Kyyhkynen 2/20 runot

Pengerkadun ylimmällä tasanteella:

lyhtypylväät kasvavat purjeiksi
lahkeet levittävät varjon
sulaneen lumen lätäkköön
pikkukivet tekevät pitkiä viivoja
pidän helmani paikallaan


kurkistan varovasti:
nappien lävitse napaasi

-Joona Lahti


Jos voisin, pesisin päivän pois kasvoiltasi, muuttaisin kyyneleesi hunajaksi ja pahat päiväsi sekunneiksi. Vaihtaisin huonot muistosi sulavaksi lumeksi, tulisin aina luoksesi.


Mutta sylini ei ole silkkiä, kasvoni kauneutta eikä ihoni samettia. Olet minulle tuoksuna tuulessa, sanoina kaikumassa ja valona pimeydessä.

-Frida Mäkelä


Kun tapasin sinut, aurinko paistoi hieman kirkkaammin, eikä onnellisiksi tultu, vaan onnellisia oltiin.
Kun aurinko tippui taivaalta silmiisi, ne säkenöivät, ne olivat aivan täynnä, ja me hymyiltiin huomiselle.
Kun nauroit, nauroit niin, että poskesi muuttuivat hiustesi värisiksi.
Pian silmiäsi alkoi kirvelemään, ja aurinko valui niistä pois.
Nyt taivas on liian matalalla, ja aurinko virtaa maan alla.
Pilvetkään eivät enää rakoile meille.
Kerroit, että kuolema on merkityksetön ja jos kuolisit, minulla olisi merkitystä sinunkin puolestasi. Kerroit, että jos
kuolisit, minun sydämeni olisi leijonan sydän.

-Frida Mäkelä


Mettisen Touko etsii treffiseuraa

huhuu!
Hakaniemen torin harmaa ja pullea
urbaani herrashenkilö
huhuilee elämänsä kyyhkyläistä
en oo vaativaa sorttia
oon kirjaimellisesti kaikkiruokainen
okei, toi oli kiusallista
mut voisin keksii susta paljon
lintuvertauksii
ne vasta ovatkin söpöjä kaikista vertauksista
ois plussaa, jos tykkäisit laulamisesta
ja etenkin virsistä
105 on mun lemppari
sitä laulelen usein sulaneella sydämellä
siipiesi syleily auttaisi unohtamaan murheet
kun teologit kiusaa mua somessa
ne on musta ihan never heard
ne vaan fanittavat mun serkkua
mutta elämässä on tärkeintä ei oo vertailu,
vaan että kasvattais unelmien siivet selkään
ja lennellä ylös korkeuksiin
ensin haluaisin kuitenkin
lennellä just sun sydämeen ;)

-Matias Kontulainen

Päätoimittaja | Artikkelit

Frida Kriikku on teologian ylioppilas, feministi ja ylpeä bimbo. Frida syttyy erikoisista ja aidoista ihmisistä, jotka eivät pelkää tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Vuoden 2023 päätoimittajan mukaan parasta elämässä on avantouinti, irtokarkit ja seksi.

Päätoimittaja | Artikkelit

Matias ”Masa” Kontulainen on viittä vaille maisteri, innostuja ja ihminen. Inspiraatio on Masan mielestä tärkeä voimavara, jonka kautta opitaan maailmasta, ja kirjoitetaan mitä parhaimpia lauluja.

Joona Lahti
Artikkelit