi tapana sellainen, joka vetoaa ihmisiin.

Eli akateeminen sävy on siinä mielessä tärkeää, että silloin saa välineitä omiin näkemyksiinsä elämänkatsomuksesta riippumatta jäsentämisen ja uudelleentulkinnan mielessä?

R: Me yritämme pitää balanssin siinä, että tasapuolisesti kritisoidaan kaikkia osapuolia, myös itseämme. Silloin siitä ei tulisi sellainen olo, että jotain näkökantaa suosittaisiin. Kuitenkin on joitain maaleja, joihin tulee iskettyä. Sellaiset ääripäät kuin uusateistit ja fundamentaaliuskovaiset ovat sellaisia, joihin on helppo iskeä. Olemme kuitenkin yrittäneet välttää sellaista halpamaisuuden vuoksi.

A: Pyritään hakemaan sellaisia näkökulmia, jotka esiintyvät relevantissa nykyakateemisessa keskustelussa omista tutkimuksistamme käsin. Ei kuitenkaan lähdetä tekemään ihan sellaista perusmeininkiä, vaikka jumaltodistusjaksossa olimme valmiin kaman varassa.

Kun mietitään tätä muuttuvaa aikaa, niin uskonnollisuus ja katsomuksellisuus ovat muutospaineessa, niin onko tämä motivoiva tilanne ottaa kantaa? Nykyään sekulaari tieteellisyys on suosittua, niin onko tässä jokin vastaääni?

R: Omia lempilauseitani on se, kun Slavoj Zizek puhuu uusateisteista: ”Right, but in a very stupid sense”. Toki tarkoituksena on purkaa arkipäiväistä skientismiä. En kuitenkaan lähtisi ajattelemaan, että sekulaari tiede olisi supersuosiossa, vaikka sekularisaatio sinänsä olisikin. Institutionaalisen usknnon rooli on vähentynyt lännessä, se on ihan selvää. Mutta se, onko itse uskonnollisuus vähentynyt, se on hyvä kysymys. Toisaalta nähdään myös kovenevia äänenpainoja toiselta puolelta.

A: Ehkä tieteellinen maailmankuva on sellainen standardi, että mitä on olla länsimainen ihminen. Samalla Slavoj Zizek on sanonut, ettei siinä ole mitään transgressiivista. Zizek kääntää vapaa-ajatteluargumentin niin, ettei ole vapaata ajattelua sanoa, että tiede sanoo jotenkin. Uskonnollinen ajattelu voi olla transgressiivista ja rajoja rikkovaa sen vuoksi, että se jollain tavalla rikkoo rajoja ja tieteen hegemonista logiikkaa. Tämä näkyy hyvin siinä, jos tarkastellaan, mitä uusateismille on käynyt. 2000-luvulla skientistinen uusateismi kova juttu teknokraattisessa ajan hengessä. 2010-luvun lopulla oikeastaan jonkinlainen kulttuurikristillisyyden lämmittely on noussut yhdeksi vastakulttuuriseksi voimaksi. Moni ajattelija onkin sanonut nykyään olevansa ateisti, mutta pitävänsä tärkeänä, että uskonnollisesta ajattelusta pidetään kiinni. Näkisin, että podcastillamme voisi olla yhteiskunnallista tai poliittista arvoa, kun teemme tätä uskonnollista kieltä tai älyllistä rakennetta tunnetuksi.

R: Tiivistetysti voisi sanoa, että tämä keskustelu, mitä katsomuksellisesta keskustelusta käydään, on huonoa. Tarkoitus on antaa parempia välineitä ja avata, että mitä tieteellinen maailmankuva kullakin tarkoittaa.

Vaikuttaako maailmantuska valitsemienne jaksojen aiheisiin?

A: Mielestäni pahan ongelma aiheena on maailmantuskan ytimessä tietyllä tavalla. Epäsuorasti tuska liittyy siihen, että tämä podcast on tapamme pakoilla kasvavaa tietoisuutta kaikesta ikävästä. Pahan ongelma on ollut mulle tärkeä aihe sikäli, kun sen on kirjallisuudessa esitetty kyseenalaistavan mahdollisuutemme ymmärtää maailmaa älyllisesti ja moraalisesti. Jotkut ovat argumentoineet, että viime kädessä pahuus ei uhkaa ymmärrystämme maailmasta, mutta mä olen sitä mieltä, että se uhkaa. Maailmantuska on siis tässä ainakin läsnä.

R: Kyllä aihe liittyy omiin kiinnostuksen kohteisiin filosofiassa. Sitä huomaa usein tulleen ajatelluksi ympäristöfilosofisesta näkökulmasta asoita. Saanko kysyä Matias sulta, miksi halusit valita tämän fokukseksi? Olet sä nyt vaan otsikoiden perässä?

M: Meillä on lehden numerossa aiheena pimeys, niin tuli mieleen, että huonosti mennessä sitä suhtautuu Jumalan olemassaoloon kriittisesti. Näen tunnetiloilla olevan jotenkin ontologisia kytköksiä.

“Jos kiinnostaa isot asiat, kuten pahuus, olemassaolo tai etiikka, niin uskonnonfilosofia tarjoaa niihin kiinnostavia näkökulmia”

R: Tää kertoo musta kauniisti siitä, että kun me keskustelemme liikaa uskon rationaalisuudesta, vaikka oikeasti kysymys Jumalasta on vashvasti esteettinen, emotionaalinen, eettinen ja toki myös älyllinen. Mä haluaisin puhua myös epäuskosta teemana.

