Naisia läheltä ja kaukaa 1: Tiedon voimasta – Kyyhkynen 1/2014

Tätä kirjoittaessa Suomi on avannut mitalitilinsä Sotshin olympiakisoissa. Enni Rukajärvi voitti hopeaa slopestyle- nimisessä urheilulajissa. En tiedä, kuka tämä Enni on, enkä varsinkaan tiedä, mitä slopestyle on. Olen kuitenkin Ennin puolesta vilpittömän iloinen, sillä uskon hänen uurastaneen kovasti saavutuksensa eteen. Enni on lisäksi mitalisaavutuksellaan toiminut suomalaisen urheiluviennin lähettiläänä ja vahvistanut Suomen asemaa uusien ja kasvavien lajien piirissä.

Vaikka diggailenkin penkkiurheilua ja urheiluvientiä, näitä kisoja en jaksa katsoa, sillä niissä on paljon taloudellisesti sekä moraalisesti arveluttavia yksityiskohtia. Kyseiset kisat on rankattu maailmanhistorian kalleimpien joukkoon noin kolmen kymmenenkahdeksan miljardin euron budjetilla. Summa on käsittämätön. Jotta ymmärtäisin sen, joudun pilkkomaan sen osaksi käytäntöä. Rahalla voisi kouluttaa ammattiin pyöreästi arvioiden 1,26 miljardia naista, siis suuren osan maailman kehitysmaiden naisista.*

Tietenkin on naiivia ajatella, että homma menisi näin. Naisten nouseminen tasa-arvoisiksi olennoiksi yhteiskunnissa ympäri maailmaa ei tapahdu vain jakamalla rahaa ja kouluttamalla. Siihen tarvitaan suurempien valtarakenteiden muuttumista, koko globaalin maailman läpileikkaavaa arvotarkistusta. Lisäksi tasa-arvon käsite itsessään on monimutkainen eikä ole sovellettavissa sellaisenaan länsimaiden ulkopuolella – kulttuurit, tavat ja perinteet sitovat ihmisiä rakenteisiin, jotka länsimaista katsottuna näyttävät vanhanaikaisilta ja vahingollisilta. Oli miten oli, työtä tasa-arvon saavuttamiseksi tehdään jatkuvasti niin ruohonjuuritasolla kansalaisyhteiskunnassa kuin suurten ylirajaisten organisaatioiden toimesta.

Suomen korkeakouluopiskelijoista suurin osa on naisia. Täällä naisella on yhtäläinen oikeus oppia, kouluttautua ja päästä tärkeisiin hallinnollisiin asemiin valtion ylintä johtoa myöden. Olkoonkin, että tasa-arvokysymyksissä on täälläkin vielä opittavaa, mutta mahdollisuudet ovat olemassa. Täällä naiset ovat niin hyvässä asemassa, että he jopa osaavat vaatia itselleen tasa-arvoisia oikeuksia perhe- ja työelämässä. Täällä me voimme lukea Hesarista shokeeraavia reportaaseja liittyen naisten ympärileikkaukseen ja ottaa niihin kantaa edes vaivautumatta selvittämään, mistä tämän tavan pysäyttäminen kannattaisi aloittaa. Tarkoitukseni ei ole moralisoida tai syyllistää, pakottaa ketään tutustumaan naisten ympärileikkauksen laajaan historiikkiin ennen Facebookissa julkaistua kommenttia. Tarkoitukseni on lähinnä muistuttaa tiedon voimasta. On helppoa olla jotain mieltä, tiedän sen itsekin, ja tämän päivän maailmassa on vielä helpompaa kertoa se yhdeltä istumalta seitsemällesadalle ihmiselle. Yhtä helppoa on kuitenkin kasvattaa omaa tietoisuuttaan siitä, millaisia haasteita naisten aseman vahvistaminen kohtaa maailmalla, ja miten tähän työhön voisi osallistua omista resursseistaan käsin.

Afrikan mannerta edustaa olympialaisissa yhteensä viisi urheilijaa, joista kolme on naisia.Vaikka talviurheilu ei sattuneesta syystä ole Afrikalle erityisen leimallista harrastelua, nämä naiset ovat äärimmäisen onnekkaita ja tärkeässä asemassa. Heillä on ammatti, toimeentulo sekä mahdollisuus toimia muutoksen airuina tasa-arvokysymyksissä. He ovat enemmän kuin urheilijoita, todellisia lähettiläitä ja toivonkin, että myös olympialaisten päätyttyä heidät noteerataan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Olympiaboikotistani huolimatta nostan siis peukut Mathilde-Amivi Petitjeanille, Kenza Tazille sekä Alessia Afri Dipolille (plus vähän myös Enni Rukajärjvelle) ja toivotan heille menestystä sekä kisoissa että elämässä kisojen jälkeen.

* Laskutoimitus perustuu Naisten Pankin toisenlaiseen lahjaan, jossa naisen kouluttaminen ammattiin maksaa 30 euroa.

teksti: Anna Hiekkataipale

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysen numerossa 1/2014.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *