Kuluvalla viikolla tapasin pitkästä aikaa isoäitini – tai siis mumman, kuten meillä Pohojammaalla sanotaan. Itselleen tyypilliseen tapaan 85-vuotias mummani päivitteli, kuinka maailma niin kovin paljon muuttuu ja kuinka hän ei oikein aina pysy perässä muutoksissa, varsinkaan teknologian kehityksen osalta. Tilannetta tasapainottaakseni totesin, että enpä minäkään ole diginatiivina kännykkä käteen syntynyt. Saadessani ensimmäisen kännykkäni olin 10-vuotias, ja tuolloin olin yksi ensimmäisistä luokkani kännykällisistä. Omalta rippileiriltäni soiteltiin tai tekstiviestiteltiin kotiin vielä kahdeksan vuotta sitten, koska nettiyhteys oli huono ja WhatsAppia ei ollut saatavilla.
Kehitys kehittyy. Välillä kuitenkin tuntu, että ilman joitakin uudistuksia pärjättäisiin. Tänä vuonna vaikkapa Isosta Pyörästä ja tutkintouudistuksista on voinut olla montaa mieltä. Ihan viime viikkoina ärtymystä on herättänyt, kun joulukarkit ovat taas ilmestyneet kaupan hyllyihin aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin. Tein niistä viime vuonna ensimmäiset havainnot 6.10, mutta tänä vuonna jo 1.10. Kehitys kehittyy, mutta kehittyykö se hyvään suuntaan?
Tänä vuonna vietetään reformaation merkkivuotta. Suomessa vuoden pääjuhla järjestetään Turussa 5.11. Yritin järjestää TYT:n retkeä sinne, mutta retki jouduttiin perumaan pienen ilmoittautumismäärän vuoksi. Aluksi olin aidon hämmästynyt, että retki ei herättänyt teologian opiskelijoissa laajempaa mielenkiintoa. Sitten totesin, että 500-vuotias reformi on toki niin vanha uudistus, että se ei enää ehkä kiinnosta. Päädyinkin lopulta oman mielenrauhani turvaamiseksi tulkintaan, että reformaatio on jotain niin yleisesti hyväksyttyä ja tavanomaista, että se tunkeutuu riittävästi teologian opiskelijan arkeenkin. Kehitys kehittyy, ja vanhat reformit eivät vaadi enää erityistä huomiota.
Vuosi TYT:n puheenjohtajana lähestyy loppuaan. Ennen vuotta kuvittelin, että olisin jotenkin hyvä reformi – se, joka
tasapainottaa, inhimillistää ja jaksaa hymyillä. Nyt tiedän, että vaikka suklaa on lähtökohtaisesti hyvää, sen ilmestyminen kauppaan voi ärsyttää. Vaikka teknologia on tarkoitettu auttamaan, se voi myös etäännyttää. Kaikella on määrähetkensä, ja positiivisuus ja negatiivisuus ovat subjektiivisia kokemuksia.Joka tapauksessa haluan kiittää kuluneesta vuodesta. Aikanaan Pikku Kakkosen ohjelman Kaapo opetti, että ”maailma muuttuu, niin minäkin”. Totisesti on tämä vuosi minua muuttanut, ja väittäisin, että lähes pelkästään hyvään suuntaan. Kiitos! Kaikesta!
Vain muutos on pysyvää, sanoi Herakleitos 2500 vuotta sitten. Helsingin yliopistossa iso muutoksen pyörä pyörii yhä.
Ei enää A1- tai B2 -linjoja, vaan opintosuunnat. Ei enää 25 opintopisteen sivuaineita, vaan toisten tieteenalojen opintokokonaisuuksia, laajuudeltaan lähes mitä vain. Ei pääainetta, tutkintoa ja oppiainetta, vaan tutkielman oppialat ja koulutusohjelmat. Kandivaiheessa ei enää valita, mille osastolle kandinsa kirjoittaa, vaan vasta maisterivaiheessa valitaan tutkielman oppiala.
Opintosuuntia uudessa tutkinnossa on kaksi. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta sekä opetuksen ja kasvatuksen asiantuntijatyön opetussuunta. Opiskelijoista tulee kuitenkin edelleen teologian kandidaatteja ja teologian maistereita, vaikka koulutusohjelmien nimet vaihtuvat teologian ja uskonnontutkimuksen kandi- sekä maisteriohjelmaksi. Kaikki opiskelevat aluksi yleisessä suunnassa, joka vastaa entistä A2-linjaa.
Kandiohjelmaan tulee perus- ja aineopintojen sekä klassisten kielten lisäksi temaattisia opintoja uskonnosta, historiasta ja yhteiskunnasta ja arvoista sekä globaalin maailman haasteista. Kandityön voi kuitenkin tehdä osastokohtaiseen seminaariin. Niin ikään maisteriohjelma muuttuu temaattisten opintojen myötä. Muutoksen tuulet puhaltavat myös graduntekijöitä, sillä gradun laajuus pienenee kymmenellä opintopisteellä ja sitä myötä gradun sivumäärä lyhenee.
Siirtymäaika vuonna 2016 tai sitä aikaisemmin aloittaneille
Jos aloitit opintosi viime vuonna, voit suorittaa tutkintosi tänä lukuvuonna voimassa olevien tutkintovaatimusten mukaan aina heinäkuun loppuun vuonna 2020. Jos kuitenkin haluat siirtyä opiskelemaan uusien vaatimusten mukaista tutkintoa, se on mahdollista – kunhan muistat, että takaisin et voi enää palata.
Opiskelija, joka on aloittanut vanhan tutkintorakenteen aikana, on siirtyjä. Sen sijaan koko tutkintonsa vanhan rakenteen mukaisesti tekevä on vanha suorittaja. Vaikka olisit ikivanha suorittaja, koskevat käytännön tason muutokset luultavasti myös sinua jollakin tavalla. Ainakin uudistuvien järjestelmien ja vaihtuvien opettajien sekä päättyvien professuurien myötä.
”Tuntuu nyt alkuun sekavalta, mutta näen myös paljon mahdollisuuksia”
Kaksi kolmannen vuoden A2-linjan opiskelijaa kertovat, että varsinkin syksyllä tutkinnonuudistuksesta ei ole puhuttu mitään paitsi huhujen tasolla: “Tutkinnonuudistuksesta on tullut opiskelijoille tietoa hiljalleen vasta tämän kevään aikana. “
“Tiedonannot tästä tutkinnonuudistuksesta ovat olleet mielestäni tosi vähäisiä, varsinkin kaiken muunkin sekavuuden ja uudistuksen aikataulun huomioon ottaen”, toinen opiskelija sanoo.
“Tutkinnonuudistus tuntuu nyt alkuun sekavalta, mutta näen siinä myös paljon mahdollisuuksia”, opiskelija jatkaa. “Ajankohta uudistukselle ei ehkä ole paras mahdollinen tiukentuneiden resurssien ja hallinnon ylikuormittumisen takia.”
Molemmat opiskelijat kertovat olevansa iloisia siitä, että ovat siirtymässä jo graduntekovaiheeseen: “Olen siinä käsityksessä, että isoimpiin muutoksiin kuuluu ainakin kandivaiheessa ‘pääaineettomuus’ ja erilaisiin teemoihin keskittyvät, oppiainerajoja ylittävät opintojaksot.” Opiskelijoiden mukaan ne kuulostavat teoriassa hyviltä, mutta käytännön tasolla sekavilta.”
“Kandivaihe on pääaineeton, mutta Ison pyörän hengen mukaisesti kanditutkintojen on oltava laajempia”, TYT:n hallituksen edunvalvontavastaava ja maisteriohjelman johtoryhmän jäsen Kata Kaski sanoo. “On siistiä, että ihmiset, jotka ovat teologian ja uskonnontutkimuksen asiantuntijoita, tietävät laajemmin teologian osa-alueista.”
Opiskelijoita haastateltaessa etenkin maisterivaihe ja kymmenen opintopistettä pienenevä gradu huolestuttavat. Väitöskirjaa kirjoittava tutkija pohtii, etteivät gradut ehkä enää ole yhtä arvokkaita.
“Gradun supistamisesta päätettiin yliopiston sisällä”, sanoo Kaski. “Ymmärrän, että sen laajuudesta voidaan olla huolissaan. Opiskelijat miettivät, tuleeko heistä nyt huonompia tutkijoita. En usko, että tutkimuksellinen ote tästä rapautuu”, Kaski sanoo.
”Taustalla tarve vastata nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin”
“Tutkintouudistuksen taustalla on käsittääkseni tarve vastata paremmin nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin ja tarjota opiskelijoille myös aiempaa parempia mahdollisuuksia verkostoitua jo opintojen aikana työelämään”, opiskelija kommentoi. Molemmat haastatellut kertovat, että varsinkin laajemmat työharjoittelut A2-linjalaisen näkökulmasta ovat tervetulleita.
Pappislinjan opiskelijat ovat puolestaan huolissaan siitä, että harjoittelu ja praktikumit siirtyvät kokonaan maisterivaiheeseen. A1-linjan opiskelija miettii, miten osittain jo kandivaiheessa suoritettujen praktikumien kanssa toimitaan jatkossa, kun entisen mallista opetusta ei ole. “On vähän väliinputoaja-olo, kun toimitusten harjoittelut jäävät kokonaan välistä”, opiskelija sanoo.
“Kakkosprakkareihin täytyy keksi joku ratkaisu, ja kun sitä mietitään, halutaan, ettei siitä aiheudu opiskelijoille ongelmia”, Kaski kommentoi. “Me haluamme, että meillä on hyvää opetusta ja hyvät tutkinnot.”
Ei vain uhka, vaan myös mahdollisuus
Kasken mukaan opetus saa kiitettävän kasvojenkohotuksen tutkinnonuudistuksen myötä. Myös opiskelijat näkevät uudistuksessa positiivisia puolia.
“Selkeinä hyötyinä näen ainakin mielenkiintoisilta kuulostavat uudet temaattiset opinnot ja oppiainerajoja ylittävät kurssisisällöt”, A2-linjan opiskelija sanoo. “Myös aiempaa pidemmät työharjoittelujaksot avaavat varmasti mahdollisuuksia opiskelijoille, jos paikanvalintaan vain saa riittävästi ohjausta. Tällä hetkellä kaikki tuntuu hieman hankalalta.”
“Kyllä minustakin tuntuu sekavalta”, Kaski nauraa. “Ei tässä ole mitään vastakkainasettelua opiskelijoiden ja tiedekunnan välillä. Kaikki toivovat, että opiskelijat valmistuvat.”
Päämäärä Oy:n esimerkki soveltuvuustutkimuksen tuloksista.
Numerossa 4/16 keräsimme teologian opiskelijoiden kokemuksia kirkon työpsykologisista soveltuvuustutkimuksista. Tässä haastattelussa käydään tutkimuksia suorittavan Päämäärä Oy:n edustajan kanssa läpi tutkimusten historiaa ja käytännön toteutusta sekä reflektoidaan palautetta.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa soveltuvuustutkimuksia on järjestetty vuodesta 2002 alkaen. Järjestelmä syntyi alun perin sekä teologian opiskelijoiden että hiippakuntien tarpeista saada apuvälineitä papin työn ammatillista arviointia varten. Pappisvihkimystä hakevan oman itsereflektion tukeminen on säilynyt tutkimuksen johtoajatuksena siitä lähtien. Nykyisin tutkimuksesta vastaava Psykologitiimi Päämäärä Oy on vastannut tutkimuksista yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 alkaen.
Standardoitujen arviointikriteerien merkityksen voidaankin katsoa kasvaneen nykytilanteessa, jossa työssä jaksamisen ennustettavuus korostuu. Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi toteaa seurakuntien työllisyystilanteen alueellisten erojen kasvaneen sitten 2000-luvun alun. “Silloin oli valtakunnallisesti ajateltuna ns. työntekijän markkinat, jossa vapaista työpaikoista ei ollut pulaa. Nyt tilanne on muuttunut: Helsingissä avoimeen papin virkaan saattaa kuulemma hakea kymmeniä henkilöitä.” Siksi joillekin opiskelijoille voi opiskelun loppuvaiheessa tulla korostuneesti sekä urasuunnittelutarpeita että myös työllistymispaineita.
Kirkon panostus tutkimuksen ja reflektointiseminaarien kehittämisessä ja valvonnassa on huomattavan suuri. Soveltuvuustutkimuksen ja reflektointiseminaarien onnistumista arvioidaan ja päivitetään säännöllisesti monikanavaisesti kerättävän palautteen pohjalta. Kahdesti vuodessa kokoontuva kirkon koulutuskeskuksen seurantatyöryhmä kerää tietoa tutkimukseen osallistujilta, yliopistoilta ja hiippakunnilta.
Koepäivä
Mitä soveltuvuustutkimuksessa käytännössä sitten tapahtuu? Tapojärvi ei mene nykyisten järjestelyjen yksityiskohtiin. “Ne tietävät tietenkin omakohtaisesti, jotka ovat tutkimuksiin osallistuneet.” Kristian Kurikan vuonna 2010 Turun yliopistoon tehty pro gradu-tutkielma Papin vihkimystä hakevien soveltuvuustutkimus – simulaatiomenetelmän luotettavuus sisältää eritellyn kuvauksen tutkimuksen sisällöstä pääpiirteissään. Osallistujat ilmoittautuvat valtakunnallisen haun kautta tutkimuspäivään, joita järjestetään yliopistosta riippuen porrastetusti kevään ja kesän aikana. Tutkimuspaikkana toimivat yleensä hiippakunnan varaamat tilat tai Päämäärän toimitila Turussa.
Varsinaiseen tutkimukseen sisältyy videoitava puhe, strukturoituja persoonallisuutta, kuten luonteenominaisuuksia ja ajattelu- sekä toimintastrategioita mittaavia sekä kognitiivista kapasiteettia mittaavia testejä sekä psykologin haastattelu. Testit mittaavat mm. itsereflektiota ja ajattelun strategisuutta väitelauseiden ja vapaamuotoisen kirjoitelman avulla. Tärkeimmät tulokset on avattu haastattelijan lausunnossa ja niiden lopputulema on visualisoitu graafiseksi nuolikuvioksi, jossa korostettuina ovat sosiaaliset, työn hallintaan ja psyykkiseen kestävyyteen liittyvät valmiudet. Tämä osallistumistodistus toimitetaan hiippakuntaan vihkimystä haettaessa. Tutkimustuloksen muu käyttö esim. rekrytoinnin yhteydessä on kielletty ja vaatii erillistä lupaa.
Tutkimuksen tulokset lähetetään osallistujalle postitse, ja tällä on mahdollisuus saada henkilökohtaista palautetta tuloksista. Syksyllä hiippakunnat järjestävät vielä hiippakunnittain reflektointipäivän, jossa läpikäydään tulosten merkitystä oman ammatillisen suuntautumisen kannalta. Tutkimus on mahdollista suorittaa myöhemmin uudestaan. Tapojärven mukaan “näin on tähän mennessä tehnyt alle promillen verran tutkituista. Tutkimushan on luonteeltaan ns. varhaisen potentiaalin tunnistamista, siksi myös aiempia tuloksia voi olla hyödyllistä tarkastella uudelleen siinä vaiheessa, kun työelämässä on jo oltu ainakin muutaman vuoden.”
Moniosaaja vai peruspappi?
Aura Nortomaan soveltuvuuskokeita käsittelevässä tuoreessa väitöskirjassa A test to pass or a tool of growth?(Helsingin yliopisto 2016) todetaan, että tutkimukseen osallistujat ovat olleet keskimäärin tyytyväisiä tuloksiinsa, eikä niillä ole ollut todennettavaa yhteyttä pappisvihkimyksen jättämisen tai myöhemmän urapolun kannalta. Myös Tapojärven puheissa korostuu, että kokeiden merkitys on ensisijaisesti yksilöllinen. Tutkimus ei siis ole työpaikkahaastattelu, jossa osallistujia kilpailutetaan, vaan kaikki ovat samalla viivalla.
“Tutkimustulokset on lähtökohtaisesti suunnattu osallistujalle itselleen. Tätä korostaa jo sinä-muodon käyttö kirjallisessa arvioinnissa. Vielä alkuvuosina kokeisiin suhtauduttiin varauksella, nykyisin osallistujat ovat avoimempia ja paremmin tilanteen tasalla, mikä auttaa saamaan tarkempia tuloksia. Ennakkotiedotusta tutkimuksesta kehitetään jatkuvasti avoimuuden vahvistamiseksi”, Tapojärvi sanoo.
Teologien parissa on esitetty kysymyksiä, mitataanko tutkimuksissa riittävästi soveltuvuutta seurakunnan erikoistehtäviin vai onko tavoitteena löytää ennemmin jonkinlainen “peruspappi”. Tapojärvi pitää huolta aiheettomana.
“Tutkimus mittaa monipuolisesti eri vahvuuksia, useissa keskeisissä seurakuntapapin työn ominaisuuksissa vahvat henkilöt pärjäävät myös monipuolisesti eri tehtävissä. Jos vahvuuksia tulee esille vähemmän, voivat ne silti riittää hyvään jaksamiseen ja onnistumiseen jollakin erityisalalla, mutta laajalla seurakuntapapin työkentällä uupumisen ja epäonnistumisen riskit ovat silloin helpommin korostuneita.”
Omaksi parhaaksi
Kyyhkysen keräämissä vastauksissa kielteisinä kokemuksina mainittiin kirjallisen palautteen kokeminen hyvin suorasukaisena tai ristiriitaisena oman ammatillisen minäkuvan kanssa. Eräs vastaaja kertoi saamastaan suorasta kehotuksesta hakeutua psykoterapiaan, toinen kertoi saaneensa kuulla olevansa “pelottavan älykäs”. Osa taas ei tunnistanut itseään psykologin kuvauksesta ja sai saman reaktion myös työnantajiltaan ja tuttaviltaan. (Vastauksista ei ilmennyt, olivatko kaikki tutkimukset Päämäärän, eli vuoden 2006 jälkeen tekemiä, joten tässä yhteydessä palautetta reflektoidaan yleisellä tasolla (toim.huom.))
Vastaajan älykkyyttä koskevaa kommenttia Tapojärvi pitää mahdottomana. “Tällaisia ilmaisuja ei kyllä psykologin raporteissa käytetä.” Sen sijaan kehotus ammattiauttajan apuun turvautumisesta on uskottava ja jopa haastattelijan velvollisuus. “Jos osallistujalla on selvästi haittaavia käsittelemättömiä asioita, kehoitus niiden työstämiseen on hyvä kirjata palautteeseen. Tutkimuksen tarkoitus on kuitenkin lisätä itsereflektiota ja sen myötä edistää työssä jaksamista pitkällä tähtäimellä. Yleensä osallistujat ovat jo aiemmin harkinneetkin terapiaa, mikä käy usein ilmi palautekeskusteluissa”, Tapojärvi tiivistää.
Mikä sitten selittää osallistujien kokeman epäsuhdan saadun palautteen ja oman ammatillisen kokemuksensa välillä? Tapojärvi epäilee, että henkilö on voinut koetilanteessa olla “irrallaan itsestään” ja toiminut itselleen epätyypillisesti. “Meillä kysymykset on tehty selkeiksi, joten tulkinnanvaraa niiden ymmärtämisessä ei oikeastaan ole. Haastattelijalla on analyysin tukena ammattitaitonsa ja intuitionsa, kun taas huonolla itsetuntemuksella varustettu ihminen ei välttämättä osaa reflektoida tuloksia tai itseään”, Tapojärvi toteaa. Seurantatyöryhmän vuosittain systemaattisesti kaikilta tutkituilta keräämä soveltuvuustutkimuksen asiakaspalaute on ollut noin 80 % positiivista, eikä vastaa Kyyhkysen artikkelissa esitettyä 50/50-jakaumaa.
Haastattelun lopuksi Tapojärvi pohtii, miten Kyyhkysen tapa nostaa aihe esille vaikuttaa niihin teologeihin, joilla tutkimuksen suorittaminen on edessä. “En tiedä, miten se teidän [Kyyhkysen] juttu vaikuttaa opiskelijoihin, että tulevatko he tutkimukseen sitten kriittisin asentein ja huonommilla yhteistyövalmiuksilla.” Soveltuvuustutkimus voi tosiaan olla niitä asioita, joihin on helppo suhtautua ennakkoluuloisesti ilman parempaa tietoa. On siis hyvä, että Päämäärän omaakin ennakkotiedotusta kehitetään jatkuvasti.
Jutussa mainittujen lähteiden lisäksi apuna on käytetty Kirkon koulutuskeskuksen antamia taustatietoja.
Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?
Nykyään kuulee puhuttavan paljon siitä, miten epävarmalta teologien tulevaisuus näyttää. Kirkon rahat hupenevat, ja pappisvirkojen määrä vähenee. Kouluja yhdistellään, ja opettajiksi haluavilta penätään yhä monipuolisempaa usean aineen osaamista. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei korkeakoulututkinnolla yleisestikään ottaen saa enää töitä niin helposti kuin ennen – ainakaan silloin, kun kyse on teologiasta.
Mutta olivatko asiat sitten ennen paremmin? Vastaus on yksinkertainen: olivat – ja eivät.
Kyyhkysen numerossa 5/1977 pohdittiin teologien työttömyyttä. Silloin 10% teologeista ei työllistynyt heti valmistuttuaan – ja lähes kaikki näistä olivat naisia. Miehillä oli jo ennen valmistumistaan tiedossa työpaikka tai ainakin selkeä ajatus siitä, mihin he aikoivat hakea. Naiset taas kelpasivat sekä kirkolle että kristillisille järjestöille huomattavasti huonommin.
Taustalla on tietenkin klassinen naispappeuskysymys ja sen laveampi versio, eli kysymys siitä, sopiiko naisen olla lainkaan teologi. Vuonna 1979 Kyyhkynen omistikin ensimmäisen numeronsa lähes kokonaan tämän asian puntaroimiselle. Ongelmat työllistymisen suhteen eivät olleet parissa vuodessa helpottaneet, vaan lehtorin virat seurakunnissa vaikuttivat jopa vähentyneen. Naisopiskelijoista 60% piti epävarmana työllistymistään tutkinnon saamisen jälkeen, kun taas miesopiskelijoilla vastaava luku oli vain 4%.
Vuonna 1976 naisteologeista 250 oli joko työttömiä tai koulutustaan vastaamattomissa töissä. Määrä kasvoi n. 50 teologilla vuosittain, eli varsin nopeaa tahtia. Jo tuolloin TYT kuitenkin koki (nais)teologien työllistymisen tärkeäksi kysymykseksi ja Kyyhkysen jutussa ”Nauraako kirkko naisteologeille” (1/79) kerrotaankin, että TYT on pannut koko koneistonsa liikkeelle kysymyksen ratkaisemiksi. Vaikea sanoa, mistä on konkreettisesti ollut kyse, koska siihen juttu ei vastaa.
Tälläkin hetkellä TYT pyrkii valvomaan opiskelijoidensa etua ja auttamaan työelämäyhteyksien luomisessa. Tiedekuntayhdistys järjestää keskusteluiltoja, verkostoitumistoreja ja erilaisia ekskursioita.Parin viime vuoden aikana myös Jumaluusoppineiden Alumniyhdistys (eli Jalumni ry) on aktivoitunut ja ryhtynyt rakentamaan verkostojaan opiskelijoiden suuntaan.
Tukea siis löytyy, vaikka tulevaisuus näyttääkin epävarmalta. Myös tutkintouudistuksen myötä teologian asiantuntemusta pyritään kehittämään enemmän työmarkkinoiden kaipaamaan suuntaan. Monitieteisyys, teemapainotteisuus ja mahdollisuus vaihtaa kandiohjelman jälkeen vapaammin toiseen maisteriohjelmaan ovat työkaluja, jotka saattavat lähivuosina auttaa teologeja pysymään kiinni uramahdollisuuksissa. Tai sitten eivät – aika näyttää, eikä tulevaisuutta voi ennakoida.
Eivätpä varmasti kovin monet 70-luvun lopun opiskelijatkaan arvanneet, miten pian tilanne muuttuisi. Onko tilanne siis parempi vai huonompi kuin ennen?
Työllisyyden suhteen olo on ehkä epävarmempi kuin vuosiin, mutta ainakin jokin on muuttunut: nyt naiset ja miehet ovat samassa veneessä, eikä sukupuoli määritä yhtä paljon sitä, löytyykö töitä vaiko ei.
Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?
Vuoden viimeisessä Kyyhkysessä keskiöön voidaan nostaa eräs usein unohdettu tai ohitettu osa lehtien sisältöä: mainokset. Yhä edelleen Kyyhkysessä esiintyvät mainokset nousevat toisinaan pohdinnan ja puntaroinnin kohteiksi – kuten vaikkapa vähän aikaa sitten keskustelua aiheuttanut kysymys Suomen teologisen instituutin mainoksen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä – mutta mainontakulttuuri on kyllä muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana suuresti.
Vielä 1960-luvun loppupuolella Kyyhkynen oli selvästi tärkeä kanava, kun tavoiteltiin yhteyttä teologian opiskelijoihin. Se on hyvin ymmärrettävää, koska internetin ja sosiaalisen median luomia verkostoja ei vielä ollut olemassa, vaan tieto kulki esimerkiksi ilmoitustaulujen, puskaradion ja mainosten välityksellä. Kyyhkysessä oli paljon työpaikkailmoituksia ja esimerkiksi kustantajien nostoja uusista teologisen alan julkaisuista. Sekaan mahtuu kuitenkin myös sellaisia mainoksia, joita nykypäivänä tuskin enää näkisi.
Kuten vaikkapa nämä: ”Teologian opiskelijat, tervetuloa jo hyvissä ajoin neuvottelemaan papinpukujen valmistamisesta. Tämä ei sido Teitä vielä mihinkään, mutta kun valmistutte, odottaa teitä jo hyvinistuva papinpuku liikkeessämme!” (Papinpukujen erikoisliike, Pukimo Reino Seppänen)
”Suositellaan teologian ylioppilaille Arkadian autokoulua”
”Hyvää kahvia… tavataan Nissenillä. Gott Kaffe… vi möts på Nissen.”
”Teologian ylioppilaat! Käykää katsomassa ja tutustumassa valitessanne joululahjoja kotiväellenne! – yksilöllistä ja käytännöllistä – kaunista ja tyylikästä. UUTTA! Suomalais-englantilainen Uusi Testamentti sopiva lahja ystävillenne niin kaukana kuin kotonakin! HUOM! Tavallinen nailon paita – aivan erikoishintaan mk 8:80!” (Kirkon hankintakeskus)
Vaikka Kyyhkysessä edelleen toisinaan on alaan liittyviä mainoksia, tapahtumailmoituksia ja sen sellaista, harvemmin esimerkiksi kahvilat tai autokoulut pyrkivät tavoittamaan erityisesti teologeja. Vaikuttaakin siltä, että tällaisia mainoksia saatetaan todennäköisemmin nähdä sponsorimainoksina opiskelijoiden haalareissa kuin Kyyhkysen sivulla.
Viestintäkulttuurin muutoksen lisäksi se voi kertoa aikakauslehtien lukijakunnan supistumisesta – ja onhan Kyyhkysen tyyli ja sisältökin muuttunut moneen kertaan vuosien aikana. Eikä papinpukujen mitoittaminen ennakkoon nykypäivän tilanteessa ehkä ole kovin monen pappeudesta haaveilevan opiskelijankaan mielessä, kun työllistyminen kirkkoon on epävarmaa.
Jotkin asiat eivät kuitenkaan muutu. Joululahjastressi uhkaa vuosi vuodelta aikaisemmin ja ilmainen (tai hyvä) kahvi houkuttelee edelleen opiskelijoita. Kenties nailon paidat (sic) tai suomalais-englantilainen Uusi testamentti löytävät tiensä tämänkin sukupolven lahjavalikoimaan – tai sitten eivät.
Syksyllä teologian opiskelijoille teetetyssä kyselyssä selvitettiin, millaisia teologi-identiteettejä on. Aleksi Enqvist ja Rasmus Tillander löysivät kyselystään yhdeksän teologityyppiä, joita yhdistää tietynlaiset hengelliset ja tieteelliset intressit.
Orientoivalla viikolla kuulee aina puhuttavan fukseille siitä, mitä tuleman pitää: loputonta istumista peruskursseilla, ainaista vastaamista kysymyksiin omasta uskosta, ja aina joku luulee geologiksi. Viimeisessä on tietenkin se hyvä puoli, että ainakaan kivien tutkimisen tieteellisyyttä ei kyseenalaisteta.
Opiskelu papiksi ja/tai pappien kanssa tuo teologiselle sen jännittävän luonteen ja maineen – vai onko normaalia pitää fuksiaisten edellä messu? Toisten mielestä kyllä, toisten ei, ja joidenkin mielestä täysin yhdentekevää.
Useissa kysymyksissä teologien vastaukset jakautuvat juuri näin, mutta yhdistääkö tätä joukkoa mikään? Voidaanko puhua teologi-identiteetistä, vai pitäisikö puhua identiteeteistä? Näihin kysymyksiin halusimme vastauksia. Asian tiimoilta tekemäämme kyselyyn vastasi 110 ihmistä. Näistä vastauksista pyrimme kvasi-tieteellisesti analysoimaan näiden mahdollisten identiteettien luonteita. Teologi-identiteetillä tarkoitetaan tässä ihmisten uskomuksia teologiasta, mihin se linkittyy, suhdetta toisiin teologeihin sekä itsensä käsittämistä teologina.
Löysimme kaksi tekijää, joiden voidaan katsoa yhdistävän teologian opiskelijoita. Ensinnäkin laajat perusopinnot, joista eräs vastaaja kirjoittaa osuvasti verraten niitä junaonnettomuuteen, jonka jälkeen trauman kokeneet tuntevat tiettyä yhtenäisyyttä. Toisena teemana, joka nousi lähes kaikilla vastaajilla, oli sisäänpääsyn helppous. On tosin huomioitava, että vaikka se korostui yleisimpänä syynä hakea, lähes kukaan ei mainitse sitä itselle tärkeimmäksi syyksi. Uskomme tämän johtuvan siitä, että useat ihmiset kokevat tarvitsevansa oikeutusta omille opinnoilleen, vaikka kokevat pääsemisen helppouden takia tiettyä akateemista alemmuutta.
Vaikka yleiset yhtäläisyydet ovat sangen vähäisiä, oli tutkimusaineistossa nähtävissä alatason teologi-identiteettejä. Teologi-identiteetit voi mielestämme luokitella sekä tieteellisen/hengellisen orientaation että kyynisen/positiivisen suhtautumisen mukaan. Seuraavaksi esittelemme nämä tyypilliset alaidentiteetit.
Nollatauluteologi
”Isosena oli kivaa. En tiennyt miksi TM valmistuu.”
Nollatauluteologi on usein nuorempi opiskelija, joka ei ole vielä ehtinyt muodostaa vakavampaa suhdetta teologiaan. Useimmat nollatauluteologit löytävät paikkansa jostakin muusta kategoriasta ennemmin tai myöhemmin, mutta ei kuitenkaan ole ennenkuulumatonta tavata tähän kategoriaan kuuluvia vanhempia tieteenharjoittajia. Viimeksi mainittuja on yleensä helppo löytää mm. Kalliosta ja Uudelta ylioppilastalolta.
Stereotyyppinen A1
”Tähtäimessä pappisvirka, unelma päästä opiskelemaan myös sisältöjä.”
Stereotyyppinen A1-linjalainen on jo tiedekuntaan tullessaan innokas kutsumuksen johdattama opiskelija, joka välillä naiivistikin näkee teologisen koulutuksen loistavana tapana ymmärtää omaa ja muiden hengellisyyttä. Positiivisen suhtautumisen teologiaan lisäksi henkilö usein suhtautuu opiskelijatovereihinsa hyvin lämpimästi ja kokee muita enemmän hengellisyyden eräänlaisena teologiutta määrittävänä tekijänä. Jokainen hiemankaan kokeneempi teologi voi samaistua stereotyyppiseen A1-linjalaiseen, ovathan he kaikki käyneet tälle ryhmälle suunnatut perusopinnot ja nauttineet mm. sielunhoidon ihanuuksista.
Hardcore A1
“Suhteeni Jeesukseen ja Raamattuun on se millä on väliä.”
Edellisen turboahdettu versio, joka kokee vahvaa ”evankelista” kutsumusta, jonka hän tuo selvästi esille. Tällaiselta henkilöltä ei tarvitse kysyä, tuleeko hänestä pappi, koska hän todennäköisesti mainitsee kysymättäkin. Erityisesti HCA1:n erottaa muista hänen epäilevä suhtautumisensa akateemiseen teologiaan. Hänelle hengellisyys on, tai sen pitäisi olla, merkittävin teologian opiskelijaan liitettävä ominaisuus.
Traaginen pastori
”Pappeus vaatii teologian opinnot”
Traaginen pastori kyseenalaista teologian relevanssin, nykyteologian tason, pitää akateemista teologiaa arveluttavana ja ei voi olla ajattelematta pappien työllisyyden madonlukuja. Suhteessa positiivisemmin asennoituviin kumppaneihinsa traaginen pastori näkee teologian ja muut teologit jokseenkin kyynisten linssien läpi. Hänellä kuitenkin on kutsumus pappeuteen, vaikkakin joskus viittaa siihen, enemmän tai vähemmän ironialla ”suojatyöpaikkana”.
Hengellinen A2
”Erittäin tärkeä osa teologi-identiteettiäni on myös se, että ajattelen teologina olevani seurakunnan palvelija”
Hengelliset A2-linjalaiset ovat melko lähellä stereotyyppisiä A1:siä, mutta suhtautuvat teologiaan opiskeluunsa kriittisemmin. Tämä voitaisiin tulkita johtuvaksi siitä, että hengelliset A2:t eivät useinkaan tunne luteronormatiivista opetusta omakseen, koska useat heistä eivät ole kyseisen kirkkokunnan piiristä, vaan ihailevat esim. äitikirkon opetusta.
B
”Olen löytänyt opettajuuden, mikä on helpottanut teologina oloa.”
B-linjan teologit ovat oma kiinnostava ryhmänsä, sillä harvemmin heidän kuulee sanovan ”opiskelen teologiaa”, vaan useimmin vastaus kuuluu ”opiskelen uskonnonopettajaksi” tai ”olen teologi, mutta…” B-linjalaisia yhdistää uraorientoituneisuus, pedagogisen pääsykokeet ja opeharkka. B-linjalaisista tulee myös erikseen mainita ne, jotka ilmoittavat opintolinjakseen B-linjan, mutta ovat suorittaneet ainoastaan A2 soveltavat opinnot.
Perus A2
”[Teologian opiskelu on] kokoelma katkeria vuosia täynnä turhaa työtä jota kukaan ei arvosta”
Perus-A2-teologin opiskelua värittää katkeruus, joka on yleensä perua siitä, että ei päässyt valtsikaan tai humanistiseen tai siitä, että pappiskutsumus tekikin oharit. Aineiston perusteella A2:t kokevat, että hengellisyys ei määritä heitä teologina; ja suhteessa kirkollisesti orientoituneihin tovereihinsa, he eivät korosta hengellisyyttä muitakaan leimaavana piirteenä. A2:sten kiinnostus itse teologiaa kohtaan saattaa olla heikohkoa, mikä selittää opintorekisteriin kasaantuneet laajat sivuaineopinnot, jotka vievät akateemista yleisneroutta tavoittelevan A2:sen mennessään.
Kyyninen uskontotieteilijä
”Vituttaa TYT-rinkirunkku ja teologiuden ylikorostaminen.”
Emme olisi tahtoneet leimata minkään tietyn pääaineen opiskelijoita, mutta huomattava osa etenkin vanhemmista uskontotieteen opiskelijoista erottui tutkimuksessa niin selvästi, että koimme välttämättömänä esittää heidät omana ilmiönään. Tätä ryhmää kuvaa erittäin negatiivinen, jopa vihamielinen asenne TYT:tä, teologista tiedekuntaa ja koko teologista oppiainetta kohtaan. Onkin mielenkiintoinen kysymys, että mikä on saanut näin radikaalin vihamielisyyden syttymään?
TYT-toimijaintoilija
”Elän ja hengitän sitä [Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistystä]”
Tämän ryhmän edustajia on helppo löytää erityisesti perjantaisin opiskelijoiden olkkarissa, jonne he kerääntyvät tankkaamaan suuria määriä kahvia. Tämän lisäksi heillä on tapana kofeiiniyliannostuksen vauhdittamana keskustella hyvinkin palavasti järjestötoiminnan polttavimmista puheenaiheista, kuten TVK, TJK, ToNe ja Halko. Aktiivisesti TYT:n toimintaan osallistuvia yhdistää hyvinkin positiivinen suhtautuminen teologian opiskeluun ja muihin teologeihin. Hengellisyys ei ole heillekään selkeä teologiutta määrittävä tekijä. opintolinjasta riippumatta.
Kommentit
“Selvitys kertoo sen, mikä nousee esiin myös luennoilla: teologiaa tullaan opiskelemaan hyvin erilaisin odotuksin. Tiedekunnan kannalta on tärkeää, että kaikki löytävät oman paikkansa. Keskeisenä haasteena on ollut etenkin se, missä määrin koulutus vastaa A2-teologien toiveita ja tarpeita. Tähän on kiinnitetty jo huomiota ja kiinnitetään entistä enemmän huomiota nyt, kun tiedekunnan koulutusohjelmia uudistetaan. Positiivinen uutinen on se, että teologit työllistyvät melko hyvin – koulutuslinjasta riippumatta. Viimeisimmän tiedon mukaan kaikkien lähivuosina valmistuneiden teologien työllistymisaste on peräti 95%.”
Ismo Dunderberg, dekaani
“TYT:n puheenjohtajana pidän Enqvist-Tillander -tutkimusta huolestuttavana, sillä toivon, että jokainen teologi voisi kokea TYT:n omakseen. On surullista kuulla, että uskontotieteilijät suhtautuvat järjestötoimijoihin “rinkirunkkaajina”. TYT:n tehtävä on olla jokaisen teologin oma yhteisö, joka tukee mystisen teologi-identiteetin muodostumista.”
Sara Järvinen, TYT:n puheenjohtaja
Post scriptum
Tutkimustulokset eivät kuitenkaan tyydyttävästi vastaa siihen, mitä on olla teologi. Tarkoittaako tämä, että teologiudesta ei ole mielekästä puhua? Olemmeko vain opiskelijoita, joita sattuu yhdistämään opiskelijakorttiin merkitty tiedekunta? Mielestämme teologina oleminen on kuitenkin erityislaatuista, sillä se tuntuu varmasti erilaiselta kuin vaikkapa valtsikalaisuus. Väitämme, että teologius nousee ennen kaikkea kaikesta siitä, mitä se ei ole: tavallinen ala, arvostettu akateeminen oppiaine, varmahkon työllisyyden takaava tutkinto. Toteamme siis, että humanisteja emme halua olla, valtsikalaisia emme voi olla, olkaamme siis teologeja!
On lokakuun viimeinen maanantaiaamu. Kello ei ole edes puoli seitsemää ja ulkona on vielä pimeää. Ketään ei näy missään, mutta roadtrip kohti Satakuntaa voi alkaa. Rauma, Eurajoki ja Tempaus2016 – here we come!
Kun 20. päivä lokakuuta eksyimme vahingossa Aalto-yliopiston järjestämään Tempaus2016-gaalaan, emme arvanneet, kuinka mahtavaan projektiin päädyimme mukaan. Projektin tarkoituksena oli nostaa laadukas peruskoulutus valtakunnalliseen keskusteluun ja korostaa sen merkitystä pohjana tulevaisuudelle. Tavoitteena oli, että kahden päivän aikana korkeakouluopiskelijat vierailevat Suomen jokaisessa peruskoulussa ja käyvät pitämässä suunnittelemansa oppitunnin. Ohjelmien avulla pyritään innostamaan oppilaita heidän koulunkäynnissä.
Kehä III:n tuolle puolen
Teekkariystävien kannustamina päätimme tehdä jotain hyvän asian puolesta. Ilmoittauduimme mukaan tempaajiksi, kun selvisi sen olevan mahdollista myös muille kuin Aalto-yliopiston opiskelijoille. Espoosta kotoisin olevina toivoimme ilmoittautumisen yhteydessä kouluja Uudeltamaalta. Valtaosa tempaajista lähti entisiin peruskouluihinsa, mutta meille koululla ei ollut väliä.
Viikkoa myöhemmin tempauskoulut jaettiin ja ne ilmoitettiin opiskelijoille. Pääkaupunkiseudulle oli ollut paljon hakijoita, joten osa tempaajista joutui lähtemään hieman kauemmaksi. Näin kävi myös meille: toiveistamme huolimatta emme päässet kouluihin Kehä kolmosen sisäpuolella. Sen sijaan kohtalo johdatti meidät Eurajoelle ja Raumalle. Ensireaktiomme oli ällistynyt, sillä meillä ei ollut ihan tarkkaa tietoa kuntien sijainnista. Ajattelimme kuitenkin positiivisesti ja näimme tilanteen mahdollisena maakuntamatkailuna. Otimme yhteyttä kouluihimme ja sovimme tarkemmista yksityiskohdista. Tämän jälkeen jäimme innolla odottamaan tulevaa tempauspäivää.
Uusien innovaatioiden jalanjäljissä
Tempauspäivän lähestyessä intomme vain kasvoi ja odotimme päivää kuin kuuta nousevaa. Kun päivä vihdoin koitti, olimme täpinöissämme. Lähdimme aamulla kuudelta ajamaan Espoosta kohti Eurajokea ja matka taittui mukavasti auringon nousua ihaillessa. Ensimmäisenä pysähdyimme Lohjalle hakemaan kahvia. Saavuimme Eurajoen Lapijoen koululle noin puoli kymmenen aikoihin; ihastuimme välittömästi koulun keltaiseen puurakennukseen. Lapijoen koulu on noin 70 oppilaan ala-aste, ja oppituntimme tulisi kohdistumaan viides- ja kuudesluokkalaisille.
Ohjelmassa oli johdattaa lapset yrittäjyyden maailmaan. Keskustelimme yrittäjyydestä ja erilaisista yrityksistä. Lopuksi oppilaat pääsivät suunnittelemaan, millaisen yrityksen he itse perustaisivat. Ideoita syntyi urheiluliikkeistä siivouspalveluihin ja kahviloista kukkakauppoihin. Koululaiset vaikuttivat olevan myös innoissaan eteläsuomalaisista vieraista, ja me vastaavasti pääsimme nauttimaan harvinaisen hyvästä kouluruoasta. Kiitokseksi vierailusta saimme 125-vuotis-juhlavuotta viettäneen koulun itsekootut historiikit.
Eurajoelta jatkoimme matkaa Kaaron kouluun Raumalle, jonka sijainti oli lähellä Lapijoen koulua. Koulu oli hurjan paljon suurempi niin kooltaan kuin oppilasmäärältään. Oppitunnin pidimme kahdelle 5. luokalle, joista koostui 30 oppilaan ryhmä. Oppitunnin sisältö oli sama kuin edeltävässä koulussa, ja saimme jälleen hienoja ehdotuksia uusiksi yrityksiksi. Opettajat olivat kiitollisia vierailustamme ja toivottivat meille turvallista kotimatkaa.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä Rauman keskustassa, jossa ihailimme kanavan vartta upeassa syyssäässä. Vierailimme myös Pyhän ristin kirkossa ja kiertelimme vanhassa kaupungissa. Visiittimme jäi kuitenkin valitettavan lyhyeksi, sillä meillä oli vielä pitkä kotimatka edessämme. Siispä otimme nokan kohti Hesalaa!
Pääsimme turvallisesti takaisin pääkaupunkiseudulle monta kokemusta rikkaampina. Huolimatta siitä, että Tempauksen mediahuomio jäi valtakunnallisella tasolla suhteellisen vähäiseksi, projekti onnistui tavoittamaan, motivoimaan ja innostamaan koululaisia ympäri Suomea.
Mikä on Tempaus2016?
Tempaus2016 on Aalto-yliopiston opiskelijaprojekti, jonka avulla halutaan nostaa peruskoulun yhteiskunnallinen merkitys valtakunnalliseen keskusteluun. Projektin tavoitteena on innostaa ja motivoida oppilaita oppimaan. Noin 1400 opiskelijaa eli tempaajaa vieraili noin 1 500 peruskoulussa kahden päivän aikana (31.10 ja 1.11) peruskouluissa pitämässä erikseen sovitun ohjelman. Ohjelmia oli kuusi erilaista: Arkielämän pulmapakki, Apua avoimemmin, Keksi, kehitä, kokeile!, Kids try science, Kuvataide on kaikkialla sekä Tie tulevaisuuteen. Tempausjuhla järjestettiin Helsingissä kansalaistorilla 2.11. Tempauksen virallinen suojelija tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Lisätietoja: https://www.tempaus.fi
Kuvat ja kirjoitus: Saara Latvala ja Linnea Nyberg