A: Jos puhutaan pimeydestä teemana, niin voi ajatella, minkä takia kokemus Jumalan olemassaolemattomuudesta iskee kaikkein synkimmillään. Tällaisissa kokemuksissa olemme tekemisissä asioiden kanssa, jotka uhkaavat kategorioita, joilla jäsennämme omaa olemistamme. Tietyssä mielessä usko Jumalaan ei ole sitä, että uskot johonkin olioon tuolla noin, vaan se on myös tapa tehdä maailmaa ymmärrettäväksi eettisesti, esteettisesti ja älyllisesti. Pahan ongelma ei ehkä niinkään aseta Jumalan olemassaoloa kyseenalaiseksi, vaan se kyseenalaistaa, että voiko Jumala toimia tällaisena tapana jäsentää maailmaa.

Voivatko näkökulmat Jumalan olemassaolon puolesta tai vastaan vahvistaa tai muuttaa näkökulmia?

R: Älylliset argumentit vaikuttavat lopulta vähän asiaan. Jos mietitään kääntymisteoriaa, niin yleensä taustalla voi olla materiaaliset hyödyt. Esimerkiksi Ottomaanivaltakunnassa sai verohelpotusta muslimina. Tai sitten usko voi selittää paremmin joitain uusia ilmiöitä, ja niillä on vahva emotionaalinen perusta. Tavallaan kysymykset jumaltodistuksista erottavat Jumalan ymmärtämisen käytännöllisellä tasolla.

A: Voi toisaalta sanoa, että jotkin rationaaliset argumentit voivat tehdä maailmankatsmusta eheäksi, vaikka tietysti kaikkiin maailmankatsomuksiin sisältyy tietynlaisia ristiriitaisia jännitteitä, joita ne pystyvät sietämään aika pitkään. Monet tuntuvatkin ripustautuvan jumaltodistusten argumentteihin oman katsomuksensa kautta. Niistä tulee ikään kuin saranoita, joiden varassa katsomuksen eheys on. Jumaltodistusten mahdollisuudet puhtaasti filosofisina argumentteina ovat kuitenkin hyvin rajalliset.

R: Musta on tosi ärsyttävää, että aina todistellaan kristinuskon Jumalaa olemassaolevaksi, joka on määritelty kristillisten doktriinien mukaan. Haluaisin joskus nähdä, että todisteltaisiin muunlaisten jumalten olemassaoloa. Tai sitten pitäisi siirtyä pohtimaan kaikkivoipuuden käsitettä.

Miksi uskonnonfilosofiaa kannattaisi opiskella pääaineena?

R: Uskonnonfilosofia on pieni oppiaine, että se jää syrjään pohtiessa, mitä haluaisi tehdä. Se tuntuu kuitenkin saaneen näkyvyyttä systiksen sisällä. Uskonnonfilosofiaa voi verrata metodin suhteen uskonnonpsykologiaan tai uskontososiologiaan. Filosofialla on distinktiivinen tapa hahmottaa asioita. Se antaa myös vapauden käsitellä myös isoja kysymyksiä, jotka tuntuvat jäävän käytännöllisestä tutkimuksesta syrjään. 

A: Uskonnonfilosofian parissa ei tarvitse nysvätä empirian kanssa, josta toki kaikki kunnia empirian harjoittajille! Uskonnonfilosofian varjopuolia onkin, että sen käsitykset uskonnosta voivat välillä olla epärealistisia, kun ei olla perehdytty tarpeeksi empiriaan.

R: Tiivistetysti voi sanoa, että jos kiinnostaa isot asiat, kuten pahuus, olemassaolo tai etiikka, niin uskonnonfilosofia tarjoaa niihin kiinnostavia näkökulmia. Toisaalta se ei aina ole ihan kovin helppoa.

A: Jos verrataan muihin systemaattisen teologian aineisiin, niin uskonnonfilosofia antaa ison vapauden ja erilaisen näkökulman uskonnollisten ilmiöiden filosofiseen tarkasteluun. Uskonnonfilosofiassa on melko vapaat kädet tutkia vaikka ateistista filosofiaa tai tekoälyn etiikkaa, tai mikä ikinä kiinnostaakaan.

R: Se antaa normatiivisuutta ja mahdollisuuden olla jotain mieltä. Se on tavallaan samaan aikaan vapauttavaa ja ahdistavaa. Uskonnonfilosofiaa suositellaan niille, jotka haluavat olla syvällisiä!


Uskonnonfilosofinen podcast kuunneltavissa Spotifystä. Seuraa myös @ufipodi Instagramissa, niin pysyt mukana podcastiin liittyvissä asioissa.

Päätoimittaja | Artikkelit

Matias Kontulainen on teologian kandidaatti, jonka elämään tuovat sisältöä hyvät ihmiset, musiikki, runoilu, lukeminen, uudet asiat ja seikkailut, sekä ajanvietto luonnossa. Matias on myös hihhulihippi, jolle ihmisten kohtaaminen, oikeudenmukaisuus ja ilmiöihin tutustuminen ovat osa teologi-identiteettiä. Matias on tunnettu myös kuivasta huumoristaan, kysykää keneltä tahansa