Rakas gradupäiväkirja 3 – Kyyhkynen 3/2014

Ikimuistoinen kesä on ohi. Pian ruskasta punertavat lehdet peittävät taas Topelian kauniin sisäpihan. Tutustuin lämpiminä kesäpäivinä sekä Ilomantsin vesitornin viinibaariin, Kerimäen puukirkon penkkeihin, Kalajoen hiekkasärkkien rantakiviin että Suomen suurimpaan pyhiinvaelluskohteeseen Tuurin kyläkauppaan. Inspiroivin alelöytö oli eittämättä laulava Justin Bieber – hammasharja. En ymmärrä, miten olen aiemmin voinut tulla toimeen ilman kyseistä tuotetta.

Erääseen asiaan onnistuin kuitenkin kesällä välttämään lähemmän tutustumisen. Tämä asia oli, yllättävää sinänsä, oma graduaineistoni. Lupailin keväällä suhtautua jatkossa gradun kirjoittamiseen aikuismaisella ryhdikkyydellä. Elokuun ohjaustapaamisessa jouduin kuitenkin taas paljastamaan ikävän tosiasian: kirjoitin kesällä gradua pyöreät nolla (0) sanaa. Oma graduvirteni alkaa olla jo yhtä kulunut kuin Enkeli taivaan. Ohjaajani osaa sen ulkoa sanasta sanaan. Muutamat säkeistöt voi jo jättää laulamatta kokonaan.

Sille, jolla gradu siintää tulevaisuudessa voin antaa näillä kyseenalaisilla näytöillä vähintäänkin yhden kelvollisen neuvon: Hylkää lopullisesti kaikki romantisoidut kuvitelmat siitä, miten luet metodikirjallisuutta mökillä laiturinnokassa lokkien liidellessä sinitaivaalla tai kirjoitat analyysilukua piknikviltillä puiston siimeksessä jääkylmää Happy Joe-siideriä maistellen. NIIN EI TULE TAPAHTUMAAN. EI IKINÄ. EI KOSKAAN. Itsepetos on toisaalta taitolaji sekin, ja siinä voin itsevarmasti myöntää olevani suorastaan poikkeuksellinen lahjakkuus.

Muutama päivä sitten minulta kysyttiin yliopiston käytävällä, olenko kenties fuksi. Vastasin siihen hiljaa kuiskaten olevani kahdeksannen vuoden opiskelija. Kuiskauksessani oli samaan aikaan läsnä sekä suunnaton ylpeys että pohjaton häpeä. Suhtautumiseni tähän vallitsevaan todellisuudentilaan on siis tällä hetkellä keskimäärin melko neutraali. Valoa tunnelin päässä on myös näköpiirissä, sillä sain Helsingin yliopistolta Gradu valmiiksi – apurahan. Pääsen loppuvuodesta hautautumaan hetkeksi yliopiston tutkimusasemalle, nauttimaan täysihoidosta ja keskittymään vain ja ainoastaan tämän prosessin loppuunsaattamiseen.

Tutkimusasemia on ympäri Suomea. Hauskinta tässä on se, että oma sijoituspaikkani on Värriö, joka sijaitsee Itä-Lapin erämaassa 1046 km Helsingistä pohjoiseen. En ole kuullut kenenkään kanssaopiskelijan olleen kyseisessä paikassa saati palanneen sieltä kotiin. Hieman mietityttää, onko tämä kenties jokin yliopiston salakavala yritys hankkiutua minusta lopullisesti eroon. Selvitin reittiohjeet paikkaan, ja paljastui, että lähimmältä tieltä on 8 km patikointimatka asemalle. Ohjeissa mainitaan muun muassa seuraavaa: ”Mene läpi Sallan ja Savukosken rajaa kulkevan poroaidan veräjästä. Muista sulkea veräjä perässäsi. Pian näet pitkospuiden vasemmalla puolella puussa harmaantuneen linnunpöntön.” Ohjeet vaikuttivat ensilukemalta lähinnä hauskalta vitsiltä. Nauratti. Enää ei niinkään.

Ensi kerralla paljastan, miten gradu erämaassa villipetojen keskellä edistyi. Jos minusta ei kuulu mitään, olen todennäköisesti löytänyt uuden paremman elämän porofarmarina.

Kirjoittaja on kahdeksannen vuoden uskontotieteen pääaineopiskelija, joka aloitti graduseminaarin syksyllä 2013.

teksti: Maija Halme

Sarjan aikaisemmat  osat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *