Kutsumuksena pappeus

Kirjoituksessa TYT:n uusi puheenjohtaja Arttu Lindroth kertoo syitä, miksi päätyi teologiseen ja miten seurakuntien täytyisi kehittyä, jotta ne ottaisivat yhä enemmän huomioon ihmisten tarpeet.

OLEN TULLUT teologiseen tiedekuntaan pappiskutsumus kirkkaana mielessäni. Päädyin tänne pitkään jatkuneen kristillisen vakaumukseni tähden. Papin virkaan koen, että minua on kutsuttu jo pitkään.

Minulla ei varsinaisesti ole ollut yhtä räjähtävää kirkasta hetkeä, jolloin ihmeet olisivat avautuneet ja fanfaarit soineet taivaasta, mutta olen aina ollut kristitty, perhetaustastani huolimatta. Vaikka olen ateistisesta perheestä, sain osallistua uskonnon opetukseen koulussa ja riparin käytyäni tajusin, että tämä on minun juttuni. Aluksi minusta piti tosin tulla tanssija ja jonkin aikaa tanssi veikin mukanaan kuljettaen elämääni monta vuotta. Tanssialalla teinkin ensiksi perustutkinnon kunnes oli aika hakea teologiseen.

Tällä hetkellä koen, että vaikka jotkut ovatkin ilakoineet ajatuksella tanssivasta papista, en ole itse ajatellut näitä kahta kutsumustani yhdistää. Tanssiminen näyttäytyy minulle rakkaana, mutta itselläni menneeseen jääneenä maailmana.

Viimein syksyllä 2015 aloitin opinnot teologisessa. Se tuntui tavattoman hienolta, sillä olin sitä jo niin pitkään halunnut ja kaivannut.

Aluksi minulla oli melko vahvat ennakkoluulot siitä millaista väkeä tiedekunnassa on ja lopulta päädyin yllättymään erittäin positiivisesti. Naiivisti kuvittelin, että täällä oltaisiinkin konservatiivisempia ja Raamattua luettaisiin sanantarkasti.

Minä itse en lue Raamattua kirjaimellisesti, vaikka tietysti uskon siihen, että se pitää sisällään jumalallisen ilmoituksen. Mielestäni on silti nähtävä ja myönnettävä sen voimakkaasti kulttuurilliset ja aikaan sidotut kerrostumat. Olen

taas viime viikkoina jälleen pohtinut sitä, että millainen voi olla sellaisen ihmisen suhde Raamattuun, joka ei sitä kirjaimellisesti lue. Harmillisesti tuntuu, että omistusoikeus Raamattuun on jäänyt niille, jotka sitä kirjaimellisesti alleviivaten tulkitsevat. Uudet ja tuoreet suhteet ja tulokulmat Raamattuun mietityttävät minua ja se on teologinen asia, jota tosiaan pohdin usein. Kristinuskon tärkein ydinsanoma löytyy Raamatusta, mutta juuri siksi onkin tunnistettava myös se, että siellä on myös paljon inhimillisten ihmisten kirjoittamaa.

”Jos kirkko haluaa olla elävä yhteisö, niin seurakuntalaisen pitäisi päästä yhä enemmän ja enemmän toiminnan ja keskustelun keskipisteeseen.”

Oletettuani aluksi, että tiedekunnan porukka olisi konservatiivisempaa, helpotuin suuresti siitä, miten monimuotoista väkeä täältä on löytynytkään! Ehkä senkin takia opiskelijatasolla vaikuttaminen tuntui heti mielekkäältä ja kiinnostavalta tehtävältä. Olen myös luonnostani sellainen, että tykkään vaikuttaa asioihin. Pienenä ajattelin, että minusta tulee presidentti tai vähintään poliitikko, joten opiskelijajärjestötoimintaan lähteminen oli luonnollista siltäkin kantilta. Tapahtumasihteerinä olemisesta taloudenhoidon ja hallituspaikan kautta päädyinkin sitten tähän puheenjohtajan paikalle.

Puheenjohtajana ollessani tahdon nostaa esille etenkin opiskelemisen ja työllistämisen teemoja ja aionkin pitää huolta, että tänä vuonna ne nousevat framille. Ne teemat yhdistävät ja joskus myös pelottavat meitä kaikkia opiskelijoita.

Vaikuttaminen tuntuu myös muussa mielessä mielekkäältä ja olenkin harkinnut myös seurakuntavaaleihin menemistä. Minun mielestäni kirkkomme on sangen työntekijäpainotteinen ja se on yksi olennainen heikkous; seurakuntalainen jää valitettavan usein toiminnan kohteeksi, jota papit ja nuorisotyöntekijät palvelevat järjestäen heille toimintaa. Tavallinen kristitty menettää mielestäni jotain panoksestaan ja asemastaan joutuessaan ikään kuin palvelun kohteeksi.

Jos kirkko haluaa olle elävä yhteisö niin seurakuntalaisen pitäisi päästä yhä enemmän ja enemmän toiminnan ja keskustelun keskipisteeseen. Tulevaisuudessa tilanteen pitäisi kääntyä. Emme voi ajatella, että seurakunta tuottaa palveluita ja niistä sitten toivottavasti osa osuu seurakuntalaisten tarpeisiin. Seurakuntien tulisi enenevissä määrin olla seurakuntalaistensa näköisiä.

Itse olen kuitenkin löytänyt hengellisen yhteyteni paikallisseurakunnastani, joka on tällä hetkellä Töölön seurakunta. Se on todella kotiseurakuntani. Esimerkiksi pastori Tuomas Meurman on aivan mahtava pappi! Arvostan hänen tapaansa tehdä asioita. Hän kuuntelee seurakuntalaisia oikeista lähtökohdista. Ennen Töölöä hengellinen yhteisöni löytyi Mikaelin seurakunnasta.

Kristinuskossa minua on aina puhuttanut eniten sen ydinsanoma. Kaikkivaltias ja mahtava Jumala on tullut ihmiseksi, kuollut ristillä meidän syntiemme tähden sovittaakseen ne ja tarjotakseen ihmiselle iankaikkisen elämän. En keksi yhtäkään asiaa, joka voisi enempää minua puhutella. Joku niin mahtava rakastaa jotakin näin pientä, suoden vielä yhteyden hänen kanssaan.

Tällä hetkellä elämääni kuuluu runsaasti kiirettä ja siksi nautinkin eniten pysähtymisestä. Tunnistan sille suuren tarpeen hektisten viikkojen jälkeen. Olen tajunnut saavani voimaa ihan vain siitä, että voin yhden hyvän ystäväni kanssa siemailla teetä ja rentoutua. Tarvitsen toisinaan paikan, jossa pysähtyä totaalisesti. Sen takia myös hiljaisuuden retriitti oli minulle hyvin tärkeä kokemus. Seuraavalla tenttiviikolla aionkin taas suunnata retriittiin hiljentymään. Samaa suosittelen kaikille.

Teksti Niilo Rantala
Kuva Nico Siekkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *