Syvenny feminismiin kuin Raamattuun

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan esimerkin tavoin Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys on feministinen järjestö. Myös Kyyhkynen on feministinen lehti. Eräitä tämä kummeksuttaa. Nämä ihmiset kokevat feministisen julistuksen aatteellisena kannanottona, ja sitä se toki onkin – sikäli kuin esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus on aatteellinen kannanotto. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Aika radikaalia.

Uuden testamentin ydinsanomana on tuo sama, tasa-arvoinen ja yleinen Jumalan rakkaus. Näen, että myös feminismi on ytimeltään rakkautta ja radikaalia uskoa siihen, että yhteiskunta tulisi järjestää sorron määrä minimoiden. Tämä on yhtä utopistista kuin kristinusko.

Feminismi ymmärretään usein väärin. Nettifoorumeiden kasvattamana entisenä nuorena miehenä omistan tästä ensikäden kokemusta. Nuorempana ymmärsin feminismin ensisijaisesti olkiukkomaisen karikatyyrin kautta, jota antifeministiset piirit tuntuvat tänäkin päivänä vastustavan.

Feministit eivät, aivan oikeista syistä, myöskään valtavasti panosta näiden ajatusten murtamiseen juuri tuon yleisön silmissä. Netin trollaava massa pysyy älyllisten argumenttien singulariteettina, jolle vastaamiseen energiaansa upottava voi rukoilla itselleen boddhisattvan tyyneyttä.

Muistan kuitenkin sen hetken, kun käänny-, siis ymmärsin feminismin. Tämäkin tapahtui netissä. Luonnosmaisesti piirretty sarjakuva selitti ystävällisesti, kuinka feminismi ei vastusta, vaan nimenomaan auttaa myös minua miehenä. Tuon pienen, näkökulmani muuttaneen stripin ansiosta oivalsin oman vihani ja turhautumiseni yhteiskunnalliset tekijät, ja kuinka paljon parempaa elämä olisi aivan kaikille, jos esimerkiksi ei tarvitsisi performoida tai arvioida sukupuolisuuttaan sellaisten roolien kautta, joita ei tule muutenkaan täyttämään.

Tästä aukesi portti ajattelumalliin, joka on vuosien myötä muuttunut sitä kauniimmaksi ja, jos sallitte, kristillisemmäksi, mitä enemmän ja paremmin se on auennut. Intersektionaalinen feminismi on rakkautta ja välittämistä. Kehdon ripustamista tähtiin.

Jeesuskin toimi ja opetti kuin feministi jo kauan ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Siispä myös teologian opiskelijan tulee ottaa feminismi haltuun.

Toimittaja

Jemo Kettunen oli Kyyhkysen päätoimittaja 2020-21. Hän on teologi ja muusikko sekä maatilan vesa Sumiaisista, Keski-Suomen sydänmailta. Hänen lempivideopelihahmonsa on Super Mario: keskivartalolihava, viiksekäs, työväenluokkainen maahanmuuttaja, joka pelastaa prinsessan popsimalla taikasieniä ja hyppimällä ponnekkaasti.