Koiriin liittyvien nettimeemien ja monien koiranomistajien arvioiden mukaan koirat todella tuntevat häpeää, esimerkiksi tehtyään jotain väärin. Koirat odottavat syyllisen näköisenä kotiin tulevaa omistajaansa vierellään revityt päivän postit tai kasa epämääräistä kangasta ja kumia, jotka joskus olivat olleet koiranomistajan lenkkarit. Ihmisen on helppo projisoida omia tuttuja tunteitaan läheisille koirilleen ja inhimillistää koiran käyttäytymistä, mutta mitä oikeastaan tiedämme koirien tunne-elämästä ja voivatko koirat todella tuntea häpeää?
Eläinten tunteiden tutkimus on suhteellisen tuore ala, mutta yleistynyt viimeisten vuosikymmenien aikana ja tiedämme koko ajan enemmän nelijalkaisten ystäviemme kokemasta tunne-elämästä. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa koirien tunteita tutkii Koiran mieli-tutkimusryhmä ja tutkimusryhmää johtaa eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio. Vainion aloittaessa eläinten tunteiden tutkimuksen 30 vuotta sitten tällaista tutkimusta pidettiin turhana ja eläinten inhimillistämiseen pyrkivänä. Tutkimusta vähätellään edelleen tänä päivänä, mutta vähintään tunnistetaan se, että eläimillä todella on tunteita ja ne tuntevat esimerkiksi kipua.
Hiljattain julkaistu brittiläis-yhdysvaltalainen tutkimus kertoo löytäneensä mekanismit koiran ihmisiltä huomiota hakevan katseen takana. Koira katsoo suurilla silmillään syvälle ihmisen sieluun, ja ihminen on tulkinnut tämän katseen milloin suruksi tai häpeäksi ja milloin esimerkiksi ruuan kerjäämiseksi. Tutkijoiden mukaan koirille on kehittynyt silmäkulmaan erityinen lihas, jolla ne saavat silmänsä mahdollisimman suuriksi luoden merkitsevän katseen syvälle ihmisen silmiin. Koiran kantaisiltä, susilta, tällainen lihas puuttuu eivätkä ne mielellään ota katsekontaktia ihmiseen, tai jos ottavat, ne siristävät silmiään.
Tätä lihasta lukuun ottamatta koiran kasvojen lihaksisto on yhä samanlainen susien kanssa, ja koiraroduista siperianhuskylta ei löydy tätä erityistä luomenkohottajalihasta. Siperianhusky rotuna onkin hyvin lähellä esi-isäänsä sutta. Tutkijat uskovat, että tämä lihas on kehittynyt koirille auttamaan yhteistyötä ja elämää ihmisen kanssa. Koiran on helpompi tulkita ihmisen eleitä ja tunteita katsomalla tätä silmiin, ja katsekontaktin ajatellaan auttaneen myös koiran ja ihmisen yhteisissä metsästystehtävissä. Toki söpö ilme on saattanut auttaa koiraa myös saamaan enemmän ruokaa ihmiseltä. Ainakin nykypäivänä lihas toiminee hyvin juuri tässä tarkoituksessa.
Nykytiedon valossa koirat ja muut nisäkkäät, sekä linnut, tuntevat vähintään perustunteita. Näitä tunteita ovat ilo, suru, viha ja pelko. Nykytiedon valossa ei ole löydetty tutkimuksellista näyttöä siitä, että koirat, tai muut eläimet, pystyisivät tuntemaan monimutkaisempaa prosessointia vaativia tunteita, kuten mustasukkaisuus tai häpeä. Tutkimuksen ollessa suhteellisen tuoretta ja verrattain vähäistä, tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö esimerkiksi koirat tuntisi tällaisia tunteita. Moni koiranomistaja tunnistaa varmasti tilanteita, joissa oma koira tulee väliin omistajan yrittäessä tervehtiä vierasta koiraa. Useamman eläimen taloudessa saatetaan huomata, kuinka muut eläimet ilmestyvät paikalle aina, jos yksi niistä saa huomiota.
Samanlaisia kokemuksia kuulee koiranomistajilta häpeään liittyen. Esimerkiksi täysin sisäsiistiksi oppinut koira vaikuttaa olevan häpeissään yllättävän pissa- tai kakkavahingon sattuessa sisätiloissa. Voinemme vain jäädä odottamaan lisää tutkimustuloksia, joita on luvassa esimerkiksi hankkeesta, jossa on selvitetty teknologian käytön mahdollisuuksia ihmisten ja koirien välisessä vuorovaikutuksessa. Toisaalta tarkkailemalla omia koiriamme ja oppimalla tuntemaan ne mahdollisimman hyvin, meillä lienee myös mahdollisuus oppia paljonkin parhaiden ystäviemme tunne-elämästä.
