En koskaan unohda tutor-ryhmäni ensimmäistä tapaamista. Olimme ehtineet jo vähän jutella kierrellessä yliopiston rakennuksia, jotka pienen fuksin mielessä tuntuivat valtavalta labyrintilta. Tutorimme Rosa veti meille tutustumisleikin, jossa omasta avainnipusta löytyvien avainten avulla kerrotaan asioita itsestä. Itse olin juuri todennut ajatelleeni A1-linjaa, koska papiksi halusin. Sitten tuli se kommentti, jota en koskaan unohda: ”Mutta eihän nainen voi olla pappi.”
Suurinta rikkautta on se, että tiedekunnassamme on eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Tämä yhdistettynä keskinäiseen kunnioitukseen ja silaukseen empatiaa mahdollistaa rakentavan ja hedelmällisen teologisen keskustelun – joka ei ikinä lopu. Kun keskustelee ihmisen syvintä vakaumusta koskevista asioista, on suuri riski loukata ja tulla loukatuksi. Aluksi se tuntui pelottavalta. Teologisesta täysi-ikäisyydestä kertoo kuitenkin se, että osaa olla menemättä henkilökohtaisuuksiin tai olla ottamatta henkilökohtaisesti mielipiteiden erotessa radikaalisti, vaikka aihe olisi itselle herkkä.
Ihmisten erilaisuus näkyy myös hengellisyyden tasolla. Monesti olen tuntenut olevani myös hengellisesti epämukavuusalueella: se on kuitenkin mahdollistanut kasvamisen. Uusia fukseja kannustan rohkeasti tutustumaan hengelliseen antiin, jota pääkaupungilla on tarjota. Oma hengellinen koti Helsingissä saattaa löytyä seurakunnasta, jota ei itsekään olisi uskonut.
Milla Purosalo, päätoimittaja
