Teologit työelämässä: Kesä hautausmaalla – Kyyhkynen 3/2014

Teologi päätyi hautausmaalle vahtimestariksi.

Ennen kuin Liisa Halonen ryhtyi Malmin hautausmaan vahtimestariksi, hän uskoi että työssä vaikeinta tulisi olemaan surevien omaisten kohtaaminen. Vainajien jatkuva näkeminen mietitytti, mutta siihen tottuisi. Surun kohtaaminen oli kuitenkin yllättävän helppoa. Vahtimestari ei ota suruun osaa vaan varmistaa, että omaiset pystyvät tekemään surutyötä rauhassa ja turvallisin mielin. Työ on käytännön asioissa neuvomista ja niiden hoitamista. Vainajien näkeminen sen sijaan on osoittautunut rankemmaksi kuin Liisa osasi odottaa. Hän onkin sitä mieltä, että ketään ei pitäisi pakottaa näkemään kuolemaa.

Liisa HalonenLiisa Halonen aloitti kesätyöt Malmin hautausmaan kappelissa jo huhtikuussa. Sitä ennen hän oli jo ehtinyt tehdä vahtimestarin töitä viikonloppuisin. Kesätyö oli siis jo tuttua ja perehdytys yksityiskohtaista. Yhteen työpäivään kuuluu joko viisi siunaustilaisuutta tai viisi uurnanhautausta. Paljon aikaa käytetään siihen, että saattoväki otetaan vastaan ja heidän kysymyksiinsä vastaillaan. Vahtimestari ei suorita siunauksia, vaan odottaa mahdollisesti myöhässä tulevia omaisia, ja mikäli kyseessä on arkkuhautaus, vahtimestari neuvoo arkun kantamisessa ja lähtee tilaisuuden päätyttyä johdattamaan saattokulkuetta kohti oikeaa hautaa. Reitti on hyvä suunnitella etukäteen, koska kokenutkin kulkija voi eksyä helposti Malmin hautausmaan jättimäiseen labyrinttiin. Vahtimestarin työhön kuuluu myös paljon odottelua, koska hautaamisia ei pyritä suorittamaan kellon tarkkuudella. Liisasta on tärkeää, että omaisilla on aikaa esittää kysymyksiä ja rauhoittua muistamaan vainajaa. Kenestäkään ei tuntuisi hyvältä, jos vahtimestari alkaisi kesken hautaan laskemisen vilkuilla levottomana kelloa.

Kesätyö on opettanut opettajaksi opiskelevan teologin kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät peittele vahvojakaan tunnereaktioita. Sen kaltaiset kohtaamiset ovat Liisan mukaan tärkeitä kokemuksia jokaiselle teologian opiskelijalle. Tuleville papeille hautauskäytäntöjen perinpohjainen tunteminenkaan ei olisi pahitteeksi. Kun käytäntö on hallussa, voi keskittyä läsnäoloon. Se on tärkeää niin papille kuin vahtimestarillekin. Omaiset ovat usein huolissaan siitä, ovatko tehneet kaiken oikein hautaustilanteessa. Rauhallisuus, selkeys ja ennakointi ovat valtteja työssä. Teologin taustasta on ollut hyötyä kirkollisten toimitusten tuntemisen lisäksi siinä, että Liisa tietää suurin piirtein mitä papit tietävät ja mitä taas vahtimestarin tulee ottaa kontolleen. Liisa kokee olevansa hautaustilanteessa ikään kuin kirkon kasvot, koska on välillä ainut kirkon henkilökunnan jäsen paikalla. Tärkeää on olla näkyvästi paikalla ja tavoitettavissa. Hautausmaalla vahtimestari saakin usein ottaa vastaan sekä positiivista että negatiivista palautetta.

Vaikka työt seuraavat harvoin kotiin, ovat hautaamiset joskus raskaita. Pienten lasten arkut tuntuvat erityisen pahalta ja usein nuorena kuolleiden siunaustilaisuuksiin liittyy vanhempien kontrolloimaton suru. Joskus rankka tilanne voi saada myös vahtimestarin itkemään. ”Yritän kuitenkin ajatella että omaisten suru johtuu vain siitä, että vainaja on ollut omaisille tärkeä ja rakas”, Liisa kertoo, ”Siksi jatkuva surun keskellä työskentely ei tunnu pahalta, vaan rakkauden ja kaipauksen näkeminen on oikeastaan aika kaunista.”

teksti ja kuva: Ella Luoma

 Teologit työelämässä -sarjan muut osat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *