Memento Mori

Kuvitus: Emmy-Lee Nykvist

Amos Rexin eteen on loppuvuodesta muodostunut useana päivänä pitkä jono. Hans Op De Beeckin Hiljainen paraati on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa, ja se on muodostunut yleisömenestykseksi. Ruuhkan välttääkseni vierailen näyttelyssä arkisena ja ankeana aamuna. Tähän aikaan museossa vaeltelee minun lisäkseni lähinnä elämänsä alku- ja loppupäässä olevia ihmisiä: vauvoja ja vanhuksia. Yleensä pienet lapset saavat minut kohtuuttoman vihaiseksi, mutta tasaisen harmaan ja unenomaisen näyttelyn keskelle ne sopivat. Lasten äänet tekevät tilasta aavemaisen.

Tunnelma Op De Beeckin luomassa harmaassa maailmassa on meditatiivinen. Hassuja mittasuhteita saaneet teokset näyttävät suloisen pehmeiltä ja samalla rauhoittavan raskailta. Kävelypolun varrella oleva sohva kutsuu syliinsä, mutta kun istahdan, on se yllätyksekseni kivikova. Aika ja valo on pysähtynyt, muut ihmiset tuntuvat irrallisilta. Olen astunut johonkin elämän ja kuoleman välitilaan.

Memento Mori (suom. muista kuolevasi) -aihe näkyykin vahvasti taiteilijan töissä. Keskellä tyyntä lampea nukkuvan tytön yllä lentelevät perhoset kuvastavat sieluja ja elämän ohimenevyyttä. Syntymäpäiväkakku toimii muistutuksena kuolevaisuudestamme, jota absurdisti juhlimme joka vuosi. Synkkää karusellia esittävä teos Danse Macabre puolestaan ilmentää kuoleman universaaliutta. Me kaikki kuolemme, minäkin, ja siinä on jotain lohdullista.

Onko tiedekuntamme unessa? Onko muistisairas elossa? Mitä, jos unelmoi omasta kuolemastaan? Lopullisen ja tuntemattoman luonteensa vuoksi kuolema on monelle aiheena ahdistava, ja ennenaikainen tai väkivaltainen kuolema on aina tragedia. Mutta keskellä epävarmuutta se voi myös lohduttaa: kuolema on väistämätöntä, kuolema on varmaa. Sen sivuun työntämisen sijaan sitä on hyvä tarkastella rohkeasti, sillä kuolema antaa elämälle merkityksen.

Päätoimittaja

Frida Kriikku on teologian ylioppilas, feministi ja ylpeä bimbo. Frida syttyy erikoisista ja aidoista ihmisistä, jotka eivät pelkää tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Vuoden 2023 päätoimittajan mukaan parasta elämässä on avantouinti, irtokarkit ja seksi.