Kenelle risti kuuluu?

Kun rasistisia piirteitä saava maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelu valjastaa käyttöönsä kristilliset symbolit, mitä keinoja kirkolle jää puuttua asiaan?

Maahanmuuttokriittisen Rajat kiinni!-liikkeen mielenosoitus Kampin Narinkkatorilla 20.1. sai poikkeuksellista huomiota, kun tapahtumasta tuoreeltaan levinneissä kuvissa huomion vei mielenosoittajien etunenässä kannettu suuri, puinen risti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko reagoi asiaan välittömästi Twitterissä.


Kenelle-risti-kuuluu-1

Tapahtuman jälkipuinnista mediassa huomattava osa kiertyi tuon yksittäisen tviitin ympärille. Maahanmuuttokriittisissä piireissä kirkkoon kohdistuneet syytökset kansallisten etujen ja kristillisen perinnön pettämisestä saivat vain lisäpotkua.

Kirkon viestintäpäällikkö Lari Lohikoski seisoo tviitin takana, vaikka on pohtinut tiettyjä sanavalintoja.

”On hyvä, että vastustimme kristillisten symbolien liittämistä mielenosoitukseen, mutta joillekin jäi kuva, että olisimme leimanneet kaiken maahanmuuttokriittisen keskustelun rasistiseksi. Tämä ei ollut tarkoitus”, Lohikoski sanoo.

Rajat kiinni! uhkasi julkisessa tiedotteessaan kirkkoa jopa kunnianloukkaussyytteellä, mutta asiaa ei lopulta viety eteenpäin.

Yksimielisiä oltiin siitä, että kirkko oli tehnyt pesäeron arvojensa vastaiseen toimintaan, eri mieltä oltiin teon oikeutuksesta. Keskustelussa nousi esiin kysymys, joka osoitettiin Twitterissä suoraan arkkipiispa Kari Mäkiselle.

Kenelle risti kuuluu 2

Kysymyksessä tullaan kirkon kannalta todellisen ongelman eteen. Suomen laki ei sisällä pykälää uskonnollisten tai muidenkaan symbolien väärinkäytöstä: uskonnon- ja sananvapauslaki tuntevat yksilön oikeudet, eivät instituutioiden.

Aihetta käsitellään samoin sanoin Euroopan neuvoston (COE) uskonnollisia symboleja käsittelevissä asiakirjoissa. Uskonnollisten tunnusten käyttöä rajoitetaan kyllä esimerkiksi Ranskassa l’aicite-politiikan mukaisesti, mutta rajoja eivät aseta uskonnolliset yhdyskunnat itse, vaan valtio.

Lohikoski tunnustaa tilanteen ongelmallisuuden.

”Risti ei ole kirkolle tavaramerkki, jonka voisi rekisteröidä. Sama ongelma koskee muitakin symboleja, joita ääriliikkeet omivat itselleen. Esimerkiksi leijonakorusta on tullut niin sanotun räyhänationalismin tunnus”, Lohikoski muistuttaa.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää oikeastaan kirkon irtisanoutuminen kaikista vastaavanlaisista tempauksista.

Laajamittaisempia kannanottoja on nähty esimerkiksi Iso-Britanniassa äärioikeistolaisen Britain First-puolueen kanssa. ”Perinteisiä kristillisiä arvoja” kannattavan puolueen islam-vastainen propaganda, katupartiointi ja moskeijoiden häiriköinti poiki alkuvuodesta 2016 maan kirkkokuntien yhteisen julkilausuman puoluetta vastaan.

Suomessa tähän on toivottavasti vielä matkaa, niin kauan kuin kristinusko on ääriliikkeille vain yksi keppihevonen muiden joukossa.

Teksti: Olli-Pekka Toivanen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *