Puheita ja pitkiä helmoja

”Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä suuremmaksi asiantuntijaksi tunnen itseni.”

Kyyhkysen toimittaja juhli ensikertalaisena 162-vuotiasta TYT:tä Suomenlinnassa.

Seitsemäntenä opiskeluvuotena eräs ystäväni tekee päätöksen puolestani. Sun täytyy osallistua TYT:n vuosijuhlille edes kerran. Huomaan maksavani osallistumismaksun, tilaavani maksimekon internetistä ja kiillottavani korkokenkäni luonnonmukaisella kenkäplankilla, jossa on selvästi aika paljon tervaa. Maatessani illalla sängyssä ei uni meinaa tulla tervanhajuiseen asuntooni. En ole osallistunut mihinkään viralliseen akateemiseen pönötykseen koskaan, ellei sitsejä lasketa. Osaanko etiketin, pysyvätkö rintaliivirakennelmat pystyssä, miten valssia tanssitaankaan?

Juhlapäivän aamuna aurinko paistaa ja take away- kupin hymynaama ennustaa hienoa iltaa. Kannattelen pitkiä helmojani ratikassa ja välttelen pysäkillä loskaa. Olen matkalla vuosijuhlamessuun Tuomiokirkkoon. Kompastelen helmoihini myös kirkossa, matkalla alttarille, alttarilla, palatessani alttarilta. Hartiani siveellisesti peittävä huivi heiluu missä sattuu ja menee sykkyrälle. Ei näitä vaatteita ole tehty elämistä varten, ystäväni neuvoo vieressäni.IMG_0368

Messu on juhlava ja hieno. Se on räätälöity meitä teologeja varten ja aloittaa Martti Nissisen teologiseen aktivismiin kehottavalla saarnalla hienojen puheiden sarjan, joka jatkuu läpi koko illan. Jälkeenpäin mietin, että puheet olivat illan parasta antia. Liian harvoin olen päässyt kuuntelemaan teologeilta teologeille räätälöityjä akateemisen itsetunnon nostatuspuheenvuoroja. Siitähän näissä on kyse. Kuraattori Janne Keränen kehottaa kuuntelijoitaan olemaan asioista jotakin mieltä, teologian maisteri Heikki Uusitalo puhumaan rohkeasti Jumalasta. Dekaani Ismo Dunderberg muistuttaa tiedekunnassamme tehtävästä huipputason tutkimuksesta. TYT:n kunniajäsen Raija Sollamo nostaa esille ajankohtaisia ja vaikeitakin teemoja. Samoin tekevät muiden yhdistysten edustajat puheenvuoroissaan. Varadekaani Risto Saarinen asiantuntijoi meille rakkaudesta.

Itse juhliin siirrymme Suomenlinnan lautalla ylioppilaslakki päässämme (toim. huom. emme vielä päissämme) ja TYT-hymniä laulaen. Kaikki on kovin tyylikästä. Ensimmäisen kerran tämä tyylikkyys murenee vasta jatkoilla Rymy-Eetussa. Jatkojen jatkoilla alasaunalla siitä ei ole enää mitään jäljellä. Mutta kun lautta kuljettaa meidät Suomenlinnan Tenalji von Ferseniin viinilasien ja omilla nimillämme varustettujen pöytien äärelle, sipsutamme vielä hienosti korkokengissämme ja astelemme suoraselkäisinä puvuissamme paikalle. Nostamme maljan, ensimmäisen, toisen, kolmannen. Vaadimme saada laulaa ja rummutamme käsillämme pöytää, kun joku sanoo jotain oivaltavaa. Muutaman viinilasillisen jälkeen ainakin oman pöytäseurueeni tunnelma on riehakas. Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä suuremmaksi asiantuntijaksi tunnen itseni. Arvokkaaksi osaksi yhteiskuntaa, uskonnollisen osaamisen johtotähdeksi. Juhlapuheet ja viini ovat tehneet tehtävänsä.

Seuraavana aamuna makaan kotonani vessan lattialla. Se tuntuu mukavan viileältä. Hytisen ja mietin, ketkä lähtivät tästä vielä Silliaamiaiselle.

Kiitoksia tästä kokemuksesta, 162-vuotias TYT ja etenkin kaikki te, jotka laitoitte omaa aikaanne huikeasti likoon illan syntymiseksi.

teksti: Ella Luoma
kuvat: Sara Järvinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *