Luther omasta kuolemastaan 1542: “Olen saanut maailmasta kyllikseni ja sekin on saanut minusta kyllikseen, ja olen tähän tyytyväinen. Maailman mielestä olisi hyvä päästä minusta eroon, ja sen se myös tulee havaitsemaan. Onhan niin, kuten usein olen sanonut: minä olen kypsä ja paska ja maailma on suuri peräaukko; siksi erkanemme toisistamme pian. – Kiitän sinua, rakas Jumala, että annat minun olla sinun pienessä joukossasi, joka kärsii vainoa sinun sanasi tähden”. (Pöytäpuhe n:o 5537)
Lutherin alatyylinen kielenkäyttö on varsin tunnettua. Yleensä hänen vulgarismeihinsa suhtaudutaan joko häveliään peittelevästi tai niillä sensaatiomaisesti hekumoiden. Tuskin koskaan niitä on yritetty nähdä Lutherin muuhun ajatteluun elimellisesti kuuluviksi. Niitä on koetettu selittää joko Pöytäpuheiden “irrottelevaan” ja epäasianmukaiseen tyyliin kuuluviksi piirteiksi, tai 1500-luvun arkipäiväisiksi puhetavoiksi. Kumpikaan selitysyritys ei pidä paikkaansa. Seuraavassa pyrimme osoittamaan, miten erityisesti anaaliset vulgarismit kuuluvat erottomattomasti ja myönteisellä tavalla uskonpuhdistajamme ajatteluun.
ANAALISUUS YLIOPISTOTEOLOGIASSA
Lutherin anaalinen kielenkäyttö ei rajoittunut ruokapöytään, vaan tulee yhtälailla esille myös hänen puhtaasti akateemisessa työssään, esimerkiksi vanhurskauttamisoppia käsittelevässä tohtorinväitösdisputaatiossa 1544 (WA 39 II, 289, 315). Lutherin kirjoittamista vahurskauttamisopillisista teeseistä XXXIII – XLIV kahdeksassa esiintyy sana “paska” (stercus, käännöksestä Ks. kuolemattomuudesta osallinen STKS 130, s. 49).
Luther lähtee ajatuksesta, että “omassa varassaan ihminen on paskaa ja jätettä, kuten Apostoli sanoo” (XXXIII, vrt. Fil. 3:8). Osoitettuaan lain käymättömyyden pelastukseen Luther sanoo, että ihminen voi kuitenkin “lain vanhurskaudessa, ylpeyden ja aistien turhuuden etusijalle asettaen tehdä ratkaisun paskan puolesta”. (XLIII) Luther päätyy kuitenkin iloiseen varmuuteen: “Jumala on armahtava ja oikeamielinen ja nostaa köyhän paskasta asettaakseen hänet kansansa ensimmäisten joukkoon”. (XLIV)
Disputaatiokeskustelussa käy myös ilmi, että Lutherin mielestä paskamaisuus ei tullut ihmisten ominaisuudeksi vasta syntiinlankeemuksessa vaan jo alkutilassa Aatami oli tekoineen pelkkää paskaa: “Adam ante lapsum erat stercus cum suis operibus, habebat, ex dono gratiae vitam aeternam.” (s. 315, 20-21)
ANAALISUUS EKSEGEESISSÄ JA JULISTUKSESSA
Reformaation raamattuperiaatetta perustellessaan, Luther käyttää anaalisia kielikuvia. Pöytäpuheessa n:o 335 Luther selvittää allegorisen ja historiallisen raamatuntulkinnan eroja. Ensin hän toteaa munkkina ollessaan allegorisoineensa käymälänkin. Mutta tutustuttuaan raamatunhistoriaan hän huomasi, ettei Joosua suinkaan taistellut vihollisiaan vastaan sen vuoksi, että joku voisi myöhemmin allegorisoida tämän tapahtuman. Taistelun konkreettisuutta ja sen historiallista puhuttelevuutta Luther tähdentää sanomalla: “Jos minä olisin ollut siellä, olisin pelosta paskantanut housuihini.” Samaan hengenvetoon hän toteaa allegorisen tulkinnan pääedustajasta Origeneesta, ettei löydä koko tämän tuotannosta sanaakaan Kristuksesta.
Pöytäpuhe 2616 b kertoo julistajan ongelmista. Tohtori Jonas pyytää Lutheria käymään uudelleen vaaliruhtinaan seurakunnissa, koska sananjulistajat niin harvoin niissä käyvät. Luther vastaa arvoituksellisesti: “Hyvä on, mutta jälkipolvien kanssa tulee käymään toisin. Me kärsimme seurakuntaa; he painostavat meitä niin kauan, kunnes peitymme omiin ulosteisiimme. Sitten he kyllä palvovat meidän paskaamme. He haluaisivat päästä mielellään meistä eroon, niin haluaisimme mekin heistä. Niimpä me erkanemme kuin kypsä paska ja leveä peräreikä.”
Kuten jo alussa siteeratussa tekstissä, tässäkin anaalinen kielikuva liittyy kuoleman teemaan. Lain teot ja ylipäätään ihmisen omat tuotokset ovat sitä paskaa, jonka alle ihminen hitaasti kuolee. Näin on laita Lutherin mukaan myös julistajalla, joka joutuu jatkuvasti tuottamaan sanaa seuraku
nnalleen. Tässä valossa sopii kysyä, mitä me Lutherin juhlavuonna oikeastaan palvomme. Haluammeko Lutherin saarnaamaan omien kirkko- ym. -poliittisten intressiemme puolesta, aivan kuten em. vaaliruhtinas halusi käyttää Lutheria oman valta-asemaansa pönkittämään? (Missähän merkeissä Preussin valtakunta 1883 ja Natsi-Saksa 1933 palvoivat Lutheria?)
ANAALISUUS LUTHERIN OMASSA ELÄMÄSSÄ JA KUOLEMASSA
Kuoleman teema kytkeytyy Lutherin anaalisuuteen vieläkin perustavammassa eksistentiaalisessa merkityksessä. Luther ei ajattele kuolemaa teoreettiseksi kysymykseksi, vaan katsoo omaa kuolemaansa rehellisesti ja huumorintajuisesti silmästä silmään. Em. pöytäpuhe 5537 paljastaa Lutherin selkeän tietoisuuden omasta rajallisuudestaan ja lohdullisesta kuulumisesta Jumalan maailmaan.
Tuossa kohdassa anaalinen kielikuva esiintyy mitä vakavimmassa tekstiyhteydessä. Luther pohtii kuolemaansa ja kielikuvan jälkeen puhkeaa ylistämään Jumalaa. Vastaavalla tavalla anaalisuus ja jumalasuhde esiintyvät yhdessä pöytäpuheen 141 lopussa, jossa Luther kertoo väittelyssä paholaisen kanssa sanovansa tälle: “Nuole minun persettäni”, ja toteaa lopuksi: “Tällaiseen tarkoitukseen meillä on sanan aarre (thesaurum verbi), Jumalalle ylistys!” Näissä kohdissa käy ilmi Lutherin anaalisuuden eksistentiaalinen yhteys hänen ristinteologiaansa. Ihminen voi kohdata Jumalan vain tunnustaessaan oman alhaisuutensa, kuolevaisuutensa ja raadollisuutensa.
Anaalisuus ei ole irrallinen, kammoksuttava tai läpeensä koominen ilmiö, vaan seikka, joka omalla tavallaan kuvastaa koko eksistenssiämme. Sen kautta ihminen jo lapsena oppii tuntemaan riemua suorituskyvystään ja liikeratojen hallinnasta. Anaalisuudessa korostuu itseluottamus ja varmuus sekä toisaalta ylpeys ja omahyväisyys, joiden varassa ihminen yrittää vanhurskauttaa itse itseään Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta asialla on toinenkin puoli. Ihminen on täysin riippuvainen siitä, mitä Jumala hänelle elämässä antaa. Kaikesta tästä ihminen ei konkreettisesti ottaen tuota muuta kuin ulosteita. Olemme kerjäläisiä, kuten Luther terävästi sanoo.
Jos anaalisuutta ei hyväksytä kokonaan, seuraa katastrofi. Raadollinen ihminen on aina anaalisuuteen sitoutunut, hyväksyipä hän sen tai ei. Jos lakkaamme näkemästä oman raadollisuutemme ja tuijotamme vain suorituskykyymme ja saavutuksiimme, sorrumme ylpeyteen. Toisaalta, jos näemme vain ihmisen katoavaisuuden ja kehnouden, lankeamme epätoivoon. Jotta ihminen voisi ymmärtää Jumalan hyvyyden ja ihmisrakkauden, hänen tulee nähdä omat ponnistelunsa kuolevaisuudesta ja raadollisuudesta käsin.
Suuremman itsetietoisuuden saavuttaminen ei merkitse kipuamista pois arkipäivän elämän alhaisuudesta ja heikkoudesta, vaan koko Jumalan maailman, ihmisen väistämättömän asuinsijan, rehellistä tiedostamista. Missään emme ole tavanneet näiden tosiasioiden tunnustamista yhtä kirkkaasti ja selvästi kuin Lutherilla, joka ylla lainatussa katkelmassa puhuu omasta kuolemastaan. Onko meillä yhtä suuri eksistentiaalinen rehellisyys Jumalan ja ihmisten edessä?
Teksti: Matti Myllykoski & Risto Saarinen
Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 1983
Matti Myllykoski on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan dosentti
Risto Saarinen on teologian tohtori, filosofian tohtori, sekä Helsingin yliopiston ekumeniikan professori
Piispa Soramies on saapunut keskustelutilaisuuteen teologian ylioppilaiden vieraaksi. Lähetyshiippakunnan piispa esittäytyy ja kertoo Lähetyshiippakunnasta. Muuta agendaa ei ole ilmoitettu. Tämä näyttää riittäneen herättämään kiinnostuksen. Yleisöä on paikalla kolmisenkymmentä, niin opiskelijoita kuin pappejakin.