Pastori viikon verran

”Ehkä kaikkein kivointa on ollut ajatella, että tämä on työ, jossa on itse vain välikappale.” –Hesso

Heikki Hesson hyppäys teologian opiskelijan hupparista pastorin kasukkaan oli nopea. Hän palautti Religious Roots of Europe -maisteriohjelmassa kypsyttelemänsä gradun 31. lokakuuta ja löysi itsensä Länsi-Porin seurakunnan työhaastattelusta jo marraskuun neljäntenä. Samana iltana hän sai tietää saaneensa työpaikan. Sitten oli kiire tavoittaa sapattivapaalla ollut graduohjaaja Antti Marjanen opintojen rekisteröimislomakkeen allekirjoittamista varten, huolehtia kaikkien opintojen rekisteröinnistä, varata aika piispan haastatteluun, antaa saarna- ja vuorovaikutusnäytteet omaan seurakuntaan ja palauttaa liuta papereita. Vanha koti täytyi irtisanoa ja vuokrata uusi Porista. ”Se meni tosi tiukasti, deadline deadlinelta”, Heikki kuvaa muutaman kuukauden takaista hyppäystään teologian opiskelijasta pastoriksi.

Vihkimyksessä ilme vakavana
Vihkimyksessä ilme vakavana

Haku päällä

”Huonoista mahdollisuuksistani vähiten huono oli hakea tänne”, Heikki kertoo Länsi-Porin seurakuntaan hakemisesta. Kiristyvässä kilpailussa vasta vihittävät teologian maisterit eivät ole seurakunnille halutuimpia työntekijöitä, mutta neljän vuoden takainen seurakuntaharjoittelukokemus samasta seurakunnasta antoi Heikille itseluottamusta hakea Poriin lapsityön pastoriksi: ”Kyllä se harjoittelu painoi tosi paljon. Ilmeisesti jotain olin tehnyt siinä oikein.”

Sunnuntai 18.1. – Vihkimys

Vihkimyspäivä oli Heikille merkityksellinen, mutta hän ei halua nähdä sitä elämänsä käännekohtana: ”Ei se minussa ihmisenä nyt kauheasti mitään muuttanut.” Heikin kokemuksen mukaan kätten pään päälle laskeminen ei ollut kuitenkaan mikään hento kosketus. Ikiaikainen kristillinen symboliikka antoi Heikille henkisiä välineitä viran vastaanottamiseen. Hän koki Jeesuksen sanat ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” (Matt. 11:28-30) messutilanteessa elävinä: harteille aseteltu stoola oli kuin ies, ja Kristus oli läsnä sanomassa sanansa hänelle. Helsingistä Turkuun asti matkanneiden opiskelukavereiden ja muiden läheisten läsnäolo messussa tuntui hyvältä. Heidän tukensa lisäksi Heikkiä auttaa nöyryys itseään suuremman edessä: ”Ehkä kaikkein kivointa on ollut ajatella, että tämä on työ, jossa on itse vain välikappale.”

Maanantai 19.1. – Vapaalla

Heikin ensimmäinen päivä pappina oli ruumiin ravintoa – liikuntaa. Niin seurakunnan perehdyttäjä kuin aiemmin papiksi vihityt kaverit olivat neuvoneet Heikkiä varaamaan oman ajan etukäteen kalenteriin, joten Heikki haki vauhtia ensimmäiseen työviikkoonsa urheilemalla.

Tiistai 20.1. – Hallintohäikkää

Seuraava päivä avautui Heikille moninaisena. Oli siirrettävää tietoa seurakunnan internetsivuille ja muuta ”hallintohäikkää”, kastetoimituksen hahmottelua ja viime tingassa peruuntunut aikuisrippikoulun tapaaminen. Peruuntuneet kaksi tuntia olisi voinut käyttää vaikka ruokailuun tai urheiluun, mutta Heikki ei malttanut lähteä virastolta tauolle: ”Muistan, etten syönyt kauhean hyvin tuona päivänä. Se on asia, joka pitäisi itse opetella.” Illalla edessä oli vielä seurakuntaneuvoston kokous, jossa Heikki toimi sihteerinä. Kokous toimi ikkunana seurakunnan sisäiseen päätöksentekoon, sen rikkauteen ja ristiriitoihin. Heikki haluaisi olla omana itsenään pappi kaikkia varten: ”Ettei päästäisi itseään liian helpolla. Edessä voi olla tilanne, jossa ainoa vastapuolen kanssa teologisesti yhdistävä tekijä on se, että olemme molemmat kirkon jäseniä ja kristittyjä. Tuolla seurakuntalaisella on oikeus siihen, että pappi palvelee häntä.” Toisaalta työtä ei jaksa, ellei pidä kiinni omasta persoonastaan ja rajoistaan. Heikki on valmistautunut siihenkin, että juuri hän ei aina kykene antamaan jokaiselle seurakuntalaiselle heidän tarvitsemaansa hengellistä ravintoa.

Keskiviikko 21.1. – Kohtaamisia

Keskiviikkona Heikin työpäivä alkoi perhemessun suunnittelulla lapsityönohjaajan, lastenohjaajien ja kanttorin kanssa. Perhemessussa saarnaamisen ote eroaa oleellisesti paperista luetuista pitkistä saarnoista – ovathan kuulijoina lapset vanhempineen. ”Oli tosi tärkeää, että sen sai tehdä rauhassa”, Heikki kiittelee. Suunnittelun jälkeen työpöydällä odotti eilisen kokouksen pöytäkirja puhtaaksi kirjoittamista varten. Iltapäivällä Heikki suuntasi ensimmäiseen kastekeskusteluunsa. ”Tuo oli semmoista papin ydintyötä: ihmisten tapaamista, sakramenttiin valmistautumista. Ja seurakuntaan liittämistä”, Heikki intoilee. Hänen mukaansa teologisessa koulutuksessa kypsyvä paradoksien taju voi auttaa esimerkiksi kastekodin keskelle menemisessä. Synnytys ja syntymä voivat tuoda perhe-elämään muitakin kuin iloisia sävyjä.

Torstai 22.1. ja perjantai 23.1. – Hetkellinen paluu opiskelija-arkeen

Heikki vietti loppuviikon vapaansa Helsingissä: näki ystäviä, kävi kirjastossa lainaamassa teologiaa ja palauttamassa viimeistä gradukirjallisuutta.

Lauantai 24.1. – Sakramentin äärellä

Lauantaina Heikin työviikko jatkui monen muun suomalaisen aloitellessa viikonloppuaan. Aamupäivällä oli kiirehdittävä kirkolle hakemaan alba ja stoola ennen siellä alkanutta muistotilaisuutta. Sitten Heikki huomasi, ettei ollut tallentanut kastepuhetta ja kasteen johdantosanoja tietokoneelleen. ”Se on aika saavutus, ja tätä on tapahtunut mulle ennenkin muun muassa graduprosessin aikana”, Heikki tunnustaa. Ei auttanut kuin kirjoittaa puhe uudelleen ennen saman päivän kastetta. Ennen kasteen sakramenttia Heikin tapasi perheen ja kummit sekä tasapainoili oman jännityksensä kanssa. Hän päätyi viettämään kastekodissa lopulta kolme tuntia, mihin papilla ei yleensä ole aikaa. ”Siinä sai palvella ja olla osa niiden ihmisten iloista juhlaa”, Heikki kertoo kiitollisena. Monenlaisiin tilanteisiin heittäytyminen on papin ydinosaamista: ”Papin homma on tosi käytännöllistä. Teologisessa oppii kirjoittamaan, ja puheen voi kirjoittaa valmiiksi, mutta se pitää vielä puhua seurakuntalaisille tietyssä tilanteessa.”

Sunnuntai 25.1. – Seurakunnan keskellä

Pyhäaamuna Heikki toimi ehtoollisavustajana eteläpohjalaisten kirkkopyhässä ja jatkoi sieltä onnittelukäynnille vanhainkodissa asuvan, jo puhekykynsä menettäneen seurakuntalaisen luo. ”On ihmisiä, joita eivät läheiset käy lainkaan katsomassa, joten tällainen on tärkeää”, Heikki kuvaa. Hänen työnäkynsä mukaan pappi ei voi mestaroida seurakuntalaisten uskoa, vaan jokainen on viime kädessä yksin oman uskonsa ja jumalasuhteensa kanssa. Papin ainoa auktoriteetti on Jumalan armon ja ihmisen arvon julistaminen seurakuntalaisille. ”Sen, mitä puhun, pitäisi olla elämää ylläpitävää”, Heikki näkee. Sunnuntain työpäivä jatkui vielä Porin häämessuilla. Heikki on tyytyväinen siihen, ettei kirkko enää pyri ohjailemaan elämää ylhäältäpäin vaan on vankasti sitoutunut ihmisten arkeen. ”Papin työ ei ole voittaa sieluja tai ihmisiä kirkolle, vaan tuoda toivoa, että edes yhden päivän jaksaa eteenpäin”, tuore pastori tiivistää.

teksti: Tiia Orpana
kuva: Eevert Sippola

Artikkelit