Olen saapunut Kallion Sivukirjastoon tarkoituksena tehdä haastattelu teemalla ”tatuoinnit ja kristinusko”. Jossain muussa yhteydessä Visa Viljamaan olemus saattaisi aluksi hämätä. Rotevan, parrakkaan miehen vasen kyynärvarsi on koristettu ankkurilla ja majakalla. Mustavalko-raidallisen t-paidan kauluksesta pilkistää myös osia rintakehän peittävästä sydän-kuviosta. Pappiahan tänne tultiin tapaamaan, eikä merimiestä?
Kyllä vain. Viljamaa on tänä keväänä Helsingin yliopistosta valmistunut teologian maisteri ja kesällä papiksi vihitty Kallion seurakunnan työntekijä. Tarkoitus on ruotia varsinkin Viljamaan vielä työstövaiheessa olevan, jo nyt vaikuttavan näköisen selkätatuoinnin yksityiskohtia. Lokakuussa aloitettu työ on rahoitettu valmistumisen yhteydessä kerätyllä kolehdilla.
– Tatuointi oli toinen kahdesta asiasta, joihin toivoin kavereiden lahjoittavan rahaa: toinen taas oli Suomen Lähetysseuran kohde Botswanassa. Molemmat ovat omalla tavallaan pysyviä asioita. Hetki tuntui myös oikealta ottaa vihdoin iso ja näyttävä kuva selkäpuolelle, Viljamaa kertoo.
Ensimmäiset tatuointinsa Viljamaa otti parikymppisenä. Inspiraatio syttyi kuitenkin jo 15-vuotiaana, vaikka ennakkotapauksia ei omasta perhepiiristä juuri löytynyt. Isäkään ei ollut aluksi ajatuksesta mielissään, mutta suhtautuu asiaan nykyään neutraalisti. Kun Viljamaa alkoi kokea kutsumusta pappeuteen, isä varoitti ottamasta kuvia liian näkyville paikoille, ”jotta ne eivät herättäisi turhia tunteita”. Ohje on pitänyt, ja käsivarsien tatuoinnit peittyvät tarvittaessa pitkillä hihoilla.
– Rippileirillä saunassa nuoret saattavat esittää kysymyksiä, mutta tatuoinnithan ovat heille jo arkinen asia. Kallion alueella ollaan taas sen verran elämää nähneitä, että ei siellä tulla kyselemään. En todellakaan ole yksin tatuointieni kanssa viisikymppisten miesten joukossa, seurakunnan miestyöstä vastaava Viljamaa lisää naureskellen.
Aihepiiri tuntuu silti olevan edelleen hieman tabu. Esimerkiksi voi nostaa saarnaaja Markku Veilon vuonna 2012 pitämän esitelmän tatuoinneista paholaisen tienä ihmiseen (YouTubessa nimellä ”Tatuointien salaisuus”). Verkosta löytää pikahaulla useita konservatiivisia äänenpainoja, jotka todistavat tatuointien syntisyyttä. Taustatukea haetaan kristinuskon ja juutalaisuuden historiasta, jossa tatuoinnit on yhdistetty pakanakansoihin tai moraalisesti muuten epäilyttäviin väestönosiin. Unohtaa ei sovi myöskään Kolmannen Mooseksen kirjan suoraa tatuointikieltoa (19:28).
Viljamaa ei kuitenkaan pidä asiaa ongelmana .– On tuota Mooseksen kirjan kohtaa siteerattu kerran minullekin. Itse ajattelen, että tällaiset käskyt on täytetty Kristuksen tuomassa uudessa liitossa. Kyse on enemmän siitä, mitä kuva kertoo kyseisen henkilön arvoista, Viljamaa miettii. Vuohenpää tai risti ylösalaisin kertovat toista kuin perinteiset kristilliset symbolit. Puheeksi tulevat myös alakulttuurit, kuten vankila- tai jengitatuoinnit, joissa uskonnolliseen kuvastoon on kietoutunut muita kulttuurisia merkityksiä.
Tiivistämme keskustelun siihen, että kuva itsessään ei ole hyvä tai paha, vaan se, mihin sen mielessään liittää. Tatuoinnit voivat kertoa kantajastaan jotain, tai olla olemassa silkan estetiikan vuoksi. Viljamaa ei kuitenkaan lähde kyseenalaistamaan kenenkään motiiveja. – Sinänsä vaikea kuvitella, että kukaan ottaisi itselleen vaikka ristiä ilman mitään syytä. Toisaalta, mikä nyt olisi se vakaumuksen mittari tällaisissa asioissa?
P.S. Tatuointi-myönteisiä kommentteja Raamatusta löytyy esimerkiksi Jesajan kirjan jakeista 44:5 ja 49:16.
Teksti: Olli-Pekka Toivanen
