Mitä on olla teologi?

haalarit_Jenni Vihtkari

Syksyllä teologian opiskelijoille teetetyssä kyselyssä selvitettiin, millaisia teologi-identiteettejä on. Aleksi Enqvist ja Rasmus Tillander löysivät kyselystään yhdeksän teologityyppiä, joita yhdistää tietynlaiset hengelliset ja tieteelliset intressit.

Orientoivalla viikolla kuulee aina puhuttavan fukseille siitä, mitä tuleman pitää: loputonta istumista peruskursseilla, ainaista vastaamista kysymyksiin omasta uskosta, ja aina joku luulee geologiksi. Viimeisessä on tietenkin se hyvä puoli, että ainakaan kivien tutkimisen tieteellisyyttä ei kyseenalaisteta.

Opiskelu papiksi ja/tai pappien kanssa tuo teologiselle sen jännittävän luonteen ja maineen – vai onko normaalia pitää fuksiaisten edellä messu? Toisten mielestä kyllä, toisten ei, ja joidenkin mielestä täysin yhdentekevää.

Useissa kysymyksissä teologien vastaukset jakautuvat juuri näin, mutta yhdistääkö tätä joukkoa mikään? Voidaanko puhua teologi-identiteetistä, vai pitäisikö puhua identiteeteistä? Näihin kysymyksiin halusimme vastauksia. Asian tiimoilta tekemäämme kyselyyn vastasi 110 ihmistä. Näistä vastauksista pyrimme kvasi-tieteellisesti analysoimaan näiden mahdollisten identiteettien luonteita. Teologi-identiteetillä tarkoitetaan tässä ihmisten uskomuksia teologiasta, mihin se linkittyy, suhdetta toisiin teologeihin sekä itsensä käsittämistä teologina.

Löysimme kaksi tekijää, joiden voidaan katsoa yhdistävän teologian opiskelijoita. Ensinnäkin laajat perusopinnot, joista eräs vastaaja kirjoittaa osuvasti verraten niitä junaonnettomuuteen, jonka jälkeen trauman kokeneet tuntevat tiettyä yhtenäisyyttä. Toisena teemana, joka nousi lähes kaikilla vastaajilla, oli sisäänpääsyn helppous. On tosin huomioitava, että vaikka se korostui yleisimpänä syynä hakea, lähes kukaan ei mainitse sitä itselle tärkeimmäksi syyksi. Uskomme tämän johtuvan siitä, että useat ihmiset kokevat tarvitsevansa oikeutusta omille opinnoilleen, vaikka kokevat pääsemisen helppouden takia tiettyä akateemista alemmuutta.

Vaikka yleiset yhtäläisyydet ovat sangen vähäisiä, oli tutkimusaineistossa nähtävissä alatason teologi-identiteettejä. Teologi-identiteetit voi mielestämme luokitella sekä tieteellisen/hengellisen orientaation että kyynisen/positiivisen suhtautumisen mukaan. Seuraavaksi esittelemme nämä tyypilliset alaidentiteetit.

 

 

Nollatauluteologi

”Isosena oli kivaa. En tiennyt miksi TM valmistuu.”

 

Nollatauluteologi on usein nuorempi opiskelija, joka ei ole vielä ehtinyt muodostaa vakavampaa suhdetta teologiaan. Useimmat nollatauluteologit löytävät paikkansa jostakin muusta kategoriasta ennemmin tai myöhemmin, mutta ei kuitenkaan ole ennenkuulumatonta tavata tähän kategoriaan kuuluvia vanhempia tieteenharjoittajia. Viimeksi mainittuja on yleensä helppo löytää mm. Kalliosta ja Uudelta ylioppilastalolta.

 

Stereotyyppinen A1

”Tähtäimessä pappisvirka, unelma päästä opiskelemaan myös sisältöjä.”

Stereotyyppinen A1-linjalainen on jo tiedekuntaan tullessaan innokas kutsumuksen johdattama opiskelija, joka välillä naiivistikin näkee teologisen koulutuksen loistavana tapana ymmärtää omaa ja muiden hengellisyyttä. Positiivisen suhtautumisen teologiaan lisäksi henkilö usein suhtautuu opiskelijatovereihinsa hyvin lämpimästi ja kokee muita enemmän hengellisyyden eräänlaisena teologiutta määrittävänä tekijänä. Jokainen hiemankaan kokeneempi teologi voi samaistua stereotyyppiseen A1-linjalaiseen, ovathan he kaikki käyneet tälle ryhmälle suunnatut perusopinnot ja nauttineet mm. sielunhoidon ihanuuksista.

 

Hardcore A1

“Suhteeni Jeesukseen ja Raamattuun on se millä on väliä.”

Edellisen turboahdettu versio, joka kokee vahvaa ”evankelista” kutsumusta, jonka hän tuo selvästi esille. Tällaiselta henkilöltä ei tarvitse kysyä, tuleeko hänestä pappi, koska hän todennäköisesti mainitsee kysymättäkin. Erityisesti HCA1:n erottaa muista hänen epäilevä suhtautumisensa akateemiseen teologiaan. Hänelle hengellisyys on, tai sen pitäisi olla, merkittävin teologian opiskelijaan liitettävä ominaisuus.

 

Traaginen pastori

”Pappeus vaatii teologian opinnot”

Traaginen pastori kyseenalaista teologian relevanssin, nykyteologian tason, pitää akateemista teologiaa arveluttavana ja ei voi olla ajattelematta pappien työllisyyden madonlukuja. Suhteessa positiivisemmin asennoituviin kumppaneihinsa traaginen pastori näkee teologian ja muut teologit jokseenkin kyynisten linssien läpi. Hänellä kuitenkin on kutsumus pappeuteen, vaikkakin joskus viittaa siihen, enemmän tai vähemmän ironialla ”suojatyöpaikkana”.

