Yliopistomaailma on täpötäynnä järjestöjä, joista vain murto-osa rajoittuu ainejärjestön toimintaan. Kolme teologia kertoo kokemuksistaan kristillisen järjestön, osakunnan ja poliittisen järjestön opiskelijatoiminnassa.
Hengellinen ja sosiaalinen koti
”Siitä on jo lähes vuosi, kun ensimmäisen kerran vierailin Kansan Raamattuseuran nuorten aikuisten Hehku-illassa. Olin tuolloin juuri muuttanut Helsinkiin ja halusin saada kokonaiskuvaa ja kokemusta kaupungin hengellisestä kentästä, katsastaa yhteisöjä, joiden tilaisuuksissa voisin mahdollisesti alkaa säännöllisemmin käydä. Halusin myös luoda kontakteja ja tutustua paikallisiin kristittyihin. En ehkä vielä silloin astellessani Hehkuun parin teologikaverini kanssa osannut aavistaa, miten hyvin tulisin siellä pääsemään näihin tavoitteisiini.
Löysin Bulevardilta eloisan ja melko suuren yhteisön, johon tykästyin kai jo ensimetreillä siinä määrin, että pian en halunnut jättää näitä iltoja enää juurikaan väliin. Kirkkaasti näistä tilaisuuksista on jäänyt mieleen se, että ne on osattu organisoida ja hioa erinomaisen toimiviksi, ja myöhemmin kuulin, että tätä varten olikin tietoisesti nähty paljon vaivaa.
Tilaisuuksia edeltävät etkot ja seuraavat jatkot, mikä suhteellisen omaperäisenä piirteenä lienee paljon vaikuttanut siihen, miten olen illat kokenut. On paljon saumoja keskustella vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, ja pysyviäkin ihmissuhteita on vuoden aikana syntynyt enemmän kuin minkään muun Helsingin opiskelijatoiminnan kautta. Laskin, että olen saanut noin 50 uutta Facebook-kaveria juuri hehkulaisten parista – suunnilleen viidenneksen kaikista kavereistani.
Parhaimmillaan illat ovat osaltani kestäneet etkoineen ja jatkoineen jopa kymmenisen tuntia. Hyvässä seurassa aika lentää. Vietän Hehkusta saamieni ystävien kanssa paljon aikaa myös iltojen ulkopuolella: joko Hehkun raamattupiireissä tai miestentoiminnassa tai sitten ihan muuten vain sovimme yhdessä tekevämme jotain mukavaa.
Itse iltoja pidän monin tavoin tarpeellisina piristysruiskeina viikkoon. Lähes jokainen ilta sisältää tutut ja turvalliset elementit, kuten laulun, rukouksen ja puheen. Näiden parissa on kerta toisensa jälkeen hyvä pysähtyä hetkeksi Jumalan eteen. Virkistävyyttä tuo kuitenkin myös se, että jokainen kerta on omanlaisensa ja uniikki: välillä istumme penkkiriveillä ja kuuntelemme kiintoisaa teologista puhetta, toisinaan taas olemme pöytäkunnissa ja menemme keskusteluissamme henkilökohtaisemmalle tasolle. Olemmepa pitäneet Bulevardin salissa rukouspiknikiäkin.
Kansan Raamattuseuran opiskelijatoiminta on monipuolista ja palvelee minua usealla tasolla, sekä hengellisesti että uusien ihmissuhteiden kautta. En itse kuulu kirkkoon, mutta minun on ollut silti helppo mennä mukaan ja osallistua itsekin muutamaan otteeseen iltojen järjestämiseen. Hehkussa vallitsee vapaa ilmapiiri: opillisuutta ja nimenomaista luterilaisuutta ei korosteta liiaksi, mutta tästä huolimatta on mielestäni pysytty aidosti hengellisenä ja mielestäni hyvin terveenä yhteisönä. Se on jotain, mikä kokemukseni mukaan on haasteellista saada onnistumaan.”
teksti: Jere Hannikainen
Länsirannikolta vuorikadulle
Vuosisataista historiaa vaalivat osakunnat ammentavat identiteettiä oman kotiseutunsa tunnuksista, murteista ja ominaispiirteistä, ja keräävät yhteen opiskelijoita kaikista tiedekunnista – myös teologisesta.
Maria Djakonowsky, 23, on kolmannen vuoden teologi Porista ja valitsi siten osakunnakseen Satakuntalaisen osakunnan. Hän on ehtinyt toimia aktiivisesti myös TYT:ssä, jossa hän toimi fuksivuonnaan luottamusopiskelijana ja tänä vuonna projektisihteerinä. Djakonowskyn paras ystävä oli liittynyt osakuntaan jo aikaisemmin. Tarinat osakuntaelämästä, vierailut osakunnan omassa talossa Kampissa ja samaisesta asuntolasta saatu asunto sinetöivät päätöksen osakuntaan liittymisestä.
”Osakunnan valtti on toisaalta poikkitieteellisyys, ja toisaalta tiederajat ylittävä samanhenkisyys”, hän kertoo. Side maakuntaan yhdistää lähes jokaista osakunnan jäsentä, eikä hyvän ilmapiirin luomisessa olla hänen mukaansa epäonnistuttu. ”Rakastan myös satakuntalaisten huumoria ja suorapuheisuutta”, Maria tunnustaa. Hän mainitsee puheenaiheet eräänä ainejärjestö- ja osakuntapiirien eroavaisuutena: ”Omaa alaa opiskelevien kesken tulee puhuttua opiskeluun liittyviä juttuja enemmän, kun taas osakuntalaisten kanssa ei niinkään tai eri näkökulmasta.”
TYT:n lisäksi Djakonowsky on toiminut myös osakunnan viroissa alusta lähtien. Onko opiskelijan valittava aktiivisuus vain toisessa järjestössä? ”Toistaiseksi en ole havainnut minkäänlaisia ongelmia näiden kahden yhteensovittamisessa. Ne pikemminkin täydentävät toisiaan. Tiedekuntayhdistyksellä on oma toimintakulttuurinsa ja osakunnalla omansa. Ne antavat ideoita toisen järjestön toimintaan, ja toisaalta erojen huomaaminen esimerkiksi sitsikulttuurissa on mielenkiintoista. Syksyllä kun olen enemmän tai vähemmän mukana kummankin järjestön fuksitoiminnassa, aikatauluista täytyy olla tarkka.”
Kaksi vuotta sekä TYT:n että SatO:n aktiivina ovat antaneet Djakonowskylle aihetta molempien toiminnan pohtimiseen. Avoimuudessa on hänestä parannettavaa kummallakin organisaatiolla, ja kumpikin voisi oppia toiselta. Maria kehuu toisaalta TYT:n ”loistavia ekskursioita” ja toisaalta Satakuntalaisen osakunnan monipuolista viikoittaista toimintaa, jota ainejärjestöllä ei juuri ole tenttikahveja lukuun ottamatta.
Entä millainen identiteetti tästä on syntynyt? Käveleekö yliopiston käytävillä teologi vai satakuntalainen? ”Olen kyllä molempia. Tämä vähän vaihtelee tilanteen mukaan, että mikä osa identiteettiä nousee eniten pintaan. Usein kerron toimivani molemmissa ja edustavani molempia.”
Keskustelun kääntyessä juhlakulttuureihin huomaan Marian miettineen asiaa aikaisemminkin. Hän tunnustaa pitävänsä enemmän Satakuntalaisesta pöytäjuhlaperinteestä. ”Teologien sitseillä huudellaan kauheasti päälle, SatO:lla ei oikeastaan ollenkaan”, hän toteaa. Mutta löytyy teologien pöytätavoista hyväkin puoli. ”SatO:lla laulunjohtaja on se, joka lähes poikkeuksetta juontaa laulun sisään, kun taas teologien sitseillä laulun juontaa yleensä se, joka sitä on toivonut. Näin näkee useampia puhujia illan aikana ja kuulee hauskoja ja spontaaneja aasinsiltoja ja puheenvuoroja.”
teksti: Ossi Hyvärinen
Näköalapaikka politiikkaan
”Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä on tunnetusti tarjolla monenmoista opiskelijatoimintaa, totisesti jokaiselle jotakin. Poliittisiksi tai yhteiskunnallisiksi luokiteltavia järjestöjä HYY:ssä toimii noin parisenkymmentä. Näistä järjestöistä minulle tutuin on Kansalliset Ylioppilaat, tuttavallisemmin KansY, eli Helsingin yliopiston kokoomusopiskelijat.
Yhteinen historiani Kansallisten Ylioppilaiden kanssa ulottuu syksyyn 2013, kun täytin yliopiston avajaiskarnevaaleilla liittymislomakkeen ja sain mukaani hienon kangaskassin ja haalarimerkin. Ensimmäinen lukuvuoteni KansY:n jäsenenä sisälsi lähinnä tapahtumissa käymistä ja yleisesti minulle uuden järjestön ihmettelemistä. Toisena jäsenvuotenani ilmoittauduinkin sitten jo elokuussa edustajistovaaliehdokkaaksi KansY:n listalta. Edustajistovaalien jälkeen hakeuduin toimimaan Kansallisten Ylioppilaiden hallituksessa.
Mikä sitten sai minut lähtemään mukaan juuri nimenomaan poliittiseen opiskelijatoimintaan? Ensimmäinen syy poliittiseen järjestöön liittymiselleni oli varsin yksinkertainen: politiikka kiinnostaa. Halusin liittyä sellaiseen järjestöön, jossa pääsisin kehittämään omaa ajatteluani poliittisten kysymysten suhteen. Kokoomukseen liittyminen oli pyörinyt mielessäni jo parin vuoden ajan, joten itse järjestön valinta olikin melko helppo homma. Toinen syy lähteä mukaan poliittiseen opiskelijatoimintaan oli kiinnostukseni yhteisiin asioihin vaikuttamiseen. Halusin myös mukaan toimintaan, jossa voisin oppia paljon enemmän tai vähemmän hyödyllisiä käytännön asioita, esimerkiksi kokouskäytäntöjä.
Kansallisissa Ylioppilaissa toimiminen on tarjonnut minulle monia niistä asioista, joita liittyessäni lähdin hakemaankin. Sanonta ”tekemällä oppii” on pitänyt hyvin paikkansa. Kokouskäytänteet ovat luonnollisesti jo hyvin hallussa. Marraskuussa järjestetyt edustajistovaalit olivat hyvää harjoitusta sekä kampanjan tekemiseen että äärimmäisissä sääolosuhteissa selviämiseen. Sorminäppäryyskin on parantunut flyereita jakamalla. Olen ollut mukana järjestämässä paria tapahtumaa, joten ympyrä lienee sulkeutunut – ennen vain kävin tapahtumissa, nyt tarjoan niitä muille.
Minulle on avautunut loistava näköalapaikka politiikkaan erilaisten vierailujen ja keskustelutilaisuuksien kautta. Olen myös päässyt tutustumaan moniin muihin poliittisesti orientoituneisiin ihmisiin yli puoluerajojen. Hyviä tilaisuuksia oman argumentointitaidon kehittämiseen ja ajatustensa puntarointiin on tarjoutunut monelta suunnalta muiden opiskelijoiden kanssa keskustellessa, mutta myös eduskuntavaalien aikana, jolloin olin mukana tekemässä vaalityötä Kokoomuksen vaalikontilla.
Tiukan asiasisällön lisäksi Kansallisissa Ylioppilaissa toimiminen on ollut hurjan hauskaa. Olen saanut kunnian tutustua mahtaviin tyyppeihin niin puolue-, tiedekunta- kuin kaupunkirajojen yli. Erään viikon aikana ehdin sitsaamaan sekä HYY:n yhteispoliittisilla sitseillä, Uudella ylioppilastalolla että muiden kaupunkien kokoomusopiskelijoiden kanssa Turussa. Se paljon puhuttu verkostoituminenkin voi siis olla yllättävän lystikästä.”
teksti: Jenna Ristimäki
