Eksegeettisessä päivässä kuultiin helmikuussa 2022 jälleen sarja mielenkiintoisia, uusinta tutkimusta edustavia esitelmiä. Tänä vuonna aiheena oli siirtolaisuus ja vähemmistöt.
Päivän aloitti Tero Alstola aiheella Juudan pakkosiirtolaiset Babyloniassa. Tällä kertaa Alstolan kysymyksenä on mitä vanhojen asiakirjojen perusteella voidaan päätellä pakkosiirtolaisten elämästä sillä Vanhan testamentin kuvaus päättyy siirtolaisuuteen, ei sen kuvaamiseen. Babyloniassa nämä asiakirjat on tehty akkadin kielellä 600-400 eKr. kunnes 300 luvulla eKr pergamentille kirjoitettu aramea syrjäytti akkadin ja savitaulut. Kyseessä on kokoelma arkisia asiakirjoja esimerkiksi velkakirjoja. Materiaalista saadaan selville taloudellinen ja sosiaalinen asema ja kaupankäynti joka kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Se mistä asiakirjat eivät kerro ovat naiset, lapset sekä ihmisten kokemukset ja tunteet sekä kulttuurit mukaan lukien uskonto. Näiden sijaan asiakirjat kertovat että siirtolaisia on elänyt pääosin maaseudulla Nippurissa ja Jahudussa sekä kauppiaita Sipparissa. Valtio on halunnut hyödyntää pakkosiirtolaisia palvelusmaataloudessa ja kauppiaina ja samalla kontrolloida heitä. Siirtolaiset ovat muodostaneet erityisesti maaseudulla tiiviitä yhteisöjä.
Seuraavana on vuorossa Marja-Leena Hänninen aiheenaan maahanmuuttajat ja uudet kansalaiset antiikin Ostian uskonnollisessa elämässä. Ostian alue Italiassa on ollut suurimmillaan 100 luvulla jKr jolloin asukkaita on ollut jopa viisikymmentätuhatta. Ostian vaurautta on selittänyt pääosin sen satama alue.Keisarit Claudius että Trajanus rakensivat suuret satama-altaat jolloin Ostiasta tuli Italian tärkein satamakaupunki. Ostiasta on löydetty 10 eri temppeliä joissa edustettuina ovat perinteiset paikalliset roomalaiset ja kreikkalaiset jumaluudet samoin egyptiläiset jumalat sekä Lähi- idän jumalat sekä juutalaisuus. Uskonnollista elämää on harjoitettu sekä yksityisesti että julkisesti. Yksittäisille henkilöille eri jumaluudet ovat mitä ilmeisimmin tarjonneet vastauksia henkilökohtaisiin kysymyksiin elämässä. Näin eri kultit kuten Magna Mater ja Arktiksen palvonta ovat vetäneet puoleensa muitakin kuin eliittiin kuuluvia ostialaisia valtauskontojen papiston ollessa eliittiä. Kulttien palvojien sosiaaliselle profiilille on ollut ominaista että sitoutuminen kulttiin on ollut pitkäaikaista. Vapautettuja orjia on toiminut pappeina ja papittarina. Se,mikä on yhdistänyt toisiinsa Ostian yhteiskunnallisesti ja uskonnollisesti kirjavaa väestöä on ollut keisarikultti joka tarkoitti kuolleiden keisareiden ja keisarinnojen kulttia. Ei ole muutenkaan viitteitä siitä että näiden ryhmien välillä olisi vallinnut suurempaa eripuraa.
Kolmantena jatkaa Moona Kinnunen jonka aihe on vähemmistönäkökulman tuominen tutkimukseen. Tässä vaaditaan paitsi aineiston niin myös oman itsen huolellista reflektointia. Keskeinen kysymys on kenen ääni kuuluu sekä historiassa että nykypäivässä, mikä synnyttää erilaisia valtahierarkioita sekä mihin tutkija itse sijoittuu esimerkiksi sukupuoleltaan, seksuaaliselta suuntautumiseltaan,terveydentilaltaan, kansalaisuudeltaan, katsomuksiltaan tai vaikkapa poliittiselta agendaltaan. Feministinen tutkimus painottaa juuri tätä itsereflektiota tutkimuksen teossa. Tutkijan tulee myös esittää kysymykset ketkä aihetta ovat tutkineet, mistä he ovat olleet kotoisin, mitä sukupuolia edustaneet, ketä muita tutkijoita siteeranneet, ovatko he kuuluneet vähemmistöihin ja niin edelleen. Eksegeettisen tutkimuksen osalta on esimerkiksi syytä huomioida että se on ollut pitkään miesten käsissä, tutkijoiden sukupuolijakaumassa naisia on kaksikymmentäneljä prosenttia kun taas miehiä on 59 prosenttia. Jos tavoitteena on tehdä mahdollisimman edustava tutkimus, olisi kysyttävä löytyisikö esimerkiksi vaihtoehtoisia kommentaareja. Koska uusi tutkimus nivoutuu aina vanhan päälle olisi uuden tutkijasukupolven kyettävä laajentamaan sitä edustavammaksi. Siksi ensimmäinen lähtökohta on laajentaa kysymyksenasettelua koskemaan myös vanhan tutkimuksen hyväksymiä asioita joista ei ole mahdollisesti ennen keskusteltu.
Itse Kinnunen esimerkiksi kysyy tutkimuksessaan Jeesuksen polymorfisesta ruumiista miksi on tärkeää että Jeesus on kuvattu valkoisena miehenä tai miksi sukupuoli on kuvaamisessa niin olennainen asia.
Vaikka queer-tutkimuksen teoria syntyi poliittisen HLBT- aktivismin seurauksena Yhdysvalloissa ja on vielä melko nuori ala, peräisin 1990-luvulta, kyse ei ole poliittisten näkökantojen viskelystä toisten kasvoille tai ihmisten tuomitsemisesta. Vähemmistöjen kohtaama sorto, jota nykyisin tunnustetaan, toimii kuitenkin motiivina tuoda myös tutkimusta vastuullisempaan suuntaan. Sanana vähemmistö tarkoittaa yksinkertaisimmillaan että jotain on jossakin vähemmän joka johtaa siihen että enemmistöllä on valta määrittää yleisesti hyväksyttyä maailmankatsomusta. Voidaan esimerkiksi kysyä miksei politiikassa näy enemmän tai miksi heidän oletetaan puhuvan ainoastaan omasta vähemmistöstään ,ei osallistuvan yleiseen päätöksentekoon. Toiseuttaminen sen sijaan tarkoittaa että liitämme johonkin ihmiseen tai ihmisryhmään ominaisuuksia tai mielipiteitä ilman että olemme keskustelleet heidän kanssaan ja huomioineet heidät. Näin ajateltuna jokaisella on käsissään avaimet toiseuttaa muita huomioimatta että ihminen on aina enemmän kuin edustamiensa ryhmien summa. Näin myös tutkijan tulee harjoittaa itsereflektiota tutkimuksessaan ja kysyä ovatko aiemmat, totunnnaiset tavat haitallisia tutkimuksen edustavuudelle ja vastuullisuudelle.
Neljäntenä on vuorossa Teemu Pauha tutkimuksellaan Koraanin merkityksestä shiialaisnuorten elämässä. Pauha on toteuttanut tutkimustaan haastattelumuotoisena ja käyttänyt analyysissaan Hubert Hermansin minä-positioiden tarjoamaa ajatusta ihmisen erilaisten minä-positioiden tuottamasta informaatiosta jotka voivat olla keskenään poikkeavia. Esimerkiksi hartaasti uskontoon suhtautuva minä-positio voi nähdä uskon ja pyhän kirjoituksen mielenrauhan tuojana, joka auttaa kohtaamaan vastoinkäymisiä, kun taas uskontoon epäilevästi suhtautuva minä-positio voi vieroksua vaikkapa uskonnon poliittisia ilmentymiä. Tällainen ristiriita positioiden välillä on täysin asiaankuuluva ja tutkijan tuleekin ymmärtää ettei tutkittavan itsestään esittämä narratiivi ole koskaan täysin yhtenäinen. Perinteisesti psykologinen analyysi on käsitellyt uskonnollista auktoriteettia johtajuuskysymyksen kautta jolloin Pauhan esittämä näkökulma on uusi ja mielenkiintoinen. Eksegeettisessä mielessä Koraanin klassinen kommentaari, Tafsir, keskittyy kieliopin ja sanaston analyysiin, ilmoituksen olosuhteisiin sekä aiempien tulkintojen erittelyyn. Yleisestikin kommentaari voi olla tietyltä katsantokannalta kirjoitettu, esimerkiksi feministinen kommentaari tai temaattinen jolloin samaan aiheeseen liittyvät kohdat on laitettu yhteen.
Minä-positioiden kautta lähestyminen ei poista myöskään opillista tai institutionaalista näkökulmaa tutkimuksesta vaan se tarjoaa tavan arvioida esimerkiksi pyhän tekstin vaikuttavuutta eli vaikkapa sen merkitystä ihmisten elämässä haastattelututkimuksen avulla.
Eksegeettisen päivän esitelmät päättää Helga West joka tutkii Pohjoismaiden luterilaisen kirkon sovintoprosesseja saamelaisten kanssa. Tutkimustaan West on toteuttanut aineistotutkimuksena, ei haastatteluina. Historian näkökulmasta saamelaisia on liitetty kristinuskon piiriin 1500-luvulta lähtien, nykyisellä Venäjällä eläneet saamelaiset sekä kolttasaamelaiset ovat kuuluneet perinteisesti ortodoksiseen kirkkoon ja muut erilaisiin, luterilaisiin valtionkirkkoihin. Saamelaisten pakkokristillistäminen on vaikuttanut tuhoavasti heidän suhteisiinsa esivanhempiinsa, heidän omaan kulttuuriinsa ja kieleensä sekä aineellisena vahinkona seitojen ja noitarumpujen tuhoamisena. Norjan evankelis-luterilainen kirkko on aloittanut sovintoprosessit vuonna 1980,Ruotsi liittyi mukaan vuonna 1990 ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuonna 2010. Näissä on pahoiteltu aiheutettua hengellistä tuhoa, syrjintää ja eugenistisia tutkimuksia, joissa käytetyt luut on palautettu takaisin alkuperäisille sijoilleen.
Kristillisessä ajattelussa sovinto (lat. reconciliato) on keskeinen ajatus niin kristillisessä ihmiskäsityksessä kuin kristinuskon opissakin. Kuitenkin kysymys sovinnosta ja historian hyvittämisestä on ollut kirkolle vaikea, sillä se haastaa kristillistä käsitystä kirkon olemuksesta samalla kun se velvoittaa kirkkoa sovintoon. Seremoniallisten sovintomenojen sijaan olisikin syytä pohtia saamelaisia syrjiviä rakenteita. Tämä voisi käytännössä tarkoittaa saamelaisten hankkeiden tukemista sekä eksegeettisessä mielessä jälkikolonialistista raamatuntulkintaa. Tällainen, jälkikolonialistinen tulkinta, joka korostaa kirjoitushetkellä vallinneita valtasuhteita, on tänä päivänä paikallaan esimerkiksi raamatunkohdassa Matt:28:19. Kohdalla on monia merkityksiä jotka liittyvät kristityn henkilökohtaiseen uskoon, kasteeseen, uskonsanoman levittämiseen mutta myös ensimmäisen vuosisadan alun kristittyjen tilanteeseen jolloin he olivat sorrettu vähemmistö. Kun asiaa lähestyy tästä näkökulmasta, voi esittää jatkokysymyksen siitä millaisia työvälineitä eksegeettinen tutkimus ,tai ylipäätään teologian -ja uskonnontutkimus voisi tarjota poliittisille sovintoprosesseille.