 

Hengellinen A2

”Erittäin tärkeä osa teologi-identiteettiäni on myös se, että ajattelen teologina olevani seurakunnan palvelija”

Hengelliset A2-linjalaiset ovat melko lähellä stereotyyppisiä A1:siä, mutta suhtautuvat teologiaan opiskeluunsa kriittisemmin. Tämä voitaisiin tulkita johtuvaksi siitä, että hengelliset A2:t eivät useinkaan tunne luteronormatiivista opetusta omakseen, koska useat heistä eivät ole kyseisen kirkkokunnan piiristä, vaan ihailevat esim. äitikirkon opetusta.

 

B

”Olen löytänyt opettajuuden, mikä on helpottanut teologina oloa.”

B-linjan teologit ovat oma kiinnostava ryhmänsä, sillä harvemmin heidän kuulee sanovan ”opiskelen teologiaa”, vaan useimmin vastaus kuuluu ”opiskelen uskonnonopettajaksi” tai ”olen teologi, mutta…” B-linjalaisia yhdistää uraorientoituneisuus, pedagogisen pääsykokeet ja opeharkka. B-linjalaisista tulee myös erikseen mainita ne, jotka ilmoittavat opintolinjakseen B-linjan, mutta ovat suorittaneet ainoastaan A2 soveltavat opinnot.

 

Perus A2

”[Teologian opiskelu on] kokoelma katkeria vuosia täynnä turhaa työtä jota kukaan ei arvosta”

Perus-A2-teologin opiskelua värittää katkeruus, joka on yleensä perua siitä, että ei päässyt valtsikaan tai humanistiseen tai siitä, että pappiskutsumus tekikin oharit. Aineiston perusteella A2:t kokevat, että hengellisyys ei määritä heitä teologina; ja suhteessa kirkollisesti orientoituneihin tovereihinsa, he eivät korosta hengellisyyttä muitakaan leimaavana piirteenä. A2:sten kiinnostus itse teologiaa kohtaan saattaa olla heikohkoa, mikä selittää opintorekisteriin kasaantuneet laajat sivuaineopinnot, jotka vievät akateemista yleisneroutta tavoittelevan A2:sen mennessään.

 

Kyyninen uskontotieteilijä

”Vituttaa TYT-rinkirunkku ja teologiuden ylikorostaminen.”

Emme olisi tahtoneet leimata minkään tietyn pääaineen opiskelijoita, mutta huomattava osa etenkin vanhemmista uskontotieteen opiskelijoista erottui tutkimuksessa niin selvästi, että koimme välttämättömänä esittää heidät omana ilmiönään. Tätä ryhmää kuvaa erittäin negatiivinen, jopa vihamielinen asenne TYT:tä, teologista tiedekuntaa ja koko teologista oppiainetta kohtaan. Onkin mielenkiintoinen kysymys, että mikä on saanut näin radikaalin vihamielisyyden syttymään?

 

TYT-toimijaintoilija

”Elän ja hengitän sitä [Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistystä]”

Tämän ryhmän edustajia on helppo löytää erityisesti perjantaisin opiskelijoiden olkkarissa, jonne he kerääntyvät tankkaamaan suuria määriä kahvia. Tämän lisäksi heillä on tapana kofeiiniyliannostuksen vauhdittamana keskustella hyvinkin palavasti järjestötoiminnan polttavimmista puheenaiheista, kuten TVK, TJK, ToNe ja Halko. Aktiivisesti TYT:n toimintaan osallistuvia yhdistää hyvinkin positiivinen suhtautuminen teologian opiskeluun ja muihin teologeihin. Hengellisyys ei ole heillekään selkeä teologiutta määrittävä tekijä. opintolinjasta riippumatta.

 

nelikentta%cc%88-kyyhkynen

 

Kommentit

“Selvitys kertoo sen, mikä nousee esiin myös luennoilla: teologiaa tullaan opiskelemaan hyvin erilaisin odotuksin. Tiedekunnan kannalta on tärkeää, että kaikki löytävät oman paikkansa. Keskeisenä haasteena on ollut etenkin se, missä määrin koulutus vastaa A2-teologien toiveita ja tarpeita. Tähän on kiinnitetty jo huomiota ja kiinnitetään entistä enemmän huomiota nyt, kun tiedekunnan koulutusohjelmia uudistetaan. Positiivinen uutinen on se, että teologit työllistyvät melko hyvin – koulutuslinjasta riippumatta. Viimeisimmän tiedon mukaan kaikkien lähivuosina valmistuneiden teologien työllistymisaste on peräti 95%.”

Ismo Dunderberg, dekaani

 

“TYT:n puheenjohtajana pidän Enqvist-Tillander -tutkimusta huolestuttavana, sillä toivon, että jokainen teologi voisi kokea TYT:n omakseen. On surullista kuulla, että uskontotieteilijät suhtautuvat järjestötoimijoihin “rinkirunkkaajina”. TYT:n tehtävä on olla jokaisen teologin oma yhteisö, joka tukee mystisen teologi-identiteetin muodostumista.”

Sara Järvinen, TYT:n puheenjohtaja

 

Post scriptum

Tutkimustulokset eivät kuitenkaan tyydyttävästi vastaa siihen, mitä on olla teologi. Tarkoittaako tämä, että teologiudesta ei ole mielekästä puhua? Olemmeko vain opiskelijoita, joita sattuu yhdistämään opiskelijakorttiin merkitty tiedekunta? Mielestämme teologina oleminen on kuitenkin erityislaatuista, sillä se tuntuu varmasti erilaiselta kuin vaikkapa valtsikalaisuus. Väitämme, että teologius nousee ennen kaikkea kaikesta siitä, mitä se ei ole: tavallinen ala, arvostettu akateeminen oppiaine, varmahkon työllisyyden takaava tutkinto. Toteamme siis, että humanisteja emme halua olla, valtsikalaisia emme voi olla, olkaamme siis teologeja!

 

Teksti: Aleksi Enqvist ja Rasmus Tillander

Artikkelikuva: Jenni Vihtkari

 

Pääkirjoitus 4/2016 Onko Feministisessä puolueessa tilaa miehille?

Kirjailija Timo Hännikäinen intoutui viime juhannuksena lähettämään natsitervehdyksiä ja raiskausviestejä Naisasialiitto Unionin ja Naisten linjan Facebook-sivuille. Unioni kommentoi Hännikäisen häiritsevää kirjoittelua myöhemmin Facebook-päivityksessään. Juhannuskaljoittelunsa lomassa Hännikäinen oli unohtanut lähettämänsä kommentit, ja valitteli Naisten linjan ja Unionin menneen vähän sekaisin.

Hännikäinen on useaan otteeseen kiusannut niitä, jotka eivät häntä miellytä. Tästä huolimatta hänet palkittiin lokakuussa Alfred Kordelinin säätiön 6 000 euron arvoisella apurahalla. Vastaavasti rapakon takana marraskuussa todistettiin, presidentinvaalit on mahdollista voittaa solvaamalla naisia ja erilaisia vähemmistöjä. Onko moinen käytös mahdollista samassa asemassa oleville naisille?

 

Akavan viestinnänjohtaja Marjo Ollikainen listasi blogitekstissään elämäntilanteita ja luonteenominaisuuksia, joissa nainen on aina vääränlainen kehdosta hautaan. Listassaan hän toteaa naisen olevan joko liian tiukkapipo, lepsu, pinnallinen, tylsä, hankala, laiska, hysteerinen, tunteeton, itsekäs tai jopa uhka – koita nainen nyt siinä sitten olla jotakin!

Marraskuussa Helsingin kaupunki jopa nimesi yhdeksi perheväkivallan muodoksi nykypäivän välinpitämättömät someäidit. Mainos on hyvä muistutus äitejä syyllistävästä politiikasta, jossa nainen joko ottaa itselleen liikaa aikaa tai on liian omistautunut äitiydelleen.

 

Ensi kevään kunnallisvaaleihin pyrkivä Feministinen puolue on tuomassa laajemmin esille tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulman. Puolueen mukaan sen ainutlaatuisuus politiikan kentällä liittyy feministiseen analyysiin, joka pyrkii esittämään epätasa-arvoa tuottavia rakenteita ja tarjota konkreettisia ratkaisuja niiden purkamiseksi.

Puolueen tavoitteissa tasa-arvon, syrjimättömyyden ja inhimillisen turvallisuuden teemat vaikuttavat keskittyvän naisiin ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöihin. Miehet esiintyvät lähinnä turvallisuusuhkana suomalaisille naisille. Olisi tärkeää tuoda esille myös miesten kokema väkivalta. Esimerkiksi miesten kokema parisuhdeväkivalta on Suomessa yhä tabu, joka ei ansaitse tulla vähätellyksi.

Tänä vuonna on paljon keskusteltu poikien ja miesten asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Miesten ja poikien ahtaat sukupuolinormit, heikompi koulumenestys ja asevelvollisuus ovat keskeisiä tasa-arvokysymyksiä, joihin Feministisen puolueen kannattaisi myös tarttua.

 

Jenni Vihtkari

Vastaava päätoimittaja

Tempaavat teologit peruskoulutuksen aalloissa

saara-latvala_pikku-saara linnea-nyberg_pikku-linnea

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

On lokakuun viimeinen maanantaiaamu. Kello ei ole edes puoli seitsemää ja ulkona on vielä pimeää. Ketään ei näy missään, mutta roadtrip kohti Satakuntaa voi alkaa. Rauma, Eurajoki ja Tempaus2016 – here we come!

 

Kun 20. päivä lokakuuta eksyimme vahingossa Aalto-yliopiston järjestämään Tempaus2016-gaalaan, emme arvanneet, kuinka mahtavaan projektiin päädyimme mukaan. Projektin tarkoituksena oli nostaa laadukas peruskoulutus valtakunnalliseen keskusteluun ja korostaa sen merkitystä pohjana tulevaisuudelle. Tavoitteena oli, että kahden päivän aikana korkeakouluopiskelijat vierailevat Suomen jokaisessa peruskoulussa ja käyvät pitämässä suunnittelemansa oppitunnin. Ohjelmien avulla pyritään innostamaan oppilaita heidän koulunkäynnissä.

 

saara-latvala_matkalta

Kehä III:n tuolle puolen

Teekkariystävien kannustamina päätimme tehdä jotain hyvän asian puolesta. Ilmoittauduimme mukaan tempaajiksi, kun selvisi sen olevan mahdollista myös muille kuin Aalto-yliopiston opiskelijoille. Espoosta kotoisin olevina toivoimme ilmoittautumisen yhteydessä kouluja Uudeltamaalta. Valtaosa tempaajista lähti entisiin peruskouluihinsa, mutta meille koululla ei ollut väliä.

Viikkoa myöhemmin tempauskoulut jaettiin ja ne ilmoitettiin opiskelijoille. Pääkaupunkiseudulle oli ollut paljon hakijoita, joten osa tempaajista joutui lähtemään hieman kauemmaksi. Näin kävi myös meille: toiveistamme huolimatta emme päässet kouluihin Kehä kolmosen sisäpuolella. Sen sijaan kohtalo johdatti meidät Eurajoelle ja Raumalle. Ensireaktiomme oli ällistynyt, sillä meillä ei ollut ihan tarkkaa tietoa kuntien sijainnista. Ajattelimme kuitenkin positiivisesti ja näimme tilanteen mahdollisena maakuntamatkailuna. Otimme yhteyttä kouluihimme ja sovimme tarkemmista yksityiskohdista. Tämän jälkeen jäimme innolla odottamaan tulevaa tempauspäivää.

 

saara-latvala_lapijoen-koulu

Uusien innovaatioiden jalanjäljissä

Tempauspäivän lähestyessä intomme vain kasvoi ja odotimme päivää kuin kuuta nousevaa. Kun päivä vihdoin koitti, olimme täpinöissämme. Lähdimme aamulla kuudelta ajamaan Espoosta kohti Eurajokea ja matka taittui mukavasti auringon nousua ihaillessa. Ensimmäisenä pysähdyimme Lohjalle hakemaan kahvia. Saavuimme Eurajoen Lapijoen koululle noin puoli kymmenen aikoihin; ihastuimme välittömästi koulun keltaiseen puurakennukseen. Lapijoen koulu on noin 70 oppilaan ala-aste, ja oppituntimme tulisi kohdistumaan viides- ja kuudesluokkalaisille.

Ohjelmassa oli johdattaa lapset yrittäjyyden maailmaan. Keskustelimme yrittäjyydestä ja erilaisista yrityksistä. Lopuksi oppilaat pääsivät suunnittelemaan, millaisen yrityksen he itse perustaisivat. Ideoita syntyi urheiluliikkeistä siivouspalveluihin ja kahviloista kukkakauppoihin. Koululaiset vaikuttivat olevan myös innoissaan eteläsuomalaisista vieraista, ja me vastaavasti pääsimme nauttimaan harvinaisen hyvästä kouluruoasta. Kiitokseksi vierailusta saimme 125-vuotis-juhlavuotta viettäneen koulun itsekootut historiikit.

Eurajoelta jatkoimme matkaa Kaaron kouluun Raumalle, jonka sijainti oli lähellä Lapijoen koulua. Koulu oli hurjan paljon suurempi niin kooltaan kuin oppilasmäärältään. Oppitunnin pidimme kahdelle 5. luokalle, joista koostui 30 oppilaan ryhmä. Oppitunnin sisältö oli sama kuin edeltävässä koulussa, ja saimme jälleen hienoja ehdotuksia uusiksi yrityksiksi. Opettajat olivat kiitollisia vierailustamme ja toivottivat meille turvallista kotimatkaa.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Rauman keskustassa, jossa ihailimme kanavan vartta upeassa syyssäässä. Vierailimme myös Pyhän ristin kirkossa ja kiertelimme vanhassa kaupungissa. Visiittimme jäi kuitenkin valitettavan lyhyeksi, sillä meillä oli vielä pitkä kotimatka edessämme. Siispä otimme nokan kohti Hesalaa!

Pääsimme turvallisesti takaisin pääkaupunkiseudulle monta kokemusta rikkaampina. Huolimatta siitä, että Tempauksen mediahuomio jäi valtakunnallisella tasolla suhteellisen vähäiseksi, projekti onnistui tavoittamaan, motivoimaan ja innostamaan koululaisia ympäri Suomea.

 

Mikä on Tempaus2016?

Tempaus2016 on Aalto-yliopiston opiskelijaprojekti, jonka avulla halutaan nostaa peruskoulun yhteiskunnallinen merkitys valtakunnalliseen keskusteluun. Projektin tavoitteena on innostaa ja motivoida oppilaita oppimaan. Noin 1400 opiskelijaa eli tempaajaa vieraili noin 1 500 peruskoulussa kahden päivän aikana (31.10 ja 1.11) peruskouluissa pitämässä erikseen sovitun ohjelman. Ohjelmia oli kuusi erilaista: Arkielämän pulmapakki, Apua avoimemmin, Keksi, kehitä, kokeile!, Kids try science, Kuvataide on kaikkialla sekä Tie tulevaisuuteen. Tempausjuhla järjestettiin Helsingissä kansalaistorilla 2.11. Tempauksen virallinen suojelija tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lisätietoja: https://www.tempaus.fi

 

Kuvat ja kirjoitus: Saara Latvala ja Linnea Nyberg

Pääkirjoitus 4/2016 Moraalista ja moralismista

Olli-Pekka Toivanen (Jenni Vihtkari)

Puhutaanpas vuoden viimeisen Kyyhkysen kunniaksi vähän arvoista ja arvokeskustelusta.

Nyttemmin eläkkeelle jäänyt dogmatiikan yliopistonlehtori Pauli Annala tiivisti eräällä systemaattisen teologian kurssilla moraalisen henkilön ja moralistin eron: moraalinen henkilö pyrkii elämään oikein, moralisti pyrkii osoittamaan sen, mikä on väärin.

Kyse ei ole niinkään vastakkaisista piirteistä, vaan epäsuhdasta näiden kahden välillä. Epäkohdiksi kokemiaan asioita voi ja pitää tuoda esiin, mutta moralistille arvot ovat merkityksellisiä lähinnä määritettäessä jakolinjoja omien “oikeiden” ja toisten “väärien” arvojen välillä.

Stereotypia kristityistä etusormea heiluttavina kukkahattuina on surulllinen ennen kaikkea siksi, että kaikista ryhmistä juuri kristityillä tulisi olla vähiten varaa moralismiin. Synti ei ole toiseutta, vaan kaikkia koskettava tosiasia: vaikka perisynti poistuisi, niin teon synnit jäävät. Sanonta “Raamatulla päähän” kuvaa hyvin, miten kristittyyn tulee kyllä eloa, kun pääsee hyökkäämään toisten arvoja vastaan. Tämä on kaikkien ismien varjopuoli: tällöin ei enää ole kyse hyvästä elämästä, vaan halusta osoittaa, ettei ole itse paha.

Mistä ikinä kukin moraalinsa ammentaa, niin yritetään noudattaa sitä, jos niin hyvältä tuntuu. Toimitaan sen puolesta, mikä koetaan oikeaksi, ehkä maailma muuttuu parempaan suuntaan. Jos työ kaikkien Hyvien ja Oikeiden asioiden esitaistelijana alkaa maistua liian hyvältä, on syytä tarkistaa, ettei pää ole vain liian syvällä takapuolessa.

 

Olli-Pekka Toivanen

Päätoimittaja

Donald Trumpin joulu

Takapenkin huutelija vol. 2

 

Takapenkin huutaja toivottaa rauhallista joulua ja rattoisaa uutta vuotta 2017 jouluisen kertomuksen muodossa.

 

Oli jouluaatto. Herra Donald J. Trump käveleskeli tyytyväisenä tulevassa työhuoneessaan Valkoisessa talossa. Hän oli tavoiltaan perinteinen, kansallismielinen mies, joka ei juuri pitänyt vierasmaalaisista eikä varsinkaan laittomista siirtolaisista. Heitä varten oli suunnitteilla jopa muuri Meksikon vastaiselle rajalle.

Niin sanottu ”ilmastonmuutos” aiheutti myös Trumpissa ärtymystä. Hänen mielestään kyse oli myytistä, ja siitä johtuen hän oli päättänyt jättää sovitut päästörajoitukset niille sijoilleen. Lisäksi Yhdysvaltain tuleva presidentti oli vastikään ystävystynyt Venäjän presidentin kanssa, mikä sekin hämmensi maailmaa.

 

Itsetyytyväisyys uuvutti Trumpin siinä määrin, että hän pian nukahti. Hetken torkuttuaan hän havahtui ja näki edessään ex-presidentti George W. Bushin. Toisin kuin hänen presidenttikaudellaan Bushin olemus vaikutti nyt varsin läpinäkyvältä – ikään kuin kyseessä olisi jonkinlainen henkiolento.

Henki-Bush vei Trumpin katsomaan Diilin kuvauksia, joissa silloinen Trump harjoitteli kuuluisaa ”You’re fired!” -repliikkiään. ”Noin sanon presidenttinäkin kaikille vastaanpanijoille!”, Trump huudahti. Henki-Bush kuitenkin totesi hänelle, että Yhdysvaltain presidentin on oltava avoin myös eriäville mielipiteille.

 

Yhtäkkiä Trump huomasi muutoksen kanssakulkijassaan. ”Moi, Dee! Kuis panee?” tämä kysyi kuulostaen aivan presidentti Obamalta. Trump oli tavannut hänet jokin aika sitten Pennsylvania Avenuella ja hahmotti vielä varsin hyvin, miltä virassa oleva presidentti näytti ja kuulosti.

Obama näytti Trumpille Youtubesta videon nykyisen presidentin arjesta. Ensin tuli pätkä Syyrian rauhanneuvotteluita, ja sitä seurasi Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittaminen. Video päättyi Obamacare-uudistuksen kongressikäsittelyyn ja Obaman puheeseen koskien Itä-Ukrainaa ja Krimin miehitystä.

Trump tunnusti presidentti Obaman olevan ”ihan rento äijä” muttei nähnyt syytä sille, miksi hänenkin pitäisi olla. Ilmastonmuutoshan oli pelkkä iso kusetus, Obamacare silkkaa kommunismia ja Putin ihailtavan miehekäs. ”Mitä hävittävää minulla on?” hän sanoi itsevarmasti.

 

Pian Trump huomasi edessään käyttövalmiit virtuaalilasit. Pohtimatta – tapansa mukaisesti – sen kummemmin niiden tarkoitusta hän asetti ne päähänsä. Ja hän näki valkoista. Keskellä valkoisuutta oli Morgan Freeman, joka käveli rauhallisesti häntä kohti hyräillen matalalla äänellään. ”Sinustako sitten tulee presidentti tulevaisuudessa?” Trump kysyi. ”En osaa sanoa”, Freeman vastasi matalalla äänellään. ”Sinun päässäsihän me ollaan. You’re the boss, man!”

Freeman kertoi, että tulevaisuudessa ilmastonmuutos tekisi monet Yhdysvaltain asuinalueet elinkelvottomiksi. Ennen sitä vallanvaihdos maassa aiheuttaisi joukkomuuton Kanadaan, jossa sittemmin päätettäisiin rakentaa muuri Yhdysvaltain vastaiselle rajalle. ”Vaahtera vahvaksi” olisi heidän iskulauseensa.

Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta muu maailma liitettäisiin Venäjän imperiumin etupiiriin. Ensimmäisenä etupiiriin liittyisi Kuuba, jonka diplomaattisuhteiden palauttamisen Trump oli aiemmin päättänyt lopettaa.Freeman näytti Trumpille vielä venäläistä postikorttia, jossa Trump ja presidentti Putin ratsastivat kohti auringonlaskua yhteisessä hääkuvassaan. Kyse ei ollut mistään nettivitsistä vaan totisesta todesta, johon oli päädytty Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden lämmettyä täyteen hehkuunsa. Hallitsijasuvut oli yhdistetty perinteisesti avioliitolla, mutta modernin sukupuolineutraalilla tavalla.

Hämmentynyt Trump heräsi uuden työhuoneensa nojatuolista. Jouluaatto oli jo vaihtunut joulupäiväksi, niin pitkään hän oli torkkunut. ”Olipa surkea käsikirjoitus!” Trump totesi haukotellen. Hakiessaan parempaa asentoa tuolissaan hän tunsi povitaskussaan kirjekuoren, jonka sisältö tuntui aivan postikortilta. ”You’re fired!” Trump tuhahti välinpitämättömästi ja heitti kuoren roskiin.

Puuttuva pelastusrengas

saratakala_kolumniin

Kun hyvinvointivaltio ei auta, on kirkolla tehtävää.

 

Suomessa on perinteisesti totuttu elämään hyvinvointivaltiossa – ainakin ideologian tasolla. Korkeaa veroprosenttia perustellaan sillä, että hyvinvointivaltion periaatteiden mukaisesti valtion tulee huolehtia kansalaisten elintason ja toimeentulon takaamisesta. Yhteisö siis huolehtii yksilöistä valtion välityksellä.

Viime vuosina suomalainen hyvinvointivaltio on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän kriisissä taloudellisen taantuman sekä väestöpyramidin kärjelleen kellahtamisen vuoksi. Näissä olosuhteissa talouspolitiikka vaikuttaa ajaneen hyvinvointivaltion ideologian ohi. Mutta kuka huolehtii vähäosaisista, jos valtio ei sitä tee?

 

Lapsuudessani yksi lempielokuvistani oli Disneyn löyhästi Victor Hugon samannimiseen romaaniin perustuva animaatioelokuva Notre Damen kellonsoittaja (1996). Jostain syystä muistan erityisen hyvin ne kohtaukset, joissa milloin kukakin hahmo kolkuttaa vuorollaan Notre Damen katedraalin jyhkeitä ovia turvapaikkaa anoen.

Sillä 1400-luvun Pariisissa kirkko oli juuri sitä – valtiollisesta päätöksenteosta irrallinen ja jopa lain kouran ulottumattomissa oleva saareke köyhille, hyljeksityille, rikollisille ja vainotuille.

Kristilliseen maailmankatsomukseen on aina kuulunut keskeisesti ajatus lähimmäisenrakkaudesta ja muiden ihmisten auttamisesta. Laupeudentyön perinteet ovat pitkät myös kirkkojärjestelmässä, sillä kristilliset kirkot ovat tarjonneet turvapaikkaa rikollisille ja vainon kohteena oleville ainakin 500-luvulta lähtien.

Myös 2010-luvun Suomessa kirkolta voi hakea turvaa, apua ja tukea – aivan konkreettisesti. Toisinaan se antaa sitä myös pyytämättä.

 

Tänä talvena kirkko on päättänyt avata ovensa asunnottomille, jotta heidän ei tarvitsisi yöpyä hengenvaarallisessa pakkasessa. Reilu vuosi sitten kirkko kutsui puolestaan suojaansa Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita, joille ei löytynyt majoitusta muualta.

Kriittisistäkin äänenpainoista huolimatta kirkko on saanut näiden eleidensä vuoksi paljon kiitosta. Samalla se on osoittanut myös tarpeellisuutensa suomalaisen yhteiskunnan osana.

Turvapaikanhakijoiden ja asunnottomien majoittaminen kirkon seinien suojiin on vain yksi esimerkki siitä, millä tavalla kirkko on valmis kantamaan vastuuta tehtävistä, joista valtio on joko haluton tai kykenemätön huolehtimaan. Toinen esimerkki on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sekä sen lähipiirissä toimivien kansalaisjärjestöjen tekemä kehitysyhteistyö, josta Suomen hallitus on siitäkin suuressa viisaudessaan leikannut.

Onko siis niin, että kirkko hoitaa sen, minkä hallitus leikkaa? Missä vaiheessa vastuu yhteiskunnan heikoimmista siirtyi hyvinvointivaltiolta kirkolle?

 

Hyvinvointivaltion sijasta 2010-luvulla tulisikin puhua pikemmin hyvinvointiyhteiskunnasta. Suomalaista hyvinvointia ei nimittäin tuota pelkästään valtio, vaan myös esimerkiksi lukuisat vapaaehtoiset kansalaiset, yritykset ja hyväntekeväisyysjärjestöt – sekä Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirkko voidaan toki nähdä myös osana hyvinvointivaltiota kansankirkon asemansa, verotusoikeutensa ja osittaisen valtionrahoituksensa vuoksi. Valtionrahoituksen tarkoituksena on kuitenkin huolehtia lähinnä esimerkiksi hautausmaiden ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkorakennusten ylläpidosta.

Turvapaikanhakijoille tai asunnottomille siitä tuskin riittää. Suomessa arvostetaan kirkon tekemää hyväntekeväisyystyötä, ja siitä on muodostunut muiden auttavien tahojen kanssa kiinteä osa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Valitettavasti nämä valtiota avittavat pelastusrenkaat kertovat lähinnä epäonnistuneesta politiikasta. Ehkä näillä pelastusrenkailla voidaan lopulta pelastaa myös hyvinvointivaltio itse.

 

Sara Takala

Opintotuki lakkaa – Mitä teen?

KUVA: Amanda Kaura

 

Mitä tehdä, jos opintotukiaika loppuu? Opintotukivauva? Kyyhkysen toimittaja lähti etsimään vastausta TYT:n vanhempain illasta.

 

TYT:n vanhempain illassa 25.4.2016 kokoonnuttiin kuulemaan opintotukimies Hannu Jaakkolan alustusta opintotuesta ja byrokratian aiheuttamasta huolesta. Mitä opiskelija voi tehdä, kun opinnot eivät ole edenneet Kelan tahtiin?

 

Vaihtoehto 1: Tee opintotukivauva

Ensimmäinen mahdollisuus on – tietenkin – hankkia vauva!  Tässä tapauksessa lisätukea on mahdollista saada yhdeksän kuukauden ajan vain, jos opintoja on jäljellä 75 opintopistettä. Jos ei valmistu lisäajalla ja joutuu hakemaan toimeentulotukea, tällöin lapsilisät vaikuttavat tuloihin. Lapsilisät tosin ovat niin pienet, etteivät ne vaikuta paljoa opintotuen tulorajoihin. Lapsi, työssäkäynti ja opiskelu on kuitenkin aika haastava yhdistelmä – vauvaa ei voi välttämättä tuoda proseminaareihin tai kaikille kursseille.

 

2: Yleisen asumistuen piiriin

Yleistä asumistukea saa ruokakunnan mukaan. Esimerkiksi minulla on osa-aikatyö, josta saan joka kuukausi 700 euroa ja puoliso, joka tienaa 1000 euroa. Asumme Helsingissä 62-neliöisessä kerrostalon vuokra-asunnossa, jonka vuokra maksaa 1000 euroa. Silloin asumistuki on Kelan laskurin arvion mukaan 488,77 euroa. Jos taas olisin tuloton, saisin 588 euroa, josta menee 500 euroa vuokraan. Eli minulle jäisi 88 euroa kuukaudessa käyttörahaa. Jos käy tuurailemassa pätkätöissä, tulojen muutoksista on tiedotettava Kelaan.

 

3: Mene töihin

Yleiseen asumistukeen vaikuttaa omat ja puolison tulot sekä vuokran suuruus. Työssä käymisessä on otettava huomioon tulorajat; jos ei ole valmistunut, on virallisesti opiskelija. Näin ollen opiskelijaa sitovat vielä opintotuen tulorajat, vaikka ei saisikaan opintotukea. Jos saa hyvän duunipaikan, josta saa paljon rahaa, pitää varoa takaisinperintää.

 

4: Toimeentulotuki

Viimeinen tukimuoto opiskelijalle on kunnalta haettava toimeentulotuki. Jos asuu puolison kanssa, tämän tulot vaikuttavat saatavaan toimeentulotukeen. Opiskelijan tulee lisäksi käyttää loppuun ensin opintolaina ja säästöt, esim. asuntosäästötili.  (Tosin opintolainat ja säästöt voi piilottaa ulkomaille.) Toimeentulotuessa valvotaan tiukasti tuloja ja tukea voidaan ottaa takaisin. Tosin toimeentulotuki siirtyy Kelalle 1.1.2017 byrokratian helpottamiseksi.  Toimeentulotuen uudistuksessa myöntämisen perusteet eivät muutu, vaan sen hakeminen yksinkertaistuu. Ideana on, että kaikki palvelut tulisivat yhdeltä luukulta.

 

5: Harkinnanvarainen pidennys

Onko valmistumisen hitauden taustalla jokin ongelma, kuten sairaus, masennus tai päihdeongelma? Koska opintotuen lisätuki on harkinnanvaraista, Kela haluaa näyttöä ongelmasta. Omien opintojen edistämistä ja niiden syitä on hyvä välillä tutkailla, kuten myös opiskelijakavereiden.

On hyvä huomata opiskelijakavereiden haasteet opintojen aikana ja olla tarvittaessa tukena. Lääkäriin on hyvä ottaa välittömästi yhteyttä, mikäli masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien oireita ilmenee. Helpoiten se onnistuu, kun hakeutuu juttelemaan psykologin vastaanotolle YTHS:n kautta. Psykologilla käynnit ovat maksuttomia. Lisäksi voi kääntyä yliopiston opintopsykologin puoleen. Kun on näyttöä mielenterveysongelmista, todistustaakka helpottuu huomattavasti.

Työssäkäynti ja stressi eivät ole hyväksyttäviä syitä pidennykselle. Tarvitaan vakavia syitä, kuten avioero tai läheisen kuolema. Lemmikin kuolemaa on vaikeampi todistaa, sitä kun ei näy väestörekisterissä. Toisin sanoen Kela tarkistaa rekisteristä kaikki kertomukset. Myös pitkäaikainen avoliitosta eroaminen voidaan nähdä vakavana syynä opintojen hidastumiseen.

 

Keskustelun jälkeen mieleeni jäi huima byrokratia, jonka puristuksissa tulee selvitä. Helpoimmalla pääsee jos vain karsii menoja: elää Unicafeen ruuilla ilman lounaskahvia, odottaa Uffin euron päiviä ja käy toisinaan leipäjonossa. Ja kai sitä voisi yrittää ajoissakin valmistua.

 

Kirjoittaja: Krista Rantanen

Kuva: Amanda Kaura

Puheenjohtajan pöydällä 2/2016: Opiskelija, rentoudu välillä

Toki meillekin riemu ja rikkaus työn oli tuttua, koimme sen kyllä. Mut valkeus yhden keväisen yön, yks…  syleilyllä. Tuhat kertaa suuremman riemun toi, luvut jäivät ja kirjoja nakersi koi.

Teinilaulu

 

Kevät on todella hektistä aikaa. Olen huomannut sen pomputellessani töitä, järjestötoimintaa ja opiskelua. Koko kevään olen hokenut itselleni mantraa: ”Kohta kesä tulee ja sitten voi taas rentoutua”. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi jutella stressistä tai joilta voi tarvittaessa pyytää apua. Järjestötoiminta on siksi ihanaa, koskaan ei tarvitse olla yksin.

Omien fiilisteni mennessä jojon lailla koko kevään, olen myös havainnut tiedekunnalla tunnelman muutoksen. Yliopiston massiiviset irtisanomiset ovat jollain tavalla koskettaneet meitä kaikkia. Nyt keväällä startanneen UPO:n, eli yliopiston palveluorganisaatiouudistuksen, jäljiltä tiedekunnalla ei enää toimi samat hallinnon työntekijät vaan he ovat vaihtuneet. Haluan tässä kiittää kaikkia tiedekunnalta irtisanottuja työntekijöitä hyvistä yhteistyövuosista – jäämme kaipaamaan teitä.

 

Teinit ja ikuinen stressi

Äidilläni on tapana sanoa: ”Lyhyen aikaa sitä seisoo vaikka seipään päässä”. Se on myös aikalailla oma suhtautumiseni stressiin. Hetken aikaa kestät mitä vain. Puheenjohtajana olen huomannut, että opiskelijoilla on erilaisia tapoja kohdata ja käsitellä stressiä. Toiset ovat kuin sitä ei olisikaan, toiset menettävät yöunet viikoiksi. Teille, rakkaat opiskelijatoverit, toivon stressitöntä kesää.

Kuulin fuksivuonani huhun psykiatrian luennoilla, että teologian opiskelijat käyttävät YTHS:n mielenterveyspalveluja eniten kaikista Helsingin yliopiston tiedekunnista. Monet näkevät sen negatiivisena asiana, joka korostaa sitä, miten paljon ongelmia opiskelijoilla on. Itse näen asian päinvastaisena. On hyvä, että teologi on sellainen, joka oppii tunnistamaan tilanteet, joissa tarvitsee apua.

Mielenterveyspalvelut ovat opiskelijaa varten ja YTHS:ltä saa loistavaa apua stressin lieventämiseen sekä opiskelumotivaation parantamiseen. Olen kevään aikana auttanut kolme opiskelijaa YTHS:n palvelujen piiriin sekä kannustanut monia muitakin tutustumaan palveluihin. Joten käy myös itse tarkistamassa YTHS:n nettisivut.

 

Stressitön kesä

Jos kaipaat stressitöntä kesää ja viikottaiset tapaamiset Töölössä eivät kutkuta sisuskalujasi, niin tässä muutamia vinkkejä kesän starttaamiseen ja stressin lieventämiseen.

1) Käy Suomenlinnassa lautalla, ihaile kulttuurihistoriaa ja anna tuulen hulmuttaa hiuksiasi. Samalla kannattaa tutustua Suomenlinnan panimon tuotteisiin.

2) Käy kokeilemassa korkeanpaikan pelkoja kiipeilypuisto Korkeessa.

3) Käy Korkeasaaressa katsomassa saukkoja.

4) Käy TinTin Tangossa syömässä aamiainen kolmelta iltapäivällä.

5) Kokeile miltä maistuu sushiburrito.

6) Kierrä Töölönlahden lenkki yöllä ja ihaile Finlandiatalon valoja.

7) Hypi vesilätäkössä sateessa (sillä hei: koska olet oikeasti viimeksi tehnyt niin?).

 

Tärkeintä kesässä on olla itselleen armollinen ja rentoutua. Olet tehnyt töitä niska limassa koko lukuvuoden ja samalla huolehtinut perinteisistä opiskelijan ongelmista: riittääkö raha/nopat/ruoka/alkoholi/rakkaus. Joten vinkkini sinulle on: Ole armollinen itsellesi. Käy jätskillä. Rentoudu.

Jatketaan taas syksyllä! Hyvää kesää!

 

Kirjoittaja on hyräillyt vapusta asti Teinilaulua ja aikoo hyräillä sitä taas vappuun asti.

 

Kirjoittaja: Sara Järvinen

Pääkirjoitus 2/2016: Motivaatiokuoppia ja pois mukavuusalueelta

Taas yksi lukuvuosi tuli ja meni. Se ei ollut viaton ja leppoisa kuin fuksivuoteni, jolloin aikaa oli ystäville, hauskanpidolle ja joutilaana ololle. Sen sijaan tänä vuonna löysin itseni viettämässä lukuisia tunteja tietokoneen ja oppikirjojen äärestä, toisinaan miettien, milloin itselläni olisi aikaa syödä, nukkua tai saatikka viettää aikaa läheisten kanssa. Kuulostaako tutulta, opiskelijatoverini?

Opiskelujen aikana olen käynyt useasti läpi opiskelijan motivaatiokuopat ja kysynyt itseltäni, miksi edes opiskelen. Näinä vuosina monet kaverini ovat tienanneet oman alansa töissä, ostaneet ensimmäisen asuntonsa, menneet naimisiin ja saaneet jopa lapsia… ja mitä minä teen, no opiskelen! Erityisen turhauttavilta ovat tuntuneet ne hetket, jolloin vaikuttavat tahot aliarvioivat opiskelijoita ja itsestä tuntuu, että on antanut jo kaikkensa. Kasvavat työttömyysluvutkin masentavat mieltä.

Opettajaopintoihin on jälleen valittu uudet opiskelijat, ja he tulevat astumaan yliopistomaailmasta peruskoulujen ja lukioiden arkeen. Vaikka opintovuoden työmäärä oli valtava, koin kasvaneeni sen myötä teologina. Opettajaopinnoissa jouduin ottamaan sekä fyysisesti että henkisesti etäisyyttä teologiseen tiedekuntaan; kapuaminen Siltavuorenpenkereen tiloihin, opettajan kasvatusvastuuseen kehittyminen opetusharjoitteluissa ja yhteistyössä toiminen muiden tieteenalojen opiskelijoiden kanssa.

Kasvaminen teologiksi on vaatinut nimenomaan mukavuusalueelta poistumista ja epävarmuuden sietämistä. Olla teologi merkitsee itselleni laaja-alaista yleissivistyksen kartuttamista ja asioiden kyseenalaistamista sekä toisesta välittämistä ja erilaisuuden kunnioittamista. Pieni etäisyyden ottaminen ja epävarmuudessa eläminen siis kannatti. Opettajaopinnot antoivat uskoa omaan opiskeluun ja mielekkyyttä viimeiseen rutistusvaiheeseen eli gradun työstämiseen – perässä siis tullaan, kaverit!

 

Kirjoittanut: Jenni Vihtkari

Vastaava päätoimittaja

Pääkirjoitus 2/2016: Minä olen ongelma

Seuraava dialogi on kuulunut minun ja ystäväni vakiovitseihin viimeisen puolentoista vuoden aikana:

Ystävä: “Mitenkäs sun gradu?”

Molemmat:  “ylilyötyä huutonaurua.”

Minä (naama peruslukemilla): “No, ihan vakavasti puhuen…”

Niin, vakavasti puhuen, miten tässä näin on käynyt? Minusta, oman elämänsä tunnollisesta suorittajasta, tuli tämän lukuvuoden aikana virallisesti n. vuoden opiskelija. Mikä on voinut herpaannuttaa huomioni jaloista päämääristäni?

Tiiviistettynä: elämä tuli eteen, en vain ole jaksanut. Kolmannen lukuvuoden paikkeilla jäin kiinni kuluttaviin ihmissuhteisiin, lähdin ainejärjestötoimintaan, aloitin osa-aikatyöt, enkä pitänyt enää mielekkäänä lukea taas yhtä kirjaa kartuttaakseni opintopistetiliäni, jotta saavuttaisin – niin, mitä?

Henkilökohtaiset ongelmani ovat johtaneet siihen, että minusta on tullut yhteiskunnallinen ongelma. Opintoni venyvät, hajautan energiaani käymällä samanaikaisesti töissä, en valmistu hyödylliseen ammattiin. Saamani viesti, on että olen kuluerä yliopistolle ja valtiolle. Niin ovat myös opiskelupaikan valinnassa jahkailevat ja opiskelemaan pääsevät, joille pitäisi olla resursseja järjestää opetusta. Jos tästä kaikesta suoriutuukin, niin elämän kiertokulussa seuraavaksi tulevat vanheneminen, sairastuminen ja kuolema – eivätkä nekään ilmaiseksi.

Kiitoksia, että minulle on osoitettu näin selkeästi paikkani. Kuten englantilainen kirjailija G.K. Chesterton lauseen esseessään otsikolla ”Mikä maailmassa on vikana?” minäkin voin nyt todeta: ”Hyvät herrat, minä olen.”

 

Kirjoittanut: Olli-Pekka Toivanen

Päätoimittaja