Teologian opiskelijat eivät itsessään ole aina erityisen viisaita, mutta heillä on paljon viisaita ajatuksia ja näkemyksiä. Maaliskuun alussa kohtasin itseäni kokeneemman tieteenharjoittajan, joka oli kanssani samassa kandiseminaarissa. Arkinen käytäväkeskustelu muuttui elämää vavisuttavaksi kokemukseksi, kun hän kertoi oman näkökulmansa lepoon ja vapaa-aikaan.
Lepo ei ole vain itseä varten. Lepääminen ja omasta jaksamisesta huolehtiminen ei ole vain itsensä arvostamista ja itsensä rakastamista. Lepääminen on tapa osoittaa välittämistä ja rakkautta läheisille ihmisille. Jaksamisestamme huolehtimalla huolehdimme myös siitä, että kykenemme käyttäytymään läheistemme parissa ystävällisesti, kärsivällisesti ja arvokkaasti. Levon ja unen käydessä vähiin muutumme usein ärtyneemmiksi ja kireämmiksi kuin haluaisimme olla. Osaammeko ja jaksammeko silloin kohdella läheisiämme tavalla, jolla oikeasti haluaisimme heitä kohdella?
Olen ylpeä kyvystäni pysyä rauhallisena ja ystävällisenä kiireenkin keskellä, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei kiire vaikuttaisi minuunkin. Ympärilläni olevat ihmiset ovat varmasti havainneet tämän kevään aikana, kuinka pikkuhiljaa univelka, stressi ja kasvava työmäärä ovat vaikuttaneet käytökseeni, jaksamiseeni ja kykyyni välittää muista ihmisistä. Ei ole helppoa tai hilpeää myöntää, että olen viimeksi viettänyt lomaa yli kaksi vuotta sitten. Kuinka paljon kykenisinkään osoittamaan rakkautta ystävilleni ja läheisilleni, jos olisin levännyt enemmän ja useammin?
On yksi näkökulma, jonka haluan erityisesti nostaa esille. Olen viimeksi saanut levätä riittävästi silloin, kun olen ollut vakituisessa työsuhteessa. Tein kolmen vuoden ajan vuorotyötä vaativassa ja kiireisessä työympäristössä, keskellä yt-neuvotteluja ja lomautuksia. Olin silloin paljon levänneempi kuin nyt, kahden ja puolen vuoden opiskelijaelämän jälkeen.
Tehdastyöläisen arki oli siinä mielessä huoletonta, että työasioiden käsittely päättyi kellokortin leimaamiseen. Vakituisten työntekijöiden riittävistä tauoista, vapaapäivistä ja lomista huolehditaan. Kiireisinä jaksoina työntekijöitä kannustetaan joustavuuteen ja ylitöihin, mutta samalla varoitellaan siitä, ettei saa polttaa itseään loppuun. Näin työelämässä, mutta kuka huolehtii opiskelijoiden jaksamisesta?
Kuka maksaisi opiskelijoiden lomarahat ja huolehtisi siitä, että he pitävät riittävästi taukoja? Missä ovat he, jotka varoittelisivat uupumisesta, unenpuutteesta ja loppuun palamisesta? Vuodesta toiseen ihmetellään opiskeluaikojen venymistä ja nuorten aikuisten mielenterveysongelmia sekä vaaditaan yhä tiukempaa kontrollia opiskeluaikojen rajauksiin ja opintotukiin. Olenko ainoa, jonka mielestä tässä on jotakin ongelmallista?
Meidän tilanteemme on yllättävän hyvä muuhun maailmaan verrattuna. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asioita voisi tehdä vielä järkevämmin ja ihmisläheisemmin. Mainitsemani lyhyt käytäväkeskustelu rohkaisi minua lomailemaan tulevana kesänä. En tee sitä vain itseni takia. Milloin olet itse viimeksi muistanut levätä? Oikeasti?
Tomi Tabell
Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja
