Pääkirjoitus: Häpeän jälkeen

Kuvitus: Emmy-Lee Nykvist

Päädyin viime vuoden loppupuolella monen mutkan kautta illastamaan sveitsiläisen jazzpianisti Nik Bärchin kanssa. Toimin Nikin hostina hänen saapuessaan konserttivierailulle Helsinkiin, joten olin käynyt etukäteen päässäni läpi mitä kaikkea tulisin kotikaupungistani kertomaan. Minua hävetti, etten olisi kysyttäessä osannut sanoa mitään jazzista. Onnekseni Nik halusikin taiteenalastaan puhumisen sijaan tutustua minuun. Hän oli kiinnostunut kuulemaan teologian opinnoista ja halustani kirjoittaa. Seuraavan kahden tunnin aikana kävin keskustelua minulle entuudestaan tuntemattoman henkilön kanssa aiheista, joiden asiantuntijana en itseäni pitänyt (pitkän avioliiton salaisuus, rakkauden perimmäinen olemus) – ja joiden asiantuntijoita kumpikaan meistä ei selkeästi ollut (mikä Jumala on, miltä usko tuntuu). 

Kerroin Nikille mieleenpainuvimmasta muistosta teatteriajoiltani. Se oli roolini kiihkouskovaisena naisena Juha Jokelan kirjoittamassa näytelmässä Fundamentalisti. Saarnatessani yleisölle Jumalasta lähes maanisella tavalla, muuttui roolihahmoni kyynelehtiminen osittain aidoksi siinä hetkessä: tunsin surua siitä, etten tulisi koskaan kokemaan vahvan uskon tuomaa turvan tunnetta. Tunsin myös eräänlaista kateutta, sillä tunnistin samalla oman kaipuuni johonkin varmaan ja muuttumattomaan. 

Esikoiskirjassaan Listening: Music – Movement – Mind Nik toteaa: “Taide on todellinen, olemassa oleva utopia.” Siltä myös uskossa oleminen näin ulkopuolisesta vaikuttaa, siltä fundamentalistia näytellessä tuntui. Tulin siinä lavalla täydellisen nähdyksi ja kuulluksi. Se oli intiimiä ja kaunista, pelottavaa ja puhdistavaa. Se oli sitä, mikä jää jäljelle, kun on päässyt yli häpeästä. Nik kysyi, voisiko uskossa oleminen tuntua samalta kuin minusta tuntui noustessani esiintymislavalle. En tiedä, mutta se on kokemus, jonka soisin meistä jokaiselle.

Kyyhkysen päätoimittajana tavoitteenani on saada lukijat ja toimittajat, uudet sekä vanhat, tuntemaan olonsa nähdyksi – aivan kuten edelliset päätoimittajat ovat saaneet minut tuntemaan. Nämä ovat isot saappaat täytettäväksi, mutta onneksi minulla on apuna joukko inspiroivia toimittajia ja toimijoita. Kyyhkysen sisältö heijastaa opiskelijoiden mielenmaisemaa, ja on tiedekuntalehtenä ollut aina häpeilemättä opiskelijoidensa näköinen. Olkoon se siis jotain varmaa ja muuttumatonta. Ainakin toistaiseksi. 

Päätoimittaja | Artikkelit

Frida Kriikku on teologian ylioppilas ja feministi, joka syttyy erikoisista ja aidoista ihmisistä, jotka eivät pelkää tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Fridasta tuntuu, että hyvät tyypit usein häpeilevät itseään turhaan, kun taas joidenkin pitäisi osata hävetä itseään vähän enemmän.