Helsingin asema-aukio muodostui syyskuussa ihmisoikeustaistelun näyttämöksi, jossa yksi ihminen sai surmansa. Jimi Karttusen virhe tässä taistelussa oli se, että hän uskoi ihmisten yhdenvertaisuuteen. Hän todennäköisesti kuului niihin suomalaisiin, jotka ovat kyllästyneet Suomen vastarintaliikkeen väkivaltaisuuksiin ja sen mahdollisuuteen lietsoa vapaasti vihaa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan jo valmiiksi kiristyneessä ilmapiirissä.
Sen sijaan, että Suomen vastarintaliike olisi ymmärtänyt katua jäsenensä toimia, se yritti tehdä toiminnan ainoastaan hyväksyttävämmäksi. Koska kyseessä oli suomalainen valkoinen mies, oli pakko keksiä hyvää syy, miksi Karttusen kuolema ei ollut niin suuri menetys yhteiskunnallemme. Tämän seurauksena uhri päätettiin leimata sekakäyttäjäksi ja Kelaa uhkailevaksi häiriköksi. MV-lehti intoutui keksimään Karttusen olleen jopa aikaisemmin Suomen poliisien kanssa tekemisissä ja vihanneen juutalaisia. Vastarintaliike ja MV-lehti pitää uhrin mustamaalaamista oivana tapana vähentää tämän arvoa ihmisenä ja tehdä surmaaminen hyväksyttäväksi rasistisissa piireissä. Karttusen mustamaalaamisen syyt löytyvät mahdollisesti pilkehtivästä syyllisyyden tunteesta ja halusta olla kyseenalaistamatta Suomen vastarintaliikkeen ja muiden rasististen toimijoiden toimintaperiaatteita. Ne ovat saaneet vihapuheineen mellastaa Suomessa vapaasti jo aivan liian pitkään
Syy, miksi rasistinen kielenkäyttö ja ääriliikkeet ovat tulleet osaksi ihmisten arkea, voi löytyä katseen kääntämisestä toisaalle; olemme alkaneet puhua kahdesta ääripäästä, suvakeista ja rasisteista. Kolmas hiljainen, mutta ihannoitu ryhmä on tolkun ihmiset. Ennen kaikkea on luotu erikoinen asetelma, jossa ihmisoikeuksia puolustavat yksilöt tai tahot edustavat jotakin ääripäätä. Puhuminen olemattomista ääripäistä on löytänyt tiensä niin tavallisen kansan, median kuin poliitikkojen sanavarastoon.Kesken tolkun ihmisten hypetyksen herättiin syyskuussa yhdessä Suomen vastarintaliikkeen väkivaltaisuuteen, vaikka näyttöä kyseisen liikkeen väkivaltaisuudesta oli ollut jo aikaisemmin.
En osaa sanoa, onko kyse poliitikkojen todellisesta heräämisestä vai pelosta leimautua rasisteiksi. Joka tapauksessa Suomen vastarintaliikkeen lakkauttaminen on hyvä alku ääriainesten toiminnan kitkemiseksi – ennen kaikkea sen estämiseksi, että siitä tulee osa normaalia arkeamme.
Jenni Vihtkari, päätoimittaja
