Pääkirjoitus 2/2015

”Kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita”, minulle sanottiin. ”Ei joka suuntaan voi olla vastuullinen.”

Eivät ole. Kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita eikä niitä tule tukea antamalla niille mainostilaa.

Kyyhkynen on Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen jäsenjulkaisu. Yhdistys on sääntöjensä mukaan ”uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton”, niin myös Kyyhkynen. Kyyhkysen reunaehdot tulevat yhdistykseltä, mutta niiden sisällä lehdessä noudatetaan päätoimittajan valitsemaa linjaa.

Lehden linja ilmenee ensisijaisesti pääkirjoituksessa, jossakin määrin myös artikkelivalinnoissa. Meidän linjamme on ollut avoin ja keskusteleva. Lehdessä on vuoden aikana julkaistu kolmen piispan haastattelut sekä annettu Kai Sadinmaan kritisoida kirkkoa sisältä käsin ja Petri Karisman ulkoa. Lehdessä on annettu tilaa myös näkemyksille, joita päätoimittajat jaa. Lehden linjaa on myös se, kenen mainoksia se julkaisee eli keneltä se vastaanottaa rahaa.

Tässä lehdessä ei julkaista Suomen Teologisen Instituutin STI:n mainosta, vaikka TYT oli yrittänyt myydä heille mainostilaa. TYT:n linja on avoimuus, se antaa tilaa erilaisille maksaville näkemyksille. Kyyhkysen linja on tiukempi. On myös vääriä mielipiteitä, jopa vaarallisia. Me voimme kirjoittaa niistä ja meidän toimitukselliseen aineistoomme mahtuu maailman koko mielipiteiden kirjo. Me emme kuitenkaan tue naispappeuden vastustajia myymällä heille mainostilaa.

STI:n perustivat ne, jotka vastustavat naisten mahdollisuutta toimia pappina. Kun muutamaa vuotta myöhemmin uskallettiin puhua homoseksuaaleista, se alkoi vastustaa heitäkin. STI pyrkii siihen, että minusta voisi tulla pappi samalla kun ovi suljettaisiin kahdelta kolmasosalta tämän tiedekunnan opiskelijoista. Naiseus tai homoseksuaalisuus on suurempi este pappeudelle kuin minun tekemäni synnit. STI:n peruskirjan mukainen tarkoitus ei ole vain mielipide, se on syrjintää.

STI ”tukee erityisesti teologian opiskelijoita heidän opinnoissaan ja hengellisessä elämässään” ja sen mukaan ”paimenen virka kuuluu miehelle”. Se on lähes kolmenkymmenen vuoden ajan tukenut opiskelijoita valmistumaan papeiksi, jotka eivät pidä osaa työtovereistaan yhtä arvokkaina, yhtä oikeina pappeina.

Kaikki teologian opiskelijat eivät vastusta STI:n toimintaa. Sen toiminnassa on mukana myös naisia, jopa papiksi pyrkiviä. Kyyhkysen toinen päätoimittaja Milla Purosalokin on eri mieltä ratkaisustani. Heillä on moraalinen oikeus valita itse, ovatko mukana toiminnassa, joka on suunnattu heitä vastaan. Minulla ei ole samaa oikeutta. Minä olen heteroseksuaalinen, konservatiivinen aikuinen mies ja siksi kelpaan STI:lle. Minulle ovet ovat avoinna. Tässä lehdessä ei suljeta ovia miltään ihmisryhmiltä, ellei niitä samalla suljeta minulta.

Lehden toimittaminen ei ole demokraattinen prosessi. Yhdistys voi kokea, ettei ”joka suuntaan voi olla vastuullinen”, mutta lehden sisältö päätetään lehdessä. Kaksi päätoimittajaa tekee työtä yhdessä ja koko toimituskunta voi osallistua, mutta lopullinen päätös on vastaavan päätoimittajan.

Kyyhkynen ei julkaise syrjintään pyrkivien järjestöjen mainoksia, sillä me emme kannusta naispappeuden vastustamiseen tai homoseksuaalien eheyttämiseen.

Samuli Suonpää, vastaava päätoimittaja

Puheita ja pitkiä helmoja

”Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä suuremmaksi asiantuntijaksi tunnen itseni.”

Kyyhkysen toimittaja juhli ensikertalaisena 162-vuotiasta TYT:tä Suomenlinnassa.

Seitsemäntenä opiskeluvuotena eräs ystäväni tekee päätöksen puolestani. Sun täytyy osallistua TYT:n vuosijuhlille edes kerran. Huomaan maksavani osallistumismaksun, tilaavani maksimekon internetistä ja kiillottavani korkokenkäni luonnonmukaisella kenkäplankilla, jossa on selvästi aika paljon tervaa. Maatessani illalla sängyssä ei uni meinaa tulla tervanhajuiseen asuntooni. En ole osallistunut mihinkään viralliseen akateemiseen pönötykseen koskaan, ellei sitsejä lasketa. Osaanko etiketin, pysyvätkö rintaliivirakennelmat pystyssä, miten valssia tanssitaankaan?

Juhlapäivän aamuna aurinko paistaa ja take away- kupin hymynaama ennustaa hienoa iltaa. Kannattelen pitkiä helmojani ratikassa ja välttelen pysäkillä loskaa. Olen matkalla vuosijuhlamessuun Tuomiokirkkoon. Kompastelen helmoihini myös kirkossa, matkalla alttarille, alttarilla, palatessani alttarilta. Hartiani siveellisesti peittävä huivi heiluu missä sattuu ja menee sykkyrälle. Ei näitä vaatteita ole tehty elämistä varten, ystäväni neuvoo vieressäni.IMG_0368

Messu on juhlava ja hieno. Se on räätälöity meitä teologeja varten ja aloittaa Martti Nissisen teologiseen aktivismiin kehottavalla saarnalla hienojen puheiden sarjan, joka jatkuu läpi koko illan. Jälkeenpäin mietin, että puheet olivat illan parasta antia. Liian harvoin olen päässyt kuuntelemaan teologeilta teologeille räätälöityjä akateemisen itsetunnon nostatuspuheenvuoroja. Siitähän näissä on kyse. Kuraattori Janne Keränen kehottaa kuuntelijoitaan olemaan asioista jotakin mieltä, teologian maisteri Heikki Uusitalo puhumaan rohkeasti Jumalasta. Dekaani Ismo Dunderberg muistuttaa tiedekunnassamme tehtävästä huipputason tutkimuksesta. TYT:n kunniajäsen Raija Sollamo nostaa esille ajankohtaisia ja vaikeitakin teemoja. Samoin tekevät muiden yhdistysten edustajat puheenvuoroissaan. Varadekaani Risto Saarinen asiantuntijoi meille rakkaudesta.

Itse juhliin siirrymme Suomenlinnan lautalla ylioppilaslakki päässämme (toim. huom. emme vielä päissämme) ja TYT-hymniä laulaen. Kaikki on kovin tyylikästä. Ensimmäisen kerran tämä tyylikkyys murenee vasta jatkoilla Rymy-Eetussa. Jatkojen jatkoilla alasaunalla siitä ei ole enää mitään jäljellä. Mutta kun lautta kuljettaa meidät Suomenlinnan Tenalji von Ferseniin viinilasien ja omilla nimillämme varustettujen pöytien äärelle, sipsutamme vielä hienosti korkokengissämme ja astelemme suoraselkäisinä puvuissamme paikalle. Nostamme maljan, ensimmäisen, toisen, kolmannen. Vaadimme saada laulaa ja rummutamme käsillämme pöytää, kun joku sanoo jotain oivaltavaa. Muutaman viinilasillisen jälkeen ainakin oman pöytäseurueeni tunnelma on riehakas. Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä suuremmaksi asiantuntijaksi tunnen itseni. Arvokkaaksi osaksi yhteiskuntaa, uskonnollisen osaamisen johtotähdeksi. Juhlapuheet ja viini ovat tehneet tehtävänsä.

Seuraavana aamuna makaan kotonani vessan lattialla. Se tuntuu mukavan viileältä. Hytisen ja mietin, ketkä lähtivät tästä vielä Silliaamiaiselle.

Kiitoksia tästä kokemuksesta, 162-vuotias TYT ja etenkin kaikki te, jotka laitoitte omaa aikaanne huikeasti likoon illan syntymiseksi.

teksti: Ella Luoma
kuvat: Sara Järvinen

TYT:n puheenjohtajalta 1/2015

Ainoa pysyvä asia on muutos. Tuon lauseen paikkansapitävyyden näkee erityisesti opiskelijajärjestöjen toiminnassa. Yksivuotiset kaudet ja joka vuosi mukaan tulevat ensimmäisen vuoden opiskelijat takaavat sen, että TYT saattaa näyttää peräkkäisinä vuosina aivan erilaiselta. Sama pätee TYT:n kustantamaan Kyyhkyseen. Etsipä jostain käsiisi kaksi tai kolme vuotta vanha Kyyhkynen ja vertaa sitä tähän lehteen. Yhtä näkyvät muutokset ovat mahdollisia kaikissa opiskelijajärjestöissä.

Maailmankuvani muuttui jonkin aikaa sitten, kun osallistuin olut-tastingiin ensimmäistä kertaa elämässäni. Kymmenen hengen osallistujajoukosta tunsin entuudestaan noin puolet, ja heistäkin vain muutaman hyvin. Näiden kymmenen vieraan sankarin kanssa olin päätynyt minulle entuudestaan vieraaseen pubiin, jonka olemassaolosta en ollut kuullutkaan, vaikka olen asunut sen lähellä jo pari vuotta. Koko tilanne oli ensin vähän outo. Muutaman oluen jälkeen selvisin kuitenkin alku-ujoudestani, ja loppuilta sujui erittäin mukavasti. En ehtinyt edes katsoa kelloa, kun pubissa jo näytettiin valomerkkiä. Salaa toivon, että pääsisin takaisin pian uudestaan.

En osallistunut olut-tastingin järjestämiseen ja osittain sen takia hieman jännitinkin sitä. Tapahtuma näet oli TYT:n järjestämä, mutta järjestäjänä oli aivan tuiki tavallinen rivijäsen – jäsen, joka on kyllä hengaillut yhdistyksen tapahtumissa, mutta ei ole aktiivisesti ottanut tapahtumien järjestämisessä roolia. Neuroottisempi aivopuoliskoni teki varasuunnitelmia sen varalta, että päätäni vaadittaisiin vadille katastrofin seurauksena. Huoleni katosivat kuitenkin minuuteissa, kun huomasin että paikalla oli riittävästi osallistujia, järjestelyt pubin kanssa olivat kunnossa, ja kaikki osallistujat vaikuttivat viihtyvän. Laskukin saatiin maksettua ilman erimielisyyksiä.

Kerron tästä, koska toivon jäsentemme osallistuvan jatkossa toiminnan järjestämiseen entistä rohkeammin. Yhdistys on kuluvan vuoden aikana ehtinyt järjestää jo vaikka mitä. Virkailijat ja luottamusopiskelijat ovat järjestäneet tapahtumia, juhlia ja ekskursioita villillä energialla, eikä vauhti näytä hidastuvan. Päinvastoin. Tämän vuoden aikana yhdistys kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että yhdistyksen jäsenten on helpompi ideoida, suunnitella ja toteuttaa erilaisia tapahtumia. Yhdistys tulee tarvittaessa apuun tapahtuman toteuttamisessa ja voi auttaa esimerkiksi tapahtumasta tiedottamisessa. Vielä ehdit mukaan!

Muutoksesta huolimatta osa asioista tullaan tekemään samalla tavalla kuin ennen. Tiedekunnan ja opiskelijoiden väleihin tullaan jatkossakin panostamaan, eikä yhdistys unohda rooliaan teologian opiskelijoiden edunvalvojana. Samalla toivon, että yhdistyksen jäsenet voivat jatkossakin saada rakkaita ja onnellisia muistoja yhdistyksen kautta. Mistä tuleekin mieleeni: voisiko joku oikeasti järjestää meille toisen olut-tastingin? Tai jotain ihan muuta?

Tomi Tabell
Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja

Toverineuvoston talvikokous – Kyyhkynen 1/2014

 27.1.2014, Uusi ylioppilastalo. Maanantai.

07.30 Torkutan kelloa ja kiroan mielessäni kaiken järjestötoiminnan. Graduntekijänä nukkuisin normaalin päivärytmini mukaan puoli kahteentoista, prokrastinoisin hieman ja katsoisin loppupäivän Uutta Sherlockia. Sen sijaan herään, kaivan jääkaapista jotain syömäkelpoista ja raahaan itseni metroasemalle. Siellä tulee jo hieman selkeämpi, melkein herännyt olo. Olen matkalla Teologien Tiedekuntayhdistyksen TYT:n Toverineuvoston sääntömääräiseen talvikokoukseen, jonka joku on keksinyt aloittaa aamu yhdeksältä. Vaikka turha siitä on kiukutella, jos edellisten vuosien merkit pitävät paikkansa, aamu yhdeksän on melkeimpä liian myöhään. Tässä tiedekunnassa osataan pitää kokousta. Jos selviämme alle kymmenentunnin, se on pieni ihme.

Tonejuttu Anssi09.30 Ihmiset lipuvat Uuden ylioppilastalon Cajsa-saliin enemmän ja vähemmän ajoissa. Meitä vaaleilla valittuja tovereita on 20, mutta läsnäolo- ja puheoikeus on jokaisella TYT:n jäsenellä. TYT:n hallituksen varapuheejohtaja Minna Mäkitalo säätää johtojen kanssa, joku säätää kahvinkeitintä. Tuolit liikkuvat paikasta toiseen.

TYT on kuin hyvin pieni demokraattinen valtio. Toverineuvosto valitaan vaaleilla, joissa jokaisella TYT:n jäsenillä on äänioikeus ja mahdollisuus asettua ehdolle. Suhteellista vaalitapaa noudattaen valitaan toverineuvosto, joka puolestaan hyväksyy hallituksen, valitsee puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, ministerit, sihteeristön sekä Kyyhkysen päätoimittajan. Tämä on kuitenkin jo takanapäin, viime vuoden joulukuun järjestäytymiskokouksen asioita. Nyt istutaan pienessä salissa kuin sillit purkissa hyväksymässä toimintakertomuksia, toimintasuunnitelmia ja keskustelaan budjetista. Ja kuten aitoon demokratiaan kuuluu, suurin osa jäsenistöstä nukkuu kotona autuaan tietämättömänä mistään mitään.

Tonejuttu Banaani09.13 Kuraattori Janne Keränen paukuttaa nuijalla pöytään. Sillä on tarkoitus aloittaa virallinen kokous, mutta epäilen että herra kuraattorin todellinen päämäärä on rikkoa jonkun tärykalvot ja pelotella krapulaisia. Ja siitä se lähtee! Kuten jo aiemmin totesin, nämä ihmiset osaavat kokoustaa. Kello 9.45 perustetaan päivän ensimmäinen työryhmä. Sen tarkoitus on tehdä tuttavuutta TYT:n sääntöjen kanssa ja mahdollisesti muuttaa niitä. Ei tee mieli kahvia, mutta juon sitä silti.

10.40 Siirrymme tarkastelemaan toimintasuunnitelmaa vuodelle 2014.

11.54 Syntyy keskustelua siitä, onko vuosi 2014 pesäpallon juhlavuosi vai ei. Kyseinen huomio poistuu pian tämän jälkeen toimintasuunnitelmasta. Hallituksen jokainen jaosto on suunnitellut toimintaansa realististen mahdollisuuksien mukaan. Ja suunnitelmaa on väännetty niin jaostoissa, oikolukutyöryhmässä, hallituksen iltakoulussa kuin muutenkin vain niiden innokkaiden ihmisten toimesta, jotka ovat kuluttaneet tähän tunteja elämästään. On huolehdittu sellaisista asioista, kuten yhdenmukainen ilme, järkevät lauserakenteet ja selkeät tavoitteet. Jos joku tulee esittämään, että järjestötoiminta on pelkkää kaljan kittaamista ja valmistumisen hidastaja, tinttaan nokkaan. Kaikki tämä etukäteisvalmistelu tehtiin, jottei kukaan alkaisi korjata sanamuotoja enää kokouksessa. Kuten Minna Mäkitalo totesi jo ennen joulua: ”Kaikki eivät minun tapaani rakasta neljäntoista tunnin kokouksia.”

12.09 Keskustelemme toimintasuunnitelman kohdasta vaihto-opiskelijat. En voi mitään sille, että keskittymiseni herpaantuu.

13.10 Toimintasuunnitelman tarkastaminen on ohitse! Janne hakkaa nuijalla pöytään, kuin olisi sille jostakin vihainen. Sen kunniaksi siirrymme lounasravintolaan.

14.14 Kokous jatkuu. Samoin toimintasuunnitelman tarkastaminen. Tunti sitten peukuttamani tarkistettu toimintasuunnitelma jatkuukin liiteosiolla. Keskustelemme muun muassa kuvapalvelun vaihtamisesta.

14.30 Keränen suorittaa jälleen tärykalvojen puhkomisprosessin ja toimintasuunnitelma on tarkistettu. Tunne ei ole enää niin juhlallinen kuin hetki sitten. Siirrymme puhumaan budjetista. Piirrän vihkoon nukkumattia ja katselen ympärilleni. Olen ainoa internetitön ihminen tässä kokouksessa. Kaikki muut päivittävät facebookia, twitteriä tai vähintään vilkaisevat silloin tällöin sähköpostia. Omituinen kapinani ”älypuhelinzombiutta” vastaan tuntuu typerältä. Olen piirtänyt A4-kokoisen naisen aurinkohattu päässään, kun TYT:n talousministeri Tomi Tabell esittelee budjettia. MINUN TAKANANI. Nolottaa.

15.50 Hyväksymme talousarvion. Harmittavan vähän ihmisiä on liittynyt TYT:hen viime vuoden aikana. Se kirpaisee. Tauolla juodaan kahvia. Minun ei ole tehnyt sitä enää tunteihin mieli. Silti Jonna Karppisen kysyessä ”Otatko Ella kahvia?” nyökkään innokkaasti ja kiitän vuolaasti. Kun Noora Eilola nousee paikaltaan kokouksen aikana hakemaan lisää kahvia, pyydän tuomaan myös minulle. En osaa selittää. Pää on raskas ja olo tahmainen.

16.30 Ryhdymme käsittelemään toimintakertomusta. Janne hakkaa nuijaa kuin hullu, eteenpäin, eteenpäin.

17.00 Toimintakertomus on hyväksytty!

17.10 Jatkamme jälleen. Mummot lumessa. Nyt valitaan vuoden opettajaa. Ovet suljetaan, vaikka ei täällä ketään ole ja päätöksestä ei puhuta vielä sanaakaan. Kun vain opettajakandidaatit voisivat tietää, mitä kokouksessa puhutaan! Kauniita ja innostavia asioita. Eikä päätös ole koskaan helppo.

Tonejuttu tauolla18.00 SE ON OHITSE! Yhdeksässä tunnissa, täytyy olla ennätys. Kun lähdemme saunomaan kaikki puhuvat siitä kuinka nopeaa ja sujuvaa päätöksenteko oikeastaan olikaan. Saunalla on ruokaa, ihan meitä varten laitettu muiden aktiivisten toimijoiden toimesta. Melkoista. Toimintakertomusta käsiteltäessä joku huomioi sen, että viime vuoden hallitus oli kokoustanut vähän. ”Se johtuu siitä”, aloittaa viime vuoden puheenjohtaja ja toverineuvoston varapuheenjohtaja Pyry Paananen: ”Että oltiin sitä mieltä, että kokoustaminen kokoustamisen vuoksi on hirvittävän tylsää.” Niimpä niin.

Teksti: Ella Luoma

Kuvat: Ella Luoma

Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 1/2014.

TYT:n puheenjohtajalta: Fuksisyksy on edelleen joka syksy – Kyyhkynen 3/2014

Lausahdus fuksisyksy on joka syksy on vainonnut minua jo useamman vuoden ajan. Tänäkin syksynä olen saanut törmätä tuohon lipsahdukseen. Mutta niinhän se on. Fuksisyksy ON joka syksy. Ei välttämättä sinulle tai minulle, mutta aina jollekin tämä syksy on fuksisyksy. Ensimmäisen opiskeluvuoden alku yliopistolla.

Vanhemmat opiskelijat aloittavat lauseensa usein: ”Silloin kun minä olin fuksi…” Ilmeisesti fuksius on niin vaikuttava kokemus, että siitä kertoilee tarinoita vielä N:nenn vuoden opiskelijakin. Fuksius on jotain aivan erityistä. Silloin voi kysyä ihan mitä tahansa. Silloin voi olla hukassa tietämättä minne piti mennä, tai mihin aikaan. Silloin voi seikkailla kirjaston hyllyjen välissä puoli tuntia ja todeta seisseensä heti alussa oikean kirjahyllyn kohdalla.

Väitän, että noita kaikkia edellä mainittuja asioita voi tehdä myös vanhempana. Ja vaikka moni sitä ei myöntäisikään, niitä myös tulee tehtyä vanhempana. Ei se kirjaston käyttäminen ole niin yksinkertaista ja ainakin minun tulee päärakennuksen vanhalla puolella joka kerta tarkistaa, että missähän kerroksessa ja kummassa päässä käytävää se sali nyt olikaan mihin olin menossa.

Miksi vanhempi opiskelija ei saisi kysyä? Tai olla hukassa. Tai pööpöillä kirjastossa löytämättä etsimäänsä. Miksi tämän pitäisi olla vain fuksin oikeus? Miksi meidän pitäisi muka osata olla jotenkin parempia tässä asiassa? Miksi me emme voi olla kuin fuksit (mutta silti tietää, että päärakennuksen unicafessa on kaksi linjastoa)?

Toivoisinkin, että jokainen vanhempi opiskelija ottaisi asiasta onkeensa. Miksi tarvitsisi esittää parempaa tai viisaampaa kuin on? Miksi ei saisi olla vähän hukassa? Olkaa tätä kaikkea ihan rauhassa! Minäkin aion edelleen tarkistaa vahtimestarin kopin vierestä mihin kerrokseen ja kumpaan suuntaan käytävällä olen vanhalla puolella menossa. Ja aion pyöriä kirjastossa hyllyväleissä, kun oikea kirja ei vain löydy. Ja aion myös kysyä, kun siltä tuntuu. Vaikka olenkin se N:nnen vuoden opiskelija, joka muistelee: ”Silloin kun minä olin fuksi…”

Sanni Suhonen
Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja