Cult Cunth – liity kulttiin

Kuva: Lulu Marins

Sisältövaroitukset: Naisviha, naisiin kohdistuva väkivalta, miesten ylivaltaan perustuvan yhteiskuntajärjestyksen kritisoiminen

Kaiken itsesuojeluvaistoni kadottaneena kävelen pitkin syksyistä Vaasankatua. Olen matkalla haastattelemaan pahamaineista kulttijohtajaa, Säde Vallarénia. Vallarén on tunnettu  radikaalifeministi ja tissiaktivisti, ja toinen Cult Cunth -kultin perustajista. Cult Cunthin lyhyt historia pitää sisällään Suomen ensimmäisen ja suurimman, paljon mielipiteitä jakaneen tissi-flashmobin, 160 kulttilaista poikineen värväysreissun ympäri Suomea liftaten sekä Linnan juhlien jatkoilla toteutetun nänninpaljastus-aktion. Kyseisessä aktiossa Vallarén ja toinen kultin perustajista, Sandra Marins, paljastivat nänninsä suorassa tv-lähetyksessä Linnan juhlien jatkoilla. Se perustui Overtonin ikkunaksi kutsuttuun, yleisesti neuvotteluvalttina tunnettuun taktiikkaan. Taktiikan tarkoitus oli shokeerata, ja se on osa suurempaa strategiaa, jonka Vallarén on yhdessä Marinsin kanssa punonut patriarkaatin murskaamiseksi ja kapitalismin kaatamiseksi. Nykyisin seksuaalirikoksesta käräjäoikeudessa syytetty Roope Salminen, jonka keikalla kyseinen aktio linnanjuhlien jatkoilla tapahtui, kommentoi tapahtunutta Iltalehdelle seuraavasti: ”Tuntuu vaan tosi typerältä, enkä käsitä miksi se oli tarpeen.”

Saavun Vallarénin luokse, ja hän avaa minulle oven ilkosillaan, nännit paljaana. Menemme olohuoneeseen, ja hän istuu valtaistuimen näköiseen, punaiseen nojatuoliin, jonka vieressä tyynyllä istuu hänen mäyräkoiransa Vili. Tervehdin Viliä, joka makoilee raukeana. Viereisestä huoneesta kuuluu ompelukoneen säksätystä.

Missionani on tuoda esiin tämänkaltaisten vaarallisten kulttien värväyskeinoja, jottei yksikään hyväuskoinen enää joutuisi tällaisten yhteiskuntaa mädättävien ideologioiden uhriksi. Istun vastakkaiseen nojatuoliin näennäisen itsevarmana ja menen suoraan asiaan: Sä oot siis kulttijohtaja. Kertoistko kuka oot, ja mikä on teidän kultin tarkoitus?

Vallarén: “Itseasiassa haluun korjata, että silloin kun me perustettiin kulttia, niin me oltiin Sandran kanssa kulttijohtajia. mutta sit kun tästä tuli meidän kaikkien yhteinen juttu, niin me päätettiin luopua hierarkoista. Nyt me ollaan vaan perustajajäseniä, samalla viivalla kaikkien muiden kanssa. Mut mä oon Säde Vallarén, ja mä oon aktivisti. Feministiaktivisti, äikän ope, tohtorikoulutettava, mensalainen ja maailman paras isosisko. Muun muassa. 

Ja meidän pyrkimys kulttina on tietenkin murskata patriarkaatti ja kaataa kapitalismi. Sitä varten meillä on välitavotteita ja tarkka strategia. Me hyödynnetään myös naurun filosofiaa. “Se, kun nainen nauraa, pelottaa patriarkaattii.”

Millaisia välitavoitteita teillä on strategian toteuttamiseksi?

V: “Me halutaan vapauttaa nänni. Esimerkiksi, kun me näytettiin nänniä sekunnin ajan telkkarissa, niin saatiin rikossyytteet sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, kymmeniä tuhansia vihaisia kommentteja ja yli tuhat tappouhkausta. Meidän syytteet ei edenneet, koska poliisi katsoi, että se ei ollut seksuaalinen teko. Tällä hetkellä laissa on liikaa tulkinnanvaraa, edelleenkin poliisilla on oikeus poistaa rannalta tyyppi, yleensä nainen, joka ottaa ilman paitaa aurinkoa, jos se aiheuttaa pahennusta muissa ihmisissä, yleensä miehissä. 

Meillä on käynnissä myös Naisviha näkyväksi -kampanja, joka tähtää siihen, että yhteiskuntaa lävistävä naisviha tulis näkyväksi, ja että sukupuoleen kohdistuva viha olis rikoksen rangaistuksen koventamisperuste. Nyt se ei oo, vaikka etnisyyteen, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuva viha on, mikä on hyvä juttu, mut sit naisiin ei oo, vaikka selkeesti naisviha ilmenee sukupuoleen kohdistuvana. Esimerkiksi niissä meihin kohdistuvissa tappouhkauksissa kuvailtiin, miten meidän kohdut revitään irti, ja miten mut ja mun siskot raiskataan Helsingin kauppatorilla. Niissä käytettiin kieltä, mikä paljastaa sen, että ne kohdistuu meidän sukupuoleen. Ja näitäkään poliisi ei ees tutkinu. Kyseessähän on rikos, muttei poliisin mielestä tarpeeks paha tutkittavaks. Ne oli vaan, että tässä ei oo tarpeeksi tutkittavaa; ne ei oo tarpeeks spesifejä, tai sit ne oli liian spesifejä, et niitä voisi ottaa vakavasti. Se ei palvele yhteiskunnallista etuu, että niiden tutkimiseen käytettäisiin rahaa. Mut totta kai meidän piti näyttää vahvaa rintamaa julkisuudessa, ja poliisi kirjotti meille näin: “Saitte sen huomion minkä halusitte. Voidaanko perua nämä rikosilmoitukset?””

Kuva: Lulu Marins

Mitä hyötyä tästä aktiosta sitten oli?

V: “Tosi paljon. Ne tappouhkauksetki oli hyvää, koska ne paljasti sen naisivihan. Sinä samana päivänä oli natsien marssi, ne teki kaikki tervehdykset ja kaikkee. Ja myös Hurstin leipäjono, missä oli 1000 ihmistä jonossa, eikä kukaan päättäjä menny sinne, vaikka oli kutsuttu. Ne sai jotain kymmenen kommenttia, “tämä ei ole kyllä kivaa”, mut sit yks pikkunänni järkytti niin paljon, et saatiin kymmenen tuhatta kommenttii ja tappouhkauksii. Niin mun mielestä siinä paljastu todella selkeesti, et mitä suomalaiset vihaa: naisia enemmän ku natseja.”

Tässä vaiheessa avonaisesta ikkunasta lehähtävä tuulenvire lennättää syliini kulttiinliittymiskaavakkeen. Kavahdan moista noituutta, mutta pysyn rauhallisena. Samaistun kuitenkin voimakkaasti siihen kokemukseen, ettei naispuoleisena rikoksen uhrina poliisiin ole luottamista. Haluan kuulla lisää kultin filosofiasta ja periaatteista. 

Mihin kultin filosofia perustuu?

V: “Meillä on semmonen filosofia, että nänni on kaikki. Nännissä tiivistyy kaikki vaikeesti hahmotettava epätasa-arvo, joka on piilossa rakenteissa. Meijän ykköstavoite on myös, että meillä on hauskaa, ja se onnistuu aina, joten me ollaan onnistuttu kaikissa meijän aktioissa. Ja kun meillä on hauskaa, niin ihmiset haluu tulla mukaan siihen. Ja tietysti myös se, että nauru pelottaa patriarkaattii sikana. Naiset pelkää, et heidät tapetaan ja miehet pelkää, et heille nauretaan. Nii me käytetään sitä häikäilemättömästi meidän hyväks. Ja me myös rikotaan se stereotypia, että naurava nainen on hölmö tai semmonen, koska me ei olla, vaikka toimittajat onkin yrittäny kääntää sen meitä vastaan.”

Kulteille ominaista on sanoma transsendenssista maailmanjärjstyksestä, joka on ristiriidassa ulkoisen maailmanjärjestyksen kanssa. Teidän uskomuksenne on siis feminismi?

V: “No sillä tavalla on, että vallitseva maailmanjärjestys on patriarkaatti, ja me vastustetaan sitä. Me halutaan myös pilkata niitä, jotka sanoo, että feminismi on aivopesua tai heikompien hyväkskäyttöä, tosi paljon kuulee sitä “olet ruma ja läski, et saa miehiä, joten olet siksi varmaan feministi”. Ne näkee sen vaaran tunnun siinä, kun uskalletaan nauraa niille. Me ei haluta myöskään väheksyä sitä, että on olemassa vaarallisia kultteja. Me otetaan kultti-nimi takas, voimauttavasti. Mä uskon et porukka kaipaa yhteisöllisyyttä, ja semmosia rituaaleja.”

Teidän manifestissa mainitaankin moderni noituus. (“Kyseenalaistamme patriarkaatin, joten armeijan sijaan kutsumme itseämme kultiksi, joka julistaa yhteisöllisyyttä, vastakulttuuria ja modernia noituutta.”) Millä tavalla sitä harjoitetaan kultissa? Onko teillä rituaaleja?

V: “Joo, se liittyy siihen, että me haluttiin kunnioittaa noitavainojen uhreja, koska noitavainot on ollu naisten kansanmurhia. Ja toisinajattelevien ja vähemmistöjen, ja mun mielestä on järkyttävää miten se on vaan ohitettu. Kaikki tietää noitavainot, mut ei kukaan tiedä kuinka paljon siellä kuoli naisia ja toisinajattelijoita. Haluttiin kunnioittaa, voisko sanoo feminismin esitaistelijoita.

Meidän voima on myös yhteisöllisyys ja sisaruksellisuus. Ei voida sanoo sisaruus, kun meillä on kaikkii sukupuolii kultissa. Ihmisellä on kaipuu rituaaleihin ja riitteihin, ja patriarkaatti on pilannu ne silleen, et se on ominu ne kaikki uskontoihin ja sieltä on unohtettu semmoset ku vaikka synnytys tai ensimmäiset kuukautiset. Meillä on kyllä Sandran kaa semmonen, et me pukeudutaan menkkojen aikana punaseen. Sandra on myös tehny mulle semmosen rituaalin, et mä pääsen yli miehestä, joka sai mun pään sekasin, ja se oli todella vaikuttava ja voimauttava. Mä uskon kyllä siihen, että vaikeesti käsiteltävät henkiset asiat laitetaan fyysisiks. Ja sillon ku me ta-”

Ovi avautuu ja viereisestä huoneesta astuu esiin mies. Vallarén katsoo minua merkitsevästi. Ompelukoneen säksätys on lakannut, ja miehellä on käsissään kasa kommandopipoja. “Anteeksi keskeytys. Saisiko teille olla jotain juotavaa?” hän kysyy ja laskee kommandopipot Vallarénin viereen pöydälle. Vallarén pyytää Magnersin ja minä mustan kahvin. 

V: “Meillä on siis myös tavote, että jokasella kulttilaisella ois kommandopipo, ja sen kulttilaisen kommandopipo edustaa jotenki sitä itseänsä. Mulla on esimerkiks semmonen, missä lukee OMG tässä” hän arvioi viereensä tuotuja kommandopipoja ja näyttää yhden niistä otsaa. “Mä oon vähän semmonen bimbo välillä, ja rakastan sitä itsessäni. Sandra on tosi taitava käsistään ja tekee burleskii, niin hänellä on semmonen samettinen, jossa on sohvatupsu ja kaikkee. Se on naamioitumisjuttu, mut se menkkajuttu on tärkein. 

Kuva: Sole Vallarén

Mä haluisin kyllä tehdä rituaaleja ja ottaa takas sitä, että naisilta on viety kaikki voima. Kaikki isot uskonnolliset rituaalit keskittyy aina siihen, että nainen siirtyy jonkun omistukseen tai jotain tämmöstä. Mä uskon, et ihmiset kaipaa niitä, mutta monia ahdistaa se, että ne perustuu johonki patriarkaalisiin sääntöihin. Mun kaverin äiti leipo sille kakun, ku sillä alko menkat, ja musta se oli ihana. Tommosia juttuja haluisin meidän kulttiin enemmänki.”

Haluatte siis palauttaa voiman naisille. Pyritäänkö kultissa naisten ylivaltaan? Entä vihaatteko te miehiä?

V: “Mua ÄRSYTTÄÄ, kun sanotaan, että feminismi pyrkii naisten ylivaltaan.” Juomamme tuodaan. Vallarénin silmät salamoivat, ja hörppään kahviani kiitollisena keskeytyksestä. “Jos tasa-arvo on nollassa, sovinistit haluu, että naiset on miinus sadassa. Todellisuudessa ollaan alle nollassa. Feministit haluu päästä nollaan. Sovinistit näkee, et feministit haluu plussalle, mut me halutaan vaan tasa-arvoo. Tietysti se, että me haastetaan patriarkaatti, voi vaikuttaa siltä, että me halutaan naiset valtaan. Jos on etuoikeutettu, eikä haluu et ne etuoikeudet viedään pois, totta kai se tuntuu epäreilulta. Mutta se on vaan niiden oma henkilökohtainen kyynel. Eikä miesvihaakaan ole olemassa.

Miksei?

“Koska naisviha on semmonen systeemi, joka lävistää kaiken meidän ajattelun, kaikki meidän asenteet ja yhteiskunnan, joka meidän lain, arjen, kulttuurin ja kaiken mitä me tehdään. Kevyimmillään se on sitä, että vähätellään, mutta siitä se menee siihen, että ahdistellaa, pahoinpidellään, raiskataan ja tapetaan. Miesviha taas on sitä, että jollekin tulee paha mieli, kun sitä sanotaan valkoiseksi cis-heteroksi. Voi olla ihmisiä, jotka vihaa miehiä, ja varmasti onkin, mutta se ei oo mikään juttu, vaan pelkkä vitsi. Se ei oo järjestäytynyt ajatus tai systemaattinen rakenne samalla tavalla kun naisviha. Se, että puhutaan miesvihasta naisvihan vastakohtana on todella loukkaavaa kaikkia niitä miljoonia naisia kohtaa, jotka kuolee ja kärsii joka ikinen päivä naisvihasta.

Instagram esimerkiksi normalisoi naisvihaa ja muovaa ajatuksia sillä, että sieltä ei ilmiannoista huolimatta poisteta kostopornotilejä tai muita naisvihamielisii juttuja. Meidän tilit taas poistettiin, koska mä laitoin meemin missä oli “Me at men: You can trust me because I don’t care enough about you to lie”. Riittää, kun sanoo, ettei välitä miehistä. Se kertoo siitä tasosta, että ongelma on, että jolleki tulee paha mieli. Miesviha ärsyttää ja naisviha tappaa.”

Muistan lukeneeni Nicholas D. Kristofin ja Sheryl Wudunnin kirjasta Puolikas taivasta, että naisvihan takia miehet tappavat naisia vuosittain enemmän, kuin heitä kuolee sotaan, malariaan, liikenneonnettomuuksiin tai syöpään yhteensä. Ja minähän olen aina ollut heikompien puolella. Kuulakärkikynä polttelee laukussani, ja vatsassa lentelee rukoilijasirkkoja, kun mietinkin kulttiin liittymistä. No mitä sä sanoisit ihmiselle, joka harkitsee kulttiin liittymistä?

S: “Mä voin kertoo, että meidän käännytysprosentti on ollu sata. Jokaikinen ihminen, joka on osallistunu meidän kolmen tunnin koulutukseen, on liittyny siihen. Ja kaikki ne on ajatellu, et se on ollu inspiroivin ja paras asia ikinä. Mut myös sen takia, et kultissa sinua rakastetaan <3 Kultissa sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Sä saat olla just semmonen, kunhan sä kunnioitat myös muita ihmisiä, kun sä oot, ja kaikki rakastaa sua. Saat yhteisön mimmosta sulla ei oo koskaan ennen ollut, sä saat mahdollisuuden vaikuttaa, ja pääset osaks semmosta super badassjengiä, mikä pelottaa kaikkia. Me ollaan joka paikassa, yhteiskunnan kaikilla tasoilla, Suomen joka kaupungissa ja kaikkien pitäs olla tosi peloissaan.”

Kukapa meistä ei haluaisi rakkautta ja tasa-arvoa? Allekirjoitan hakemukseni liittyä kulttiin. Viereisestä huoneesta alkavat kuulua fanfaarit, mies tuo päähäni kommandopipon ja riisuu minutkin alasti. Kilistelemme luomu-Magnersilla ja tanssimme ja juhlimme läpi yön täysikuun valossa päätöstä, joka tähän päivään asti on ollut paras, minkä olen tehnyt. Vihdoin silmäni ovat auenneet sille, millainen vapaus ja lempeys meitä naisia vallankumouksen jälkeen odottaa.

Jutun tarkoitus ei ole pilkata vaarallisten kulttien uhreja, vaan patriarkaattia. Jutussa käsitelty feminismi on liikkeenä väkivallaton ja tasa-arvoon tähtäävä.

Uskontojen uhrien vertaistukilinja: 0400 466 990
Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin: 09 2525 0111

Syväluotaavaa pohdintaa nauhurin ääreltä

Keväällä alkoivat yhteiskunnalliset toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, ja silloin sai alkunsa myös Rasmus Tillanderin ja Aleksi Enqvistin luotsaama Spotify-podcast Uskonnonfilosofinen podcast. Nimi kertookin tyhjentävästi, mistä on kyse, ja sen parissa voi viettää sitä paremmalla syyllä, että ihmisten ilmoille ei päässyt yhtä usein kuin ennen viime kevättä. Mutta mikä tarkalleen toi innostuksen tälle projektille? Otin asiasta selvää haastattelemalla Rasmusta ja Aleksia.

Esitelkää ensin itsenne. Mikä on teidän akateeminen status, ja missä etenette opinahjoillanne?

A: Olen gradua vaille valmis teologian maisteri, opiskelen myös valtsikassa filosofian maisteriohjelmassa käytännöllistä filosofiaa. Teologisessa opetussuunta on opettajalinja, ja opetettaviin aineisiin kuuluvat uskonto, filosofia ja elämänkatsomustieto. Gradua teen Hilary Putnamin filosofiasta ja pragmaattisesta realismista uskonnonfilosofiassa.

R:  Mä olen teologian tohtorikoulutettava, koulutukseltani teologian ja valtiotieteen maisteri. Tällä hetkellä teen väikkäriä kuvittelukyvyn ja uskonnollisuuden suhteista pragmatistisessa uskonnonfilosofiassa.

Olette kumpikin opiskelleet uskonnonfilosofiaa pääaineinanne. Miten päädyitte tähän valintaan?

R: Tulin teologiseen vahvasti sillä mielikuvalla, että musta tulee seuraava Jaakko Hämeen-Anttila, ja että menen opiskelemaan uskontotiedettä. Sitten menin ensimmäiselle arabian kurssille ja totesin sen olevan liian vaikeata, jonka jälkeen päätin tehdä jotain muuta. Alun alkaen mua on kiinnostaneet isot kysymykset liittyen siihen, että miksi ihmiset uskovat asioihin. Uskonnonfilosofiasta löytyi siihen hyviä vastauksia. Sain inspiraation luettuani John Hickin Uskonnonfilosofiaa. Se oli kaikkein kiinnostavin kirja, mitä piti lukea avoimen opintojen aikana, ja sen johdosta se oli luonnollinen valinta.

“Päädyttiin Rassen kanssa tekemään filosofian perusopintoja kesäopintoina, ja siitä sitten kiinnostus filosofiaan heräsi. Tosin tuolloin kaljaa juotiin enemmän kuin oltiin luennolla”

A: Kun tulin teologiseen, mulla ei ollut halua olla seuraava mikään. Halusin lähinnä mennä opiskelemaan historiaa, mutta silloin en olisi päässyt Helsinkiin opiskelemaan. Päädyin sitten hakemaan teologiseen opiskelemaan kirkkohistoriaa. Parin ensimmäisen vuoden jälkeen huomasin, ettei tämäkään ollut aivan oma juttu. Päädyttiin Rassen kanssa tekemään filosofian perusopintoja kesäopintoina, ja siitä sitten kiinnostus filosofiaan heräsi. Tosin tuolloin kaljaa juotiin enemmän kuin oltiin luennolla. Uskonnonfilosofian opiskeluun vaikutti lyhyesti sanottuna aiheeseen tutustuminen kirjallisuuden ja keskustelujen kautta. Kiinnosti näkökulmat siihen, että miksi ihmiset uskovat ja mihin, kun sanovat uskovansa johonkin. Aluksi kiinnosti, miten tiede ja uskonto suhtautuvat toisiinsa, mutta nykyään kiinnostaa tutkia, onko uskonnollisilla uskomuksilla jokin erityinen rooli inhimillisissä käytännöissä.

Mistä saitte inspiraation uskonnonfilosofiselle podcastille, ja onko teillä ollut esikuvia siihen liittyen?

R: Idea oli olemassa silloin, kun me tehtiin harjoitushenkistä podcastia. Siinä vaiheessa puhuimme, että pitäisikö tehdä uskonnonfilosofista podcastia. Jos puhutaan esikuvista, niin Päivystävät dosentit ovat varmaan olleet meille molemmille esimerkkejä lupsakassa tieteellisyydessään.

A: Olemme halunneet välittää sellaisen vaikutelman, että ollaan siinä skolaarisen ja populaarin keskustelun välissä. Emme ajatelleet podcastin olevan suunnattu toisille uskonnonfilosofian harjoittajille vaan laajemmalle yleisölle. Kuitenkin tuodaan omaa tulkintaa ja näkemyksiä myös uskonnonfilosofian harjoittajina.

Teillä on ollut jaksoja muun muassa Jumalan kuolemasta, jumaltodistuksista ja pahan ongelmasta. Ovatko nämä kysymyksiä, joita halusitte omakohtaisesti käsitellä, vai halusitteko tarjota jotain yleisöä kiinnostavia aiheita?

A: Varmaan sekä että. Jumalan kuolema -trilogia lähti meidän visiosta, että miten uskonnonfilosofiaa pitäisi lähestyä historiallisesti. Pohdimme, että miten me lähestymme uskonnonfilosofisia keskusteluja, ja päätimme tehdä hyvin kunnianhimoisen tulkinnan 1500-luvulta asti.

R: Pohja oli kuitenkin siinä, että haluttiin tehdä omaa tulkintaa uskonnonfilosofian historiasta ja tuoda esiin meistä tärkeitä kohtia.

A:  Aihe toimii hyvänä johdatuksena siinä mielessä, että mitä podcastin kuuntelijan olisi hyvä tietää uskonnonfilosofiaan liittyen ja miksi uskonnonfilosofia on mitä on.

Haluatte siis suunnata podcastinne myös niille, jotka ovat aiheenne suhteen noviiseja tai asiantuntijoita?

R:  Me saatiinkin palautetta eräältä ihmiseltä, jolle filosofia oli aluksi vierasta, ja että ensimmäiset kolme jaksoa olivat hyviä alustuksia aiheeseen. Jos mietitään seuraavia jaksoja, niin Jumalan olemassaolo oli klassikkoaihe, joka piti saada pois alta. Sitten taas pahan ongelmassa pääsimme tykittelemään siitä, mikä meitä kiinnostaa. Yritämme pitää balanssin uskonnonfilosofian kannalta oleellisen asian ja revittelyn väliltä.

A: Se kun miettii, millaiset aiheet ovat suosittuja esimerkiksi YouTubessa,  niin ne ovat peruskysymyksiä Jumalan olemassaolosta, tieteen ja uskon suhteesta, sekä uskonnon rationaalisuudesta. Ehkä sellaiset asiat liittyvät usein kristillisen uskon puolustukseen, mutta meillä ei ole intressiä puolustaa mitään, pikemminkin pyrimme olemaan vahvasti eri mieltä ihan kaikkien kanssa. Ei kuitenkaan itseistarkoituksena.

R: Kyllä meidän piti välillä rakentaa vastakkainasettelua esimerkiksi jumaltodistusten jaksossa. Me ollaan siitä saatu kaikkein eniten positiivista palautetta, että kun me heti lähdettiin väittelemään, niin me oikeasti väiteltiin. Sovimme kuitenkin etukäteen, mitä mieltä me olemme.

A: Eikä silloin ollut hirveästi panoksia väittelyssä.

R: Mutta väittely on selvästi tapana sellainen, joka vetoaa ihmisiin.

Eli akateeminen sävy on siinä mielessä tärkeää, että silloin saa välineitä omiin näkemyksiinsä elämänkatsomuksesta riippumatta jäsentämisen ja uudelleentulkinnan mielessä?

R: Me yritämme pitää balanssin siinä, että tasapuolisesti kritisoidaan kaikkia osapuolia, myös itseämme. Silloin siitä ei tulisi sellainen olo, että jotain näkökantaa suosittaisiin. Kuitenkin on joitain maaleja, joihin tulee iskettyä. Sellaiset ääripäät kuin uusateistit ja fundamentaaliuskovaiset ovat sellaisia, joihin on helppo iskeä. Olemme kuitenkin yrittäneet välttää sellaista halpamaisuuden vuoksi.

A: Pyritään hakemaan sellaisia näkökulmia, jotka esiintyvät relevantissa nykyakateemisessa keskustelussa omista tutkimuksistamme käsin. Ei kuitenkaan lähdetä tekemään ihan sellaista perusmeininkiä, vaikka jumaltodistusjaksossa olimme valmiin kaman varassa.

Kun mietitään tätä muuttuvaa aikaa, niin uskonnollisuus ja katsomuksellisuus ovat muutospaineessa, niin onko tämä motivoiva tilanne ottaa kantaa? Nykyään sekulaari tieteellisyys on suosittua, niin onko tässä jokin vastaääni?

R: Omia lempilauseitani on se, kun Slavoj Zizek puhuu uusateisteista: ”Right, but in a very stupid sense”. Toki tarkoituksena on purkaa arkipäiväistä skientismiä. En kuitenkaan lähtisi ajattelemaan, että sekulaari tiede olisi supersuosiossa, vaikka sekularisaatio sinänsä olisikin. Institutionaalisen usknnon rooli on vähentynyt lännessä, se on ihan selvää. Mutta se, onko itse uskonnollisuus vähentynyt, se on hyvä kysymys. Toisaalta nähdään myös kovenevia äänenpainoja toiselta puolelta.

A: Ehkä tieteellinen maailmankuva on sellainen standardi, että mitä on olla länsimainen ihminen. Samalla Slavoj Zizek on sanonut, ettei siinä ole mitään transgressiivista. Zizek kääntää vapaa-ajatteluargumentin niin, ettei ole vapaata ajattelua sanoa, että tiede sanoo jotenkin. Uskonnollinen ajattelu voi olla transgressiivista ja rajoja rikkovaa sen vuoksi, että se jollain tavalla rikkoo rajoja ja tieteen hegemonista logiikkaa. Tämä näkyy hyvin siinä, jos tarkastellaan, mitä uusateismille on käynyt. 2000-luvulla skientistinen uusateismi kova juttu teknokraattisessa ajan hengessä. 2010-luvun lopulla oikeastaan jonkinlainen kulttuurikristillisyyden lämmittely on noussut yhdeksi vastakulttuuriseksi voimaksi. Moni ajattelija onkin sanonut nykyään olevansa ateisti, mutta pitävänsä tärkeänä, että uskonnollisesta ajattelusta pidetään kiinni. Näkisin, että podcastillamme voisi olla yhteiskunnallista tai poliittista arvoa, kun teemme tätä uskonnollista kieltä tai älyllistä rakennetta tunnetuksi.

R: Tiivistetysti voisi sanoa, että tämä keskustelu, mitä katsomuksellisesta keskustelusta käydään, on huonoa. Tarkoitus on antaa parempia välineitä ja avata, että mitä tieteellinen maailmankuva kullakin tarkoittaa.

Vaikuttaako maailmantuska valitsemienne jaksojen aiheisiin?

A: Mielestäni pahan ongelma aiheena on maailmantuskan ytimessä tietyllä tavalla. Epäsuorasti tuska liittyy siihen, että tämä podcast on tapamme pakoilla kasvavaa tietoisuutta kaikesta ikävästä. Pahan ongelma on ollut mulle tärkeä aihe sikäli, kun sen on kirjallisuudessa esitetty kyseenalaistavan mahdollisuutemme ymmärtää maailmaa älyllisesti ja moraalisesti. Jotkut ovat argumentoineet, että viime kädessä pahuus ei uhkaa ymmärrystämme maailmasta, mutta mä olen sitä mieltä, että se uhkaa. Maailmantuska on siis tässä ainakin läsnä.

R: Kyllä aihe liittyy omiin kiinnostuksen kohteisiin filosofiassa. Sitä huomaa usein tulleen ajatelluksi ympäristöfilosofisesta näkökulmasta asoita. Saanko kysyä Matias sulta, miksi halusit valita tämän fokukseksi? Olet sä nyt vaan otsikoiden perässä?

M: Meillä on lehden numerossa aiheena pimeys, niin tuli mieleen, että huonosti mennessä sitä suhtautuu Jumalan olemassaoloon kriittisesti. Näen tunnetiloilla olevan jotenkin ontologisia kytköksiä.

“Jos kiinnostaa isot asiat, kuten pahuus, olemassaolo tai etiikka, niin uskonnonfilosofia tarjoaa niihin kiinnostavia näkökulmia”

R: Tää kertoo musta kauniisti siitä, että kun me keskustelemme liikaa uskon rationaalisuudesta, vaikka oikeasti kysymys Jumalasta on vashvasti esteettinen, emotionaalinen, eettinen ja toki myös älyllinen. Mä haluaisin puhua myös epäuskosta teemana.

A: Jos puhutaan pimeydestä teemana, niin voi ajatella, minkä takia kokemus Jumalan olemassaolemattomuudesta iskee kaikkein synkimmillään. Tällaisissa kokemuksissa olemme tekemisissä asioiden kanssa, jotka uhkaavat kategorioita, joilla jäsennämme omaa olemistamme. Tietyssä mielessä usko Jumalaan ei ole sitä, että uskot johonkin olioon tuolla noin, vaan se on myös tapa tehdä maailmaa ymmärrettäväksi eettisesti, esteettisesti ja älyllisesti. Pahan ongelma ei ehkä niinkään aseta Jumalan olemassaoloa kyseenalaiseksi, vaan se kyseenalaistaa, että voiko Jumala toimia tällaisena tapana jäsentää maailmaa.

Voivatko näkökulmat Jumalan olemassaolon puolesta tai vastaan vahvistaa tai muuttaa näkökulmia?

R: Älylliset argumentit vaikuttavat lopulta vähän asiaan. Jos mietitään kääntymisteoriaa, niin yleensä taustalla voi olla materiaaliset hyödyt. Esimerkiksi Ottomaanivaltakunnassa sai verohelpotusta muslimina. Tai sitten usko voi selittää paremmin joitain uusia ilmiöitä, ja niillä on vahva emotionaalinen perusta. Tavallaan kysymykset jumaltodistuksista erottavat Jumalan ymmärtämisen käytännöllisellä tasolla.

A: Voi toisaalta sanoa, että jotkin rationaaliset argumentit voivat tehdä maailmankatsmusta eheäksi, vaikka tietysti kaikkiin maailmankatsomuksiin sisältyy tietynlaisia ristiriitaisia jännitteitä, joita ne pystyvät sietämään aika pitkään. Monet tuntuvatkin ripustautuvan jumaltodistusten argumentteihin oman katsomuksensa kautta. Niistä tulee ikään kuin saranoita, joiden varassa katsomuksen eheys on. Jumaltodistusten mahdollisuudet puhtaasti filosofisina argumentteina ovat kuitenkin hyvin rajalliset.

R: Musta on tosi ärsyttävää, että aina todistellaan kristinuskon Jumalaa olemassaolevaksi, joka on määritelty kristillisten doktriinien mukaan. Haluaisin joskus nähdä, että todisteltaisiin muunlaisten jumalten olemassaoloa. Tai sitten pitäisi siirtyä pohtimaan kaikkivoipuuden käsitettä.

Miksi uskonnonfilosofiaa kannattaisi opiskella pääaineena?

R: Uskonnonfilosofia on pieni oppiaine, että se jää syrjään pohtiessa, mitä haluaisi tehdä. Se tuntuu kuitenkin saaneen näkyvyyttä systiksen sisällä. Uskonnonfilosofiaa voi verrata metodin suhteen uskonnonpsykologiaan tai uskontososiologiaan. Filosofialla on distinktiivinen tapa hahmottaa asioita. Se antaa myös vapauden käsitellä myös isoja kysymyksiä, jotka tuntuvat jäävän käytännöllisestä tutkimuksesta syrjään. 

A: Uskonnonfilosofian parissa ei tarvitse nysvätä empirian kanssa, josta toki kaikki kunnia empirian harjoittajille! Uskonnonfilosofian varjopuolia onkin, että sen käsitykset uskonnosta voivat välillä olla epärealistisia, kun ei olla perehdytty tarpeeksi empiriaan.

R: Tiivistetysti voi sanoa, että jos kiinnostaa isot asiat, kuten pahuus, olemassaolo tai etiikka, niin uskonnonfilosofia tarjoaa niihin kiinnostavia näkökulmia. Toisaalta se ei aina ole ihan kovin helppoa.

A: Jos verrataan muihin systemaattisen teologian aineisiin, niin uskonnonfilosofia antaa ison vapauden ja erilaisen näkökulman uskonnollisten ilmiöiden filosofiseen tarkasteluun. Uskonnonfilosofiassa on melko vapaat kädet tutkia vaikka ateistista filosofiaa tai tekoälyn etiikkaa, tai mikä ikinä kiinnostaakaan.

R: Se antaa normatiivisuutta ja mahdollisuuden olla jotain mieltä. Se on tavallaan samaan aikaan vapauttavaa ja ahdistavaa. Uskonnonfilosofiaa suositellaan niille, jotka haluavat olla syvällisiä!


Uskonnonfilosofinen podcast kuunneltavissa Spotifystä. Seuraa myös @ufipodi Instagramissa, niin pysyt mukana podcastiin liittyvissä asioissa.