Kuva: Robert Metz, Unsplash.
On joulukuu 2020. Kävelen pitkin Debrecenin katuja ja saavun keskustan aukiolle. Kirkkaat jouluvalot saavat kaupungin hohkamaan. Ihmiset kiiruhtavat kukin mihinkin. Keskustan aukiolla seisoo ylväs näky: kalvinistinen suurkirkko. Kirkon edessä on seisoo Unkarin kansallissankaria, Lajos Kossuthia, esittävä patsas. Huomioni kiinnittyy kuitenkin toiseen yksityiskohtaan aukiolla: eräänlaiseen Unkarin karttaa ilmentävään monumenttiin. Näyttää kuitenkin siltä, että tämän kartan Unkari on pursunut rajojensa yli.
Vuonna 2020 Trianonin rauhansopimuksesta on kulunut sata vuotta. Unkari hävisi ensimmäisessä maailmansodassa ja joutui allekirjoittamaan niin sanotun Trianonin sopimuksen osana rauhanehtoja. Sopimus allekirjoitettiin 4. heinäkuuta vuonna 1920 Grand Trianon-palatsissa Versailles´ssa, Ranskassa.
Viime vuonna ympäri Unkarin kaupunkeja pystytettiin koreilevia karttoja mallintavia muistomerkkejä. Kartoissa kuvataan Unkari sekä nykyisine että vanhoine rajoineen ennen Trianonia.
Rauhanehdot olivat raskaat, ja vielä sata vuotta Trianonin jälkeenkin tapahtumia luonnehditaan Unkarin kansalliseksi tragediaksi. Unkari menetti maa-alueestaan kaksi kolmasosaa, eli aikamoisen lohkon. Alueita jaettiin silloisille Tšekkoslovakialle ja serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnalle (Jugoslavia 1929) Itävallalle, sekä Romanialle. Etenkin Romanialle kokonaisuudessaan luovutettu Transilvanian alue kirveli. Hankalinta oli kuitenkin humanitaarinen kriisi: 7,9 miljoonaa unkarilaista, eli noin 60 % väestöstä, jäi uusien rajojen ulkopuolelle. Yhtäkkiä unkarilaiset olivat vähemmistö ympäröivillä alueilla.
Kartat voidaan tulkita eräänlaiseksi Suur-Unkarin esitykseksi. Muistomerkit muuttuvat kuitenkin helposti myös provosoiviksi symboleiksi. Erityisesti kartta on historian esitys, jossa voidaan astua rajojen yli.
Karttojen näkeminen nostaa palan kurkkuuni, koska myös suomalaisilla on kokemusta vaativista rauhanehdoista ja kirvelevä muisto menetetyistä alueista.
Suomalaisessa kontekstissa tämänkaltaiset karttaviritykset voidaan kuitenkin helposti assosioida Akateemiseen Karjala-Seuraan tai Isänmaalliseen kansanliikkeeseen, jotka aikoinaan ajoivat Suur-Suomi-ideologiaa. Mitä jos Senaatintorille ilmestyisi kartta Suur-Suomesta muistuttamaan Karjalan menetyksestä?
Trianonin muistelu saa katseen helposti kääntymään myös Suomen ja Unkarin suhteeseen. Miten meillä oikeastaan menee nyt?
Suomen ja Unkarin suhde on kieltämättä viilentynyt viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi viime vuoden toukokuussa Unkarin hallitus vaati Ylen toimitukselta ja usealta suomalaiselta tutkijalta, muun muassa Heino Nyyssöseltä, julkista anteeksipyyntöä kritiikistä Unkarin hallintoa kohtaan.
Kieltämättä. Uutiset Unkarin poliittisesta tilanteesta eivät ole olleet kovin hekumallisia. Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla, Yhdysvaltain kongressitalon valtaus, sekä uusimpana Aleksei Nalvanyin tapaukseen linkittyvät protestit, ovat kuitenkin tuoneet myös Viktor Orbánia edeltävät kaoottiset tapahtumat kirkkaana mieleen.
Vuonna 2006 Unkarin hallituksessa istuivat vasemmistopuolueet Magyar Szocialista Párt (MSZP), sekä Szabad Demokraták Szövetsége (SZDSZ). Silloisen pääministeri Ferenc Gyurcsányn julkisuuteen vuotaneet loukkaavat yksityispuheet käynnistivät protestiaallot ympäri Unkaria. Protestit olivat mittavat: Budapestin mielenosoituksiin osallistui jopa 50 000 ihmistä. Protestoijat vaativat Gyurcsányn eroamista.
Silloisilla protesteilla oli myös symbolisesti tärkeä merkitys, sillä Unkarin kansannoususta (1956) oli tuolloin kulunut 50 vuotta.
Vuoden 2010 vaaleissa Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue sai murskavoiton – eli suomalaisittain ”jytkyt”. Tällöin pääministeriksi nousi Viktor Orbán jo toisen kerran. On varmasti turvallista todeta, että Unkari on ollut EU:n kengässä ikävästi hiertävä kivenlohkare siitä lähtien.
Yhteiskunnalliset ilmiöt heijastuvat politiikkaan sen mukaan, millaisella historiallisella jalustalla valtio lepää. On tärkeää pitää silmät auki ja mieli kirkkaana.
Trianonin sopimuksesta muistuttavat kartat eivät ehkä viesti oikeistofanaatikkojen tai Fideszhipstereiden kutkuttavaa fantasiaa, vaan pikemminkin eräänlaista sankaritarinaa. Kollektiivinen kokemus menneisyydestä, mikä on konseptina tuttu myös suomalaisille.
Empatiaa ja läheisyyttä Suomen ja Unkarin välillä on aina lisännyt samankaltaiset ulkopoliittiset kokemukset. Kuten Suomi, myös Unkari on maantieteellinen outolintu. Keskellä kaikkea, mutta ei kuitenkaan mitään. Pienenä kansana suurempien valtojen ympäröimänä, jotka eivät jaa edes samaa kielisukulaisuutta. Myös Unkari on ollut historiansa saatossa monien eri voimien kuristuspannassa.
Meillä kaikilla lepää nokkamme päällä tietyn väriset linssit, joiden kautta maailmaa tarkastelemme. Olemme altistuneita historialliselle Mandela-efektille, mikä ohjaa sekä käsitystämme poliittisesta päätöksenteosta että siitä viestimisestä.
Kun yhteys historiallisten tapahtumien ja nykyisyyden välillä järkkyy, eripuran siemen on jo alkanut itämään hedelmällisessä maaperässä. Ilman jatkuvaa reflektointia meitä on helpompi johtaa harhaan. Jos poliittinen fantasia ottaa ylivallan, keskustelun uhkana on radikaali polarisoituminen. Ymmärtäminen ei ole asian hyväksymistä, vaan putkiaivoisuudesta luopumista.
Lähteet:
Győri, Róbert & Charles W. J Withers (2019). Trianon and its aftermath: British geography and the ’dismemberment’ of Hungary, c.1915-c.1922. Scottish geographical journal, 2019-04-03, Vol.135 (1-2), p.68-97. DOI: 10.1080/14702541.2019.1668049.
Unkarissa viikon suurin mielenosoitus. (2006). Yle.fi/Uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-5751796 (luettu 9.2.2021).
Vaarakallio, Sampo (2020). Suomalaistutkija sai Unkarin hallitukselta paimenkirjeen: ”En ole ainoa kirjeensaaja, kyseessä on laajempi kampanja”. Yle.fi/Uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-11376954 (Luettu 9.2.2021).
