Tiistaina 26.9.2023 vanhassa jumppasalissa Helsingissä
FRIDA: Silloin kun vielä käytin päihteitä mulle muodostui joku sellainen bravuuri, että otin kaikilta miehiltä suihin. Että baarissa iskin miehen, mentiin jatkoille, pussailtiin, otin suihin. En halunnut että muhun kosketaan, koska se tuntui liian intiimiltä. Munan ottaminen suuhun ei tuntunut intiimiltä. Ei penetraatiokaan, mutta en ollut kiihottunut tai oikeastaan halunnut seksiä. En myöskään varsinaisesti halunnut sitä munaa mun suuhuni, niin että en oikein tiedä mitä halusin. Mutta kai mä toivoin, että ne olisi rakastuneet muhun. Tai hyväksyneet mut. Tai vaan jotenkin nähneet mut. Niin kun makoiltiin siinä sun sängyllä, mä mietin, että taasko mä oon jossain ottamassa joltain mieheltä suihin. Ja että onko mun tosiaan vieläkin mahdotonta sanoittaa se, mitä haluan. Mitä sä oikeen ajattelit siinä sängyssä makoillessa?
JOONA: Musta oli kiva makoilla siinä. Makoilla vaan, odottaa että varhaisillan värit vaihtuisivat, ja maata vain kanssasi. Mulla epävarmuus, avuttomuus, päämäärättömyys johti ensiksi täydelliseen nymfomaniaan: joka kerta, kun joku halusi minua, luulin sitä viimeiseksi. Sen jälkeen passivoidun, menetin olemuksen: minusta tuli laiska kevät, joka sataa. Silloin nussiminen vaihtui luonnollisesti alkoholismiin, joka kytee edelleen yhtäältä maltillisemmin toisaalta taas tanssien. Mitään tästä en miettinyt kun makasimme siinä kaksi kuunalisessa, vaan ajattelin ehkä enemmän niitä varhaisillan värejä, jotka syksylläkin näyttävät vesiväreillä maalatuilta. Mietitkö sä sitten vain että milloin otat multa suihin? Tai että: eikö se jos laskee käden toisen reidelle, ole jo seksiä, jos se tuntuu siltä – leikiltä kuin laskisi liukumäessä?
FRIDA: Eskapismi on meidän jokaisen murhe. Minun nymfomaniani vaihtui ensin alkoholismiin ja huumeriippuvuuteen, sitten ylettömään kuluttamiseen ja syömishäiriöön ja nyt en enää tiedä mihin voisin vaihtaa. Tai kun ei ole enää mitään mitä vaihtaa kun luopui siitä kaikkein rakkaimmasta: siitä, jonka kanssa mitä tahansa saattoi tapahtua. Se potentiaali on niin huumaavaa. Ja oikeastihan mitään ei tapahtunut. Mutta juuri silloin kun vaikuttaa siltä, että mitään ei tapahdu – makoillessa sängyllä kanssasi – sisäinen maailmani kuohuu korvissa enkä erota värejä tai huomaa taivasta. Korvaan lentävän kärpäsen juuri ja juuri.
En miettinyt vain että milloin otan sulta suihin. Mietin, että miten makoilenkin tässä noin lempeän ja huomaavaisen ihmisen kanssa. Ja että miten siitä huolimatta on niin vaikea sanoittaa omia halujaan ja toiveitaan ääneen. Että miten on helpompaa ottaa suihin kuin puhua siitä miltä se tuntuu. Ja hyvältä se tuntui, kuunnella sun huokailua.
JOONA: Välillä nauru tai haukotuskin riittää. Hetket, kun kaksi ihmistä melko lähellä toisiaan, avaavat ikkunan, jossain syttyy valot keittiöön, on itsessään runo. Ja ehkä sekin, että sama kärpänen myöhemmin lensi ulos siitä ikkunasta. Sanoja tarvitaan tekemään eläväksi ne asiat, jotka eivät elä. Sitä paitsi koko seksi-sanassa on liikaa konsonantteja – vielä yksi lisää, niin se kuulostaisi metallitehtaalta. Ja kaikki sen kiertoilmauksetkin. Sinun kanssa sitä olisi voinut kutsua vaikka luuvolaksi, joka ei tarkoita mitään mutta kuulostaa paljon enemmän siltä mitä teimme kuin mikään ennalta sitä kuvaava termi. Naiminenkin kuulostaa siltä kuin löisi nyrkkeilysäkkiä heinäladossa. Lopulta luuvola, naurusi ja ne ikkunoihin syttyvät valot, kiireettömyys, olivat sitä kun kantaa sohvan katolle ja katsoo miten pieneltä kaikki maankamaralla näyttääkään: ei sille ole sanoja, jotka välttämättä kuvaisivat sitä. Tai voi toki sanoa että “ihmiset näyttivät pieniltä”, mutta niin ne näyttävät muutenkin kai. Verrattuna katedraaleihin tai risteilyaluksiin.
FRIDA: Ja sinä näytit ihan pieneltä yksiösi vessassa. Ja nyt siinä lattialla maatessasi näytät ihan valtavalta. Nämä valot ovat aika kirkkaat ja mietin, että pitäisikö kaataa tuo puolapuita vasten nojaava patja ja pötkötellä sen päällä pimeässä hetken ajan?
JOONA: Istutaan mieluummin lähekkäin ja pidetään vaikka kädestä. Pian tulevat sammuttamaan valot, tulee katsomaan että nämä huoneet ovat tyhjiä ja ikkunat kiinni; joillekin se on sitä.
Frida Kriikku on teologian ylioppilas, feministi ja ylpeä bimbo. Frida syttyy erikoisista ja aidoista ihmisistä, jotka eivät pelkää tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Vuoden 2023 päätoimittajan mukaan parasta elämässä on avantouinti, irtokarkit ja seksi.
