Tapasin rohkean miehen

Suomalainen ympäristöfilosofi ja kirjailija Pentti Linkola Helsingin kirjamessuilla vuonna 2010. Kuva: Wikimedia Commons

Reformaatiossa on ollut kyse suuresta muutoksesta, ei pelkästään hengellisessä maailmassa tai kirkon piirissä, vaan koko yhteiskunnassa. Sen tapahtumat ravistelivat ihmisiä ja järisyttivät koko Eurooppaa. Eri suuntiin soutajia oli runsaasti ja voimmekin nähdä koko reformaatiotapahtumien ketjun eurooppalaisen toisinajattelun tuloksena. Reformaatiosta on nyt kulunut viisisataa vuotta, ja Euroopassa kiistellään yhä, niin hengellisen kuin maallisen regimentinkin piirissä.

Yksi ajattelija on soutanut vastavirtaan koko toimintansa ajan ja siksi pidin tärkeänä matkata Sääksmäen Ritvalaan haastattelemaan Suomen tunnetuinta toisinajattelijaa, Pentti Linkolaa. Ääninauhaa haastattelusta kertyi tuntikaupalla ja minulla on ilo esitellä Kyyhkysessä katkelmia keskustelustamme liittyen uskontoon ja kirkkoon.

 

Pentti Linkola, mitä te pidätte pyhänä?

“Luontoa. Käytän siitä myös mielelläni vielä tuota termiä, pyhä. Se on minulle jotain paljon muuta kuin aineenvaihduntaa ja ravintoketjuja. Koskemattomaan metsään meneminen on minulle varmaankin jotain samanlaista kuin hartaalle uskovalle voimakkaat uskonkokemukset. Aarniometsässä ja rannattomilla soilla minä koen, että olen nyt korkeamman keskellä, tai oikeastaan alla.”

 

Oletteko löytäneet jostain yhteisöstä hengellisen kotinne?

“Kyllä se on minulle vain henkilökohtainen kokemus. Minähän olen jo heti aivan nuorena ylioppilaana eronnut kirkosta. Muistan vielä hyvin sen vastaanotonkin Helsingissä, olisiko ollut Johanneksen seurakunnan kirkkoherra. Silloin piti vielä ilmoittautua ja käydä keskustelua seurakunnassa, ennen kuin jäsenyydestään pääsi eroon. Kirkkoherra tiedusteli minulta syytä, ja vastasin, että useimmat ihmiset kai mainitsevat kirkollisveron. Minä sanoin, että se ei ole minun syyni, mutta kun minulla ei ole sitä uskoa. Koin, että oli väärin kuulua.

Olen siitä myöhemmin kyllä tinkinyt. Joskus neljä vuotta sitten liityin kirkkoon takaisin ja kysyinkin vielä Valkeakosken kirkkoherralta, että pääseekö liittymään kirkkoon, vaikka ei olekaan sitä oikeaa uskoa? Hän vastasi haikeasti, että ‘meidän seurakunnasta varmaan pääosa on sellaisia, joilla ei ole sitä oikeaa uskoa. Kyllä sinne on tervetulleita kaikki.’”

 

Miten päädyitte liittymään takaisin kirkkoon?

“Halusin liittyä, koska kirkko on kuitenkin maallisiin instituutioihin verrattuna se, joka todella syvällisesti välittää onnettomista ihmisistä. Ja sitten se vielä jarruttaa tätä mailman mielipuolisinta kehitystä. Se on kuitenkin aina vähän jäljessä tässä robottien maailmassa.

Minuun on myös paljon vaikuttanut se, että olen elämässäni ystävystynyt useampienkin pappien kanssa, ja he ovat kyllä olleet kaikki ihmisinä ihan sitä eliittiä, keskimääräistä ihmistä paljon suurenmoisempia. Kohdalleni ei ole sattunut muuta kuin kirjeissä näitä mahdottomia ahdasmielisiä, joiden kanssa en varmaan pystyisi edes keskustelemaan.

Jonkin verran liittymiseeni vaikutti myös se, että olen oppositiossa. Tuossahan oli sellainen kirkosta eroamisen aalto kun tämä Päivi Räsänen puhui homoseksualismia vastaan. Eihän hän edes edustanut kirkkoa. Ehkä se vaikutti myös minuun – kun niin moni nyt kerran eroaa, niin minähän liitynkin.

Minä olen ikäväkseni ollut skeptikko aina, ja sekin on yksi murheen aihe. Mulle tällainen usko näkymättömään on mahdottomuus. Mutta se opinkappale, että usko kaksituhatta vuotta sitten eläneeseen, epäilemättä loistavaan filosofiin ja eetikkoon Jeesus Nasaretilaiseen, vapauttaa kaksituhatta vuotta myöhemmin syntyneet ihmiset synneistä – se on minusta niin loistava keksintö, että se jo herättää kunnioitusta tätä uskontoa kohtaan.”

 

Puhutte Jeesus Nasaretilaisesta loistavana filosofina ja eetikkona. Minkä hänen opetuksistaan nostaisitte esiin? Mihin puolestaan ette yhdy?

“No, historiaa täytyy tietysti lukea sen ajan olosuhteiden mukaan. Olihan se se varmasti valtavaa silloin, jos miettii minkälainen on Vanha Testamentti. Minkä takia kirkko ylipäätään tätä julminta dokumenttia pitää yllä? Sehän on pelkkää tappamista. Mutta niin – sitten tulee Jeesus Nasaretilainen. Ymmärtäähän sen, että ne fariseukset ja muut Vanhan testamentin opin kannattajat pitivät sitä hirvittävän vaarallisena. Siitähän tuli todellinen rakkauden oppi, joka on varsinkin Vanhaan testamenttiin verrattuna aivan rajattoman loistavaa ja uutta etiikkaa. Olihan sillä näitä edeltäjiäkin, Johannes Kastajat ja muut, mutta häneenhän tämä henkilöityi.

Onhan siitä jotain vanhentunutta jo. Ei se noin voi päteä enää, kun ihmisiä on miljardeja…”

 

Nasaretilainen korosti usein armoa. Mutta – miten armo liittyy teidän ajatteluunne? Mitä armo sinulle tarkoittaa?

“Niin. Sitä korostetaan minusta aivan liikaa. Synnin käsitettä puolestaan saisi korostaa enemmän. Enemmän synnistä, vähemmän armosta. Toisaalta, ehkäpä se armo menee helpommin perille, se miellyttää ihmisiä niin suuresti.

Oli hienoa kun kirkkoherroilla oli aikanaan sellainen arvovalta, että nähdessään sunnuntaina ihmisiä töissä pellolla kirkkoherra komensi ne kotiin pyhittämään lepopäivää.”

 

Missä kirkko siis tällä hetkellä menee vikaan?

“Linkola: Kirkko menee vikaan siinä, että se pitää kiinni jokaisen miljardin ihmisen samasta arvosta. Enemmän kirkko saisi tosiaan myös jyristä sillä vanhan ajan otteella, kuten jo sanoinkin.

Kyllähän nää arkkipiispa Mäkiset ja muut tuntevat kentät ja tietävät millaisia ihmiset ovat – eihän sellainen menisi perille. Kyllä se herättäisi kovaa vastustusta se tällainen synnin korostus. Yksinkertaisesti sanottuna näen, että on se liian laimea tämä kirkko.”

 

Ovatko uskonnot ihmiselle välttämättömiä? Kuuluuko uskonto ihmisen perustarpeisiin?

“Ihmiset ovat harjoittaneet uskontoa tiettävästi aina. En ainakaan tiedä, että olisi ollut heimoja, jotka olisivat eläneet täysin vailla tällaista. Kai se ihmisyyteen kuuluu, usko korkeampaan. Onhan minullakin se välttämätön, ylimaallinen tunne. Näen luonnossa sen niin sanotun normaalin elämän yläpuolelle.”

 

Millaisia ajatuksia teillä on moraalin ja uskonnon suhteesta?

Olen miettinyt kirkon suhdetta sotaan. Loistava pappi, Lauri Leikkonen oli aikanaan Virolahden kirkkoherrana ja kaiken lisäksi loistava ornitologi. Hän oli lintujen rengastajien parissa sellainen meidän kaikkien rakastama vanha setä, joka keksi kaiken maailman menetelmiä rengastusta varten. Hän oli ollut aiemmin komppanian päällikkönä ja piti edelleenkin Suomen käymiä sotia pyhinä. Minullekin hän esitteli sellaista kuvateosta, jonka hän oli koonnut oman rykmenttinsä kaatuneista. Hän näytti kuvia ja kysyi, että ‘eivätkö olekin uljaan näköisiä?’ Minusta ne olivat ihan tavallisen näköisiä perunanenäisiä nuoria poikia, sellaisia kuin armeija-aikaan ollaan, mutta hän näki, että he olivat antaneet henkensä evankelis-luterilaisen kirkon ja isänmaan puolesta. Hän oli isänmaan ja uskonnon ihminen niin paljon kuin olla voi. Se suhtautuminen oli niin harrasta. Sillä olemuksellaan hän kuitenkin saavutti koko meidän viidensadan lintujen rengastajan ihailun.

Tämän jälkeen keskustelumme siirtyi suomalaisuuteen ja kulttuuriin, ensisijaisesti kirjallisuuteen. Lopuksi kysyessäni tahtooko Linkola lähettää terveisiä Suomen opiskelevalle nuorisolle, oli vastaus seuraava:

“Olen sen verran ihmisystävä, että en kyllä lähetä sellaisia terveisiä, että he omaksuisivat tämän syväekologisen elämänkatsomuksen. Jos näin kävisi, he joutuisivat kohtaamaan elämässään niin paljon pettymyksiä. En tahdo toisaalta myöskään kehottaa ketään panemaan hulinaksi, en tähän kysymykseen varmaan vastaa ollenkaan. En varmaankaan lähetä mitään terveisiä.”

 

Niilo Rantala

Post navigation

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *